Muistaako kukaan Hugo Jäsperin

Erkkieno

Ketjuissa on ollut joskus juttuja menneiden polvien kinnulalaisista.

Muistaako kukaan muu 1960-luvun Kinnulasta tämän kylällä kiertäneen Huuko-persoonan?
Huuko oli hieman yksinkertainen, ehkä lievästi kehitysvammainen. Vakituista työpaikkaa ei ollut. Huuko eleli pientä elämäänsä poikamiehenä nykymittapuun mukaan äärimmäisessä köyhyydessä. Sosiaalihuolto oli vielä tuolloin 1950-1960 -luvuilla lapsenkengissään.

Huuko kierteli talosta taloon kirkonkylän alueella. Autteli muita kantamalla halkoja ja toimittamalla pikku asioita. Palkaksi Huuko sai istahtaa talon ruokapöytään, rahaa Huukolla harvemmin oli. Saunaankin Huuko joskus mukaan kutsuttiin.
Muistan Huukon olleen joskus meillä perunannostotalkoissa.

Joskus kuitenkin jokunen lantti oli eksynyt Huukonkin taskunpohjalle. Tällaisena ilonpäivänä Huuko kävi ostamassa kaupasta tai kioskilta pilsneriä. Pikku kekkulissa Huuko sitten huvitti meitä lapsia huojumalla hassunkurisesti.
Pilsnerin lisäksi kaupasta Huuko saattoi ostaa Kölninvettä eli Eu de Golognea.
Sehän oli tuohon aikaan melko puhdasta viinaa, joten sitäkin muistan kinnusjuoppojen juoneen viinanpistokseensa.

En oikein muista, missä Huuko asui. Oliko joku pikkuruinen kylmä mökki kylän laidalla?

Eräänä kesäisenä aamuna noin vuonna 1970 Huuko löytyi sitten istumassa pihakeinussa. Poisnukkuneena.
Eipä ollut varmaan kukaan lääkäri Huukoa tutkinut taikka lääkkeitä sydänvaivoihin määrännyt. Eipä silti, tuskin Huukolla lääkkeisiin olisi rahaa ollutkaan.

Olisko kellään muitikuvaa tai tarinoita Hugosta?

4

578

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syntyny01

      En ollut itse edes elossa tuolloin, mutta kuulostaa hauskalta henkilöltä!

    • Varmaripösö

      Muistan Hugon. Asui Muholassa vähän Pasalasta eteen päin (en muista tien virallista nimeä) joen yli ja siinä ylämäen päällä.

      • Varmaripösö

        Pasaselta peeveli. Pasala on sen tien loppupäässä.


    • lestiläinen

      Joskus 1960-luvun puolivälissä Hugo katkoi ja pilkkoi Osuuskaupan halkoja siinä kahvilarakennuksen takana. Meitä oli muutama lestiläispoika ja odoteltiin koulun jälkeen linja-autoa ja siinä odotellessa autettiin Hugoa halkojen katkomisessa ja pilkkomisessa. Siitäkös Hugo oli mielissään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe