Siivousfirmoissa joissa tehdään hotellisiivousta ei ole ainuttakaan suomalaista työntekijää?Eikä myöskään esimiestä?Miten voi olla mahdollista että jotkut eivät osaa suomenkieltä työntekijät?Eikö sitä vaadita?Sitten miten aloittelija joka ei ole tehnyt k.o siivousta aiemmin lätkäistään viikon kuluttua jo 15 huoneen siivous?Ja sen jälkeen määrää kasvaa.Tästä ilmapiiristä johtuenko suomalaiset eivät mene tällaiseen.
Miksi joissakin
2
412
Vastaukset
- sfa342
Kyllä! Tajuton kiire, paljon painetta, vaatimukset suhteessa aikamitotukseen suhteettomat. Ulkomaalaiset ei monesti oikeasti ole perillä oikeuksistaan, en itsekään olisi jos ulkomaille singahtaisin pystymetsästä. Tietämättömyys ja arkuus pitää oikeuksistaan kiinni on toivottava ominaisuus siivousalan työntekijällä kyllä ihan kansalaisuudesta huolimatta.
Kun ei suomalaisia enää tuppaudu hommiin niin tietysti ulkomaalaisia on jonoksi asti. Liian vähään tyytyväisiä.
On jossain vielä suomalaisiakin, mutta vähenemään päin, todella. Toisaalta itelle oli mukavaakin se erilaisten kansallisuuksien kanssa työskentely, pääsi puhumaan englantiakin ja kuulemaan mielenkiintoisia elämäntarinoita :) Ihan muista syistä jätin sen alan kun työkavereitten takia. - Työnsankari2018
KIINTEISTÖPALVELUALASTA
Usein törmää miten puhdistuspalveluyritykset hakevat työntekijöitä:
SIIVOOJA 2 KPL "Asenne kohdallaan, reipas ja luotettava."
"Missä koulutus?"
Sisäilmaongelmia, likaisia porraskäytäviä, epähygieenisiä yleisiä wc-tiloja..jne.
Alan arvostuksen nostamiseen ainoa keino on
ettei esim.puhdistuspalvelua voi suorittaa/toimittaa henkilö, jolla ei ole alalle hyväksiluettua koulutusta.
Sama koskee myös muita kiinteistöpalvelualalla työskenteleviä/työllistäjiä.
- Kiinteistöjen arvot laskee
- Kiinteistöjen kustannukset nousee
- Turvallisuuden vaarantaminen
Puhdistuspalvelualan pakollinen koulutus (suomeksi tai ruotsiksi) ja sen suorittaminen
hyväksytysti olisi kai jo itsestäänselvyys.
Koulutuksessa pitäisi olla pakollinen englanninkielen kurssi ammattisanastoineen.
Ei jäädä yksin, tehdään tilaa ja annetaan mahdollisuuksia.
Työntekeminen täytyy perustua siihen että sen tekemisellä voidaan vähintäänkin hyvin.
Näin nostamme alan arvostusta myös työntekijä- että työnantajatasolla.
Ammattitaito -> Laatu -> Kestävä kehitys
Alan kilpailu ja koulutus kehittyisi laadukkaammaksi ja antaa haastetta.
Työnantajataho myös koulutettu alaan. Laadukkaalla kilpailulla saadaan näkyviä tuloksia aikaan.
Myös alalle työllistyminen kiinnostaisi enemmän, kilpailu työntekijöistä/työpaikosta.
Pidemmät työurat
Vähemmän työttömyyttä.
Positiiviset vaikutukset olisivat merkittävät (eläkkeet, verot,kansanterveys jne.)
Ostovoima lisääntyy - Palkkatasojen tasapainottaminen/nostaminen palvelualoilla - Tasa-arvo-
Kiinteistöpalvelualoilla:
Yölisän saisi nostaa ainakin 2€/h (Yötyö on terveydelle haitallista mutta välttämätöntä)
Iltalisän 1€/h
TÄSSÄ EHDOTUKSIA VÄHIMMÄISPALKASTA PUHDISTUSPALVELUALALLE:
Toimitilahuoltaja 12€ (n.1900€/kk) lisät yms.
Laitoshuoltaja 13€ (2000€/kk) lisät yms.
Koulutuslisä 10%
Alakokemuslisä kun 3-vuotta 10%
Olemme yhdessä vastuussa, olemme yksilöinä velvollisia.
Täällä minä - Siellä sinä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka702447- 671425
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801283EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686