Meillä on iso ja vaikutusvaltainen eriseura

J_Oona

Uuden vuoden alkaessa on sopiva hetki tehdä yhteenvetoa luomalla katse sekä menneeseen että tulevaan, tässä tapauksessa blogimme historiaan ja tulevaisuuteen. Perustin Hulluinhuonelainen-blogin 23.10.2013 blogspot-alustalle. Ystäväni ja rakastajattareni Roosa Tahkola tuli mukaan toiseksi blogistiksi syksyllä 2014. Blogi on ollut erittäin suosittu koko olemassaolonsa ajan. Blogspot-versiota on klikattu tähän mennessä yli 524 000 kertaa. WordPress-blogiamme on vajaan vuoden aikana, jonka se on ollut olemassa, klikattu noin 190 000 kertaa. Vierailijoita on ollut yli 45 000, siis vajaa prosentti Suomen väestöstä! Kommentteja ehti blogspot-blogiin kertyä 4049. WordPress-alustalla niitä on kertynyt tähän mennessä 1362.

21

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uuden vuoden alkaessa? Vuosi on alkanut jo tovin sitten, ja olet jatkanut tätä ilkeätä solvauskampanjaasi jo pidemmän aikaa.

      Roosa Tahkola ei ole Joona Korteniemen rakastajatar.
      Millä oikeudella katsot voivasi kirjoittaa ihmisistä perättömiä, julkisessa mediassa?
      Kaikki muutkin solvauksesi, henkisen ajojahdin tunnusmerkit täyttävä ilkeilysi kuuluisi nyt pikimmiten saattaa viranomaistutkintaan.
      Etkö aio lopettaa?

      • Mistä_sinä

        tiedät, että Roosa ei ole Joonan rakastajatar?


      • aivankäsittämätöntä
        Mistä_sinä kirjoitti:

        tiedät, että Roosa ei ole Joonan rakastajatar?

        Et siis aio lopettaa? On aika ottaa yhteyttä Helsingin poliisiin.


      • Poliisi_onkin
        aivankäsittämätöntä kirjoitti:

        Et siis aio lopettaa? On aika ottaa yhteyttä Helsingin poliisiin.

        eriseuraisen paras ystävä.


    • aivankäsittämätöntä

      Toimintasi on törkeää

    • VoiKauhistus

      Siinäpä perusämkyrä vl:n parajus avaus. Tuolla laillahan monet puhujat ilkeilevät jatkuvasti vähänkin erilailla ajattelevista.

      Jos ihmisessä ei ole Kristuksen Henkeä niin tuollaista se on.

    • Poliisille_kuuluva

      Minäkin ihmettelen, kuinka juuri Joonaa ja Roosaa kohtaan on täällä keskusteluissa niin valtava parjauskampanja. Siis sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka pitävät uskoa tärkeänä asiana ja rehellisesti ja avoimesti tunnustavat uskonsa ja etsivät Jumalan tahtoa ja antavat toisillekin mahdollisuuden keskustella nykypäiväksi harvinaisen fiksussa ja asiallisessa blogissaan.

      Jeesuksen seuraajia on ennenkin pilkattu. - Toivon todella, että nuo ala-arvoisesti Joonaa ja Roosaa parjaavat saisivat lainmukaisen rangaistuksen käytöksestään.

      • samaa-mieltä

        Todellakin olet oikeassa. Tämä on todellinen parjauskampanja jota on jatkunut jo pitkään. Oikea uskovainen ei tällaista tee. Kymmenen käskyä
        2. Moos. 20:16
        Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
        Matt. 19:18
        Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',


      • Tiedä_hän-

        tä, mutta mukavaa se ainakin olisi.


      • Joonalla_on
        Tiedä_hän- kirjoitti:

        tä, mutta mukavaa se ainakin olisi.

        hyvä maku. Kuka tahansa haluaisi tuollaisen naisen.


      • Itsehän

        Joona on perustanut eriseurabloginsa.Täytyy sitten kestää, että siitä keskustellaan.


      • Oppi-on-täällä-aiheena
        Itsehän kirjoitti:

        Joona on perustanut eriseurabloginsa.Täytyy sitten kestää, että siitä keskustellaan.

        On eri asia oikeasti keskustella blogista ja sen teologisesta tulkinnasta kuin lähteä kirjoittelemaan tällaisia juttuja mitä täällä on siitä että Roosa olisi Joonan rakastajatar.


      • Sulla_tai-
        Oppi-on-täällä-aiheena kirjoitti:

        On eri asia oikeasti keskustella blogista ja sen teologisesta tulkinnasta kuin lähteä kirjoittelemaan tällaisia juttuja mitä täällä on siitä että Roosa olisi Joonan rakastajatar.

        taa vain käydä kateeksi kun Joona on löytänyt noin herkullisen naisen?


      • Missä te tunnustatte "uskonne", mihin uskotte?
        En ole vielä koskaan kuullut VL todistusta, niin kuin kristillisissä seurakunnissa se tehdään.


      • Vanhollinen_minäkin
        samaa-mieltä kirjoitti:

        Todellakin olet oikeassa. Tämä on todellinen parjauskampanja jota on jatkunut jo pitkään. Oikea uskovainen ei tällaista tee. Kymmenen käskyä
        2. Moos. 20:16
        Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
        Matt. 19:18
        Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',

        Epäiletkö heidän uskoaan? He ovat todistaneet satoja kertoja sen, että Jeesus on heidän herransa.
        Mitä muuta vaadit?

        Jeesus todella sanoi varakkaalle nuorelle miehelle niin, mutta JATKOI;
        9 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".
        20 Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"
        21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".

        Pitäisikö Vl nuorten sitten myydä BMW;nsä tai Audinsa.


      • Ovat-kuitenkin

        lähteneet >Jumalan valtakunnasta,


    • Nettikius

      Lopettaisitte herjaamisenne. Roosa on naimisissa ja sukunimi on tullut avioliiton myötä. Käsittämätöntä nettikiusaamista joiltakin.

    • aloittajaapaheksuva

      Nostetaan tämä aloitus ylös esimerkkinä siitä kaikesta pahasuopuudesta, johon katkera ihminen pystyy.

    • iisalmenvl

      Tämä pilkkausasia Joonaa ja Rosaa kohtaan on myös noussut omalla ry:llämme esiin ja voin sanoa, että tällainen pilkkaaminen on täysin vastoin Jumalan lapsen uskoa ja käyttäytymistä. Edes leikillään ei saa tuollaista tehdä. Emme ole ajamassa ketään pois, sillä kattomme on korkealla ja seinämme leveät kaikille niille, jotka Jumalaa etsivät ja rakastavat.

      • kiitoskirjoituksestasi

        Niinhän se asia on. Siinäkin tapauksessa, että näkisi toisen valitsevan väärin, ts. lavean tien. Pilkkaajien kuoroon tai peräti soolopilkkaajaksi ei uskovaisen tule ryhtyä.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe