Agilen väkisintyöntäminen organisaatioon

Agilea ja siihen liittyvää terminologiaa sekä työtapoja tuputetaan nykyään monessa firmassa. Onko tämä jonkun mielestä hyvä juttu?

Kaikki aika menee jonninjoutavaan Agile-karuselliin, eikä pääse lainkaan keskittymään itse työhön. Turhaa palaveria toisensa perään, epäolennaisuuksiin takertumista, järjestelmien kyttäämistä, ajan haaskausta. Kotona väsynyt ja vihainen. Muilla vastaavia tuntemuksia?

Itse mietin työpaikan vaihtoa, jos tämä turhuus ei lopu.
8727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä mene ainakaan reaktorille. Siellä tämä agile pelleily on viety niin äärimmilleen, että kaikki vanhat hyvät menetelmät ja käytännöt ovat lähinnä naurun kohteena. Todellista pelleilyä.

Äänestä
  • Jotenkin mulla on Reaktorista kuva, että siellä yritetään olla kovan luokan osaajia ja tehdä kaikki viimeisen teknologian mukaan. Mutta mitä järkeä on opetella aina uusia työkaluja, jos voi opetella kerran toimivan systeemin ja koodata sillä koko elämän? Jos kieli on Turing-täydellinen, niin sillä voi tehdä kaikki samat asiat kuin moderneillakin työvälineillä. Jää enemmän aikaa opetella toteuttamaan uusia algoritmeja kuin opetella samat algoritmit usealla työkalulla.

    Äänestä

Agile = Pahimmillaan jatkuva projektin loppurutistuksen kaltainen stressimoodi päällä, kun pitäisi aina saada stakeholdereille jotain uutta silmäkarkkia aikaiseksi. Ja sprint retrospectivessä hirveä itseruoskinta siitä kun ylläripylläri suunniteltu scope ei toteutunut tälläkään kertaa: Pakolliset parannusehdotukset lausutaan ääneen, vaikka jokainen sisimmässään tietää että kyse on vain toimialan realiteeteista.

Toisaalta esimerkiksi planning pokerin kaltaiset istunnot voivat olla ihan leppoisia kahvitaukoja peruspuurtamisen keskellä, ja toisinaan jopa hyödyllisiä tiedonjakamistilaisuuksia, kun niitä ei ota liian vakavasti.

Äänestä

Jos projektin resurssointi, sisällön määrittely tai perusaikataulu on pielessä, siinä ei mikään prosessi auta. Jos taas projektin perusasiat on kunnossa, Agile hakkaa omasta mielestäni nää perinteiset vesiputoukset mennen tullen. Ainut vaan, että monessa paikassa Agilea ei osata oikein. Kutsutaan vaan siksi, mutta tehdään ihan muuta.

Äänestä

Hyvässä työpaikassa tunnistetaan työntekijöiden vahvuudet ja heikkoudet. Jos agile ei sovi yhdelle, niin miksi hänen pitäisi käyttää sitä?

Äänestä
  • Työnteko ei sovi minulle. Miksi minun pitäisi tehdä työpaikalla työtä?

    Äänestä

  • "Jos agile ei sovi yhdelle, niin miksi hänen pitäisi käyttää sitä?"

    Siksi, että olet vain yksi resurssi, jonka mielipiteellä ei oikeasti ole yhtään mitään väliä.

    Äänestä

Onko tämä agile jotain typerää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höpö-höpö-master kirjoitti:

Agilea ja siihen liittyvää terminologiaa sekä työtapoja tuputetaan nykyään monessa firmassa. Onko tämä jonkun mielestä hyvä juttu?

Kaikki aika menee jonninjoutavaan Agile-karuselliin, eikä pääse lainkaan keskittymään itse työhön. Turhaa palaveria toisensa perään, epäolennaisuuksiin takertumista, järjestelmien kyttäämistä, ajan haaskausta. Kotona väsynyt ja vihainen. Muilla vastaavia tuntemuksia?

Itse mietin työpaikan vaihtoa, jos tämä turhuus ei lopu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu