varmaan omat syysi olla lähestymättä. En silti ymmärrä miksi halusit langettaa minut tämän tunteen valtaan. Miksi ilmestyt yllättäen minne sattuu ja tavallaan vainoat minua. En minä siitä pahastunut, koska kaikki alkaa käymään järkeen. En vain ymmärrä miksi teet sen kun et kuitenkaan halunnut ottaa kanssani riskiä.
Oli sinulla
miehelle
201287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sen kun vielä jonakin päivänä tietäisi, miksi ilmestyn aina sinne minne sattuu. Vainoaminen on kuitenkin aika vahva ja väärin käytetty sana. Taitaa olla sukua venäjän sanalle война eli sota. Jos ihminen sattumalta ilmestyy sinne minne milloinkin sattuu, eihän se mitään vainoamista vielä ole.
Pahimiillaan vainoaminen tarkoittaa suomen kielessä oikeuksien epäämistä tai tahallista loukkaamista. Ei kai se vielä mitään vainomista ole, jos sattuu samaan aikaan samaan paikkaan ja tiet kohtaavat - ei edes tavallaan. Elämä koostuu sattuman ja järjestyksen ääripäistä ja tasapainottelusta. Tarpeeksi kun sattumaa osuu kohdalle niin siitä alkaa mahdollisesti kehittyä
järjestystä.
Noloa ja kiusallistahan se toki on, os joku kuvitteelee "onnekkaiden" sattumien perusteella kyseessä olevan järjestelmällinen stalkkaus tai piirittäminen. Juuri tällaisen takia ainakin minä menen lukkoon. Onni kävelee vastaan mutta joutuu pakenemaan jottei saisi vainoajan mainetta.. Surullista.
Vainoajan mainetta ei ainakaan tässä tapauksessa ole. Minulla on vaan omat epäilykseni hänestä. Jokin vain ei ole miltä näyttää. Uskon myös joihinkin yliluonnollisiin asioihin ja olen usein herkkä vaistoamaan, jos asiat eivät ole kohdallaan. Pystyn myös ennakoimaan huonojen asioiden tapahtumista ja suunnittelemaan päivän kulkua kuten haluan. Se on tietysti omalla tavallaan tuo varautuneisuutta ja lisää paineita. Usein haluan asioiden menevän juuri tietyllä tavalla ja hermostun mikäli ei onnistu. Periksiantamattomuutta liikaakin. En ole kovin sponttaani tietyssä mielentilassa, mutta jos tietylle päälle satun niin mikään ei voi estää silloin. Kuitenkin olen nähnyt jotain hänestä en tiedä haluanko sitä enempää kertoa.
Tiedän tunteen, mitä mainitset yliluonnollisista asioista. Joskus ne ovat hyvästä toisinaan voivat olla pahasta vaikka vaikuttaisivat olevankin hyvästä. Se tasapainoilu niiden välillä onkin sitten jutun juoni. Ajattelee vievänsä asioita hyvään, mutta onko asiat kuitenkin todella niin?
Sanot voivasi suunnitella päivän kulkua niin kuin haluat. Jokainen tietenkin tietyyn pisteeseen asti suunnittelee oman päivänsä niin kuin haluaa ja kykenee. Siinäpä onkin kuitenkin myös hankaluus kun alkaa syvällisemmin pohtia, minkä takia vie päiväänsä juuri sinne, minne ajattelee vievänsä.
Tarkoitatko esimerkiksi voivasi edeltä käsin määrätä kohtaatko vaikkapa jonkin henkilön päivän aikana? Vai yleisemmällä tasolla asioita mietit? Siinä ei välttämättä vielä ole mitään "yliluonnollista", että tapahtuu kohtaamisia, koska normaalin vaiston ja todennköisyyksien ohjaamana ns. hämmästyttävältä vaikuttavia sattumia voi tulla eteen melko useasti.
En tieteenkään tässä tarkoita sitä, etteikö ns. intuitiivinen aavistus ja sen mukaan toiminen voisi toimia. Oikeastaan se on niitä "antenniosaston"-juttuja, joilla voi joko saada päänsä täysin sekaisin ja hermostuksen valtaan tai sitten ratkoa elämän ongelmatilanteita. Koen myös usein niin hämmästyttäviä yhteensattumia ettei niitä oikein voi merkityksettömiksi sattumiksi kutsua mutta ennaltamääräytymiseksi luokittelu ei sekään oikein tunnu järkevältä. Hyvällä tahdolla ja empatiakyvyllä ihminen kuitenkin kykenee "aavistamaan ennalta" asiota jopa sellaisissa kehyksissä, jotka voidaan luokitella täysin luonnollisen tietämyksen piiriin.
