https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2884
Kansalaispalkkalaki tarkoittaa, että Suomen valtio maksaa kansalaispalkkaa 800 € aikuiset ja 400 € lapset (alle 18 v.) kuukaudessa puhtaana käteen läpi elämän jokaiselle Suomen kansalaiselle. Kansalaispalkkaa ei siis veroteta, siihen ei myöskään ole ulosotto-oikeutta. Kansalaispalkka sidotaan elinkustannusindeksiin.
Samalla lakkautetaan kaikki muut tuet ja sosiaalietuudet, mitkä on mahdollista lakkauttaa ilman että kenenkään sosiaaliturva heikkenee. Lakiin kirjataan, että mikäli siirtymäaikana henkilöllä on elämäntilanteestaan johtuva oikeus johonkin muuhun senhetkiseen julkiseen etuuteen tai etuuksiin, hän on oikeutettu siihen vain siltä osin, kuin etuuden tai etuuksien yhteissumma (netto) on enemmän kuin henkilön saama kansalaispalkka. Kela, työttömyyskassat ja eläkekassat jne. laskevat tämän viran puolesta.
Koko lainsäädäntö ajantasaistetaan huomioimaan kansalaispalkkalaki. Kokonaisuuteen liittyy osin myös muuta kuin sosiaaliturvaan liittyvää lainsäädäntöä, sellaista, jonka avulla kansalaispalkka on mahdollista rahoittaa ja joka samalla myös lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa Suomessa. Seuraavissa kohdissa on käsitelty joitakin oleellisimpia kansalaispalkkalakiin kiinteästi liittyviä lainsäädännöllisiä muutoksia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.