Hän saa syytteen 17 murhasta. Paikallisen oikeuskäytännön mukaan ainakin 9 vuotta per/murha. Tietäisi 153 vuoden kakkua.
Floridan kouluampuja on menetetty tapaus
aseensa.oli.laillinen
16197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meillä suomessa sen sijaan kouluampujatkin, ne elossa olevat, rangaistustaan kärsivät ovat pian vapaina.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tauno_Pasanen
Pihtiputaan poliisien teloittaja on kai vieläkin elossa, mutta onko vapaana kun teki vapauduttuaankin vielä kuristusmurhan.
Amerikassa on lehtitietojen mukaan tänä vuonna ollut niin paljon kouluampumisia, etteivät enää ylitä uutiskynnystä. Muistelen, että artikkelissa mainittiin 17 tapausta.
Asekiellosta ei saa siellä puhua, Valtavan tulivoimaiset tussarit ovat kaikkien satavilla, ei haluta rajoittaa ihmisten oikeutta puolustautua hyökkääjää vastaan.
Kyllä kouluampumiset ylittävät uutiskynnyksen Usassakin. Etenkin jos kyseessä on muslimi tai terorismiin viittaava tekijä, valkoinen asehullu ampujana, on heillä ymmärrettävämpi.
Saavatko ne kaksi irakilaista turvapaikan, kun murhasivat Kajaanissa miehen ? Entä ne monet alaikäistenkin raiskaajat ?
Tottakai saavat! Hehän ovat just sitä jengiä, mitä siionistit ja valtakunnan rikollinen eliitti tänne haluavat.
Amerikkalainen 17-vuotias kundi on valkoihoinen ja valkoista valtaa kannattava rasisti.
Häntä uhkaa kuolemantuomio. Uhritkin olivat valkoihoisia. Yksi oli ruotsalainen vaihto-oppilas.
En tiedä Kajaanin tapausta,. Kuolemantuomio heille ei ainakaan Suomessa ole mahdollinen.
Lieventääkö kouluampujan tekoa se, että Suomessa irakilaiset ovat tappaneet ja raiskanneet?
Ei muuten ole! Senhän jo Suomalian valemediakin joutui myöntämään.
Selvittäisit sinäkin ensin asioita ennenkuin tulet tänne itseäsi munaamaan, suvakki (suvakki on suvaitsevainen vajakki, joka ei suvaitse muita kuin itsensä kanssa samaa mielipuolta olevat jos heitäkään).
Siksi toisekseen mitään kouluampumista ei ole tapahtunut. Kyseessä on samanlainen siionistien juoni kuin kaikissa muissakin tapauksissa.
Eihän suvakki muista lukeneensa yhtään tappamista ja raiskausta, jossa matu on tekijänä. Miten voit tuon Kajaanin murhan unohtaa ? Siinä kaksi turvapaikanhakijaa ryösti ja tappoi sen lisäksi paikallisen miehen. Muistatko miten afganistanilainen matu raiskasi ja poltti tytön, joka halusi lopettaa seurustelun ? Yleensä rasikaajan ja pahoinpitelijän tuntomerkit kyllä ilmoitetaan, minkävärinen oli huppari.
Saapa nähdä mitä tekevät tälle äidin lellipojalle, perheen mustalle lampaalle, koulukiusaajalle, vai mikä lie tässä tapauksessa löytyy syyksi älyttömyydelleen.
Tyttö ei tykännyt luki lehdessä, se viittaisi äidin lellipoikaan.
Entä Pohjois-Karjalan sarjahukuttaja Pekka Seppäsen tuomio? Jos hänet todetaan huomenna syyntakeettomaksi, laitokseenhan siitäkin joutuu.
Jammu Siltavuori ei koskaan päässyt vapaaksi vankimielisairaalasta.
No ne ovat ihan sattumia vaan. Mamut ne meillä rikoksia tekee. Ennen vuotta 2015 Suomessa ei ollut yhtäkään rikollista. Ehkä joku rattijuoppo.
Mutta ei ainakaan ampujia, tai siis ei ainakaan raiskaajia, niin, taI ei ainakaan pahoinpitelijöitä. tai siis ei ollut varkaita, tai siis ei ainakaan terroristeja.
Nii-in, EI YHTÄÄN terroristia ollut. Niin!
Faktaa on, että matujen tekemien rikosten määrä on suhteessa moninkertainen kantaväestöön nähden. Etenkin raiskausten osalta ja jo paljon ennen 2015.
Tilastoja löytyy
https://www.nykysuomi.com/2017/03/23/tilastokeskus-julkaissut-selvityksen-ulkomaalaisten-rikoksista-kasvua-joka-saralla/
....joten Amerikan ampuja osoittautuu ennen pitkää Suomessa turvapaikan saaneeksi matuksi.
M.O.T.
On valkoinen, paikallinen asehullu. Kertoi avoimesti tappavansa pian ihmisiä. Trump: kuivaa konjakkia viranomaisille kun jahtasivat tekaistua vaalivilppiä eikä seurattu nuoren tappajan puuhia.