Olen eräs jolle ei tapahdu koskaan mitään hyvää, mutta kaikkea pahaa kylläkin. Olen yksinäinen, en löydä sopivaa/inspiroivaa/kannustavaa seuraa mistään, saati sitten rakkautta keltään. Työtönkin olen, välillä se on kivaa kun saa tehdä omia juttuja, mutta koska olen köyhä niin työttömyys ahdistaa ja hävettää kyllä. Iloa saan ainoastaan harrastuksista, mutta joskus tuntuu että pakenen niihin vain yksinäisyyttä ja pahaa oloa, mikä on kuitenkin taustalla koko ajan. Perhe on aika karsee myös, tuottaa vaan surua ja murheita..Tämä alamäki on kestänyt jo vuosia enkä osaa enää edes haaveilla että joskus asiat paranisivat...mutta tyhmä mikä tyhmä, kysyn silti niitä samoja asioita...näkyykö parannusta elämään, työtä, rakkautta tai jotain muuta hyvää...?
Vastaukset 2
itkuajaahdistusta
No mutta, koen kysymystäsi lukiessa, että olet jo antanut elämällesi periksi. Ei näin, älä tyydy enää tuohon ajatusmalliin, vaan nyt repäiset itsesi irti tuosta murheenalhosta ja keräät viimeisetkin rohkeuden rippeet kämmenelle ja alat elää sellaista elämää, mistä todella tulet onnelliseksi. Ei kukaan voi taikoa meihin onnellisuutta, vaan se täytyy meidän itse löytää. Aluksi ihan pienistä arkisista asioista ja pikkuhiljaa muutat ajatus- ja tekotapoja siihen suuntaan, missä näet edes pienen hitusen onnea. Ja onhan sulla jo se perhe, ei kait se ole niin karsee, vaan he ovat niitä läheisiä, jotka kiemurtelee siinä samassa " liemessä" peläten, että mitään uutta ja mahtavaa ei todellakaan tapahdu. Ole sinä se ensimmäinen, joka yllättää koko perheen keksimällä lähitulevaan jotain uutta... ;)
T. Taika- itkuajaahdistusta
kukaan ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt, mutta yhtä monta kertaa olen epäonnistunut.."perhe" saa mun puolesta olla, kuhan pysyvät kaukana minusta...en kaipaa jarruja enkä riippoja..enkä voi edes valehdella että "rakastaisin" ketään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761235
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821157Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241155Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6938- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.76753Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 48547
- 139547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 36505
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää43481- 43477
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86462- 19456