Kaupunginvaltuutettu ei vaan osaa

1äänestäjä

J. Lokka kunnostautui taas, tällä kertaa yhdessä varavaltuutetun kanssa poliisitutkinnan kohteena.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/valtuutettu-junes-lokka-epailtyna-kunnianloukkauksesta-nimittelee-ihmisia-avopuolisonsa-kanssa-suomi-100-juhlissa-kuvatulla-videolla/784091/

Saakohan tämä tyyppi valtuustossa ollessaan aikaan muuta kuin syytteitä ja tuomioita itselleen? (sakot huu­mausai­ne­ri­kok­ses­ta joulukuussa 2017) Ja lisälaskua äänestäjille valtuuston kokousten venyttämisestä, siinähän se ainoa "aikaansaannos" tähän saakka.

48

8458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rehteys

      No eipä tuo kohdekkaan ole aivan tyhkästä nyhjäisty.

    • suomaalainen_2

      Aivan oikein että poliitikkoja, jotka aiheuttavat typerillä päätöksillään kymmenien miljoonien eurojen vahinkoja oululaisille, haukutaan.

    • kannustaja

      Lokka palasi julkisuuteen. hyvä niin.

      • junes.jarrumies

        Eikös hän ollut jo sopeuttamiseläkkeellä sekä MV-lehdestä että valtuustonkin toimista massiivisen someraivomädätyksen takia?


      • olet_väärässä

        ei.


    • palstakommarilla

      taas massiivinen someraivo päällä.

      • jawikiceevielä

        Tarkaan olet idoliasi kuunnellut, niin on lokkamaista tyhjää skeidaa "kommenttisi".


      • miksi

        vingut?


      • huomaaja
        jawikiceevielä kirjoitti:

        Tarkaan olet idoliasi kuunnellut, niin on lokkamaista tyhjää skeidaa "kommenttisi".

        Lokka kommentoi palstalla ihan itse.


      • olet_

        väärässä.


      • varmatieto
        huomaaja kirjoitti:

        Lokka kommentoi palstalla ihan itse.

        niin, tämähän on arvausta. vain lokka tietää 100 varmasti.


      • ehkäpä_niin
        huomaaja kirjoitti:

        Lokka kommentoi palstalla ihan itse.

        Paljon mahdollista. Niin on "älykkäitä" nämä yhden lauseen tölväisyt, että voisi ollakin pölvästi ihan ite.


      • hurja_

        tilanne.


      • 1234eqwe
        hurja_ kirjoitti:

        tilanne.

        Kello 0:10 ja hurja tilanne? Pääsikö pössyt loppumaan vai sammuiko Tiina?


      • mitkä

        pössyt?


    • 06022018248

      "mun puolesta saa... sananvapaus on sitä että saat solvata ihmisiä myös.." -J.Lokka 6.2.2018

      • juu_

        niinkö?


    • Kielipuoli

      Eipä ole tuo valtuutettu oikein kotoutunut kun on suomen kielen taito tuolla tasolla, ja on kuitenkin asunut täällä pitkään. Silloin kun hänet valittiin valtuustoon niin joku tosissaan ehdotti että hänelle pitäisi olla tulkki, kokousmateriaali pitäisi kääntää (englanniksi?), hänen pitäisi saada puhua englantia tms. Joku ryhdikäs taho sitten kuittasi että valtuuston työkieli on suomi, nyt sellainenkin varmaan tuomittaisiin vihapuheena.

    • Oikolukija

      Ei kai sitä kielitaidotonta voi syyttää herjaus puheista. Höpissyt mitä höpissyt. Sanat oppinut sivullisilta ajankuluessa... ladellut vaan oppimiaan sanoja ymmärtämättä niiden tarkoitusta.

    • JuneksenKannattaja

      Onko todella totta, että väärää poliittista kantaa edustavan mielipidekirjoittajan "kirjoittaminen on estetty" kuten luki pari tuntia sitten?

      Tämä on testi.

      • 1234qweerg

        No ei ole totta. Täällä ei ole lukenut "väärää poliittista kantaa edustavan mielipidekirjoittajan kirjoittaminen on estetty". Sääntöjen vastaisesta spämmistä saat bannin vaikka olisit aatteellinen spagettihirviöuskovainen.


      • olet_

        väärässä.


      • 1234qweerg
        olet_ kirjoitti:

        väärässä.

        En ole. Perustele väitteesi, jos muuta väität.


      • miten_

        niin et ole?


      • yksinkertaistasherlock
        miten_ kirjoitti:

        niin et ole?

        Siten niin, että todistustaakka on sinulla. Perustelematta väite on yhtä tyhjän kanssa. Kirjoittelet siis tänne pelkkää tyhjää.


      • mikä_____

        todistustaakka?


      • niinmikähänlie
        mikä_____ kirjoitti:

        todistustaakka?

        Olet siis vain tyhmä :)
        Jos väität, että joku on jossain asiassa väärässä niin kerro toki MIKSI hän on väärässä.
        Esimerkiksi minä sanon, että sinä olet tyhmä ja perustelen sillä, että sinulle pitää näinkin yksinkertainen asia rautalangasta vääntää :)
        Ymmärrätkö? No et varmasti. Otahan Junes taas henkosia siitä vesipiipustasi ja tyhmene lisää.


      • olet_taas

        väärässä.


      • ainaoikeassapa
        olet_taas kirjoitti:

        väärässä.

        Olet pelkkä palstantäyte.


      • menikö

        tunteisiin?


    • tilauspalvelu

      lokka pitää vaalilupauksensa. Äänestäjät saavat sitä mitä tilasivat.

      • Jihabeal.Konow

        Äänestän vastakin Lokkaa. Ainut selkärankainen valtuustossa.


      • liekötuoniinkään
        Jihabeal.Konow kirjoitti:

        Äänestän vastakin Lokkaa. Ainut selkärankainen valtuustossa.

        Aika lötkyltähän tuo näyttää, selkäranka valahtanut pöksyihin.


      • juu_

        mekkojäbä on kieltämättä härski näky.


    • Rehteys

      Antakaa polosen olla jo rauhassa

      • totta__

        ei mekkojäbä voi ulkomuodolleen mitään.


    • Makeat-savut

      Tänään tulee taas Monokulttuuri FM. 👌🙂

      • mikälietuokin

        Mikä se on? Joku yksinkertaisten kerho?


      • Olet_väärässä

        sillä se yksinkertaisten kerho on nimeltään pif.


      • enolekoskaanväärässä
        Olet_väärässä kirjoitti:

        sillä se yksinkertaisten kerho on nimeltään pif.

        Oletko ihan varma tuostakaan? Jos se onkin paf? Tai puf? Mitä siinä vihreää ruohoa sisältävässä pussissasi lukeekaan?


      • miettijä-

        liittyykö tämä jotenkin olympialaisiin.


      • olen___
        enolekoskaanväärässä kirjoitti:

        Oletko ihan varma tuostakaan? Jos se onkin paf? Tai puf? Mitä siinä vihreää ruohoa sisältävässä pussissasi lukeekaan?

        varma.


      • tietäjä__
        miettijä- kirjoitti:

        liittyykö tämä jotenkin olympialaisiin.

        ei.


      • ainaoikeassapa
        olen___ kirjoitti:

        varma.

        Etkä ole vaan epävarma.


      • olet_jälleen

        väärässä.


    • HyviäVointejaJunekselle

      On jäänyt Juneksen seuraaminen viimeaikoina vähemmälle, mutta kannatus säilynyt.

      Huomasin videoilla, että Tampereella, rauhallista Junestamme oli viimesyksynä naisanarkistin toimesta yritetty jopa työntää bussin alle. Näkyy kuvissa.

      Olen myös havainnut, että liian ystävälliset kirjoitukset Juneksesta sensuroidan esim. tälläkin foorumilla. Kyseessähän on jo vasemmistolainen toisinajattelijoiden mielipidevaino, niinkuin kaikissa maissa missä etenkin kommunismi on vallalla, MOT, eikä tämä tosiasia muutu. Nyt heidän rikoksiinsa liittyy jotoisinajattelijoiden avoimia murhayrityksiäkin.

      Tehty mikä tehty.

      • ainaoikeassapa

        Kauan olisi juneksesi saanut odotella sitä bussia jotta olisi alle jäänyt, eihän niitä edes siinä näkynyt. Kokeile rautatiekiskoja ensi kerralla ja tarkista aikataulut.


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6679
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4320
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2740
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2070
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1613
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1427
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1104
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1061
    Aihe