Mikähän mua vaivaa? Mulla menee työssä ja harrastuksissa ja elämässä hyvin. Tykkään työstäni ja olen siitä innostunut, ja ylipäätään koen, että olen tehnyt hyviä asioita elämässä ja hyviä asioita tapahtuu. Nautin siitä, millaista elämäni on. Mutta. Läheiset ihmissuhteet saavat vaan jotenkin jumiin ja masentumaan,
Tulen hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa - mutta näiden läheisimpien kanssa kun olen ollut tekemisissä, niin menee pari päivää toipua heidän seurastaan. Onko olemassa vääriä ihmissuhteita? Vai mikä minussa on vikana? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Jokin kuitenkin on pahasti vialla...
Tulen hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa - mutta näiden läheisimpien kanssa kun olen ollut tekemisissä, niin menee pari päivää toipua heidän seurastaan. Onko olemassa vääriä ihmissuhteita? Vai mikä minussa on vikana? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Jokin kuitenkin on pahasti vialla...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samaa joskus pohtinut. Niin no sukulaissuhteet on joskus mitä ovat. Niitähän ei sinänsä valita joten niiden kans joutuu välillä olemaan ja voivat olla sellaisia suhteita jotka ottaa enemmän kuin antavat.
Ystävyys ja parisuhteet, nehän valitaan. Miks jatkaa ihmissuhdetta joka rasittaa? Toisaalta onko omat vaatimukset kohtuuttomia, ja mikä niissä suhteissa niin kuin masentaa?
Olen miettinyt että jos sitä muuttuu itse oleellisesti erilaiseksi, pitääkö ne vanhat suhteet vaan sinnillä pitää yllä? Voiko ihmiset olla luonteeltaan tai elämän tavoiltaan niin erilaisia että yhteiselo käy raskaaksi? Vai omassa päässäkö vika. Vastatkoon joku viisaampi.
jatkaa vaikka siksi, että ne on hyviä ihmissuhteita, ja onhan mahdollista, että omaan luonteeseen kuuluu se tietyntyyppisistä ihmisistä häiriintyminen. Eikä kuitenkaan ole tarkoitus tai haluja eristäytyä muista, siis niinhän siinä käy jos tuon rasittavuuden takia lopettaa ne tietyt ihmissuhteensa... onko olemassa vääriä ihmissuhteita, joita on vaikea tunnistaa? tuntuu että niin helposti ihmissuhteissa syytetään toista osapuolta jostakin piirteestä, mieluiten yrittäisin ensin ymmärtää tätä tilannetta, että mistä oikein on kyse...
Vaaditko itseltä tai muilta samanlaisuutta? Vai onko vaikea olla suhteissa oma itsensä? Jos ei osaa olla toisten seurassa oma itsensä, tulee helposti tukala olo. Useat ihmissuhteet on luonteeltaan melko vilkasta sosiaalista säpinää. Siihen kun lähtee pyörimään mukaan, voi tulla olo että jää jotenkin tyhjäksi tai alkaa masentaa kun yhteyttä ei ole. Toisaalta toisten myötäily, ei se hyväksi itselle ole eikä reilua muitakaan kohtaan. Miksi sitten olla joidenkin ihmisten kans? Tavan vuoksi? Pitääkö sen olla jotenkin erikoista tai piristävää?
Ei sen pidä olla erikoista tai piristävää, mutta ei kai sellaistakaan, että sitä jotenkin kadottaa ittensä. Mietin, että onko näissä ihmissuhteissa jotain väärää tai häiritsevää, vai onko se mun luonteessa...
Eikö olisi sitten parempi vähentää heidän tapaamista jotka saa olosi huonoksi ja olla vain niiden kanssa jotka hyväksyy sinut omana itsenäsi.
Itse tarvitsen ihmissuhteiden hämmennystä. Vähänkin pidempään kun esim yksin asuu, elämä muuttuu sellaiseksi selkeäksi ja vaikka kävis töissä ja olis muuten hyvin aktiivinen, siltikin se menee vähän sellaiseksi itsetietoiseksi seesteydeksi koko touhu. On vaan hyvä kun ihmissuhteet muuttaa sitä... jonkun aikaa, päivän pari se kestää, ja tuntuu siltä että helpommalla pääsis, kun ei mitään intensiivisempää tuttavuutta kenenkään kans pitäis.
Ja eihän parin päivän tunnelataus ole mitään. Jotkut on ihmissuhteista sekaisin vuosi tolkulla tai koko elämänsä eläen vain toisten kautta toisten tunteille altistuneina.