Olin kuoromatkalla Saksassa.Asuttiin paikalisessa perheessä,jossa oli mun(silloin 15 v.) tyttö. Yks ilta tyttö kiukutteli sen verran että äiti otti tytön yläkertaan työhuoneseen ja komensi tytön hakemaan remmin,sitten äiti komensi tytön vatsallensa polvien päälle ja laski tytön housut kinttuihin ja löi remmillä paljaale pylylle muutamia kertoja.Tyttö tietysti itki, mutta varmaan se jotain myös oppi. Eiköhän tässä olis suomeenkin vähä mallia, lapsmurhaajille kuria.
kotikuri saksassa
tositarina
92667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näillä palstoilla on minun mielestäni kirjoiteltu ihan riittämiin näitä lasta saa piiskata / ei saa piiskata juttuja. Turha vatvoa.
Tämä malli on saatava meillekkin!! Tosin kyllä eräissä perheissä isä on kasvanut kieroon ja antaisi remmin sijasta tyttärelleen omaa patukkaansa...
Äiti riisu 15v. tyttären housut ja otti tytön polvilleen?!! Siis sikamaista kasvatusta! Kyllä 15v. hyvällä kasvatuksella tajuaa puhettakin, eikä tartte pyllyä tirkistellä ja läpsiä!! No, onhan siellä Saksassa paljon muutakin hullua tehty...kun muistelee hieman historian kulkua siinä maassa.
No niin, nyt pikkuhiljaa puhutaan asioista oikeilla nimillä. Itsekin olen saanut remmikasvatuksen ja muistan aina isän sanoman "Kyllä se on poika niin, että jos minä en sinulle oikean ja väärän eroa kerro, sen tekee virkavalta ja linnakaverit". Remmikasvatus loppui n 14 vuotiaana, sen jälkeen he kai katsoivat, että minä, vikas pojanketale, ymmärrän myös puhetta.
Myös työnteko kuului kasvatusmenetelmiin, yleensä vielä niin fiksusti, että jos oli jonkin homman luvannut tehdä ja "lykkäsin sitä", se piti tehdä itkun kanssa, muistan aina kun oltiin mökillä ja olin luvannut kantaa yön lämmityspuut vajasta. Illan pimetessä en 12-vuotiaana viitsinyt lähteä vajaan vaan tuumin, että onhan täällä lämmintä, kyllä me taretaan yön yli. Puolen yön maissa tuli isä, herätti ja sanoi "Puut loppu, tuli sammuu 10 minuutissa kun ei ole puita. Jos tuli sammuu, nukut yön tuvan lattialla". Ei auttanut muuta kuin lähteä syksyiseen pimeään yöhön hakemaan puita, kokemuksesta tiesin, että niitä tarvitaan vähintään 3 sylillistä. Kahden sylillisen jälkeen menin takaisin sänkyyn, mutta isä nousikin ylös ja tuli huoneeseeni, nosti minut "niskavilloista" ylös ja sanoi "Älä poika koskaan fuskaa asioissa, jotka olet luvannut tehdä. Mars hakemaan kaksi sylillistä lisää". Itkua tuhersin, mutta hain puut, isä oli auktoriteetti, jolle ei selitelty, ainakaan silloin, jos tiesin tehneeni jotain väärin.
Itse kasvatan lapseni samalla tavalla. Olen itsekin jo isä, joka kertoo mikä on oikein ja mikä väärin. Ja aion olla se, joka vaatii rehellisyyttä, vaikka jotkut valheet meinisivätkin äidin hyvän sydämmen läpi. Pidän edelleen kiinni periaatteesta, että lasta en kädellä lyö, enkä nöyryytä häntä muiden nähden. Mutta en myöskään kiristä tai lannista. Koen, että itse en kärsinyt lapsena kärsinyt kurista, vaikka silloin jotkut asiat tuntuivat epäoikeudenmukaisilta, nyt ne ymmärtää.
Nyt ymmärtää, että minulla oli viisas isä, tuki ja turva, mutta myös oikeudenmukainen, jolle ei käynyt valehdella, ei koskaan. Isä oli aina se, jonka sanaan luotettiin. Jos oli kamalia ongelmia, niin isä oli se, joka tiesi niihin varmasti vastauksen. Isältä uskalsi kysyä. Isäni ei koskaan rankaissut teosta, jonka olin tehnyt muualla, sain aina selittää tekoani. Eka kerralla yleensä ei tullut remmistä, vaan selvisin nuhteilla (paitsi kerran, kun varastin naapurin mummolta polkupyörän pumpun), mutta jos tein jonkun virheen toisen kerran, remmillä virkistettiin muistiani.
Kyllä lapselle rajat on asetettava, lapsen kehityksestä ja "kovakorvaisuudesta" riippuu, tarvitaanko remmiä vai ei.
Kokemuksesta tiedän, että kyllä Suomestakin löytyy perheitä, joissa käytetään samanlaisia kasvatusmenetelmiä. Itse olen saanut remmiä myös vielä 15-vuotiaana, enkä ole kieroon kasvanut psykopaatti.
Niin, kyllä sitä itsekin antaa välillä "fyysistä" opetusta. Siinä on vain pidettävä mielessä, ettei anna raivolleen valtaa vaan muistaa, että tämä on oltava lapselle opiksi ja ojennukseksi.
Nuo tapaukset, joissa raivolla hakataan lasta, ovat todellakin pahoinpitelyä, jossa kasvattajalla ei ole järkeä/itsekuria pitää tunteitana kurissa.
Usein riittää, kuten minulla eilen, että otin paperitötterön ja läpsin sillä suht kevyesti, tärkeämpää kuin kipu on saada lapselle ahaa-elämys siitä, että teki väärin. Ja se toimi. Kun muksu oli 40 minuuttia mököttänyt, hän tuli itse siivoamaan lattian, otti pikkusiskoaan kaulasta kiinni ja sanoi "anteeksi, ollaanko kavereita". Siinä pyydettiin isäkin siivoamaan, ja menin auttamaan.
Muistuu mieleen eräs sananlasku "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Ei se pieksäminen tai yleensäkään ruumiillinen kuritus ole tärkeää, vaan se, että lapsi oppii pikkuhiljaa toimimaan hyödyllisenä osana yhteiskuntaa ja tietää, mikä on väärin ja mikä ei. Joillekin, kuten mulle, se piti kunnon vyöllä takoa kaaliin. Omiakin lapsia ojennan, myös fyysisesti, kun sitä tarvitaan.
Onkohan se puheen ymmärtäminen (tai ymmärtämättömyys) jotenkin geeneissä, kun omassa perheessäni ei ole koskaan tarvinnut turvautua "fyysiseen voimaan". Aina on puhe riittänyt.
Muistuu mieleen eräs sananlasku: "kun sanat loppuvat, otetaan nyrkit avuksi".
Tottakai ymmärtävät puhetta. Mutta kyllä ne osaavat, ensimmäiset 3-vuotiaana, viimeistään 10-vuotiaina järjestellä asioita itselleen mieleisiksi. Yleensä puhe auttaa, joskus pitää "korottaa" ääntään, todella harvoin turvautua fyysiseen kosketukseen (edellisestä kerrastani taitaa olla jo 5 kuukautta).
Ja se periaate, että lasta ei kädellä lyödä, ei siis nyrkkiä tms. Yleensä nostan "niskavilloista", se on hyväksi koettu tapa kaikkialla eläinkunnassa, mukaanlukien ihmisten parissa.
Eikä fyysinen kuritus ole itsetarkoitus, sen tarkoitus on osoittaa "pakko" ja/tai vanhempien auktoriteetti. Tarkoitus ei ole kiduttaa tai pahoinpidellä lasta, enhän minä rakkaintani satuta, mutta tietyt ehdottomat rajat pitää olla, ainakin itse koen että juuri se tuo turvallisuutta, johonka on hyvä nojata.
Tässä itse kun nyt muistelen niin ei niitä fyysisiä rankaisuja ollut mullakaan kuin 9-10 kertaa koko lapsuusaikana. Muistan jopa joulun 70-luvulta, jolloin pukki toi minulle omat sukset joululahjaksi. Sanoi vielä lähtiessään, että "kiltisti olet ollut, ei ole pukki kuullut sinun olleen vyön tarpeessa kertaakaan koko vuonna".
Turha tästä on kai jauhaa, yleinen "välinpitämättömyys", jota lapsen liian vapaa kasvatus mielestäni on, on levinnyt helppouden takia peruuttamattoman laajalle. Itselleni ei jäänyt traumoja noista ja tuskin lapsillenikaan jää, ainakin vielä olen minä se, jonka mukaan muksut haluavat kun tulee valintapaikka.
Kuten aiemmissa viesteissä totesin, lasta ei saa nöyryyttää, eikä fyysinen rangaistus saa olla vanhempien raivon purkaus, kuten monesti kuulee sen olevan. Lapsen on tiedettävä jo ennen tapahtuma, miksi näin käy ja aikuisen on rangaistuksen jälkeen oltava varma, että lapsi ymmärtää, miten tällaisen voi välttää.
En usko että tää on geeneissä, itse olen kokenut sen tavan, jolla minut on kasvatettu, oikeaksi ja oikeudenmukaiseksi. Se, millaisen lapsen kasvatat, näkyy vasta kun lapsi lopettaa kouluputkensa, eli n 25 vuotiaana.
Meilläkin on lähipiirissä perhe, jossavanhemmat eivät pidä huolta auktoriteetistaan, nyt muksut ovat 14 ja 17 vuotiaita, molemmilla on jo putkaöitä takana, naapurusto vihaa "kurittomia" kakaroita, jotka eivät tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Siinä vanhemmat, sinänsä ihan kunniallisissa porvarillisissa toimistotöissä käyviä ihmisiä, käyvät meillä voivottelemassa "nykynuorison" huonoja käytöstapoja. Siinä he vuoroin kadehtivat ja vuoroin päivittelevät meidän muksuja.
En tammikuussa voinut olla sanomatta että "meidän muksuilla on oikea koti". Ei mennyt perille, onneksi, säilyi naapurisopu.
Kyllä kuria/auktoriteettia voi pitää varamasti puhumallakin kuten teillä, mutta siihen tarvitaan "persoonaa". Tällainen tavallinen "maatiais-suku" kuin meillä, saattaa lapset suht kunniallisesti maailmalle tällä tavalla.
Tulipas taas asiaa, mutta no, tää on aihe, josta ei kai koskaan päästä yksimielisyyteen, mutta no, molemmilla tavoilla tulee ihan kunnollisiakin kansalaisia,kunhan järki ja maltti ovat mukana, molemmilla tavoilla.
Koulussa monet eivät ymmärrä, koska kotona ei ole
opetettu ymmärtämään. Kotona jankutetaan ja nalku-
tetaan samaa asiaa loputtomiin ja lopulta käyte-
tään fyysistä väkivaltaa. Niinpä koulussakaan ei
yksi sanominen riitä. Lapsi kai arvelee, ettei yk-
si kerta vielä tarkoita mitään. Pitää sanoa aina-
kin kymmenen kertaa eikä silloinkaan tarvitse ot-
taa sanottavaa tosissaan. Älkää, hyvät vanhemmat,
jäkättäkö joka asiasta, mutta kun on asiaa, tehkää
se kerralla selväksi. Tässä suhteessa lapset ovat
kovasti muuttuneet neljännesvuosisataisen työrupe-
amani aikana.