Pidemmälle vietynä "sattumissa" alkaa kasvaa ristiriita vapaan tahdon ja ennalta määräytyneisyyden välillä. Kohtaatko sinä kyseistä henkilöä, koska olet ajatellut näin tapahtuvan, vai onko kohtaamisessa kaksi vapaasti ajattelevaa henkilöä, jotka aavistavat tai ohjaavat tapahtumia samoin? Ainakin minulla alkaa vastaavassa tilanteessa muodostua epäluulo ja alan kyseenalaistaa asioita. Kyseenalaistan sekä omani että vastapuolen ymmärryksen. Se että asiat eivät ole kohdallaan, vaatisi kuitenkin sen määrittelyä, mitä tarkoittaa kohdallaan, ja onko se nimenomaan vain aavistajan omaa näkemystä.
Usein koen omaavani voimakkaan tahdon. Sen takia jotkut asiat tuottavat suurta iloa tai päinvastaisesti suuren pettymyksen. Se tahto on syntynyt siitä, että olen ajatellut asioiden menevän juuri tietyllä tavalla päässäni ja todellisuudessa asiat eivät menekään välttämättä niin kuten toivon. Pystyn käymään jopa keskusteluja ajatuksissani usein kuviteltuja sellaisia ikään kuin toteutumattomia haaveita. Ehkä se selittää miksi olen niin pettynyt elämääni. Kuvittelen itseni ja omat rajani haluan niiden menevän tietyllä tavalla ja en pysty kohtaamaan reaalia maailmaa sellaisena kuin se on. Elämässäni on niin paljon harmia ja koen sen niin voimakkaasti. Haluan vain karkuun sitä edes omissa ajatuksissani. En tiedä mikä tulisi olla oikein tai väärin luultavasti sekin on syöpynyt jostain mieleeni. Ajattelin, että kohtasin vihdoin miehen joka ymmärtäisi minua. Siksi hänestä viehätyin. Valitettavasti olin taas väärässä. Hän on yhtä samanlainen kuin kaikki muut. Kunniaa ja suosiota vailla ja valitettavasti se on merkki siitä, että hän on pinnallinen. Usein ajattelen kaiken ajattelun olevan vain sitä, että en halua mokata mitään. Valmistaudun kaikkeen niin hyvin, että en joudu kohtaamaan häpeää. Ehkä ajattelin yliluonnollisia sen takia, että voisin edes jotenkin saada hänet elämääni. Mennyt niin kauan kun nähtiin viimeksi. Näin hänet kyllä kerran jotenkin ihmeellisesti, mutta varmaan sekin aivojen muodostamaa harhakuvitelmaa ja toivetta. Aivoilla on ihme tapa saada asiat näyttämään juuri kuten itse toivoo. En määrää kohtaamisia. Olen ainakin hyvä aavistamaan asioita tai osaan katsoa asioiden seurauksia. Kohtaamisia ollut viimeksi kauan aikaa sitten joten vaikea sanoa. Ehkä olen vain tulossa hulluksi.
Tuo mitä tuossa kirjoitat, sisältää hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin minäkin koen. Olen kokenut pettymyksiä ja vastoinkäymisiä valtavasti paljon enemmän kuin tarpeeksi. Myös minä olen ajatusmaailmassani taipunut ajattelemaan, että asiat voisivat ratketa ns. normaalista järjestä poikkevilla tavoilla. Tämän olen myös ajatellut johtuvan siitä, että on tapahtunut niin paljon vastoinkäymisiä, että mikään normaali ratkaisu ei kertakaikkiaan tunnu enää sopivalta. Toisaalta oma poikkeava ajatusmaailmani voi myös tuoda rajoitteita niin, ettei sopivia tilaisuuksia tapahdu niin usein kuin olisi tarpeen. Rajoitteet voisivat siis lisätä vastoinkäymisiä, ja poikkeva ajattelu ruokkisikin tilanneta sen sijaan, että korjaisi sitä.
Paljon olen myös miettinyt sitä, mikä sitten on harhaa ja mikä reaalimaailmaa. Kaikkea yliluonnollista ei varmaan kannata seurata, mutta uskon siihen, että hämmästyttäviä asioita voi tapahtua eikä se aina ole harhaakaan. Toisaalta onnekkaita erehdyksiä voi myös tapahtua. Ihminen kaipaa merkitystä elämälleen eikä varmaankaan ole väärin ajatella, että asiat ovat merkityksellisiä tai ihmeellisiä. Ihmisen avoimuudella on valtava voima. Toiveajattelu voi ilmetä pareidoliana (epämääräiset ja satunnaiset aistihavainnot muuttuvat merkityksellisiksi), mutta onnekkaat erehdykset voivat toisinaan johtaa myös lopputulokseen, joka ilman erehdystä olisi jäänyt toteutumatta.
Mitä ihminen toivoo, ja miksi ihminen toivoo mitä toivoo, se on mysteeri. Eivätkö ihmisen aivot muodosta sen, mitä ihminen toivoo ja tahtoo? Jos ihmisen aivot osaavat muodostaa ihmisen näkemään asioita sillä tavoin kuin ihminen toivoo, niin eivätkö ne sitten kykenisi saada ihmisen toivomaan sellaisia asioita, joita ihminen kykenee saamaan? Vai ovatko ihmisen toiveet ja havainnot toisistaan erillisiä? Haluavatko ihmisen aivot tarkoituksellisesti harhauttaa ihmisen toivomaan asioita, joita ei oikeasti ole olemassa?
Voin omasta kokemuksestani vahvistaa, että se mitä selität ihmeelliseksi voi hyvinkin olla sitä. Se että jokin tapahtuu harhana ei välttämättä myöskään poissulje sitä mahdollisuutta, että kyseessä olisi hämmästyttävä asia. Uskon, että mitä todellisempana ihminen alkaa maailmaa kokea, sitä hämmästyttävämpiä asioita tapahtuu.
Mutta hän oli siinä edessäni vaikka ei todellisuudessa ollut. Näin ihan varmasti hänet ja hän katsoi minua, mutta pian hän katosi. Kuinka sellaisen voi selittää järjellä? Lähelle tultaessa siinä oli joku toinen tuntematon ihminen. Ihmettelin kuinka se voi olla mahdollista. Toiveajatteluako? Aivot haluaa nähdä mitä haluaa? Olen niin sekaisin ja en tiedä mitä ajatella hänestä ja tästä kaikesta. Sen lisäksi häntä ajattelemalla olen pystynyt aistimaan mitä hän tekee juuri tiettynä hetkenä. Myös joskus hän on ollut samassa unessa pystyin sen aistimaan. Tunne hänestä lähellä tuntui jotenkin niin hyvältä. Keskusteltiin ja oltiin lähekkäin. Hän on sanonut minulle monia asioita. Silti epäilen kaiken tämän jälkeen, että hän ei halua reaalielämässä kanssani mitään. Se jos mikä satuttaa, koska itse joudun kärsimään kaikkien näiden ajatusten kanssa. Hän on osa minua kuitenkin henkisessä olemuksessa ja sitä hän ei voi kieltää. Jokin yhteys alusta alkaen kun tunnistin hänen sielun vaikka en tiedä millainen ihminen sitä nyt kantaa. Ehkä olen mennyt liian pitkälle en olisi voinut millään kuvitella vuosia sitten voivani olla näin syvällä. Oikea elämä jää melkein elämättä itseni takia. Aika kuluu liian nopeasti ja itse olen jäänyt paikalleni enkä osaa tehdä ratkaisuja. Tuntuu, että olen pilannut kaiken sen mitä minulla oli. Nyt olen ihan tyhjän päällä vailla iloa ja välittäviä ihmisiä. Pitäisi rakentaa uusi alku, mutta kuinka sen teen, kun kukaan ei usko minuun. Jos edes yritän niin sekin tuomitaan huonoksi ideaksi. Olen kuin kahlittuna tähän epäonneen ja surkeuteen. Ehkä sekin liittyy siihen, että joskus vain toivoo jotain parempaa. Usein saavuttamatonta, mutta myös sellaisen jonka haluaa saavuttaa. Kaikkihan lähtee aivoista, mutta sieltä muodostuu myös ihmisen persoona ja toiminta ajatuksineen. Siihen vaikuttaen ulkopuoliset vaikutteet. Kasvatus. Mutta jotkut asiat ovat silti hyvin vaikea selittää pelkästään järjellä.
En tiedä luetko vielä näitä, mutta olisi mielenkiintoista jutella lisää asiasta. Mulla ollut kiireitä, niin en ehtinyt heti vastailla. Kerroit, että erehdyit henkilöstä. Tuossa asiassa pitäisi ymmärtää enemmän todellisuuden luonnetta, jotta pystyisi tarkemmin analysoida, mistä oli kyse. Siihen en pysty antamaan vastausta, voin vain arvailla.
Toiveet ja odotukset voivat tietenkin aiheuttaa, kun joku tai jokin on kaiken aikaa mielessä, että samankaltaiset asiat yhdistyvät mielessä kyseiseen asiaan. Tämä voi sitten aiheuttaa sen, että jotkin vihjeet assosioituvat mielessä "erheellisesti". Kuten sanoit, kyseessä voi olla toiveajattelu, mutta ei muutama erhe tieteenkään poista sitä mahdollisuutta, että taustalla olisi merkityksellisiä asioita.
On minulle mysteeri, miksi jotkin asiat yhdistyvät mielessä juuri niin, että toiveet alkavat tehdä kepposia. Mulla on tästä asiasta hiukan samankaltainen kokemus kuin kerroit ja siihen sisältyi myös epätodelliselta vaikuttavia sattumia. Sen vuoksi en myöskään usko pelkkään selitykseen erehdyksestä tai harhasta, koska ollakseen pelkkä harha, se oli kuitenkin liian todellista.
Tiedän kokemuksesta, kuinka vaikea siitä on päästä eroon, jos jokin on vaikuttanut syvästi. Uusiin alkuihin en enää oikein jaksa enää uskoa, koska nimenomaan sekin tyrmätään. Tuntuu kuin minulla ei saisi olla omaa elämää, ja sitten kun yritän irtautua ja etsiä uutta tietä, ollaan hirveän huolissaan siitä, onko jotain pahaa tapahtunut. Sitten kun yritän selittää, se ei kiinnosta ketään. Pitäisi koko ajan palata siihen, mikä heidän mielestään on oikein, mutta ketään ei kiinnosta, kuinka paljon siinä kärsin. Kun sitten pidän suuni kiinni ja olen kuin kaikki olisi hyvin, ketään ei oikeasti kiinnosta, kuinka pahoin voin. Ehkä senkin takia odotukset saavat aina vain suurempia mittoja, kun paha olo vain kasvaa pieleen menneistä odotuksista aina vain enemmän. Pitäisi olla aina vain enemmän ja enemmän ja parempaa, jotta voisi luottaa asioihin. Voiko tätä elämää jaksaa päivästä toiseen, jos joutuu perustamaan elämänsä teeskenetelylle vaikka haluaisi olla elää aidosti ja teeskentelemättömästi?
