opetusryhmien koot

ihmetteleväAvustaja

Olen pannut merkille eri kouluissa seuraavia mielestäni korjattavia asioita.

Äidinkielen opettajan opetusvelvollisuus taitaa olla opettajista alhaisin, joten onko enää kohtuullista muita opettajia kohtaan, että kun S2 kielioppilaat otetaan äidinkielen tunneilta omaksi ryhmäksi, jää jäljelle paljon pienempi ryhmiä äidinkieleen, jossa muutenkin opetusvelvollisuus muita aineita alhaisempi. Onko siis kohtuullista muille opettajille, että he opettavat kuitenkin täysiä luokkia edelleen samalla opetusvelvollisuudella kuin ennen kun taas puolestaan äidinkielen opettajien työ helpottuu, kun oppilaita on luokassa vähemmän, koska S2 kielioppilaita opettaakin toinen opettaja?

Luokassa 24 oppilasta.
Bilsassa 24 oppilasta - opetustunteja 23. Työskennellään kokeellisestkin välillä. (S2 kielioppilaat mukana)
Äikässä 16 oppilasta - opetustunteja 18 (8 oppilasta käy S2 ryhmässä).

Bilsan opettajan työmäärä on vähintäänkin sama, mutta bilsan opettajan täytyy nyt myös huomioida 8 muuta S2 kielioppilasta ryhmässään muiden lisäksi. Äidinkielenopettaja pääsee vähemmällä, 8 oppilasta on muualla.

Ymmärrän hyvin sen, että äidinkielessä on luettavaa ja korjattavina aineita. Siksipä siis alempi opetustunnit samoilla luokkakooilla. Sitä en enää ymmärrä, että opetustunnit pysyy edelleen samana, kun ryhmästä napataan jo osa oppilaita pois. Ei kai muissakaan aineissa näin toimita, että joku vaan tulee ja vie tunneilta osan oppilaista pois ja sinulle jää pienempi ryhmä opetettavaksi samalla tuntimäärällä. Etenkin kun näitä S2 kielioppilaita on nykyään monissa kuluissa paljon luokilla ja he työllistävät opettajia omilla haasteillaan.

Enkä tässä nyt ole aloittamassa sotaa äidinkieli vastaan muut, vaan minusta tämä on aika merkittävä muutos viime vuosina, josta nimenomaan on hyötynyt äidinkielen opettajat, kun taas muiden opettajien työmäärä on kasvanut, kun heidän tunneilla on myös S2 kielioppilaatkin mukana.

Sitten ihmettelen avustajien käyttöä. Eikö avustajat pitäisi ohjata niihin oppiaineisiin, jotka tunnetusti ovat oppilaille vaikeita, mutta äärimmäisen tärkeitä ihan joka päivä. Miksi avustajia laitetaan oppiaineisiin, jotka perustuvat pitkälti vain kokonaisuuksien lukemiseen ja yksittäisten asioiden ulkoaoppimiseen? Kummassa avustajat ovat tärkeämpiä, uskonnon tunnilla vai matematiikassa? Biologiassa vai kuviksessa? Tuntuu, että avustajat laitetaan luokkiin, joissa äänekkäimmät opettajat ovat vaatimassa itselleen "helpotuksia" toisen aikuisen turvin eikä suinkaan avustajia käytetä hyödyksi ja todelliseen tarpeeseen. Sitten joku matikan ope opettaa koko luokkaa tunnin aikana juosten pulpetilta toiselle ja taas nuo samat S2 kielioppilaatkin, kun joka toinen tarvitsee apua kädestä pitäen ja jokaiselle ei aika riitä. Tai sitten jossain kemiassa jossa sotketaan aineita ja käytetään välineitä jossa olisi toisen aikuisen auttavat kädet tarpeen ja turvaksi... tai vaikka puutöissä, joissa yhdestä silmäparista on yllättävä turva. Ei vaan se avustaja on siellä kuvistunnilla koska...

En sitä sano, etteikö avustajia tarvittaisi varmasti jokaikisessä oppiaineessa, mutta kun kaikki kuitenkin tiedetään se, että avustajia on liian vähän, niin eikö silloin pitäisi se vähä käyttää oikeaan?

Purin ajatuksia tähän siitä syystä, että kun viime aikoina on paljon puhuttu opettajien jaksamisesta, oppilaiden haastavasta käytöksestä ja opettajien työmäärästä. Ja olen myös sivusta seurannut tuota opettajien työmäärää, niin on jotenkin surkeaa samalla seurata, että vähät avustajat sitten käytetään ihan muuhun kuin siihen mikä auttaisi opettajien jaksamista ja oppilaiden oppimista. Tiedän monia tunnollisia opettajia jotka eivät valita kuten äänekkäimmät vaatijat, vaan opettavat isoja ryhmiä vaikka selkeästi minäkin huomaan, että "tuolla tarvittaisiin yhdet kädet lisää" ja tuon pannut merkille myös, että äidinkielen ryhmät ovat nykyään "pieniä" verrattuna muihin ryhmiin.

Miksi kouluihin ei voida palkata lisää avustajia? Opettajalle jäisi enemmän aikaa opettaa eikä koko ajan pyytää jotakin oppilasta rauhoittumaan ja niin edelleen...

1

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avustajia

      Tästähän on puhuttu pitkään tästä avustajien pulasta :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1581
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1001
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      886
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      770
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      766
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      341
      707
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      706
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      702
    Aihe