Rakastuin nuoruudessa mieheen, jota en unohtanut vaikka naimisiin menin. Noin vuosi sitten tapasin hänet uudelleen. Viestiteltiin ja tavattiin. Jätti hiljaisuuteen, en ilmeisesti ollut kiinnostava ulkoisesti. Puoli vuotta sitten taas alettiin viestitteleen. Kyseli, koska pääsee kahville jne. Kävin hänen luonaan ja taas hiljaisuus. Vastauksia sai lypsää. Viimeisenä kertoi, ettei varsinaisesti halua, että jätän rauhaan, mutta tunteita ei tällä hetkellä ole. Itselläni kuitenkin tunteita edelleen. Miten menettelisitte? Mistä johtuu miehen tällainen käyttäytyminen?
Pitkä rakastuminen
mietinvainteinköoikein
67759
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos olet edelleen naimisissa niin eikö tuo sun tapailu ole väärin? Vai oletko muka niin avoimin mielin tapailua harrastanut kun rakastat sitä edelleen? Jos olet edelleen aviossa niin eroa ensin ennenkuin aloitat rakkauden kohteen tapaamista. Eiköhän olisi reilua jo puolisoasi kohtaan? Vaikket olisikaan seksiä harrastanut sen kanssa niin miksi viestittelet sille ja tapasitte? Ihan kaverinako? Tiesikö rakkauden kohteeksi sun olevan varatun? Eikä sillä halunnut suhdetta kanssasi. Ja kun et eronnut myöhemminkään kävi kertomassa rehellisesti ettei halua sinua? Ole siis rehellinen itsellesi ja puolisollesi ja hoida se pois. Typerää antaa toisen tuhlata elämäänsä sinun rakkauden takia. Mene puolisosi saappaisiin. Mitä tykkäsit jos tapailisi nuoruuden rakkauttaan haikaillen sen perään kun taas sinut pitää tois sijaisena helpotuksena joka on varalla? Näin minä ainakin näen tämän kuviosi. Rakastua toki voi varattunakin mutta rehellisesti pitää se myös kertoa. Kerroitko raukkauden kohteellesi tunteesi sitä kohtaan? Et varmaan kun se ilmoitti ettei halua muuta kuin kaveruutta. Koita hyvä ihminen saada elämäsi kuntoon. Varattuna et ole mitenkään oikeutettu käyttämään puolisoasi noin ala tyylisesti ja kohdella sitä noin. Opettele rakastamaan yhtä kerrallaan. Äläkä loukkaa puolisoasi noin tiperästi.
"Opettele rakastamaan yhtä kerrallaan."
Aivan kuin rakastuminen olisi tahdonalaista! Hassuja puhut.
Monien suuria pelkoja on varmasti, että toinen ei enää rakastaisikaan se voi olla niin suuri pelko, että mielummin toivotaan toisen vaikka feikkaavan ja jäävän luokseen vaikka silti toitotetaan, että pitäisi olla rehellinen tunteissaan. Itse en aloitujsesta kyllä huomannut, että aloittaja olisi varattu lisäksi edellinen kirjoittaja jätti kauheasti avoimia kysymyksiä toiselle ilman todellista tietämystä mistään, vaikka se aloittaja olisi varattu. Kukaan ei pysty millään lailla fiksuja päätöksiä tekemään mistään asiasta puutteellisilla tiedoilla.
Sinä sen sanoit, Hänellä ei ole sinuun tunteita. Eikö se ole siis selvää.
Mutta jos ne tunteet ovat säilyneet ja sitten itse ajattelee noin että teki virheen silloin mennessään naimisiin, ei ole aivan noin yksinkertaista.
Minä kyllä ilahduin kun tuo joku ellu piti sellaisesta kun ystävänpäivänä sanoin jotain, vastasi että: että joku minutkin huomaa.
Ja Arvaustytöt, kaikenlaisia hyper-poliittisen monimutkaisia kysymyksiä, jollain tavalla pidän näistä "palsta-olennoista".
Ensi rakkaus, sitä harva unohtaa vaikka vuodet vierii. Ehkä katselet häntä samoin silmin, kuin silloin. Nuorena tunteet usein voimakkaampia, kaikissa asioissa. Molemmat olette kasvaneet ihmisenä elämän myötä niin aika entinen tuskin palaa.