Valitettavasti täällä vieläkin olen ja monta vuotta olen ollut. Surkeaa myöntää se, koska täällä jos missään menee ihan sekaisin ellei osaa ottaa tätä vain puoliksi tosissaan. Aluksi otin tosissaan ja se hämmenti paljon. Luulin tosissani, että kaivattu on aina täällä. Mutta ei, ei hän ole täällä. Käytän tätä varmaankin jonain korvikkeena sille, että en voi kertoa tunteitani oikeassa elämässä kenellekään en ainakaan hänelle. Tänne on helppo kirjoittaa lähes tuntemattomana ja saada vastakaikua. Luulen sen näkemisen johtuvan siitä, että aivot muokkasivat hänet eteeni toisen ihmisen tilalle. Ihmettelen kyllä, koska en edes ajatellut häntä silloin. Onko hän sitten niin pysyvästi alitajunnassa en tiedä. Alitajunnallakin on niin ihmeellisiä vaikutuksia unienkin kautta. Olen hyvä myös aistimaan asioita voihan se olla, että hänellä on joitakin kykyjä ilmestyä tiettyihin tilanteisiin. Mistä sitä voi tietää, hän ei ole kuitenkaan mikään tavallinen tallaaja. Häntä en tule unohtamaan varmaan milloinkaan se on selvä asia, mutta voin kuitenkin jatkaa eteenpäin. Hän ei ilmeisesti halua reaalielämässä mitään kanssani, joten minun vaan täytyy jatkaa eteenpäin. Tällä hetkellä on niin paljon muitakin murheita, että rakkaus on pienin niistä. Kumppanin löytää kyllä, kun sen aika tulee. Minullakin elämä ollut koko ajan toisen vaikutuksen alla. Tuntuu kuin olisi kahlittu orja ja joutuu elämään toisen käskyistä. Kaikessa kuitenkin raha ratkaisee. Monet kerrat olen miettinyt kauanko enää jaksan tätä. Olisiko vain helpompi luovuttaa, mutta haluan kuitenkin todistaa kaikille, että olen vahva ihminen ja jaksan vaikka kuinka olisi murheita. Nämä kaikki kokemukset ja murheet ovat luultavammin muuttaneet minusta sisältä kuolleen ihmisen ja sitä kautta en ole enää haluttua seuraa. Kun kaikki oma persoona ja kekseliäisyys tukahdutetaan vain tietynlaiseksi. Robotiksi, joka vain tekee asioita tunteettomasti. Oikeasti olen hyvin värikäs, hyväntahtoinen ja erittäin tunteellinen herkkä ihminen, mutta en ole sitä enää. Negatiivisuus ja murheet ovat syövyttäneet hyvän sisältä. Olen tehnyt niin paljon virheitä ja pitää koko ajan vastata tiettyä roolia. En tiedä olenko sitten sairastunut johonkin persoonallisuushäiriöön. Sekin käynyt mielessä. Se vain on niin, että ihmiset ei välitä. Minun elämässä ei ole tällä hetkellä muuta kuin negatiivista, joten en oikein pysty olemaan se haluttu positiivinen tarinankertoja jollekin tai jos olen niin kaikki on esittämistä. Elämä pilalla niin sanotusti vaikka se vielä alussa onkin. Yksin jäänyt toimivaksi robotiksi toisen miellyttäjäksi vanhojen virheiden kanssa. Joudun lisäksi elämään täysin jonkun tehdyn mallin mukaisesti. Yhteiskunta sitä vaatii. Miten tästä pääsee pois sen kun tietäisi.
Tuossa kirjoituksessasi on jälleen paljon samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin minulla. Kaikkein raskainta on se, kun tuntee olevansa aivan yksin sen kaiken alla eikä millään tavoin voi kokea tulevansa ymmärretyksi. Minäkin koen muuttuneeni tämän kaiken takia täysin muuksi persoonaksi kuin todellisuudessa haluaisin olla. Se kaikki muutos on täysin kielteistä enkä enää pysty luottamaan, että asiat voivat mennä paremmin. Juuri tuo, että ulkoa tuodaan malli, jonka mukainen olisi oltava, on kaikkein pahinta, mitä tiedän. En tällä tietenkään tarkoita sitä, etteikö aiheellisia rajoituksia voisi olla, mutta vastustan kaikkea rajoituksia ja malliin pakottamisia, jotka pakottavat ihmisen toimimaan vastoin parempaa tietämystä.
Oma elämäntilanteeni on niin vaihteleva ja yritän aina kaikkeni olla aktiivinen ja läsnä kaikille elämässäni merkittäville ihmisille. Tuntuu vain, että en enää kelpaa omana itsenäni vaikka teen kaikkeni ollakseni mukava ja ystävällinen. Oikeastaan koko elämäni ollut tätä samaa. Olen yrittänyt ja muut eivät innostu. Usein joudun itse olemaan järjestäjä ja vastuussa kaikesta, mutta muut hoitavat sitten sen seurallisuuden. Itse innostun monestakin asiasta ja saan ideoita, mutta sitten monet eivät suostu mukaan ja sen takia moni asia jää toteuttamatta. Välillä tuntuu niin turhalta yrittää, koska olen saanut usein kielteisiä vastauksia. Joudun elämään niillä resursseilla, mitä minulle on annettu. Harmittaa, että olen joutunut sen takia luopumaan monesta minulle tärkeästä asiasta. Kaipaan sitä aikaa, kun olin huoleton ja positiivinen ihminen. Kuitenkin kokematon ja pelkäävä ja sen takia sivuutin monet asiat. Koin elämäni olevan niin tapahtumarikasta, että en tarvinnut mitään lisää siihen. Nykyään kaduttaa se, että en toiminut silloin, kun minulla oli mahdollisuus. Olisin nyt paljon onnellisempi. Ja olen yrittänyt korjata asiaa, mutta nykyään se on liian myöhäistä. Pitää löytää uusi alku minulle ja elämälleni ja toivon todella löytäväni sen tänä vuonna. Vaikka kuinka yritän löytää sitä uutta alkua niin se on hyvin vaikeaa. Usein kaikki ideani tuomitaan jo alussa huonoksi ajatukseksi. En voi elää juuri siten, kun haluan vaan täytyy koko ajan elää rajoitetusti toisen mielen mukaan. Hyvin turhauttavaa, koska mikään ei mikään ole itsestäänselvyys. Mikään ei tule ilmaiseksi vaan kaikkeen täytyy nähdä vaivaa. Niin ihmissuhteisiin kuin kaikkeen elämiseen.
Lisään vielä, että en tiedä kuinka paljon pahemmaksi tämä tilanne voi enää mennä. Täytyy vaan jotenkin sopeutua ja yrittää voittaa itsensä joka kerta. Tuntuu siltä, että olen nyt aika pohjalla, mutta sieltä voi onneksi aina nousta. Ehkä aikanaan kaikki selviää toivottavasti. Edelleen mietin häntä, mutta kuitenkin vähemmän. Kun itse ei voi hyvin niin silloin on pakko keskittyä siihen.
Jälleen täältä kaukaa palaan jatkamaan tätä viestiketjua... Juuri sama vaivaa minuakin, että joudun luopumaan monista mielenkiintoisista asioista vain sen takia, että muut eivät suostu mukaan. Sitten kerran kohtasin mielenkiintoisen ihmisen, joka näytti lähteneen mukaan mutta en enää voinut uskoa sen kaiken olevan mahdollista. Aloin pelätä, että kustannuksellani leikitään enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, miten asian laita todellisuudessa oli. Vieläkin harmittaa etten kyennyt viemään asiaa loppuun vaan säikähdin tilannetta. Jopa se harmittaa, etten ole siitäkään perillä vaikka asia olisi ollut vain pelkkää pilaa kustannuksellani. Sekin tieto helpottaisi tänään, koska nyt taitaa olla liian myöhäistä ja saan elää tämän kanssa lopun elämääni.
Jos haluat, voidaan keskustella sähköpostilla yksityisesti joko anonyymisti tai omalla nimellä vertaistukiperiaatteella. Näkisin, että meillä on niin samankaltaisia kokemuksia, että voisi auttaa jos saa keskustella lähemmin näistä asioista. Mä ainakin odotin koko ajan tilanteen ollessa päällä, että olisin voinut kertoa asiasta jollekin, joka kykenee ymmärtämään tilannetta. Se olisi voinut myös rohkaista viemään asiaa eteen päin. Mä oon ainakin niin lopussa näiden asioiden kanssa, että toivoisi voivan keskustella jonkun kanssa joka ei pidä hulluna. Mielenkiintoista lukea, että muillakin samankaltaisia ajatuksia. Saattaisi auttaa ymmärtämään myös omia kokemuksia.
Saattaisi auttaa sinuakin, että saat ajatuksesi pois tästä palstasta edes hetkeksi. Vuodet valuvat täällä hukkaan, enkä kestä minäkään ajatella, että seuraavat vuodet valuisivat täällä haikaillen menetettyä. Jotain pitäisi tehdä, että edes jotakin saisi pelastettua. Mullakin kriittiset hetket menossa, enkä haluaisi, että lopulta kaikki tuli menetettyä. Ei näin. Jos sinäkin löytäisit jonkin korren elämääsi mihin tarttua. Tämä epäonni valitettavasti tappaa eikä sääli, ja sille on tehtävä jotain. Potkittava pihalle vaikka väkisin, täällä on liikaa sitä tappavaa kurjuutta.
Minullakin on ollut tuota, että pelkäsin liikaa. Niin monet tilanteet ja hetket olen pilannut sen takia. Harmittaa kun en elänyt täysillä ja mennyt kohti tuntematonta. Juuri kun sydän sanoo kyllä niin alkaa pelottamaan. Sitten välttelen ja kaikki menee olevinaan hyvin sillä turvallisella tiellä. Sitten kun ei enää näe tulee katumus. Miksi en toiminut ja miksi jätin tämän tähän. Miksi en yrittänyt silloin kun se oli mahdollista. Sitten ikävöin ja kaduttaa ja usein puran sen täällä. Voiko siitä itseä syyttää kuinka säälittävää se voi olla. Kun pitäisi jo olla sen verran rohkeutta kohdata toinen kiinnostava ihminen eikä lähteä karkuun tai hylätä toista. Huijaan siinä vain itseäni ja kärsin. En vaan pysty en tiedä mikä siinä on. Niin monet ovat jääneet pois elämästäni omasta syystä ja niin monia olen satuttanut käytökselläni. Nyt sen vihdoin ymmärrän ja koen kuinka itseään syövyttävää tämä voi olla. Kun kaikki palaa mieleen ja tajuaa mitä on menettänyt. Tajuaa mistä on jäänyt paitsi vain oman pelon takia. Kuinka pahalta se tuntuu ja kuinka pahalta tuntuu olla yksin ajatuksiensa kanssa. Kun kaipaa syvästi ja ei saa vastakaikua toiselta ja on pilannut kaiken aiemmin. Vuodet ovat jo valuneet hukkaan tai siltä tuntuu. Joskus ajattelin, että onko millään enää mitään väliä. Olen aika menetetty tapaus. Sitten toisaalta joskus koen olevani liiankin ehjä. Käsitys itsestä on hyvin hämärtynyt. Kokemuksien ja pettymyksien takia en pysty olemaan normaali vaikka yritän. En pysty olemaan se iloinen ja itsevarma ihminen. Voidaan kyllä mahdollisuuksien mukaan jutella muuallakin anonyyminä kun vaan täältä pääsisi pois.
Menetetty tapaus olen minäkin. Menetin juuri äsken ehkä jotain parasta, mitä kohdalle on moniin vuosiin tai koskaan sattunut tai sitten olen taas sortunut toisten vedätettäväksi. Kumpikaan ei vaikuta mieluisalta vaihtoehdolta. Mulla ei sinänsä vaikeus keskustella tai tehdä tuttavuutta mutta se ensilähestyminen ja aloitteentekeminen on aina ollut hankalaa monestakin syystä. Aina lupaan itselleni, että kun seuraava mahdollisuus tulee niin teen sen, vain todetakseni, että jälleen tuli mokattua.
Pitäisi sitten sopia joku reitti miten saadaan keskusteluyhteys. Vaihdetaanko s-postiosoitteet täällä vai sovitaanko, että tavataan jossain chatissa tunnisteilla tmv. ja vaihdetaan yhteystiedot siellä?
Laita tietoa kun ehdit, käyn täällä lukemassa satunnaisesti lukemassa ja laitan vastailen sitten.
tarkoitan siis että vastaan heti kun saan viestisi.
Tein tämän [email protected] Sinne voi laittaa viestiä. Katsotaan siellä sitten eteenpäin. Laita jotain tunnistetta mukaan. Itse olen vielä aluksi anonyymisti. Voit sinäkin olla, jos haluat.
Toivottavasti ei minulle osoitettu?
Yllättynyt yhden naisen kanssa kohtaamisista, jotka olleet täysiä sattumia, huomannut jälkeenpäin, et voi luulla kohtaamisten olleen stalkkauksen synnyttämiä. Voin sanoa, ettei ole.
En ole kommunikoinut millään tavalla, en edes ilmeillyt. Itsekin ollut ihmeissäni, miten osunutkin niin kohdalleen nämä. Viimeisimmästä on jo aikaa, oletan viimeisen voineen jopa säikäyttää sinut? Kohtaamisia oli silloin kaksi noin tunnin aikana, älä ole huolissasi, en ole aikeissa lähestyä sinua millään tavalla, olen oman tien kulkija ainakin toistaiseksi.
Lähesty ihmeessä. Saisi jotain selvyyttä tähän mikäli hän olet. Säikky olen, mutta hyvin sopeutuva.