Tää on niin tyypillistä

Liianhyvää kirjoitti:

Kohtasin vuosia sitten naisen, jonka kanssa oli helppo olla ja ystävystyä. Olimme ensihetkistä lähtien kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Harhailimme toistemme katseissa, kuljimme käsikkäin, olimme sylikkäin, emme kuitenkaan edenneet sen pidemmälle. Välimatkan vuoksi pidimme yhteyttä lähinnä netin kautta. Kerroin hänelle tunteistani häntä kohtaan ja hän vastasi, että 'otahan iisisti, ei nyt pilata hyvää ystävyyttä, mutta jos oon joskus ottamassa miestä, niin oot kyllä ihan kärjessä'. Pyysin anteeksi, että kerroin tunteistani ja etten nille mitään voi. Etäännyimme toisistamme pikkuhiljaa, hautasin tunteeni syvälle sydämeeni ja kadotimme yhteytemme pariksi vuodeksi. Sitten eräänä yönä näin hänestä unta ja heräsin valtavaan kaipuuseen, rintaa puristi ja poltti, ahdisti ja itketti. Päätin ottaa häneen yhteyttä uudelleen, sillä tunteeni oli tehnyt comebackin ja roihusi kuin ylösnoussut Feenix. Löysin hänet parin päivän salapoliisityön jälkeen ja laitoin viestin. Sain häneltä iloisen vastauksen ja vaihdoimme kuulumiset. Olin iloinen, että hänellä ja pikku prinsessalla oli kaikki hyvin. Sain kuulla, että hän on edelleen sinkku ja sitten sen, että hän ei tykkää miehistä, vaan naisista. Niin mun tuuria! Toki oon onnellinen hänen puolesta, mutta onneton omastani. Tuohon oikeestaan kiteytyy koko mun elämä. Kaikki on liian hyvää ollakseen todellista ja kuin jokin absurdi Kaurismäki-Woody Allen tragikomedia, joka ei naurata ketään ja ja lopussa kaikkia vituttaa sen katsomiseen tuhlattu aika.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä