Törkeydet netissä

Voi että vihaan törkeyksien puhujia netissä! Käyttävät aivan äärimmäisen karkeaa ja rumaa kieltä.
Onko sananvapaus tosiaan sitä, että saa puhua ja ladella mitä rumimpia, alatyylisiä ilmauksia tahansa? En voi ymmärtää. Se on vastoin kaikkia hyviä tapoja, eettisesti, moraalisesti kaikin tavoin niin väärin! --Vaikka olisi vitsiksi ja hauskuudeksi tarkoitettu, joku voi todella kärsiä ja jopa sairastua solvauksista, joita netissä sattuu silmiin. Äsken juuri luin yhden sellaisen näiltä sivuilta.
3554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tavallaan netti on terapeutti, joka ottaa vastaan aika pahoja paineenpurkauksia. Siitä ne pahat olot joskus lievenevät. Minulta poistettiin nimimerkkikin, kun liikaa päästelin.
Olen lopettanut pahimpien päästöjen kirjoittamisen. Näin itsekin saan parempaa palautetta.

Äänestä

On eräs hyvin suosittu psykologinen teoria, jonka mukaan syntyisi patoumia, joita purkamalla olo helpottuisi. Koko patoumahypoteesi on syntynyt kirjoituspöydällä. Se on oppi, joka on ilman empiiristä varmennusta.

Halu olla ilkeä ei ole patoutumien purkamista, vaan se on sadismia ja kiusaamista. Se ei vähääkään helpota sadistin oloa, mutta hän ei voi toimia toisin. Hän on oman pahuutensa vanki.

Kuten jo arvasittekin, me kyöpelit ollaan aina herttasia, luppakorvasia ja lutusia. Vika on vain siinä, et mei olla olemassa.

Äänestä
  • Aggression purkamiseen tulisi löytää/saada/hankkia joitain rakentavia keinoja. Minulle tarjottujen näkemysten mukaan aggression purkaminen ilkeilyyn tai edes turhan puhisemiseen vain vahvistaa tulevaa tarvetta. Siis ilkeily ja tarve olla paha on tietysti eri asia kuin vääryyksien ja ilkeyksien kohteeksi joutuneen henkilön tukahdutettu viha, jota ei ole mahdollista osoittaa alkuperäiselle aggressorille. Ainakaan itsellä ei ole tarvetta asiaan syyttömiä sijaiskärsijöiksi asettaa. Tietysti pitäisi sallia itsensä puolustaminen aggressoria, ilkimystä vastaan... tuppaavat ne vaan selustansa varmistamaan ja puskista huutelemaan niin että ensin joutaa risusavottaan jotta voisi edes nähdä nämä sankarit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä-mieltä-sinä kirjoitti:

Voi että vihaan törkeyksien puhujia netissä! Käyttävät aivan äärimmäisen karkeaa ja rumaa kieltä.
Onko sananvapaus tosiaan sitä, että saa puhua ja ladella mitä rumimpia, alatyylisiä ilmauksia tahansa? En voi ymmärtää. Se on vastoin kaikkia hyviä tapoja, eettisesti, moraalisesti kaikin tavoin niin väärin! --Vaikka olisi vitsiksi ja hauskuudeksi tarkoitettu, joku voi todella kärsiä ja jopa sairastua solvauksista, joita netissä sattuu silmiin. Äsken juuri luin yhden sellaisen näiltä sivuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu