Jassun uusin blogi

Oulusta.kuuluu

Hyvää tekstiä pukkaa leidiltä ja aikuismaisia ajatuksia!

38

1330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nyt_en_kestä

      ”Hyvästä itsetunnosta huolimatta en ole leuhka, enkä nosta itseäni toisten yläpuolelle. Tsemppaan aina myös toisia arvostamaan itseään ja voin rehellisesti sanoa ajattelevani niin, että jokainen ihminen on tärkeä.”

      ”Huvittavimpia ovat kyllä ne tapaukset, jotka valistavat muita asioissa, joissa he itsekin ovat mokailleet. Esimerkiksi on ihan käsittämätöntä sekä myös huvittavaa lukea siitä, kun joku humalassa väkivaltaisesti käyttäytynyt/käyttäytyvä tuomitsee toisia juomiseen liittyvissä asioissa ja kertoo olevansa hyvänä esimerkkinä siinä, miten kuuluu käyttäytyä.

      Se on tekopyhää. Kun ei nähdä niitä omia virheitä, kuullaan ja tajutaan vain ne asiat, jotka halutaan ja ikäänkuin lakaistaan omat väärät teot maton alle. Tuon kaiken jälkeen lähdetään vielä läksyttämään toisia ja opettamaan siinä, miten tulee toimia. Tekopyhyyden lisäksi se on äärimmäisen naurettavaa.”

      Huutonaurua.

      • Eijuoru

        No tuossa tekopyhyydellä viitataan Martinaan, eikös vaan? Ja on pakko myöntää, että oikeessa jasmin on. Ainakin tässä asiassa ja minun mielestä.


    • Tuhkatkinpesästä

      Ei helvetti :D :D tiesin, että kipeä on, mutta että noin kipeä... huh huh.

    • Bhgkkkf

      HYvä Jasmin! Selvästi on tasapainoinen suhde ja uusi työpaikka vaikuttanut elämään positiivisesti. Toivotaan että martinakin löytää oikean rakkauden ja menee oikeisiin töihin, lopettaen siis miehen siivellä elämisen ja "valmennusten" myymisen. Ehkä sitä alkoholia ei tarvis silloin vetää kaksin käsin...

    • MalkaJassunSilmässä

      Jassuhan kirjoittaa itsestään ja paitsi huvittavaa niin myös naurettavaa on ettei näe malkaa omassa silmässään. Jatkuvasti valheita suoltava Jassu saarnaa rehellisyydestä, jatkuvasti toisia mollaava Jassu kehuu olevansa muita kohtaan hyväntahtoinen ja kannustava, oman hygieniansa laiminlyövä Jassu posottaa henkilökohtaisesta puhtaudesta, woohottaa milloin mistäkin asiasta josta " kuullaan myöhemmin lisää", paitsi että lakasee kaiken aina maton alle. Jassu menee jopa vihille miehen kanssa jota inhoaa päästäkseen seiskan sivuille ja saadakseen siitä maksun!

      Jassu on itse kaksnaamanen, selkään puukottava, valehteleva ja kaunainen, pahansuopa eukko. Martinalle on niin kateellinen että varmasti kohta halkeaa pelkästä kateudesta. Martinalla on kaikkea sitä mitä Jassulla ei ja mitä se ei koskaan tule saamaankaan. Jassu elää vanhan ja elähtäneen, melko varattoman kiinteistörengin avokkina rumassa betonilähiössä, outuu itse tekeen kahta työtä että rahat riittäis viikonloppuisin lähikuppiloihin, mistään matkoista, edes halvimmalle matkalle Rodokselle, ei tietoakaan. Jassu aivan kihisee raivosta varsinkin Martinaa kohtaan.

      • Vbknbcb

        Luettiinko me varmasti sama teksti? Jassun teksti oli hyvin kirjoitettu ja osui. Sulla taas taitaa lääkkeiden vaikutus olla heikkenemässä kun kaiken ton löysit jassun kirjoituksesta. Jos täällä jollain on malka silmässä niin se on sulla.


      • HuvittunutW
        Vbknbcb kirjoitti:

        Luettiinko me varmasti sama teksti? Jassun teksti oli hyvin kirjoitettu ja osui. Sulla taas taitaa lääkkeiden vaikutus olla heikkenemässä kun kaiken ton löysit jassun kirjoituksesta. Jos täällä jollain on malka silmässä niin se on sulla.

        Elä Jasmin kehtaa. Äärimmäisen nolo olet ja tukkia et tosiaankaan huomaa silmässäsi.


      • Assolutisti

        Martina, mee ottaa vain yx lasillinen viiniä....


    • Päinmäntyy

      Tyhmä tyttö tekee itsestään jälleen naurunalaisen ja nolon. Se onkin Jassun bravuuri.

      • SitäJaTätäTaas

        Urbaani sanakirja:
        Tekopyhä:
        Tekopyhä on ihminen, joka jeesustelee, moralisoi muita tai latelee elämän neuvoja, joita ei kuitenkaan itse noudata.

        ja blogissa on tälläinen kappale:
        Huvittavimpia ovat kyllä ne tapaukset, jotka valistavat muita asioissa, joissa he itsekin ovat mokailleet. Esimerkiksi on ihan käsittämätöntä sekä myös huvittavaa lukea siitä, kun joku humalassa väkivaltaisesti käyttäytynyt/käyttäytyvä tuomitsee toisia juomiseen liittyvissä asioissa ja kertoo olevansa hyvänä esimerkkinä siinä, miten kuuluu käyttäytyä.

        Just niin, tekopyhää moralisointia ja rivien välissä toisen haukkumista.


      • Plbblo

        Niin, se ei onneksi oo tekopyhää että sä haukut täällä Jasminia.


      • Luetunymmärtäminen
        Plbblo kirjoitti:

        Niin, se ei onneksi oo tekopyhää että sä haukut täällä Jasminia.

        Sanoppas nyt järjenjättiläinen missä tuossa kommentissa johon kommentoit haukuttiin ketään?


    • heheheh

      Huhhuh! On se Jasmin vain aika tyhmä!!!!!

      • Qaaqqw

        Jassu kirjoittaa asiaa! Martina sais hävetä, kännitappelu käräjät odottaa.


    • Hhhehehhehehh

      ”Siinä juttu, jota olen itsekin ennen harrastanut, mutta iän myötä kaikki tuollainen idioottimaisuus on jäänyt taka-alalle. ”

      Eipä ole jäänyt. Eipä mitään ole oppinut eikä yhtään aikuistunut. Oikea ikäneitopissis.

    • TekopyhyysLoistaa

      ”se olen aina todennut, että mokiani voi pitää esimerkkinä siitä, miten ei todellakaan kuulu tehdä! Se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että olen oppinut virheistäni. Minulla ei ole valikoiva kuulo tai ymmärrys, olen hyvä myöntämään tosiasiat ja tajuan sen, että kaikki mokaavat joskus. Suhtaudun toisiin melko rennolla asenteella, en aseta toisille epärealistisia odotuksia ja tiedän sen, että jokaisessa on omat hyvät sekä huonot puolensa. Täydellisyyttä tylsempää on ainoastaan sen teeskenteleminen.”

      Siinä meitä opettaa teeskentelyn Suomen mestari.

    • vanhablogi

      Aikuismaisia ajatuksia on tullut aiemminkin.
      Iltalehti 28.5.2015:
      "Haluan lopettaa juomisen kokonaan, koska siitä ei tunnetusti seuraa mitään hyvää."
      "En halua itseäni sellaiseen pisteeseen, ryyppään enkä voi elää normaalisti".
      (Tekstin otskko oli, "Salasuhde ja aviokriisi saivat tarttumaan pulloon")
      Muita aiheeseen liittyviä lähteitä olivat blogi ja Seiska.

      • vanhaavääntöä

        Eli tuosta jutusta on aikaa jo 3 vuotta. Miten sen liität tähän päivään?


      • vanhablogi
        vanhaavääntöä kirjoitti:

        Eli tuosta jutusta on aikaa jo 3 vuotta. Miten sen liität tähän päivään?

        Se selviää jo ensimmäisessä lauseessa.
        Lue se uudelleen ajatuksen kanssa.


      • etvoi
        vanhablogi kirjoitti:

        Se selviää jo ensimmäisessä lauseessa.
        Lue se uudelleen ajatuksen kanssa.

        Ja miten sen todistat vääräksi.


    • hienopäätös

      Jasmin ei tuomitse ketään. Hän on rehellisesti todennut omalta kohdaltaan jo vuonna 2015, sen, että on huono käsittelemään ongelmia ja myöntämään omia virheitään Sekä sen, että viinin juomiseen on hirveän helppo paeta. Mutta, hän teki silloin (2015) ryhtiliikkeen ja aikoi lopettaa kokonaan juomisen.

      • HuissunHei

        Vaan joka toisessa kuvassa on viinilasi nokan edessä tai hanaviinipakkaus lattialla. Jeps. Se siitä kolmen vuoden takaisesta ryhtiliikkeestä.


      • hienopäätös
        HuissunHei kirjoitti:

        Vaan joka toisessa kuvassa on viinilasi nokan edessä tai hanaviinipakkaus lattialla. Jeps. Se siitä kolmen vuoden takaisesta ryhtiliikkeestä.

        Myönnettäköön, että viini näyttää taas olevan kuvioissa mukana. Kertoman mukaan nyt hyvän parisuhteen kunniaksi.


    • huperonhöperö

      Ihmettelen, mihin työhön tuollainen ihminen on otettu? Tuohan on vakavasti sairas! Kirjoittelee ihan puuta heinää, ja itse sitten kehuu ja kannustaa itseään. Kaikki nuo sen lupaukset ja oppimiset ja aikuistumisethan on ihan täyttä sontaa! Ihan samoissa harhoissa on elänyt jo toistakymmentä vuotta.

    • Harakatkin.nauravat

      Hahhah, tuon Jässin kommenttiosuuden kommentoijan täytyy olla yhtä tyhmä kuin Jässi. Ettei vaan........ no Jässihän se juurikin on. Sehän jäi kiinni seiska blogissa itsensä kehumisesta anonyyminikillä. Voi nolouden ja tekopyhyyden huippu, Mäntylä!

    • kahjujenkahju

      Se teke sen.Ei malttanut olla töissä ottamatta kuvaa pärstästään. Voi helvata.

    • OinkOinkOink

      EJoku taho on tuon duunin sille osoittanut. Paljasti asian itse kun kertoi saaneensa oman toivomuksensa mukaisesti toimistotyötä. Työ olis siis voinut olla jotain muutakin. Kuinka kauan noissa duuneissa on oltava? Mikähän mahtaa olla rehellisen Jassun selitys työn päättymiselle, hahahaa!

    • hole.in.the.head

      Teksti vilisee kieliopillisia virheitä ja sen lisäksi myötähäpeää aiheuttavia lapsellisia ajatusvirheitä.

      Ymmärrän toki sen, että kunkin lukijan lähtökohdat vaikuttavat tekstin tulkintaan. Aloittajan käsitys hyvästä tekstistä tai ajatuksista lienee erilainen kuin omani.

      Kyllähän puurokin on parasta ruokaa, jos ei koskaan muuta lämmintä särvintä ole saanut.

      • todellauskomatonta

        Ajatusvirheitä???? Enpä ole moisista aiemmin kuullutkaan. Miten voi ajatella väärin?


      • are.you.stupid.too

        Ajatusvirhe teksitissä tarkoitta sitä, että edellisessä lauseessa esittää väittämän jonka seuraavassa lauseessa kumoaa.

        Looginen ajattelukyky ja päätteleminen on katoava ominaisuus ihmiskunnassa. Idioottien yhteiskuntaa odotellessa.


      • mielipideero
        are.you.stupid.too kirjoitti:

        Ajatusvirhe teksitissä tarkoitta sitä, että edellisessä lauseessa esittää väittämän jonka seuraavassa lauseessa kumoaa.

        Looginen ajattelukyky ja päätteleminen on katoava ominaisuus ihmiskunnassa. Idioottien yhteiskuntaa odotellessa.

        En kyllä huomannut tätä "ajatusvirhettä" tekstissään.


      • tyhmyrioulusta
        mielipideero kirjoitti:

        En kyllä huomannut tätä "ajatusvirhettä" tekstissään.

        Niinpä, Jasso. Mitä se kertoo sinusta :)


      • Pohdinäitä
        todellauskomatonta kirjoitti:

        Ajatusvirheitä???? Enpä ole moisista aiemmin kuullutkaan. Miten voi ajatella väärin?

        Niinpä. Miten kummassa voi ajatella väärin? Yhtä käsittämätöntä kuin että voi toimia väärin. Melkein yhtä ihmeellistä että joku ei ymmärrä mistään mitään.


      • oliskoajatusvirheitä
        Pohdinäitä kirjoitti:

        Niinpä. Miten kummassa voi ajatella väärin? Yhtä käsittämätöntä kuin että voi toimia väärin. Melkein yhtä ihmeellistä että joku ei ymmärrä mistään mitään.

        No nyt meni jo vertauksetkin väärin.


      • uskomaton.typerys
        oliskoajatusvirheitä kirjoitti:

        No nyt meni jo vertauksetkin väärin.

        Tarvitaanko vielä lisää todisteita, että J. Mäntylä on idiootti?


      • lisääajatusvirheitä
        uskomaton.typerys kirjoitti:

        Tarvitaanko vielä lisää todisteita, että J. Mäntylä on idiootti?

        Anna tulla vaan vertauksia koko sivistystasosi mukaan. Niitä odotellaan.


      • Gdgdgdd
        lisääajatusvirheitä kirjoitti:

        Anna tulla vaan vertauksia koko sivistystasosi mukaan. Niitä odotellaan.

        Ja herneet taas konkkanokassa. Mee nyt, penska, päikkäreille.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe