On ohitettu

tärkein viesti koko ajan ja kauan. Niin kauan kuin tätit ja muutkin aikuiset "osallistuvat". hänet pakoteaan palaamaan kammottaviin vuosiin. Eli siellä ihan ykkösasia on se ettei mitään näy eikä kuulu, muuten paraneminen vaikeista ajoista ei pääse alkamaan.
24964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoittanet ideaa, että kielteisiä menneitä asioita vatkataan ja vatkataan. Tällaistahan on joidenkin psykologistien tarjoama de briefing -terapia.

On aivan todistetusti havaittu, että kielteisten asioiden tai onnettomuuksien kertaaminen toimii muistia vahvistavasti. Muistaa siis entistä paremmin. Jos ei vatkaisi, toimisi evoluution myötä meihin kehittynyt toiminto, että pikku hiljaa unohtaisimme asiasta yhä enemmän. Tämä toiminto on ollut evolutiivisesti edullinen. Siksi se on kehittynyt. Lisäksi henkilön, joka ei vatkaa kielteisiä asioita, on helpompi olla.

Kaikkea sitä psykologian nimissä tarjotaan. Täysin huuhaaoppeja, jotka eivät perustu mihinkään tutkimukseen, mutta tekevät elämän vaikeammaksi. Puoskarointia!

Äänestä

Jaa roikkuu edelleen sinussa vaikkei halua suhdetta sinuun? Ja liian iso pala purtavaksi kun ei halunnutkaan muuta kuin ystävyyttä? Vaiennetaan hänet miksi? Kun on varattu ja vaikea tapaus? Ohita viestit jotta et enempää itseäsi loukkaa? Ymmärrän mutta huolehdi edes sen verran ystävästäsi ettei ole kiristyksen takia jäänyt. Jos haluat jotain kiellettyä ja se ei taas uskalla kun on tossun alla niin kerro ettet välitä mitä siitä seuraa. Uskaltaa ottaa sen eron ja siirtyä luoksesi. Muista jos toiselle et kerro mihin uhrauksiin olet valmis hänen vuokseen ei se uskalla siis tehdä mitään. Ohita ihmeessä jos et aijo näin toimia. Ja jätä rauhaan se silloin. Kuka vsiennetaan ja miksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhärikkomista kirjoitti:

tärkein viesti koko ajan ja kauan. Niin kauan kuin tätit ja muutkin aikuiset "osallistuvat". hänet pakoteaan palaamaan kammottaviin vuosiin. Eli siellä ihan ykkösasia on se ettei mitään näy eikä kuulu, muuten paraneminen vaikeista ajoista ei pääse alkamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu