Löysin tältä palstalta kumppanin

Heippa! Ajattelin vain tulla kertomaan, että tämän palstan kautta löysin itselleni elämänkumppanin. Kirjoittelin täällä muutama vuosi sitten aina silloin tällöin, ja siinä sivussa tuli vaihdettua ajatuksia muutaman muunkin palstalaisen kanssa. Näistä yhden kanssa jutut menivät sen verran hyvin yksiin, että vaihdoimme puhelinnumerot ja ryhdyimme pitämään yhteyttä sitä kautta. Tapasimme vihdoin livenä, ja sitten ei enää ollutkaan paluuta entiseen. Ajan myötä ystävyys eteni meillä rakkaudeksi, ja nyt asumme saman katon alla.

Joskus aina muistelemme alkuaikojamme ja ihmettelemme, kuinka voi olla mahdollista, että yksinäinen elämä voi sillä tavalla saada aivan uuden suunnan. Emme olisi ikinä voineet sitä odottaa, kun tälle palstalle löysimme! Mieletön sattuma. Ei tätä vieläkään voi todeksi uskoa, mutta kai se on alettava tajuta... Tuossahan tuo nyt köllöttelee sohvallani. Taidanpa kömpiä hänen viereensä ja paijata tukkaansa.

Halusin vain tulla sanomaan, että toivoa on. Ottakaa yhteyttä toisiinne ja etsikää se, jonka kanssa elämä tuntuu kevyemmältä. Jutelkaa ja ystävystykää. Etsikää omanlaisenne sielu, sellainen, jonka kanssa on hyvä olla. Ei se ensimmäinen juttukaveri varmasti paras osuma ole, mutta älkää luovuttako!
9378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan mahtavaa! =) Olipa kiva lukea tarinanne. Jotenkin sitä toivois lisääkin vastaavanlaisia kokemuksia tänne. Monesti näkee kahden ihmisen kertoilevan samanlaisista kokemuksistaan täällä. Yhteys tuntuu löytyvän ja vastailevat toistensa viesteihin...ja sit toinen vaan "Niin, oispa se kiva kirjotella joskus jonkun kanssa vaikka sähköpostia" ja sit toinen: "Niin ois, ei vaan löydy mistään ketään" jne. Tekis mieli huutaa siinä vaiheessa, että siinä on nenäs edessä just sopiva henkilö! Oon huomannu sellasen aloitekyvyttömyyden olevan suurin ongelma, miks ei suhteita muodostu enemmänkin täällä.

Ois kiva kehitellä jotain yksinäisten kohtaamispaikkaa, mut jotain ihan uutta. Ehkäpä sähköpostien tai puhelinten välityksellä tapahtuvaa jutskaa. Oon nimittäin sitä mieltä, et tällanen, kun kaikki kirjottelee vaan itekseen tänne, ei pitemmän päälle auta ketään. Paljon kivempi ois kirjotella/soitella yhdelle (tai usealle) henkilölle privaatisti ja hän/he kirjottelis takasin sulle. Sillai niitä suhteita syntyis ja yksinäisyyden tunne poistuis. Onhan niitä kirjepalstoja ja muita, mut näääh, nekään ei oikein aja sitä asiaa. Pitäs olla selvät sävelet, että kaikki tietyssä paikassa olijat kokevat yksinäisyyttä ja sit he kertovat siellä asioita itsestään ja sit heillä ois vaikka sähköpostit siellä ylhäällä myös ja heihin sais ottaa yhteyttä, tai jotain. Rasittaa, kun sitä vaan täällä istutaan ja kukaan ei tartu kunnolla toimeen.

Mut niin, onnee teille!

Äänestä

Tuo on kyllä niin totta! (Enpäs nyt tähän hätään saa kommentoitua syvällisemmin.)

Jos voisin, niin tekisin jotain sen eteen, että muutkin yksinäiset saisi yhteen. Jos olisi paljon rahaa, voisi perustaa jotain livenä tapahtuvia kokoontumisia ja retkiä ja muuta aktiviteettia.

Toivon paljon iloa elämäänne ja helpotusta yksinäisyyteen. : ) Varmasti kaikki kääntyy vielä parempaan suuntaan, vaikkei sitä tällä hetkellä uskoisikaan.

Äänestä

On kiva kuulla kertomasi tarina. Ihmiset voivat tutustua ja kohdata monella tapaa.

Äänestä

Mun tarinani meni hyvin samalla tavalla vaikkei lopulta paikka missä tärppäsi ollutkaan juuri tämä palsta. Komppaan aloitteellisuuden tärkeyttä. Onnea teille yhteiseen elämään.

Äänestä

Todella hieno juttu! Noin sen pitäisikin mennä.
Itsekin kirjoittelin tänne taannoin samat mielessä, sain vastauksia, keskustelu rullasi mutta samaan aikaan tapasin S24-treffeistä erään naisen ja lähdin seuraamaan sitä tietä. No, se on jo ollutta ja mennyttä ja nyt taas itsekseni oleskelen. Kuka tietää mitä olisi käynyt jos olisin silloin katsonut tätä palstaa pidemmälle mutta elämä on valintoja. Silti jäi fiilis että läheltä piti mutta hukkasin sen mahdollisuuden.

Kokemuksesta viisastuu.
Tein päätöksen olla enää menemättä treffisivuille niitä kokeilleena ja muutaman ihmisen sitäkin kautta tavanneena, tällä kertaa koitan kuitenkin keksiä jotain muuta.
Asia ei sinänsä ole tämän eikä huomisen päivän juttu mutta pidän silmät ja korvat auki.
Aloittajan kuvailema tilanne on kyllä aika ihanteellinen. Tutustuminen, ystävystyminen, valaistuminen tilanteeseen että tämän ihmisen kanssa viihtyy aina vaan enemmän, ihastuminen, rakastuminen....
Ehkä on ruusunpunaiset lasit näin 39-vuotiaaksi mutta jotain tällaista sitä soisi itsekin kokevansa.
Olen sinut status quoon ja katson eteenpäin mitä tuleman pitää.

Edempänä mainitut tapaamiset, aktiviteetit ja retket ei ole pöllömpi idea.
Itse odottelen jo kevättä ja kesää jotta pääsen päivän vaelluksille luontoon :)

Totta myös se että tänne itsekseen kirjoittelu ei edistä asiaa, tarvitaan keskustelua samanhenkisten kanssa mutta en koe chatteja tai irccia kovinkaan luontevana siihen tarkoitukseen.

Onnittelut aloittajalle. Upea juttu että olette löytäneet toisenne.

Äänestä
  • Hieno tarina! Onnea!

    Äänestä

No vau, Onnea! Kuulostaa hienolta. Olisipa oikea unelmien täyttymys löytää se sielunkumppani jonka kanssa vaan on hyvä olla... Mutta taidan joutua tyytymään vain kauniisiin uniin... Tosielämässä kun tuntuu, että "kaikki" hakevat vain yhden yön huumaa. Tai sitten jotain virheetöntä, ikuisesti hymyilevää muovinukkea.

Äänestä

Joo tuu vaan tänne lesoilemaan. Vittu, hiero vaan lisää suolaa haavoihin. Painu helvettiin.

Äänestä

Hienoa, kaikkea hyvää teille ja siinä olet oikeassa, ettei se yksinäisyys lähde muulla kuin "kurottautumalla" toista ihmistä kohtaan .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöpsyti kirjoitti:

Heippa! Ajattelin vain tulla kertomaan, että tämän palstan kautta löysin itselleni elämänkumppanin. Kirjoittelin täällä muutama vuosi sitten aina silloin tällöin, ja siinä sivussa tuli vaihdettua ajatuksia muutaman muunkin palstalaisen kanssa. Näistä yhden kanssa jutut menivät sen verran hyvin yksiin, että vaihdoimme puhelinnumerot ja ryhdyimme pitämään yhteyttä sitä kautta. Tapasimme vihdoin livenä, ja sitten ei enää ollutkaan paluuta entiseen. Ajan myötä ystävyys eteni meillä rakkaudeksi, ja nyt asumme saman katon alla.

Joskus aina muistelemme alkuaikojamme ja ihmettelemme, kuinka voi olla mahdollista, että yksinäinen elämä voi sillä tavalla saada aivan uuden suunnan. Emme olisi ikinä voineet sitä odottaa, kun tälle palstalle löysimme! Mieletön sattuma. Ei tätä vieläkään voi todeksi uskoa, mutta kai se on alettava tajuta... Tuossahan tuo nyt köllöttelee sohvallani. Taidanpa kömpiä hänen viereensä ja paijata tukkaansa.

Halusin vain tulla sanomaan, että toivoa on. Ottakaa yhteyttä toisiinne ja etsikää se, jonka kanssa elämä tuntuu kevyemmältä. Jutelkaa ja ystävystykää. Etsikää omanlaisenne sielu, sellainen, jonka kanssa on hyvä olla. Ei se ensimmäinen juttukaveri varmasti paras osuma ole, mutta älkää luovuttako!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu