onko kukaan menettänyt hermojaan tuossa lupapiste hommassa, näyttää siltä että luvan hakijalle eli maksajalle on sysätty työt jotka aikoinaan kuullui kunnan rakennustarkastajalle
aleneeko nyt rakennusluvan hinta kun itse tekee kaikki työt ja vastailee aivan älyttömiin juttuihin mitkä ei normaalisti kuuluisi rak lupa h akemukseen
lupapiste.fi käyttökokemuksia
6
518
Vastaukset
- Anonyymi
Lupaa haettaessa on selvää että tarvittavat dokumentit pitää olla.
Toinen juttu on kun haet toimenpidelupaa maaseudulle jossa riittää ilmoitus , esim: 50m2
Halkovaja. Ohjeen mukaan kuulet naapuria, esität piirustukset hankkeesta siis asemakava kiinteistöstä jossa aiottu rakennuksen sijainti merkitty.
Ei siis voi olla savuhormia eikä lattiakaivoa.
Täällä tälläinen rakennus olisi toimenpideluvan varainen. Jos olen ymmärtänyt luetun tekstin oikein ja niin kuin ohjeet on kirjoitettu.
Kunta tämän hyväksyy kun rakennusjärjestys niin sanoo.
Lupapiste sensijaan olettaa että rakennus tehdään pääkaupungin erottajalle tai espalle.
Vaatii työnjohdon, selvityksen maa-aineksista missä näiden sijoituskohde on. Kulkuväylän suojarakenteet, tönjohtajan palkkaamista, lisäksi monta muuta kiusallista asiaa. Lopuksi olet saanut aloitusluvan ja rakentanut liiterin, valmiiksi et vain saa millään
Kunnasta on otettu yhteyttä että kuittaavat toimenpiteen valmiiksi mutta lupapiste urputtaa että työnjohto puutuu , onko hanke vielä ajankohtainen, vaikka rakennus on ollut valmiina 10 vuotta ja säännöt ovat muuttuneet löysemmäksi 3 kertaa mutta rakennuksia ei ole edes aloitettu vaikka ovat valmiina olleet pitkään.
Ihmeellinen tuo lupapiste.
Pelkään että tässä käy siten että rakennus on luvaton ja pitää purkaa pois ja tekijä teljetään vankilaan kun on rakentanut toimenpideluvalla liiterin, lisäksi vielä sakot.
Ihmeelliseksi asia muuttuu kun näistä toimenpiteellä tehdyistä rakennuksista on pitänyt maksaa kiinteistöverot taulukon mukaan. Että missä se virhe sitten onkaan.
Onko säädäntöä tehty silmät ummessa vai ? Suomea rakentava asukas rikollinen. - Anonyymi
No pakkokos on hypätä byrokratian rattaisiin.
Pääsee paljon helpommalla kun tekee vaan ja jos joku nilkki rakennusvalvonnasta herää ja kyselee niin käske kirjottaa papereihinsa että tehty on.- Anonyymi
Tarkoitat että menee siihen koppiin ja vie 100kg dynamiittia mukanaan ja räjäyttää taivaan tuuliin niin että paskat lentää.
Koko lupapiste on suunniteltu vain työllisyyttä silmälläpitäpitäen, jonka kustannukset lankeavat rakentajalle. Tällä tavalla saadaan Suomi ränsistymään. Nyt vielä autioituminen käynnistyi oikein tehosteusi kun jokaisesta vanhasta rehuliiteristä ja pehkuvajasta pitää maksaa kiinteistöveroa, eli sakotetaan että Suomessa on rakennuksia.
Kyllä jokainen ymmärtää että autoit ja tyhjä maaseutu on näkymältään esteetön.
Mutta se että elämää ei ole on merkki siitä että asioita on hoidettu väärään suuntaan.
Tästä seuraa maksujen lisäämistä ja entisten korottamista.
Ihminen elää maaseudusta, yhtään hehtaaria ei kylvetä erottajalle tai Kauppatorille.
Leipä ei kasva kaupungeissa ja hyvin heikosti taajamissakaan , leivän kasvattien tarvitsee sateelta suojaisia tiloja. Tilakoko kasvaa kaiken aikaa ja tuotanto teollistuu, sanalla ravinto muuttuu terveydelle haitalliseen suuntaan koska luoto etääntyy kasvin geeneissä.
- Anonyymi
Olisikohan syytä aloittaa tekstisi isolla alkukirjaomella? (se painoarvo)
Tuosta uudesta / tuoreesta lakitekstistä: (RAKENTAMISLAKI) .... voit päätellä, että projektiisi taatusti tarvittaa sellaista osaamista, jota Sinulla ei ole!
https://ym.fi/patevyyden-osoittamislaki
Kirjoittelehan jatkoa, miten "mielenkiintoinen" projektisi etenee .... tuonkaltaisella asenteellasi ! - Anonyymi
Mitähän ... aikaa = "aikoinaan " ... mahdat tarkoittaa ja eli muistella? Useita tarinoita on siitä, kun ns. RINTAMAMIESTALON "suunnitelma" mahtui piirretyksi Klubi 77:n holkkitupakki askin TAKA-kanteen !
Ja jo ehkä naapurissa olevasta puolivalmiista .....Talotehtaan talosta katseltiin sitten mallia ja kunnan rakennustarkastajalta kyseltiin sitten tarkemmin esim. tulisijoista ja suojauksista! S.O. homma hoideltiin ihan "ITE " : )) !
Paitsi että SE rakennustarkastaja olikin oikeastaan työnsä lisäksi SE : Sunnittelija että liki vastaava mestari!
u - Anonyymi
Yritämme rakentaa lisäosan mökkimme eläkepäiviemme tarpeisiin, tontilla on rakennusoikeutta riittävästi . Kävimme jo hyvissä ajoin keskustelemassa rakennusvalvonnassa suunnitelmistamme ja asenne siellä oli myönteinen . Nyt on kulunut 4kk ja ei ole tullut lupaa .Ennen rakennuslautakunnan viime kokousta tarkistin että onko kommentteja niin kaikki lupa paperit oli kuitattu hyväksytyksi. MUTTA seuraavana päivänä oli rakennustarkastaja laittanut viestin lukuisista puutteista ,ihan pikkumaista pilkun viilaamista ! Ei taida tämä kunta haluta uusia veronmaksajia ? Nyt siirtyi projekti ens kevääseen . En yhtään enää ihmettele ettei Suomessa rakenneta .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2453313Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592956Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,171985Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e631763Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131533- 1221476
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11404Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4751400