Phuketin turvallisuus

eiphukettiin

Suomalaisperheen kauhunhetket taksikyydissä Thaimaassa: ystävällisen kuskin käytös muuttui hyytäväksi ja auto täyttyi kemikaalista - ”Elämä vilisi silmien edessä”

Lauantai 10.2.2018 klo 11.59

Perheen kolmen kuukauden Aasian-matka vaihtui terveyshuoliin. Suomen Bangkokin konsulin mukaan taksihuumaukset eivät ole yleinen ilmiö, mutta ”kaikki on mahdollista”.

Perheen loma meni pieleen neljäntenä matkapäivänä.
Pariskunta uskoo taksikuskin yrittäneen huumata heidät kemikaalilla.
Ulkoministeriön tiedossa ei ole vastaavia tapauksia, mutta konsulin mukaan esimerkiksi tyrmäystippatapaukset ovat yleisiä.

Perheenisä näki kuljettajan asettavan kasvoilleen jonkinlaisen maskin. Samalla hetkellä autoon tulvahti epämiellyttävä ja pistävä kemikaalin haju. Kuvituskuva

4

352

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6655443377

      Tuo ei ole ainoa tapaus, olen vastaavaa kuullut tapahtuneen muuallakin. Thaimaalainen ystäväni kertoi aiemmin asiasta. Bangkokissa naispuolinen ystäväni haluaa aina ottaa kaverin mukaan taksiin, pelkää raiskausta, jota sikäläiset taksarit harrastavat, lähtevät eri reitille ja syrjään, jossa tekevät temppunsa.
      Pääsääntöisesti on kuitenkin varsin turvallista matkailu Thaimaassa.

    • Thaipoliisi
    • korruptio

      Kuulostaa kamalalta, voiko olla ,,,, Hua Hin on lintukoto ja yleensä olemme kokeneet Thaimaan turvalliseksi paikaksi , mutta ei voi koskaan tuudittautua turvallisuuden tunteeseen: Köyhää
      elämää kokevat paikalliset saattavat tosiaan yrittää parantaa elämäänsä rikoksen avulla,
      Poliisit joskus epäluotettavia , ymmärrettävää perheen pelko, mutta todella ikävä tapaus,

    • ThaimaaSux

      Onko sitä pakko mennä kehitysmaahan lomalle? Tuo ei ole mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Muita mukavia yllätyksiä ovat mm. matkatavaroihin piilotetut skorpionit (kivulias pisto) ja isot ravut (katkoo sormet) sekä huumeet (kymmenien vuosien tuomio luvassa). Syynä moiseen voi olla vaikkapa liian pieni juomaraha. Tuonne maailmankolkkaan ei pitäisi kenenkään mennä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1572
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe