Jos uhri jättää saapumatta oikeuteen?

Oolofi-83

Vaikka olisi sanottu, että pitää tulla uhkasakon uhalla.

Mulle kävi näin. En mennyt, kun en jaksanut. Tyhmä syy, mutta totta. Mutta seuraavana päivänä kun soitin syyttäjälle, niin sanoivat että mulle ei tule mitään sanktioita. Voko tosiaan olla näin? Minä siis asianomistaja, pahoinpitelyn uhri.

Tosin ko oikeudenkäynnissä oli käsittelyssä myös muita rikoksia, joihin vastaaja oli syyllistynyt, ja joihin minä en liittynyt mitenkään.

3

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poissaolopääkäsittelystä

      On mahdollista, että syyttäjä on luopunut sinun kuulemisesta, jos esim. vastaaja on myöntänyt rikoksen, tai on ollut jotain muuta todistelua, joka on ollut riittävää. Tällöin myöskään asetettua uhkasakkoa ei tuomita. Yleensähän tuommoinen "en jaksanut" on 450 euron arvoinen.

      Sinänsä turha soittaa syyttäjälle, käräjäoikeus on kutsun laittanut ja asettanut uhkasakon, joten olisi oikeampi tiedustelujen kohde.

      • Oolofi-83

        Kiitos vastauksesta. Ja sanoin väärin. Siis kyllä ensin soitin syyttäjälle, mutta hän ohjas mut käräjäoikeuteen. Ja kuulemma ei tule mulle mitään, koska asia saatiin ratkaistua. Tosin tiedän että silti tyhmästi tein. Mutta joo.


    • Oolofi-83

      Joo, ja en jaksanut mennä siksi, että olin niin kipeä, että en jaksanut mennä edes lääkäriin. Eli ei se ollut pelkkää venkoilua...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe