Martina on myös laulaja eikä vain pt

multitalenttimara

Vuonna 2005 Aitolehti levytti musiikkia yhdessä toisen salasuhteestaan julkisuuteen nousseen esiintyjän Marika Fingerroosin kanssa. Salarakkaat-nimeä käyttänyt kaksikko julkaisi ensin singlen Salarakas

Aitolehti jatkoi musiikkiuraansa vuonna 2011, kun hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä. Martina-niminen englanninkielistä tanssipoppia sisältävä levy julkaistiin maaliskuussa 2011. Levyn ensimmäinen single on dancepopkappale 9 Digits, joka julkaistiin digitaalisesti 29. tammikuuta 2011. Singlen saama vastaanotto oli hyvin negatiivinen

Soololevyn julkaisseen Universal Musicin ja Martinan yhteistyö päättyi myöhemmin vuonna 2011. Levy-yhtiöllä olisi ollut optio useampaan albumiin Martinan kanssa, mutta niitä ei käytetty.

6

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TaistoJumula

      Hän on niin lahjakas!

      • nyt.onkin.pt

        Itseään määrätietoisesti median, muodin ja musiikin saroilla markkinoinut bisnesnainen on onnistunut luomaan uniikin tuotteen, Martinan, joka konseptina on kasvanut jo kansainvälisen tason brändiksi.
        Kaikki tuntevat Martinan.
        Kaikki haluavat Martinan.

        Musiikki, laulu, tanssi ja liikunta ovat Martinan elämäntavan kantavat pilarit, joiden kautta hän ilmaisee itseään


      • harvaon
        nyt.onkin.pt kirjoitti:

        Itseään määrätietoisesti median, muodin ja musiikin saroilla markkinoinut bisnesnainen on onnistunut luomaan uniikin tuotteen, Martinan, joka konseptina on kasvanut jo kansainvälisen tason brändiksi.
        Kaikki tuntevat Martinan.
        Kaikki haluavat Martinan.

        Musiikki, laulu, tanssi ja liikunta ovat Martinan elämäntavan kantavat pilarit, joiden kautta hän ilmaisee itseään

        On siinä monitaitoinen mimmi.


      • Monieihaluaiskaanollla
        harvaon kirjoitti:

        On siinä monitaitoinen mimmi.

        Ja rikasta mielikuvitusta hyödyntävä valehtelija. Mikään Martinan tarinoista ei koskaan täsmää totuuden kanssa. Jonkinlainen sairaushan patologinen valehtelu on . Uskomattoman monta vuotta toi turha tyrkky on kusettanut ihmisiä ja paistatellut julkisuuden valokeilassa


      • Älli.tälli

        Tietysti kusettanut, kun kusetettavat ovat antaneet kusetuksen tapahtua.


      • Eimikäänroolimalli
        Älli.tälli kirjoitti:

        Tietysti kusettanut, kun kusetettavat ovat antaneet kusetuksen tapahtua.

        Ei se silti kusetusta hyväksyttäväksi tee . Ei toi muija ole edes ainoa . Se on vanavedessään vetänyt muitakin tolloja , jotka kuvittelee , että julkisuus on varteenotettava ammatti. Siinä mielessä se on esimerkillään pilannut monen samaan pyrkivän elämän . Vaatii kovaa luonnetta ja täysin moraalitonta mielenlaatua , että voi viedä tota sirkusta eteenpäin vuodesta toiseen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe