Tuli käytyä venenäyttelyssä. Huru-ukoille tiedoksi, että olihan siellä yksi vanhakin vene, joku swanin proto eli laatuvene. Ei siis pelkkiä nykyaikaisia rumia ja merikelvottomia asuntolaivoja. Ei tullut itse siinä käytyä mutta jos olisi ollut hattu päässä niin toki olisi tullut otettua se pois ihan silkasta kunnioituksesta. Eli kannattaa myös huru-ukkojen mennä messuille.
happamia sanoi...
ellen
61836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta rättipaatit jätän räätäleille ;-)
Sen Swanin pohjassa oli todella outo kyhmy/patti juuri peräsimen edessä...kertokaa jos tiedätte mikä/miksi tälläinen???
Ei se mikään outo patti ole, tavallista näkyvämpi kyllä. Se on se tuttu IOR-patti, joka on muodossa tai toisessa kaikissa IOR-sääntöön piirretyissä veneissä ja esiintyy siis melkein kaikissa saman aikakauden veneissä.
Eikä se venekään mikään proto ole, onpahan 39R, eli racing-versio. Niitä on tehty sarja, joskin tietysti lyhyenpuoleinen.
Kertokaas nyt amatööreiilekin mikä on IOR-patti.
Petteri
IOR-sääntö pyrki ennustamaan tehollisen vesilinjan pituuden hakemalla kahden veneen leveydestä riippuvan vyömitan paikat veneen perässä. Se patti on sitten sen suuremman vyömitan kohdalla, jolloin niiden mittapisteiden väli saadaan lyhyemmäksi. Silloin saatiin sääntö luulemaan perän nousevan jyrkästi ja veslinjan loppuvan jossain lähellä veneen perää. Kaikki runko niiden vyömittapisteiden takana oli "ilmaista" pituutta. Näkyvin esimerkki tästä ajattelusta on FG34, jonka perän muotoa usein ihmetellään.
Sääntö ei silti ollut niin helposti narutettavissa kuin hetken luultiin. Yleensähän puolitonnarit olivat aika tarkkaan 9 m LOA, paitsi yhtenä vuonna, kun niitä periä jatkettiin selvästi yli 10 m pituuksiin. Nopeutta ei kuitenkaan lisää tullut ja mm. Still otti sahan käteen (ihan konkreettisesti siis) ja lyhensi seuraavaksi kaudeksi venettään siihen perinteiseen mittaan ja kas, nopeampi tuli ja mittalukukin parani.
Stephensin veljekset muuten nimittivät sitä pattia vauhtikyhmyksi ja onnistuivat aika hyvin mystifioimaan koko jutun pitkäksi aikaa.
Kalja maksoi 4,70 per 0,4 litran tuoppi.