Oletko tuntenut olevasi joskus? Tyytyväisyyteni huippupisteessä tunnen olevani nyt. Himalajan huipulla, ei vaan seesteisen elämän harmonian huipulla rauhallisesti.
Oletko onnesi huipulla?
Huippuvuori
36788
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Onnestain on puolet minun.
Huipulla tuulee.
Vaivat ja eläkeaikana ilmaantuneet sairaudet ovat huuhtoneet minut onnellisuuden huipulta vähän alemmas. Ei kuitenkaan suohetteikköihin asti. Elän sentään, ja elämästä nautinkin vielä.
Hyvää huomenta ja just eilen, lapsenlapsen kanssa junaradan vieressä junia katsellessa lumessa seisoessa ja lumen pöllytessä junan ohi ajaessa, ajattelin olevani onneni huipulla. Olen juuri siinä, missä minun pitääkin olla. Silmät kiinnikin sen tiedän.
Kaikki on nähty ja koettu ja olen kotona!
Tämän onnellisemmaksi en voi tulla, koska nyt on vain edessä vanhuuden tuomat vaivat, sitten joskus....D
Olen kokenut onnellisuuden jo 12-vuotta, koska älysin jättää väkivaltaisen ja alkoholisoituneen mieheni. Muutin pois, vain tärkeimmät vaateeni mukana, mitä mieheni ei ollut ehtinyt vielä poltaa, koska hänellä oli pakkomielle tuhota minun tavaroitani.
Sain helposti edullisen yksiön rivitalosta, mikä on parasta minulle, koska omakotitalossa asuneena joku kerrostalo loukko olisi perikato, vaikka ensin hainkin sellaista ja Luojalle kiitos, sen sai joku toinen, sillä se yksiö olisi ollut ravintolan yläkerrassa.
En muista, kuinka usein olen pistänyt oikein käteni ristiin iltaisin näivä vuosina ja kiittänyt Luojaani, että asiat meni näinkin hienosti. On oma rauha. Kukaan ei ole vaatimassa mitään ja ketään ei tarvitse ottaa huomioon. Voi katsella telkusta, mitä haluaa ja ääni ei ole koskaan liian kovalla. Samoin voin lukea iltaisin, tai koska vain ja ketään ei valot häiritse.
Kukaan ei häiriinny minun mahdollisesta kuorsauksesta ja minä en tarvitse kuunella toisen kuorsausta ja kännipäistä örinää.
Onhan sitä vuosien varrella uskonut olevansa useinkin "muka" onnensa huipulla, kunnes on pudonnut sittenkin sieltä alas ja joskus oikein hurjakiitoa, mutta nyt en usko minun onneani muun rikkovan, kuin mahdollisen kivuliaan sairauden ja siihenkin uskon, että kivunlievitys on nykyajan lääketieteen huippua.
Suopeudella kerron ma, että olemme näemmä ihmiset erilaisia. Asuimme rivitalossa ja erottuani halusin ja muutin kerrostalon "loukkoon". Minua oli aika-ajoin ahdistanut rivitalossa naapurien liian läheisyys pihan molemmin puolin. Eikö vain olekin hassua, että kerrostalossa tunnen saavani enemmän yksityisyyttä. Harvoin kohtaan rapussa tai pihalla ketään. Tervehdimme kohdatessa kyllä.
Tämä on rauhallinen kerrostalo. Monet taitavat olla alkuperäisiä asukkaita talon valmistumisen ajoilta.
Seesteinen olo. Tämä huippuni on tasainen, särmät ja ulokkeet ovat hioutuneen.
"+Minua+oli+aika-ajoin+ahdistanut+rivitalossa+naapurien+liian+läheisyys+pihan+molemmin+puolin.+"
Voiko koskaan edes tuntea olevansa "onnensa huipulla"? Paitsi silloin kun se on jo ohi ja kaipaa jotain tiettyä aikaa ja tapahtumaa nostalgian siivittämänä, tunteella, ei järjellä?
"Paloma.se.co"
Koetapa joskus onneasi.
Osta MS lento-simulaattori.
Opiskele lentämisen idea.
Lähde Vantaalta New Yorkiin Airbus A330:lla.
Pohjois-Navan vierestä Kanadan kautta.
Kun olet rullannut kentällä ison omenan matkustaja-putkeen, on tunne aikasti kuuma.
Minä tein sen!
Juuri nyt!
Melkein oikeasti!!
-
Tietenkin voit ostaa myös Tamagotchin.
:)
-
Mutta.
Emmeköhän jätä vanhuus-jutut Korppikselle.
Hän ei näytä, ainakaan minun huomioitteni mukaan saaneen aikaan mitään 70 -palstallaan.
H.
Onnen huiput, ehkä silloin kun sanoin papin edessä tahdon, kun lapsi syntyi, huumaava onnen tunne.
...ja kun pappi käänsi selkänsä, onnentunne katosi alttarin taakse :D
Olipa hyvä ettei minulle käynyt noin.
Tällainen tasainen olotila, rauhan tyyssija on parasta onnea, minkä tunnen.
Joskus satoja vuosia sitten oli vallalla yleinen käsitys, että onnen määrä on vakio.
Jos itsellä alkoi mennä huonosti ja naapurilla meni hyvin, saatettiin aloittaa naapurin syyttäminen onnen varastamisesta.
Siitäköhän se kateuskin on alkunsa saanut.
Noitasyytöksiin se saattoi johtaa.
Ponkaisin aamulla ennen kuutta hiihtoladulle. Täysi hiljaisuus ja pimeääkin, latu johti eteenpäin. Olin onnellinen.
Hyvin harvoin ja lyhytaikaisesti ihan vaan hetkellisesti käyden ja tuumaillen. Pyrkimistä onnentunteeseen toki on ja kyllä sen etsimälläkin löytää :). Tarkoitushakuisesti.
En voi sanoa että olisin ikinä ollut onneni huipulla. Ehkä silloin olin onnellisin kun sain lapset ensi kertaa syliini.
Tyytyväinen olen juuri nyt, minulla on kaikki hyvin, saan elää sellaista elämää kuin itse haluan. Ei ole puutetta mistään, on kumppani jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut. Saan kaipaamaani yksityisyyttä kun vietän viikot yksin kissa seuranani.
Nyt ollaan mietitty mitä tehtäisiin kaverin talvilomalla, kissa rajoittaa paljon menemisiä. Onneksi ei juuri nyt kaivata minnekään kaukomaille.
Eikös jo tähän ikään mennessä noita onnen huippuja ole jo nähnyt useampiakin.
Kaikki erilaisia luonteeltaan.
Tunteet on jotenki haalistunu iän myötä.
Onnittelen, se on varmaan ihanaa olla noin tyytyväisyyden huippupisteessä onnellinen.
En ehkä ole koskaan ollut mitään tuollaista, koska tuntuisi liian vaaralliselta tuudittautua tyytyväisyyden olotilaan, sieltähän on vain yksi suunta, alaspäin.
Toivottavasti elämä kohdallani kiertää sellaiset hetket kaukaa ja tasapaksua tyytyväisyyden löhötilaa kammoksun.
Omat onnenhetkeni ovat olleet vain pieniä raapaisuja kosmoksen ohikiitävällä radalla.
Hohtavia kirkkaita timantteja ja lasisia kyyneleitä, kaikenlaisia raapaisuja olen saanut napattua nauhaani.
En aajttele syöksyä alaspäin vaikka olenkin tyytyväinen.
Niitä pahoja hetkiä on ollut enemmän kuin keskiverto ihmisellä. Ehkä juuri siksi arvostan tätä seesteisyyttä, tiedän että näin ei voi jatkua loputtomiin. Jokainen hyvä hetki on arvokas.
Laskiais-sunnuntai on minulle ollut laiskiais-sunnuntai....edes pulkkamäen harjalla en käynyt... Tiistaina kai sitten se hernekeittopäivä.... maistuisi kyllä ulkona tosi mahtavalta....
Jos laskiaissunnuntaina jäi mäenlaskut väliin, voi laskiaistiistaina varmaan mennä huutelemaan piiitkiä pellavia laskiaismäkeen. ;)
Jos menisin vaikka pulkkamäkeen huutamaan pitkiä pellavia.... taitaisi kohta se piipaa auto hakea...pitäisi siihen perinteeseen hakea joku uudempi juttu mitä huudettaisi.... mikähän se olisi..
Korven Sanomissa on joka päivälle mietelause.
Tänään se oli... Tee joka päivä edes jotain pientä suurella palolla.
Tämä tuntemattoman lause sopii minulle.
Perjantaina valmistin minimaailmani musiikkiklubin rumpalinukelle rummut.
Lauantaina kävelin jo aijemmin maalaamieni taulujen kanssa kehystysliikkeeseen. Hui kauhistus..... neljän taulun kehystys olisi maksanut noin. 200 e. Keräsin tauluni kainaloon ja häivyin. Ajoin Prisman rautaosastolle ja ostin puulistaa.
Sunnuntaina tein kehykset tauluihini.
Tänään suuntaan keramiikan tekoon. Pitää keksiä uusi tekemisen kohde kevät näyttelyyn. Teemana omituinen olento, voisiko se olla Olmi 😊. Poeka lienee valmis, jänis ei vielä. Mini-leipomon luotteet pitänee maalailla, mutta sen voin tehdä kotona.
Tällaista huipulla paloilua.
Korppis.
Joskus nuoruudessani tein kanavatöitä. Mulla on sellainen isohko tuhkimo, joka oli siihen aikaan yleinen.
Siihen tein puusta kehykset itse, kulmiin leikkasin ja liimasin pahvia koivunlehden muotoon,
Sitten kultamaalilla maalasin koko kehyksen. Tuolla se on seinällä tänäkin päivänä.
On kiva kun onnistuu jossain mitä ei ole aijemmin tehnyt. Tänään iloa toi poijjan (kuva profiilissa) kotiin tuonti. Jäniskin oli kuivunut eikä isot korvat enää aiheuttanut pelkoa pään romahtamisesta. Tein lopusta savesta pienen veistoksen ukosta ja muorista torimatkalla. Omituinen otus jäi vielä suunnitteluasteelle. Tuhkimo-kanavatyö on tuttu. Äitini teki kanavatöitä. Olen joskus nuorena tehnyt yhden, mutta se jäi siihen yhteen. Ompelen kyllä ja kudon, mutta kanavatyöt eivät vieneet minua mukanaan ; )
Olen tuntenut olevani aina välillä pitkän eletyn matkan aikana.
Muistan, miten ikävöimme toisiamme, kun aviomieheni joutui pari kertaa vuodessa pariksi viikoksi työmatkalle. Kirjoitimme ensimmäisen viikon ajan joka päivä kirjeitä toisillemme, kun soitteleminen olisi ollut hieman vaikeaa. Kun mies palasi kotiin, kohtasimme yllättäviä ongelmia, kun kasvot jäykistyivät jatkuvasta hymyilemisestä ja oli ihan ”pakko” saada olla koko ajan lähellä toisiamme.
Myöhemmin myös koira ja jälkikasvu toivat oman hauskuutensa kuvioihin, kun pörräsimme kaikki mahdollisimman lähellä toisiamme. Taisimme kaikki tosissaan tuntea suurta iloa ja rakkautta.
Joskus olen kokenut suuria onnen hetkiä, kun elämässä on ollut raskaita haasteita ja kaikki on tuntunut kaatuvan päälle. Kun sitten on yhtäkkiä löytynyt jokin yllättävä positiivinen ratkaisu, ja uhat ovat poistuneet, onni ja minä itse olemme hymyilleet yhdessä.
Joskus aiheena on ollut juuri tarpeellisen summan tarjonnut lottovoitto, joskus uusi työpaikkatarjous, läheisten menestys tms.
Joskus suuri onnen tunne valtaa sekä fyysisesti että henkisesti, kun rakas ihminen halaa ja jakaa tunteet kanssani. Sanoja ei siinä tilanteessa tarvitakaan. Muutamia elämyksiä nousee mieleen.
-en ole. Useimmille olemassa oleville olen pitkään ollut täysin olematon ja mitään tekemätön merkityksetön olio.
Vielä kiipeen...
Mikä on onni???
On talo tiilestä uusi auto mutta ostin uuden oli lähes vuoden vanha. Maksoin juuri nyt saan kuukauden päästä. Lapset , viisi lapsenlasta talot ja autoja.
60 -70 kuolema on lähellä on turhaa kutsua jeesusta tai jumalaa.
1. Talo tiilestä
2. Uusi auto
3. Lapset
4. Lapsenlapset
5. Kuolema
🤣🤣
ketä kutsut kun aika on täysi kohdallasi?sen sarvipääko haluat viereesi?
ota sekstanssi elämän kansimies..ota ajoissa selville oikea ties..
Kuis tämä positiivisten tuntemusten asteikko suomen kielessä menee? Riemu-ilo-tyytyväisyys-onnellisuus?
En ole koskaan ollut onnellinen, mutta hyvin harvoin olen ollut onnetonkaan. Onnellisuus on tullut jonkinlaiseksi pakko-onneksi eli olotilaksi, joka ihmisellä pitää olla, vaikka olisi kädet, jalat ja pää leikattu irti. Tällaiset ihmiset antavat haastatteluja lehdissä ja kertovat, miten onnellisia he ovat.
Onni on kokenut mielessäni inflaation, enkä käytä sitä sanaa juuri koskaan.
Minun mielestäni asiat ovat hyvin, jos ihmisellä ei ole kovin suuria fyysisiä, psyykkisiä tai taloudellisia vaivoja ja on tulevaisuudennäkymiä. Näin vanhemmiten noita viimeksi mainittuja ei juuri ole ja se vetää ajoittain mielen matalaksi. Olen liian hyväkuntoinen ollakseni eläkkeellä ja vapaaehtoistyö mummojen seuraneitinä ei kiinnosta. Harrasteita on silloin tällöin, mutta olen huono sitoutumaan mihinkään tai sitten harrasteet ovat matkojen päässä ja säännöllinen harrastaminen on käytännössä hankalaa. Kotia ja perhettä en enää viitsi leikkiä, se ei ollut minun juttuni. Viihdyn sekä itsekseni että toisten ihmisten seurassa, mutta en välitä istua sivistyneesti sohvalla kahvittelemassa ja kuuntelemassa uusien astioiden tai mattojen tai verhojen ostosta, vaan tapaan ihmisiä mieluiten jonkun toiminnan parissa. Ja pääsen itsekseni sinne, minne haluan, paitsi että pienellä eläkkeellä ei pahemmin juhlita. No toistaiseksi on tultu jotenkuten toimeen.
Mutta olla vanha ja köyhä tai pienituloinen. Jos se on jonkun mielestä onnen huipentuma, niin väitän, että puppua puhuu. Ei ole sosiaalisesti suotavaa olla realisti ja sanoa, että nykyään me elämme ihan liian pitkään. Toivottavasti kuolo korjaa esimerkiksi kun olen 75. Ihan vielä ei olisi niin väliä, kun tässä on yhtä ja toista tekemättä ja kokematta.
Kun kaksi tärkeintä asiaa on kunnossa, eli minulla on paikka jota kutsua kodiksi ja minä olen terve. Aina ei ole ollut näin, joten nyt voin sanoa olevani onnellinen.
Onni on, kun viihtyy itsensä kanssa omassa elämässään.