Poliisi on ottanut kiinni kolme nuorta henkilöä Kokkolan keskustassa yksityisasunnosta liittyen eilen sattuneisiin ryöstöihin Kannuksen R-Kioskilla ja huoltoasemalla Kalajoella. Toivotaan, että pidätykset johtavat läpimurtoon myös Kokkolassa taannoin sattuneisiin R-Kioskin sekä Severin Gillin tapauksiin nehän ovat myös tietääkseni selvittämättä. Harvinaisen hurjaa touhua eikö totta?
Ryöstöistä epäillyt pidätettiin Kokkolassa!
Kiinniottoja_Suoritettu
574689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Olipa tuuria, kun jäljet johtivat pidatykseen Kokkolassa. Liekö epäillyt ajaneet ylinopeutta ja peltipoliisi räpsähtäntyt ennen Kasitien/Kajaanintien risteystä tai myöhemmin ennen Kokkolaa ja rekisteritunnus selvinnyt poliisille?
Linjakas sporttiauto herättänee aina tielläliikkujien huomion, joten ei ole lainkaan mahdotonta, että mikäli kaahasivat päättömästi, joku autoilija teki ilmoituksen poliisille taikka hätänumeroon.
Auto oli aika harvinainen WV Scirocco ja erikoisvanteilla. Kokkolassa on samanlaisia vähemmän kuin sormia yhdessä kädessä.
Totta sen tiedän että siinä on jopa 200 hevosvoiman moottori, mutta en ole huomannut tässä uutisessa mainittua autoa Kokkolassa. Ovatkohan nuo mainitut nuoret mahdollisesti alaikäisiä?
https://kp24.fi/uutiset/528402/poliisi-ottanut-kiinni-kolme-nuorta-kannuksen-ja-kalajoen-ryostoista-epailtyina
Jänismaan risteyksen nurkilla on identtinen auto. Mutta sen omistaa yli 50v mies. Eli ei varmasti liity asiaan. Samoin lähistöllä on toinen vastaava.
Yhdestäkään vw groupin motikasta ei irtoa yli 200hv ei itkemälläkään,se on totinen tosi
Hei kuuleppa onko heillä teini-ikäisiä nuoria, jotka voisivat ottaa auton
luvatta käyttöön?
Keinosiementäjät ajelee folkkareilla. Keinosiementäjiä on Kokkolassa vähemmän kuin sormia yhdessä kädessä.
Ja sinä et ymmärrä autoista mitään, se on totinen tosi.
Wikipediasta voi tarkistaa, että Sciroccon moottorista irtoaa max 200 hevosvoimaa tehoja tosin on niitä matalaviriteisempiäkin koneita.
Kavereista varmaan tehtää tutkinta ja sen päälle " dokumentti " - että miksi ja miten ryöstö tehtiin R kioskiin !
Tarkoitatko sanan varsinaisessa merkityksessä, että he ovat kavereitasi?
Ryöstivätkö ne nelosta vai keppanaa Mahtoi tulla kalliit kaljat
Vaikea sanoa, mutta kaitpa sillä R-Kioskilla ja siellä ST1-huoltoasemalla, jotka ryöstettiin myydään molempia.
Sanonta volkkarilla jää aina kiinni,pitää tänäkin päivänä paikkansa.Mutta kokemus opettaa vain tyhmät ajavat wv groupin tuotteilla.
Onko näin no miksei sitten Volvolla voi jäädä kiinni onko liian yleinen?
Tilastollisesti rikoksia tehdään uuri vw merkkisillä autoilla,ja kuten tiedetään vw llähän ajavat yleensä se heikommin toimeentuleva kansaosa siitä nimikin volkswagen eli kansanauto.Volvo taas kuvaa omistajiensa älyä ja turvallisuus hakuisuutta viisaat ajavatkin Volvolla:)
Entäs Volvo Markkanen?
Jospa Jonnet antas autopaskanjauhannan olla.
Erikoinen kannanotto sikäli, kun kyseinen auto oli avainasemassa rikoksen ratkaisussa, joten miksi pitäisi antaa olla?
On aivan turhaa kinastella automerkkien paremmuudesta tai niiden moottorien kestosta. Tätä tarkoitin, tollo.
Eivät ole alaikäsiä...
Elikkä Kokkolassa loppuvuodesta kioskin ryöstöä yrittänyt ja grillin ryöstänyt oli silloin noin 20-vuotias, niin onko sekään niinkutsutusti nuori?
Lapsosiahan he vielä ovat Ei muuta kun pikku sakko
Kyllä sitä tavataan puhua nuoresta silloin kun on yli 18-vuotias muttei vielä
26-vuotias. Outoa miten nuori nainen osallistui ryöstöihin.
Tekijät saa käräjillä ekakertalaisina mansikkakakun,eli tuomari hymyilee oikeudenkäynti tietty salainen paikalla lättähattu tädit asianajajat jne,Tuomio luokkaa ehdollinen/yhyskunta palvelu pikku rapsutusta ja unohdus siinä se.
Aseellisista törkeistä ryöstöistä on yleisesti tullut ehdoton vankilatuomio.
Tuolla YLE Kokkolan sivuilla poliisi kertoi, että valvontakameroiden kuvissa näkyi kolme henkilöä, joka edisti asiaa, niin missäkös ne kamerat oli?
Ehkäpä kolmas pyörä kökki Sciroccon takapenkillä ja tuli haukkaamaan happea väärässä paikassa huoltsikan videokameran edessä.
Kannuslaisia.
Onko samat jokka ajo bemarilla aikasemmin ojaan?
Marko ja Piia?
Piia ainakin valvobtakamerakuvasta päätellen
Ei ole samat, ja ovat ihan Kokkolalaisia.
Eikö se nyt olisi ollut muutenkin kannuslaisilta täyttä hulluutta mennä ja ryöstää paikkakuntansa oma R-Kioski, koska myyjäkin tunnistaisi tekijät jo äänen perusteella ynnä muista seikoista.
Törkeetä
Volvo on nykyään Kiinalainen.
Ruotsi on nykyään Kalifaatti.
Joo pienemmät mallit tehdään kiinassa Volvon tehtailla mutta esim xc90 tehdään ruotsissa täysin,silti kaikkilta volvoilta vaaditaan samat turvallisuus sekä kestävyys normit.VW eli valmistuswian tekeleisiin en sekaannu enkä riisikippoihin enkä ööppeleihin eikä bemuihin eikä intian mersuihin
Ooon saanut siltä tytöltä. Tiukkaakin tiukempi....
Heitäppäs etunimi. Katotaan pitääkö huhut paikkansa.
Ei se ole saanut ei siltä tytöltä,eikä keneltäkään muultakaan mutta hän on saanut grilliltä ananasburgerin,se on fakta
Kokkola sai taas mainetta ja "kunniaa"... lahjakkaimmat nuoret muuttavat näiltä seuduilta muualle, eivät tänne jää...
Kepulais kokomuuslaisen hallituksen syytä koska järkkäsivät tämän Aktiivimallin Eihän nyt kukaan elä jos tekee 18tuntia 3kuukaudessa töitä
Jos oot nisti niin ei siihen aktiivimallit ja Kepu kuulu mitenkään.
Poliisin mukaan tänään on luvassa uutta tietoa pidätetyn kolmikon suhteen. Saa nähdä tuleeko vangitsemisia kaikille osapuolille.
No niin poliisi tiedotti sivuillansa seuraavasti, jotta mitäs tuumitte?
"16.02.2018 Pohjanmaa
Keski-pohjanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut tutkinnanjohtajan vaatimuksesta kaksi nuorta kokkolalaista henkilöä todennäköisin syin epäiltyinä 12.2.2018 Kannuksessa ja Kalajoella tapahtuneisiin törkeisiin ryöstöihin. Syytteen nostamisen määräpäivä on 15.4.2018.
Pakkokeinoistunto käytiin ns. suljetuin ovin ja siinä kertyneet asiakirjat julistettiin tutkinnanjohtajan hakemuksesta salassa pidettäväksi. Poliisi ei sen vuoksi tiedota asiasta ja sen yksityiskohdista tässä vaiheessa enempää."
Asiakirjojen salassa pitäminen viittaisi siihen, että vangitut nuoret ovat alaikäisiä, mutta yli 15-vuotiaita joutuessaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.
2 tyttöä vangittu, yksi tyttö vapautettu.
Uutisten mukaan ryöstön R-Kioskille tehneet olivat lyhyempi mies ja pitempi nainen, joten väittämäsi ei voi pitää paikkaansa.
Nainen ollut 170 cm ja mies vielä lyhyempi.
Toivottavasti tämä opetti jotain Kokkolan nuorille, etteivät lähtisi ryöstöretkille ympäri naapurikyliä olkoon se nyt viimeinen kerta.
Oletteko muuten lukeneet mitä mieltä kannuslaiset ovat näistä ryöstöistä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15182882/kannuksen-r-kioski-ryostettiin-aseella-uhaten!
Mahdollisen ehdottoman vankilatuomion pituus vaikuttanee siihen
mikä se lopullinen opetus tulee olemaan.
Veikaan että saavat ehdollista, ehkä jopa pari kuukautta ehdollista on heille tulossa!
Ovatko muut huomanneet, että tämä palsta on kiikkunut päiväkausia tuolla Suomen luetuimpen aiheiden top-listalla?
Kyllä tuosta teosta voisi antaa vaikka parin kympin rikesakon, mutta ei sen ankarampaa rangaistusta, ettei tule vain ryöstäjille traumoja.
Ei ketään voida pidättää pelkkien epäilysten pohjalta!
Kakkua?
https://kp24.fi/uutiset/534711/kannuksen-ja-kalajoen-aseellisista-ryostoista-vaaditaan-yli-kolmen-vuoden-ehdottomia-vankeusrangaist