KELA:ssa käynnissä Suomalaisten kyykytysoperaatio

En tiedä olenko nyt ainoa Suomalainen tuensaaja, jolta katkaistiin täysin mielivaltaisesti perustoimeentulotuki ja työmarkkinatuki helmikuulle.

Aloitin viime vuoden lokakuussa osa-aikatyössä ja palkkani on alle tuon sallitun 300,00/kk suojaosan, joten sen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään tukiin.

Mutta nyt tammikuussa alkoi KELA:n puolelta tämä varsinainen kiusanteko.

Ensin tammikuulle perustoimeentulotukea maksettiin 300,00 euroa liikaa tilille. Joten jo tuossa vaiheessa haistoin jo palaneen käryä, että tulevana kuukautena tulisi tapahtumaan jotain omituista.

No nyt sitten helmikuun päätös tuli 29.01.2018

Teidän tulonne ovat ylittäneet 430,00 euroa huomioimme tässä teidän viime vuoden lopun palkkojanne.

Toimeentulotukihakemus hylätään... Syynä liian korkeat tulot.

Työmarkkinatuki alennettiin niin pieneksi, että käteen jäi vuokran jälkeen enää vain 37,00 euroa.

Joten olenko ainoa jota KELA on nyt vetänyt oikein kunnolla nenästä?

Minun viime kertainen viestini jossa kerroin tästä poistettiin täältä kokonaan, joten tässä on sikäli jotain mätää taustalla nyt ja Suomalaiset työttömät yritetään nyt saada näillä keinoin kodittomiksi. Jotta he muuttaisivat sitten asumaan joihinkin valtioon huumeluoliin (palvelukodit), joissa mielenterveyshoitajat pakottavat heidät syömään lobotomialääkkeesnä.

Alkaa pikkuhiljaa tulemaan mitta täydeksi tästä kyykytyksestä.

Tein vielä harkinnanvaraisen toimeentulotukianomuksen joka hylättiin välittömästi, kun en kuulemma tarpeeksi hyvin perustellut että mihin tukea tarvitsen.
117687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suoja-osa ei koske toimeentulotukea. Palkkatulotulot vähennetään aina 1/1 toimeentulotuesta. Eli jos tienaat osa-aikatöissä 100e/kk niin saamastasi tuimeentulotuesta vähennetään tuo sama summa 100e.

Äänestä
  • Aha,+entäs+se+20%,+joka+pitää+jättää+huomioon+ottamatta?

    Äänestä

Ei nyt henkilökohtaisesti ole tuollaista ongelmaa Kelan kanssa mutta kokoajan jotain muuta.
Viimeisin episodi on se että olen menettänyt työmarkkinatukeni ja saanut rangaistuskarenssi ( kesto 5 vuotta ) jos en pysty täyttämän 12 viikon työssäoloehtoa, koska en selkäkipuisena pystynyt siivoustyöhön.
Tämän jälkeen hain lääkäriltä sairauslomaa jota myönnettiin 6 kuukautta b-lausunnolla. Kela mitätöi sairauslomani eikä täten maksa mitään sairauspäivärahaa lääkärintodistuksesta huolimatta.
Toimeentulotuella mennään joka sekin vaatii että olen sairauslomalla TE - toimistossa työnhakijana että saisin edes sen toimeentulotuen.
Aivan skitsofrenista ja absurdia koko Kelan toiminta nykyään!

Äänestä

Hakeutukaa eläkkeelle, jos pääsette niin ei häiritse enää mitkään toimistot.
Rahat tulevat saman suuruisina samana päivänä, joten talouden suunnittelu helpottuu sekä aininen stressi poistuu kokonaan!

Äänestä
  • Eläkkeelle ei päästetä nykyään enää ketään. Esimerkiksi neliraajahalvauspotilas on kelan lääkärien mukaan täysin työkykyinen työntekijä.

    Äänestä

"Alkaa pikkuhiljaa tulemaan mitta täydeksi tästä kyykytyksestä."

No miksi siellä sitten kidut? Myy kämppäsi ja muuta vi**uun Suomesta niinkuin minäkin, itsellä ikää yli 40. Monessa muussa EU maassa on toimivat työmarkkinat, lähin heti Ruotsissa. Ystävällisemmät ihmiset ja kaikki jotenkin kivempaa. Heti on helpompi hengittää. Kultturimuutos huomattavasti vähemmän kivuliasta kuin elämäni oli Suomessa.
Kuka sanoo että on pakko kuolla Suomessa?

Äänestä

Siis suomen loishet, nyt on teille, yhteiskunnan eliitille tullut loppu loishimiselle, jouduttekin tekemään jotain tukienne eteen ja silti saatte karenssia ja karenssia.

Eikös se ole ihan oikein teille, olettehan te loishineet jo vuosia meidän työtätekevien kustannuksella, kulut ja verot nousee koko ajan teidän takia, sille on yksinkertaisesti tultava loppu ja nyt tuleekin.

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on

Äänestä
  • Tiesitkö että yhden ihmisryhmän perusteeton vihaaminen aiheuttaa vain pahaa oloa ja tyytymättömyyttä itsellesi. Se syy pahaan oloosi ei löydy ulkoapäin vaan sinusta itsestä. Suosittelen vahvasti että mietit miksi olet noin tyytymätön omaan elämääsi ja tilanteeseesi. Jättikö kenties naisesi sinut? Vai onko sinulla vaikeuksia löytää onnellista parisuhdetta? Oletko elämässä muiden pilkattavana? Tuntuuko että mikään ei oikein onnistu elämässäsi? Paraneminen alkaa vasta sitten kun ensin tunnustaa tosiasiat. Jokainen meistä voi löytää onnen elämässä, mutta jonkin ryhmän syyllistämisellä et löydä tietä ulos umpikujastasi. Aidosti toivotan onnea sinulle onnellisemman elämän etsinnässä.

    Äänestä

Nii in, voisiko tuon kirjoittamasi lyhentää syyttämiseksi rasismista, siis kiihottaminen kansanryhmää vastaan??

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on

Äänestä

Joillekin on ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, että toimeentulotuki on viimesijainen tuki.

Äänestä

En tiedä kyykytyksestä,mutta tulkinnat on kyllä mitä on. 18 vuotiaita liitetään samaan talouteen asumistukien suhteen ja taitaa tuo ola eläkeläis asumistuessakin tuttu toimitapa.Jopa samassa kiineteistössä ausuva keskiikäinen liitetään eläkeläisten talouteen asumitukien kautta,joten kyse on selkeästi säästäötooimista .Näistä toimista sitten kärsivät päätöksen kohteet tosiolojen vastaisesti ja hinta tulee toimeentulon mahdottomuuden muodossa. Voipi jäädä pelkkä työmarkkinatuki osa käteen jolla sitten edellytetään selviytyvän ja näin käy kun ei oel oikeutusta tuohon toimeentulotukeen. Sen rajat kun omaisuuden suhteen ovat äärimmäisen tiukat tulee tuon osalta jääväämisen kokemaan potentiaalisesti kaikki jotka ovat säästelleet työssä käydessään ja jotain saaneet kasaan. Suomessa ei voida siis puhua kattavasta perustulosta tai tasaarvoisesta sosiaalisesta tulosta. Erikoisen kovana toimena pidän aktiivitoimea ,jonka kautta sitten luodaan leikkauksia jopa niille jotka elävät tuon pelkistetyn peruspäivärahan varassa,jonka taso on selkeästi alle puolet köyhyysrajasta,yltäen noin kolmannekseen siitä. Sosiaaliturva ja sennn perusta vaatii Suomessa selkeän uudistuksen ,jops siitä lähtökohdasta,että se on hyvin jäykkä ja joustamaton työn ja työttömyyden välimaastossa.Puhutaan että karenssia ei tule,mutta kyllä vain tulee aina lyhyiden työsuhteiden yhteydessä on viikon omavastuu aika ja hakemusten käsittelyajat tekevät tuossa suhteessa oman osansa tulo viiveisiin.Tilanne ei kaikkinensa ole niin ruusuinen kuin usein annetaan ymmärtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdflkjweroiu234 kirjoitti:

En tiedä olenko nyt ainoa Suomalainen tuensaaja, jolta katkaistiin täysin mielivaltaisesti perustoimeentulotuki ja työmarkkinatuki helmikuulle.

Aloitin viime vuoden lokakuussa osa-aikatyössä ja palkkani on alle tuon sallitun 300,00/kk suojaosan, joten sen ei pitäisi vaikuttaa mitenkään tukiin.

Mutta nyt tammikuussa alkoi KELA:n puolelta tämä varsinainen kiusanteko.

Ensin tammikuulle perustoimeentulotukea maksettiin 300,00 euroa liikaa tilille. Joten jo tuossa vaiheessa haistoin jo palaneen käryä, että tulevana kuukautena tulisi tapahtumaan jotain omituista.

No nyt sitten helmikuun päätös tuli 29.01.2018

Teidän tulonne ovat ylittäneet 430,00 euroa huomioimme tässä teidän viime vuoden lopun palkkojanne.

Toimeentulotukihakemus hylätään... Syynä liian korkeat tulot.

Työmarkkinatuki alennettiin niin pieneksi, että käteen jäi vuokran jälkeen enää vain 37,00 euroa.

Joten olenko ainoa jota KELA on nyt vetänyt oikein kunnolla nenästä?

Minun viime kertainen viestini jossa kerroin tästä poistettiin täältä kokonaan, joten tässä on sikäli jotain mätää taustalla nyt ja Suomalaiset työttömät yritetään nyt saada näillä keinoin kodittomiksi. Jotta he muuttaisivat sitten asumaan joihinkin valtioon huumeluoliin (palvelukodit), joissa mielenterveyshoitajat pakottavat heidät syömään lobotomialääkkeesnä.

Alkaa pikkuhiljaa tulemaan mitta täydeksi tästä kyykytyksestä.

Tein vielä harkinnanvaraisen toimeentulotukianomuksen joka hylättiin välittömästi, kun en kuulemma tarpeeksi hyvin perustellut että mihin tukea tarvitsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu