Funchalin sää alkuvuonna

Kesli

Millaset ilmat on Funchalissa ollut alkuvuodesta? Kanariallahan oli muutaman viikon ajan kurjat kelit.

3

577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TahtooMadeiralle

      Olimme Funchalissa vuosi sitten tammikuun alussa. Lämpötila oli viikon ajan n. 17-20 C ja muutamana päivänä satoi hieman. Eli mikään varsinainen rantakeli ei ollut, mutta lapsemme kävi silti polskimassa hotellin ulkoaltaalla ja merivesialtaassa. Kuin Suomen kesä. Sää oli oikein mainio levadoilla vaelteluun ja kaupungilla kuljeskeluun. Voisimme lähteä uudestaankin samaan vuodenaikaan.

    • tuuristakiinni

      Se on tuurista kiinni.
      Olimme pari viikkoa sitten reissussa ja kahtena päivää satoi lähes koko päivän, välillä sitä tuhnusadetta välillä reilusti. Toisena päivänä oli jopa niin kova myrsky ja sade, että lentoliikenne keskeytettiin pariksi tunniksi. Olimme juuri silloin Levada Nortella Camara de Lobosin yläpuolella. Tuuli huusi eukalyptuspuiden latvoissa hurjana ja oksia lenteli polulle ja osa puista oli kaatunut polun poikki. Kilometrin verran siellä väistelimme oksia , kunnes vetiset polut laannutti innostuksen. Sateella lavadapolut muuttuvat liejuisiksi ja niille kertyy vettä niin, että ainostaan kumikengillä pärjää.
      Palasimme Funchaliin, jossa keli oli rauhallisempi ja lämpöä lähes 20 niin, että saatoimme istua parvekkeella eksoottisia hedelmiä ja Ponchaa nautiskellen. Hyvä päivä siis sekin.
      Arieirolla satoi lunta, paikalliset kiiruhti vuorelle lumisotasille ja kasasi lumiukkoja auton konepellille ja katolle ja viiletti niitä viemään alas Funchaliin naapureiden ihmeteltäviksi.

    • Ainaparemmatkelit

      Sääennuste lupailee taas sateita useaksi päivää Madeiralle.
      No lupasihan se tänne eteläiseen Suomeenkin juuri -30C...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe