Tästä aiheesta on jo täällä aiemminkin puhuttu, mutta kaipaisin lähinnä ihmisten omia kokemuksia miten olette pärjänneet yms..
Eli olen uskaltautunut ensimmäistä kertaa elämässäni aloittamaan seurustelun vasta nyt 25-vuotiaana tämän pahan ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön takia. Olen erittäin onnellisessa suhteessa ja rakastan kumppaniani val Tavastia ja haluan olla hänen kanssaan mutta jatkuva voimakas ahdistus on läsnä aina kun olemme yhdessä, minkä olen itse kokenut johtuvan ehkä siitä etten ole ikinä tottunut olemaan kenenkään kanssa näin tiiviisti ja sitoutuneesti yhdessä vaan elämä on tullut tähän asti elettyä aikalailla yksin. Lääkkeitä tähän ahdistukseen olen syönyt aiemmin, tällä hetkellä en koska edellisestä lääkkeestä alkoi tulla pidemmän päälle liikaa sivuvaikutuksia. Pitäisikö aloittaa joku Ssri uudelleen? Onko joku ollut samassa tilanteessa ja mitä tässä kannattaisi tehdä? Haluaisin vaan elää onnellista elämää parisyhteensä mutta ahdistus tuntuu vievän kaiken elämästäni mikä tuottaa minulle iloa :(
Terapiassa kävin aikoinaan ilman mainittavaa hyötyä.
Kiitos jos joku osaisi sanoa edes jotain :)
Eli olen uskaltautunut ensimmäistä kertaa elämässäni aloittamaan seurustelun vasta nyt 25-vuotiaana tämän pahan ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön takia. Olen erittäin onnellisessa suhteessa ja rakastan kumppaniani val Tavastia ja haluan olla hänen kanssaan mutta jatkuva voimakas ahdistus on läsnä aina kun olemme yhdessä, minkä olen itse kokenut johtuvan ehkä siitä etten ole ikinä tottunut olemaan kenenkään kanssa näin tiiviisti ja sitoutuneesti yhdessä vaan elämä on tullut tähän asti elettyä aikalailla yksin. Lääkkeitä tähän ahdistukseen olen syönyt aiemmin, tällä hetkellä en koska edellisestä lääkkeestä alkoi tulla pidemmän päälle liikaa sivuvaikutuksia. Pitäisikö aloittaa joku Ssri uudelleen? Onko joku ollut samassa tilanteessa ja mitä tässä kannattaisi tehdä? Haluaisin vaan elää onnellista elämää parisyhteensä mutta ahdistus tuntuu vievän kaiken elämästäni mikä tuottaa minulle iloa :(
Terapiassa kävin aikoinaan ilman mainittavaa hyötyä.
Kiitos jos joku osaisi sanoa edes jotain :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikö se olisi järkevämpää asua erillään, kun yhdessä asuminen ahdistaa?
Ei asuta yhdessä :)
Hmmm.Pelkäätkö jotakin, menettämistä tai mistä toi ahdistus voi juontaa? Jos olet löytänyt hyvän kumppanin niin yhdessäolon ei pitäisi ahdistaa vaan päinvastoin. Haluat olla parisuhteessa mutta sitoutuminen pelottaa siitäkö on kyse?
En allekirjoita ajatusta, etteikö yhdessäolo ja erityisesti intiimi läheisyys voisi ahdistaa vaikka kumppani olisi kuinka sopiva ja hyvä. Ilmeisesti "terveet" ihmiset kokevat asian niin, koska se näyttää olevan hyvin yleinen käsitys. Mutta kiintymyssuhteissaan traumatisoituneille läheisyys itsessään voi olla pelottavaa ja siten myös ahdistavaa.
Parisuhde onkin ahdistus.
Kuulostaa hyvinkin tutulta tilanteelta. Itseäni on auttanut kiintymyssuhdeteoriaan tutustuminen, samoin kuin tieto trauma- ja dissosiaatiohäiriöistä. Jos kiintymyssuhdetyyppisi on ns. "välttelevä", läheisyys tuottaa sinulle helposti ahdistusta. Tämä johtuu ymmärtääkseni siitä, ettet ole varhaislapsuudessa saanut tarvittavaa tunnetason hoivaa, vaan olet mahdollisesti jäänyt yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Ainakin omalla kohdallani tunnen olevani paremmin turvassa yksin tai etäällä kumppanistani, kuin ollessani fyysisesti tai henkisesti "liian lähellä".
Trauma- ja dissosiaationäkökulma puolestaan auttoi ymmärtämään tilannetta siten, että pyrin idealisoimaan kumppanini ja parisuhteeni ja samalla sulkemaan pois mielestäni kaikki negatiiviset asiat. Tämä tuntuu johtaneen tilanteeseen, jossa minulla on ikään kuin kaksi tai kolme persoonaa. Yksi niistä pystyy melko hyvinkin nauttimaan läheisyydestä ja parisuhteesta ja haluaisi rakentaa suhdetta eteenpäin. Mutta erityisesti aamuisin saattaa iskeä hirvittävä ahdistus ja kaikki epäilykset ja hankalat asiat nousevat tajuntaan – tämä on toinen "persoonani". Kolmas olotilani on "sinkkumoodi", jossa olen ikään kuin henkisestikin täysin erillään kumppanistani ja elämä tuntuu helpoimmalta.
Luulen että tämä persoonani jakautuminen tai ns. "dissosiointi" johtuu hyvin pitkälle miellyttämisentarpeestani, joka puolestaan juontaa juurensa jostakin pelosta. Riitatilanteet ja konfliktit ovat minulle hyvin vaikeita ja ahdistavia, niistä toipuminen saattaa kestää useita päiviä. Kumppanissani on myös joitakin kontrolloivia piirteitä ja ne ovat varmaankin lisänneet ahdistustani.