Palstan parhaat aiheet.

Kertokaa mikä aihe on kiinnostavin ja mitä aiheita kaipaatte keskusteluiden aiheiksi.

Onko julkisuudessa päivänpolttavat uutiset niin kiinnostavia että antavat aihetta, muutkin kuin politiikka, jatkaa syvempää tarkastelua ja mielipiteitä?

Taiteet, tieteet ja ympäristö muutoksineen, puhutaanko niistä liikaa?

Lyhyin kommentein ja palstalle uutta virtaa koko ryhmän toimin.
1241888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

Paras on hyvän vihollinen. Edellinen on tuttu vähän kaikesta tekemisestä.
Ihmisten yleiset asiat ihan arjesta lienevät sopivimmat.

Minulla on kyllä naapurina eräs Alpertti Alatölviö jonka värikkäistä vaiheista voisin yrittää kertoa.

Vähän voisitte rajata Sitä asiaa,
elämänpiiriä, josta haluaisitte jotain kuulla.

Äänestä
  • Kiva kun vastasit.
    Sinullahan niitä aiheita ja aloituksia on riittänyt, vaikka naljailuakin tuolla havaitsin kun yhtä avaustasi eilen vilkaisin.

    Kysyin palstan parhaista aiheista, en siitä mitä täällä halutaan kuulla, eli en rajannut yhden kirjoittajan aiheiksi ( Alpertti Alatölviö) vaan mikä on paras aihe?

    Sinulla Ruunemanni on ehdolle asetettu Alatölviö, mutta en tunne mistä ko. hahmo kirjoittaa, tai mitä aiheita on taskussaan. Taitaa olla huumoria, eikä se ole huono aiheena, huumoria pitää olla elämässä tarpeellinen määrä jokaiseen päivään.

    Äänestä

Asenne ratkaisee. Aihe ei sinänsä ole hyvä tai huono, kunhan pysytään asian käsittelyssä eikä aleta ruotia kirjoittajia.

1Äänestä
  • Kaikki ihmisen elämää käsittelevät aiheet on hyviä, perimmäisistä kysymyksistä, oman arjen kokemiseen saakka.
    Humoristinen kertomatyylion hauska kirjoittajilla, yleensä positiivisuus on tarttuvaa, kun taas negatiivisuus saa kaihtamaan osallistumista.

    Rohkeus olla omana itsenään on hyvä ominaisuus.
    Tieteiden ja taiteiden alalla löytyy paljon kirjallisuutta etsivälle, toki voinee täälläkin itseään kiehtovia asioita käsitellä.

    Äänestä

Parasta Sipiläntollon pahatteot!

Äänestä
  • Katso peiliin siell on se toinen tollo se aito ehta!

    1Äänestä

  • moi-tinta kirjoitti:

    Katso peiliin siell on se toinen tollo se aito ehta!

    Väärin kepuloinen..Se on pangolla kännissä, sinä ja Sipilö!

    Äänestä

Ylläpito ei hyväksy viestejä!

Äänestä

Tarpeeksi hyvä on kyllin hyvä tässäkin tilanteessa, eihän tämä kilpa-areena ole. Tietysti toisten kirjoittajien aiheeseen mukaan saaminen on mukavaa, mutta jos edes itselle on asian sanoiksi pukeminen tuottanut iloa, huvia, ajankulua tai jopa lohtua ja apua, on ihan aiheellisesti kirjoittanut.

Aloituksen koen myönteisenä eleenä löytää innostavia aiheita ja aktivoida porukkaa. Minkään inhimillisen ei pitäisi palstallakaan vierasta olla, kunhan aihetta inhimillisyys säilyttäen hyvien tapojen puitteissa lähestytään. Jokapäiväisestä leivästä , sen tuotantoedellytyksistä ja oikeudenmukaisesta jakamisesta riittää aina keskusteltavaa.

Säteilevä pakkaspäivä koitti etelän hiihtolomalaisille, aurinko kaartaa jo niin korkealle, että lämmön tuntee.

🌞❄️🌞❄️🌞

1Äänestä
  • Yritän taas aloittaa.
    Alpertti Alatölviöstä ajattelin kirjoittaa. Alpertti on hiljainen ja järkevä mies. Hiljaisuuden takaa hänen vaimonsa Sanelma, lempinimeltään Puhelma,. Perusteet nimityksellä lärppäkin ovat olemassa.

    Alatölviöiden torpassa ei juuri hiljaista hetkeä ole. Sanelma on lähes jatkuvassa äänessä. Sanoja syytää vaimo niin,ettei Alpertin pieniä sanoja väliin sovi.Nyt on Alpertti kehittämässä kirjainkeskustelua, jossa i on kokonsa takia paras. Jatkoa seuraa!

    Äänestä

  • Ruuneman kirjoitti:

    Yritän taas aloittaa.

    Tee ihan uusi oma aloitus tuosta Alpertista. Täällä ketjun välissä sitä ei huomata.

    Äänestä

Tietysti musiikki, sanomattakin selvää. Oheen voi raapustaa esiintyjästä jotain kivaa, jos ei muistoja niin arvosteluja, hyviä tai huonoja. Ei pelkkää klassista vaan ihan tavallista arjen keventäjää. Ei kaikken tarvitse olla kultivoitua 😊🎶

https://m.youtube.com/watch?v=otOPS9CoAaY#

1Äänestä

Palstan parhaat aiheetko?

Vastaus löytyy, kun katsotte, mistä eniten on kirjoitettu.

Ensimmäisellä sijalla on vakuuttavasti ketju seraavalla otsakkeella: "tavoitteet", "yhteishenki" - hyväuskoista hölmöyt

1Äänestä
  • Minä, kävin illalla katsomassa uutta Tuntematonta sotilasta ja jouvuin käveleen vähän enämpi niin heti jalat kipeyty, aamulla piti vähän venytellä ennenku pääsi liikkeelle. Treenit on näämä liian läysiä. Kovennetaan tereenejä.

    Äänestä

  • Mihin jäi maininta pilmari muumioineen-maininta palstavetureista

    1Äänestä

  • vaatimattomuusihme kirjoitti:

    Mihin jäi maininta pilmari muumioineen-maininta palstavetureista

    Kakkavaippa tutin imijä i muumio haudankaivaja runkkari. Siinä ihanat aiheet.

    1Äänestä

  • "Ensimmäisellä sijalla on vakuuttavasti ketju seraavalla otsakkeella: "tavoitteet", "yhteishenki" - hyväuskoista hölmöyt "

    Ja kirjoituksia jatkaa(johtaa) entinen serifi, alias fundsija, sitten vaalierkki ja nykyisin ruorikoski.

    Lueskelin noita vanhoja juttuja, jotka oli nostettu esiin, niin ei kovin hyviltä näyttäneet, mutta useimmat oli kyllä ruuneperin (aloitus) kirjoituksia, joista sanasota oli alkanut. Onneksi nyt on ruune pistänyt suunsa suppuun, vaikka kuinka kirjoitusintoinen olisikin, mutta ei tuo kauan jatkunut hänen uusin juttunsakkaan?

    No, nykyinen ruorikoski on jo menettänyt hermonsa, kuten ruune aikoinaan, mutta olihan ne aikoja, kun "pojat", siis entiset serifit, vai mitä Luotseja ne olikaan tappeli.

    On se vain niin hienoa, kun on ollut joskus niin "hieno titteli", että aivan serifiksi pääsi ja kun siitä joutui luopumaan, niin tiukille ottaa sekin.

    Kaikki kirjoittajat eivät osaa edes keskustella, vaan kertovat vain omista puuhistaan, mutta entäs nämä "moninikit", joista on tullut ruorikoskelle oikein painajainen!

    Kuinkahan monta "laatusanaa" hän ehtii vielä suoltamaan, kunnes tajuaa, että kaikki me olemme eri kirjoittajia ja usimmat haluaakin sinua kiusata.

    1Äänestä

  • yksi-kiusanhenki kirjoitti:

    "Ensimmäisellä sijalla on vakuuttavasti ketju seraavalla otsakkeella: "tavoitteet", "yhteishenki" - hyväuskoista hölmöyt "

    Ja kirjoituksia jatkaa(johtaa) entinen serifi, alias fundsija, sitten vaalierkki ja nykyisin ruorikoski.

    Lueskelin noita vanhoja juttuja, jotka oli nostettu esiin, niin ei kovin hyviltä näyttäneet, mutta useimmat oli kyllä ruuneperin (aloitus) kirjoituksia, joista sanasota oli alkanut. Onneksi nyt on ruune pistänyt suunsa suppuun, vaikka kuinka kirjoitusintoinen olisikin, mutta ei tuo kauan jatkunut hänen uusin juttunsakkaan?

    No, nykyinen ruorikoski on jo menettänyt hermonsa, kuten ruune aikoinaan, mutta olihan ne aikoja, kun "pojat", siis entiset serifit, vai mitä Luotseja ne olikaan tappeli.

    On se vain niin hienoa, kun on ollut joskus niin "hieno titteli", että aivan serifiksi pääsi ja kun siitä joutui luopumaan, niin tiukille ottaa sekin.

    Kaikki kirjoittajat eivät osaa edes keskustella, vaan kertovat vain omista puuhistaan, mutta entäs nämä "moninikit", joista on tullut ruorikoskelle oikein painajainen!

    Kuinkahan monta "laatusanaa" hän ehtii vielä suoltamaan, kunnes tajuaa, että kaikki me olemme eri kirjoittajia ja usimmat haluaakin sinua kiusata.

    Eniten on moninikin selityksiä että muka kaikki vaihtuvat nikit ovat erikirjoittajia. Täsä tullaan tulemaan, että monikin ne on melkein kaikki.

    Äänestä

  • Parhaattässä kirjoitti:

    Kakkavaippa tutin imijä i muumio haudankaivaja runkkari. Siinä ihanat aiheet.

    Pilmari ilmoitti kuolleensa jo ajat sitten, joten kloonaamisella ei tule muuta kuin pilmari-muumioita

    1Äänestä

  • Parhaattässä kirjoitti:

    Kakkavaippa tutin imijä i muumio haudankaivaja runkkari. Siinä ihanat aiheet.

    Siihen vielä lisää: tuhatnikki, hovinarri, hovineito, taskub-dööri, ruorikoski

    Äänestä

Mitä moisesta kilpailemaan. Itse olen voittanut yhtä sun toista elämäni varrella. Nyt riittää tasainen olo.

1Äänestä
  • Voititko mahdollisesti tuon "Hyväuskoiset hölmöt"-kilpailun

    1Äänestä

Noh, kummat ovat viisaampia - naiset vai miehet?

1Äänestä
  • Mielestäni naiset ovat viisaampia, eikö äitisi ollut oikeassa sanoessaan: älä nyt hyvä ihminen kaikkea sano, mitä mieltä on toveri muumio-pilmari? Totteleminen olisi säästänyt tarpeettomilta riidoilta.

    1Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Mielestäni naiset ovat viisaampia, eikö äitisi ollut oikeassa sanoessaan: älä nyt hyvä ihminen kaikkea sano, mitä mieltä on toveri muumio-pilmari? Totteleminen olisi säästänyt tarpeettomilta riidoilta.

    Arvon herra ruorikoski.
    Vihjailuissanne osuitte toki ihan väärään henkilöön, jos kuvittelitte, että joku tämän viestiketjun kirjoittajista olisin ollut minä, joka kirjoitin ja kirjoitan tästä eteenkin päin nimimerkilläni:-- äitiopetti.
    En ole alentunut tulemaan kirjoittamaan ketjuun jossa on pelkkää sanailua ja juurikin sinua kohti suunnattuja ilkeilyjä ja harhaanjohtamista jonka toki olen havainnut, mutta periaatteeni on, etten tule jatkamaan sellaista joka olisi jo saanut loppua, joten : Älä nyt hyvä ihminen sitä sano, on ohje jota äitini opetuksien ohjaamana noudatan.
    Voistteko olla viittaamatta minun lauseeseeni mikäli ette terkoita sitä mitä olen sanonut, kun nyttemmin esitätte pellkiä arvailuja ja syytättte minua ihan suotta.
    Ehkä arevoituksia on olemassa, mutta en ole yksi niistä ja piste.

    1Äänestä

  • Tässä vaiheessa on minulle on täysin samantekevää, onko tuhatnikki pilmari, hänen muumionsa, aisankannattajansa , rakastaja/rakastajar tai täyslatausta tarvitseva henkilö. Mielestäni tuhatnikin kirjoitusten ala-arvoinen taso riittää perusteluksi.

    1Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Tässä vaiheessa on minulle on täysin samantekevää, onko tuhatnikki pilmari, hänen muumionsa, aisankannattajansa , rakastaja/rakastajar tai täyslatausta tarvitseva henkilö. Mielestäni tuhatnikin kirjoitusten ala-arvoinen taso riittää perusteluksi.

    Missä ilmenee ruorikosken taso?

    1Äänestä

  • kehtaatkin kirjoitti:

    Missä ilmenee ruorikosken taso?

    Maassa maan tavalla

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Maassa maan tavalla

    Rkoski voi painua sinne missä on omantasoista väkeä. Miksi täällä roikut kuin p---a Junttilan talon seinässä, vaikka koko ajan haukut muita mitä inhottavimmilla tavoilla ? Tee joskus edes kunnon aloitus, täällä vaan kyyläät joka ketjussa ja ruikit joka väliin sappea.

    1Äänestä

  • kehtaatkin kirjoitti:

    Missä ilmenee ruorikosken taso?

    "Missä ilmenee ruorikosken taso?"

    Samaa ihmettelen, vaika olenkin lukenut hänen aikaisempia Luotsina olemisesta, jotain yhtä kärkäs hän kirjoittaa..

    Mielestäni oman tasonsa hän on ilmaissut jo menetettyään
    Luotsina virkaansa, kuten Ruueperikin aikoinaan ja kovin kärkkäästi osallistuesaan jonkun nostamaan viestiin, jossa hän silloista Pilmaria opasti ja nyt kieltää kirjoittaneensa tätä esille nostettua vietiä?

    Kyllä näitä vanhoja kirjoittamisia viestejä voi nousta useitakin, mikäli haluat jatkaa nykyistä palstakirjoitusta häiriten noilla todellakin loukkaavilla nimityksilllä, koska et tiedä, kuka on mitäkin kirjoittanut?

    1Äänestä

  • lopeta-ruorikoski kirjoitti:

    Vanhoissa ketjuissa näkee vielä kunnon keskustelua , kyllä niitä voi hyväksi esimerkiksikin nostaa.

    1Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Maassa maan tavalla

    Saisitko millään massamme olemassa olevalla foorumilla kiitosta kirjoittajana esiintymällä kuin täällä esiinnyt?
    Moni foorumi poistaisi viestisi, täällähän uskot olevasi kruunaamaton kuningas, mutta onneksi kirjoittajat tuntevat tapasi, vaikka se ei onneksi ole maan tapa.
    Pitävät sinua mitättömänä pellenä!
    Et taida ymmärtää mitä se tarkoittaa?
    Viisautta saa lukemalla ja seuraamalla muita, mutta tyhmyyteen ei voi oåpettaa, se on sisäsyntyistä ja ilmenee voimakkaimmin katkerilla ja vihan täyttämillä ihmisillä joiden valoisat hetket ovat hämärtyneet.
    Onneksi tutustumiseni sinuun on vain kirjoitustesi tasolla ja niissä olet heikko!

    1Äänestä

  • käynlukemassa kirjoitti:

    Vanhoissa ketjuissa näkee vielä kunnon keskustelua , kyllä niitä voi hyväksi esimerkiksikin nostaa.

    Mutta hulluus on hiipinyt mukaan....

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Mielestäni naiset ovat viisaampia, eikö äitisi ollut oikeassa sanoessaan: älä nyt hyvä ihminen kaikkea sano, mitä mieltä on toveri muumio-pilmari? Totteleminen olisi säästänyt tarpeettomilta riidoilta.

    Hei.
    Tuo nikki -äitiopetti- on nainen, palstalla kai pisimpään mukana ollut, mutta pysyy aina salaisuutena. Ei paljon ole mukana koskaan ollut.

    1Äänestä

  • lopeta-ruorikoski kirjoitti:

    "Missä ilmenee ruorikosken taso?"

    Samaa ihmettelen, vaika olenkin lukenut hänen aikaisempia Luotsina olemisesta, jotain yhtä kärkäs hän kirjoittaa..

    Mielestäni oman tasonsa hän on ilmaissut jo menetettyään
    Luotsina virkaansa, kuten Ruueperikin aikoinaan ja kovin kärkkäästi osallistuesaan jonkun nostamaan viestiin, jossa hän silloista Pilmaria opasti ja nyt kieltää kirjoittaneensa tätä esille nostettua vietiä?

    Kyllä näitä vanhoja kirjoittamisia viestejä voi nousta useitakin, mikäli haluat jatkaa nykyistä palstakirjoitusta häiriten noilla todellakin loukkaavilla nimityksilllä, koska et tiedä, kuka on mitäkin kirjoittanut?

    Sain hyvää oppia mykyiseltä muumiolta ja ruuneperiltä, joten tasossa ei liene moittimista.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Sain hyvää oppia mykyiseltä muumiolta ja ruuneperiltä, joten tasossa ei liene moittimista.

    anteeksi, nykyiseltä mu umiolta

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    anteeksi, nykyiseltä mu umiolta

    Mu umio, mikä se on? Joku muumi vai ?

    1Äänestä

  • Mykysoppaa kirjoitti:

    Mu umio, mikä se on? Joku muumi vai ?

    Sori, klaukooma ja pienikokoinen tabletti. ei paras yhdisdelmä oikeinkirjoituksen kannalta, tarkennan sen vverran, että entiseltä pilmaririlta, hänen ilmoitetettuaan kuolemastaan niin nyt nykyiseltä muumio-pilmarilta.

    Äänestä

  • lopeta-ruorikoski kirjoitti:

    "Missä ilmenee ruorikosken taso?"

    Samaa ihmettelen, vaika olenkin lukenut hänen aikaisempia Luotsina olemisesta, jotain yhtä kärkäs hän kirjoittaa..

    Mielestäni oman tasonsa hän on ilmaissut jo menetettyään
    Luotsina virkaansa, kuten Ruueperikin aikoinaan ja kovin kärkkäästi osallistuesaan jonkun nostamaan viestiin, jossa hän silloista Pilmaria opasti ja nyt kieltää kirjoittaneensa tätä esille nostettua vietiä?

    Kyllä näitä vanhoja kirjoittamisia viestejä voi nousta useitakin, mikäli haluat jatkaa nykyistä palstakirjoitusta häiriten noilla todellakin loukkaavilla nimityksilllä, koska et tiedä, kuka on mitäkin kirjoittanut?

    sanoduin itse irti luotsin tehtävistä, koska palstalla ruuneperi ja pilmari elikaksi riitapukaria eivät halunneet pitää eettisiä arvoja tarpeellina huomioitavaksi palstan keskusteluissa.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    sanoduin itse irti luotsin tehtävistä, koska palstalla ruuneperi ja pilmari elikaksi riitapukaria eivät halunneet pitää eettisiä arvoja tarpeellina huomioitavaksi palstan keskusteluissa.

    Kuinkahan monta valitusta sinun seriffitoiminnastasi lähetettiin ylläpidolle ja suomi24 päätöksistä vastaaville.
    Allekirjoitin niistä yhden joukkokirjeen jokaoli valitus toiminnastasi.
    Seriffikään ei saa toimia kuin mestaaja, ja niin sinä teit. ainakin olisit mestannut, jos olisit kiinni saanut ja sama jahti jatkuu olemattomia vihollisia vastaan ja niitä tulee kaiken aikaa lisää tuolla tyylillä jonka olet oppinut!
    Menestystä tiellesi ja kärsivällisyyttä läheisillesi.!

    1Äänestä

  • siinähän lähetitte, minulla ei tietoa ainoastakaan.

    Äänestä

  • tunnen.mutta.en.paljasta kirjoitti:

    Hei.
    Tuo nikki -äitiopetti- on nainen, palstalla kai pisimpään mukana ollut, mutta pysyy aina salaisuutena. Ei paljon ole mukana koskaan ollut.

    Titaa väärää tietoa levittää tämä ,,,,,tunnen jne. nikki.
    Kävin omaa ketjuaa lukemassa,eikä naiselta tunnu

    Äänestä

Puhumisesta siellä kylässäni oli eräs emäntä joka ei koskaan ollut hiljaa kun toinen puhuin hän sanoi koko ajan niin,niin tuota. Tämä puhumisesta. Palstan aiheet ja kiinnostus- musiikki olisi hyvä kaikissa muodoissa. Politiikka kun on70 mitä hyötyä siitä on. Tietenkin yleisesti oman elämän muistot (todessa) olisi hyvä aihe.

1Äänestä

Vaikeaa se on aloitteita tehdä,kun aina on sen riidanjyvän kylväjä hajoita ja hallitse periaatteella ketjuja sotkemassa?
Lieneekö kateutta,vai mitä?Minulle avoimmuus nicillesenä on haaste,tiedän aina,nyt tulee asiaa ja tohon mielipiteeseen haluan tuoda ajatelmiani.
No kieltämättä,jos näitä niccejään vaihtelee ja tavallaan,jos keskustelupastasta on tullut kirjoittajalle elämänmuoto?
Minulla ei todellakaan ole aikaa moiseen?

Äänestä
  • Lienee paikallaan muistuttaa "noinhan se väitti"-nikin aloittamasta hyökkäksestä, joka sitten johti hänen tukijoukkojensa eli käytännössä yhden ja saman henkilön massiiviseen hyökkäysvyöryyn ja suunnattuna vain yhtä henkilöä vastaan. Tuo mielettön toiminta juontaa aikaan, jolloin en voinut edes vaikuttaa hänen mielestään väärin perustein saamaansa bannaukseen. Olen huomauttanut hänelle palstan sosiaalisesta merkityksesta, johon hän vastasi, että riitelyä tarvitaan mainosrahojen vuoksi, Sitä hän kieltämättä on tuonut palstalle lukemattomine sivunikkeineen, asiallisen kirjoittelun hän on kadottanut sitä vastoin tyystin.

    1Äänestä

70 onko täällä vain riitaa kun kuolema lähestyy. Mitä ihmisiä täällä oikein on? Onko ihmiset nollia vai koulutaso nolla???

Äänestä
  • On-----------

    Äänestä

  • Noin se on. Parsta ottaa huomioon ikuiset asiat.

    On se vaara, että se joka käyttäytyy sopimattomasti toista kohtaan, saa ansionsa mukaisesti ja joutuu poismenonsa jälkeen helvettiin.

    1Äänestä

  • mitäs vanha kuorolaulusta siellä taivaassa, lämmin reumatismiselle parasta

    1Äänestä

Pitääkö se paikkansa, kun sanotaan, että naisia on kahdenlaisia - niitä, jotka puhuvat aina ja niitä, jotka eivät vaikene koskaan?

Äänestä

Eihän Muumitalonkaan ovia yöksi lukita, totesi reipasotteinen Kahvipirtin asiakas.

Äänestä

Koska suomi on Venäjä---- mitä pitäisi sanoa<??

Äänestä

"ruorikoski
20.2.2018 20:57

Lienee paikallaan muistuttaa "noinhan se väitti"-nikin aloittamasta hyökkäksestä, joka sitten johti hänen tukijoukkojensa eli käytännössä yhden ja saman henkilön massiiviseen hyökkäysvyöryyn ja suunnattuna vain yhtä henkilöä vastaan. Tuo mielettön toiminta juontaa aikaan, jolloin en voinut edes vaikuttaa hänen mielestään väärin perustein saamaansa bannaukseen."

- On päästy "yhden ja saman henkilön massiiviseen hyökkäysvyöryyn ja suunnattuna vain yhtä henkilöä vastaan. " Mitäs outoa tuossa on: yksi yhtä vastaan?

1Äänestä

En jaksanut lukea letkaa alusta loppuun. Minusta keskustelu on luiskahtanut pois aiheesta. Palattaisiinko siihen.

Vastaus aloittajan kysymykseen on helppo:
Aihe saa olla tavanomainen arkinen seikka, esimerkiksi päivänkohtainen tapahtuma, johon otetaan kantaa kiinnostavalla tavalla. Aina asioita voi käsitellä ja nähdä eri kanteilta. Uusia näkemyksiä saadaan. On myös sallittava, että osallistuja muuttaa mieltään. Hän voi löytää keskustelun aikana uuden näkemyksen kyseiseen asiaan, ja on valmis tarkistamaan kantaansa.
Pääasia, että mietitään aihetta ja käsitellään sitä. Ei käydä henkilökohtaiseen hyökkäykseen, vaikka jonkun näkemys on outo tai erilainen. Ei tehdä asiasta kuin asiasta rotukysymystä tai poliittista kiistakapulaa.

Kaikille pitäisi olla tilaa, sillä kahta samanlaista ihmistä ei ole. Jopa identtisillä kaksosilla on kuulemma erilaiset sormenjäljet. Mielipiteemme muodostuvat kokemuksiemme ja luonteemme mukaan.

1Äänestä
  • Olisit jaksanut lukea, niin olisit huomannut että kaikki tuo on sanottu moneen kertaan. Mutta onhan se mielenkiintoisempaa sinun kuin jonkun toisen sanomana.

    Äänestä

  • eimitäänuutta kirjoitti:

    Olisit jaksanut lukea, niin olisit huomannut että kaikki tuo on sanottu moneen kertaan. Mutta onhan se mielenkiintoisempaa sinun kuin jonkun toisen sanomana.

    Totta on. Makriinan sanomat otetaan täällä aina vakavasti.
    Ei niitä lainata muissa puheenvuoroissa esimerkkeinä epäonnistuneista aikaansaannoksista.

    1Äänestä

Sori.
Osallistuin siis aiheettomasti ketjuun.

Toivoisin vain, että jossakin ketjussa ihan oikeasti joku sanoisi jotain nälvimättä ja ivaamatta,.
Kai se on toivotonta.

1Äänestä
  • Kyllä täällä on ainakin muutama, joka ei koskaan nälvi. Jopa nikillinen. Minä en nälvi, mutta en ota nikkiä joten minua ei voi mainita. On se ikävää kun makriinakaan ei mitään hyvää huomaa.

    Äänestä

Keskustelua ei synny jos ei ole ainuttakaan uskottavaa henkilöä, nimmaria.
Tämäntyyppinen sananvaihto ei ole keskustelua vaan kirjallista viestittelyä!
Keskustelu on aina suullista kasvoista kasvoihin, tai puhelimitse ääntä käyttäen. ✍👄☕️

1Äänestä
  • Koska taivaqnsilmästä on tullut viisastelija?

    Äänestä

Tämä palsta on kyllä suomi 24 keskustelu nimeltään ja on niitä muitakin keskustelupalstoja..

1Äänestä

Joka näkee itseään kohtaan nälvimisenä muiden kirjoitukset, näyttelee marttyyria.

Äänestä
  • Tuo riitely mainostulojen tuona oli argumenttina jo ennekuin olin serifi, muumio täällä se hienohipiäinen. ei kertaakaan samalla nikillä kahta kertaa peräkkäin.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Tuo riitely mainostulojen tuona oli argumenttina jo ennekuin olin serifi, muumio täällä se hienohipiäinen. ei kertaakaan samalla nikillä kahta kertaa peräkkäin.

    Vai peräti hienohipiäinen muumio tänne kirjoittelee! Joku naispuolinen voisi pitää tuota nälvimisenä.

    1Äänestä

  • että.nälvimistäkö kirjoitti:

    Vai peräti hienohipiäinen muumio tänne kirjoittelee! Joku naispuolinen voisi pitää tuota nälvimisenä.

    Pitavätkö he edesmenneen jatkuvaa palstahörhöilyä luonnollisena vai yliluonollisena ilmiönä?

    Äänestä

Itse ensin selittää, että eri mieltä saa olla. Mutta jos joku on eri mieltä HÄNEN kanssa, se onkin nälvimistä.

1Äänestä
  • Siinä - sanon.vaann - on osuvasti luonnehdittu asianomaista. Noin se on. Ei tuo nyt toisaalta meitä paljoakaan liikuta.

    1Äänestä

  • 3...21iii kirjoitti:

    Siinä - sanon.vaann - on osuvasti luonnehdittu asianomaista. Noin se on. Ei tuo nyt toisaalta meitä paljoakaan liikuta.

    Tässähän on pakko uskoa spiritismiin, kun muumio kirjoittaa palstalle,

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Tässähän on pakko uskoa spiritismiin, kun muumio kirjoittaa palstalle,

    Rakastettava ystävämme ruor...ski on tunnetusti hyväntahtoinen ja hyväuskoinen. On uskonut jopa aloitteellisuuteen ja yhteishenkeen palstalla! Siihen nähden ei ole lainkaan ihme, että uskoo muumioiden kirjoittelevan 75 -palstalle.
    Pian täällä varmaan on faaraoitakin esittelemässä henkisiä saavutuksiaan.

    1Äänestä

  • hovinikki.nro967 kirjoitti:

    Enhän minä mitään kuvittele, olen koko ajan kirjoittanut kuolleeksi itsensä julistaneesta pilmarkista klooneineen ja hänen rakkaasta ystävästään taskubiljadööristä kaikkine nikkeineen.Siis pilmarkki joko elää ja hourailee tai kirjoittaak uoleman jälkeisistä harhakuvitelmistaan.

    1Äänestä

Kovin oli sekavaa; parhaista aiheista ei liene puutetta jos kaikki otetaan huomioon.
Asiallisia mielipiteitä, huumori lienee pidetyin tyyli, mutta millaista huumoria tänne rohkenee kirjoittaa.
Olisi tuo Ruuneman nyt rohkaistunut tekemään otsikon aikomastaan aiheesta.Alpertti Alatölviö tuntuu mielenkiinotiselta hahmolta jonka tarinaa voisi seurata yön hetkinä, kun uni ei tule, eikä jääkaapissa ole syötäviä herkkuja. Herkuthan ovat parasta yöpalaa ja syödessä ei muista kuinka kaukana aamu on unettomalle.

Huumoria, mutta olisiko kirjoittajilla hauskoja tapahtumia ja muistoja jostain merkittävästä tapahtumasta.
Missä olit silloin kun. ... jotain merkittävää tapahtui maailmalla tai meillä. Olen juontanut tapahtumia joissa on saatu kivoja juttuja siten, että aloituksen jälkeen kaikillaon mahdollisuus jatkaa tarinaa omin sanoin, vaikka aiheestakin sen verran poiketen, että aloituksesta on jäljellä edes yksi johtolanka, tai siten, että tarina muuttuu kuin huhu. Mitä useampi kertoo, sen vähemmän tarinassa on jäljellä asiaa alkuperäisestä.

Voisiko noita täällä kokeilla?
Tulen mukaan sen mukaan kuinka tarkkaan muut tehtävät vievät aikaani.

2Äänestä
  • Hyvä idea muuten, mutta ei tässä ketjussa, koska täällä yksi sairas henkilo reagoi näämmä jokaiseen kirjaimeen, jonka kirjoitan ja kaipaa minua välittömästi oltuani poissa. Kuten eräs hänen huomioistaan, outoa kun ruorikoski ei ole pilaamassa tätä ketjua (jotenkin noin ilmaistuna) Järkevintä olsi mielestäni ollut täydellinen vaikeneminen, Olenhan lohduttanut häntä ilmoittamalla, että osallistun vain huonoihin kirjoituksiin.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Hyvä idea muuten, mutta ei tässä ketjussa, koska täällä yksi sairas henkilo reagoi näämmä jokaiseen kirjaimeen, jonka kirjoitan ja kaipaa minua välittömästi oltuani poissa. Kuten eräs hänen huomioistaan, outoa kun ruorikoski ei ole pilaamassa tätä ketjua (jotenkin noin ilmaistuna) Järkevintä olsi mielestäni ollut täydellinen vaikeneminen, Olenhan lohduttanut häntä ilmoittamalla, että osallistun vain huonoihin kirjoituksiin.

    Jo on kummia väitteitä liikkeellä! Eihän ruor...ski mitään ketjuja pilaa eikä kukaan muukaan.
    Kaikkia sitten keksiikin tuollainen yksi sairas henkilö. Menisi pikimmiten lääkärille.

    Äänestä

  • Kanalla on tunnetusti lyhyt muisti, mutta nikk noinhan.asia.on lyö kyllä dementiaennätyksen, pyörtää pyhät sanansa alta aikayksikön, Kohta kieltää arvostellensa ketään.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Kanalla on tunnetusti lyhyt muisti, mutta nikk noinhan.asia.on lyö kyllä dementiaennätyksen, pyörtää pyhät sanansa alta aikayksikön, Kohta kieltää arvostellensa ketään.

    PS, Kenet sinä käskitkään menemään lääkäriin ja minkä vuoksi? Uusiutuko dementiakohtaus?

    1Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Hyvä idea muuten, mutta ei tässä ketjussa, koska täällä yksi sairas henkilo reagoi näämmä jokaiseen kirjaimeen, jonka kirjoitan ja kaipaa minua välittömästi oltuani poissa. Kuten eräs hänen huomioistaan, outoa kun ruorikoski ei ole pilaamassa tätä ketjua (jotenkin noin ilmaistuna) Järkevintä olsi mielestäni ollut täydellinen vaikeneminen, Olenhan lohduttanut häntä ilmoittamalla, että osallistun vain huonoihin kirjoituksiin.

    Se joka reagoi joka kirjaimeen saamalla tuskallisen sätkyn , on tuo rkoski. Meitä jotka olemme tästä huolissamme , on monta, uskon että kaikki muut palstan kirjoittajat. Ilmoittautukaa jos olette eri mieltä!

    1Äänestä

  • Aika outo tyyppi tuo kaikua leikkivä muumio. Voisi pistää nimilistan liikkeelle, ainoa vika siinä, että valtaosan muodostaisi taskubiljadöörin nikit, joten se tuskin olisi demokraattisesti hyväksyttävissä

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Aika outo tyyppi tuo kaikua leikkivä muumio. Voisi pistää nimilistan liikkeelle, ainoa vika siinä, että valtaosan muodostaisi taskubiljadöörin nikit, joten se tuskin olisi demokraattisesti hyväksyttävissä

    Nimilista, jonka pitäisi olla "demokraattisesti hyväksyttävissä"! Totta kai se sitä on.

    1Äänestä

  • 753hovinikkinarri kirjoitti:

    Nimilista, jonka pitäisi olla "demokraattisesti hyväksyttävissä"! Totta kai se sitä on.

    Ei silloin, kun kloonaus maan perii ja taskubiljadööri kaikkinen nikkeineen.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Ei silloin, kun kloonaus maan perii ja taskubiljadööri kaikkinen nikkeineen.

    Kuvitteletko sinä, että vain yksi kirjoittaja on vastaillut hölmöihin viesteihisi?
    Yksi on tietenkin joukon nokkahahmo, teki aloituksen hölmöydestä, mutta tuskin hän sentään munillansa taskussa pelaa, naisella harvoin munat taskussa, ainakin keittämättömät menee rikki pelatessa!
    Eikä se ainakaan ruunemanni ole!

    1Äänestä

Nytkö roski on alkanut vainota jotain naista epätoivoisessa jahdissaan ? Ei keksi muuta kuin kadehtimansa miehen vertauksen kanoista munineen . Voiko enää alemmaksi vajota ?

1Äänestä
  • Kuten vastasin tuolla aiemmin, en kuvittele mitään, vastauksestani selviää syy. Vielä aiemmin huomautin suhtautumisestani tietyn muumion lähipiiriin.

    Äänestä

  • UPDATE_11750626 kirjoitti:

    Kuten vastasin tuolla aiemmin, en kuvittele mitään, vastauksestani selviää syy. Vielä aiemmin huomautin suhtautumisestani tietyn muumion lähipiiriin.

    Alkaa vähitellen selvitä. On "tietty muumio" kahvipirtissä.

    Äänestä

  • muumiohovinikki kirjoitti:

    Alkaa vähitellen selvitä. On "tietty muumio" kahvipirtissä.

    En tiedä ketään muuta suomalaista muumiota kuin pilmari, kahvipirtissä en ole huomannut ainoatakaan. Viisastelusi on taas sitä tutin tarvitsijan luokkaa,

    Äänestä

Tässä ketjussa on päädytty samoihin ongelmiin kuin pitkässä ns. vaalierkki-ketjussa (ns. hyväntahtoisten hölmöjen ketjussa) , joka vieläkin jatkuu.
Joukkoon on liittynyt kahvipirtin muumio.

Äänestä
  • Ja kaiken takana on muumio nimeltä pilmari pahasti rikkoutuneen levykokoelman kanssa, junnaa paikallaan, muusta ei saa selvää kuin ruo,,ruori,,kos,,kokos..ki

    Äänestä

Hyvin hapuilevaa kirjoittelua, ruorikoski ei taida ollaSaarikoski näin muistoista tulee nimiä.
Pentti Saarikoski asui talossa josta ohi ajoin purjeveneelleni, tuli selville paljon jälkeenpäin, jos tiesin olisin mennyt kylään en tyhjin käsin.

Täällä mummot aina sekoilevat siis ovat elämän humalassa kirjoittavat ilman mitään aihetta ex kahvin keitto-- purjehdus---mummoilla on tietenkin tämä elämä leskeneläke- tuleva loma jossa oma sonni odottaa.....

Aika ei riitä juuri nyt mutta palaan tunti ja risat.

Äänestä
  • Aiheessa tulee mieleen talous. Kymmenet eläkkeet ovat aivan turhia muille maksaville.

    Koko Suomen kansa on pilalle kasvatettu pieni apina!!!!!!

    Äänestä

  • Pirtin mummoista on monet ovat niin pirteitä, että niillä on täysi haku päällä. Eräitä onnistaakin.

    Äänestä

  • " että niillä on täysi haku päällä."

    Missä, oi missä? Kerro minulekkin, koska joku mummo voisi tulla luokseni, etä ei tarvitsisi pelata sitä "taskubiljadööri", vaikka itse kirjoittaisinkin sen taskubiljardööri, mutta voihan tuon lyhetääkkin, mutta minä olen sentään miljardööri.D

    1Äänestä

  • pööri-dööri kirjoitti:

    " että niillä on täysi haku päällä."

    Kuinka tämä viesti liittyy palstan aihepiiriin ja aloituksen kysymykseen?

    Äänestä

  • pööri-dööri kirjoitti:

    " että niillä on täysi haku päällä."

    Missä, oi missä? Kerro minulekkin, koska joku mummo voisi tulla luokseni, etä ei tarvitsisi pelata sitä "taskubiljadööri", vaikka itse kirjoittaisinkin sen taskubiljardööri, mutta voihan tuon lyhetääkkin, mutta minä olen sentään miljardööri.D

    Huomaa, että tuo tasku biljardööri on jo sivuuttanut parhaat päivänsä, on kuin varjo vuosien takaisesta pilmarista.

    Äänestä

Kuinka olisi palstan aiheena liikunta ja kuinka kukin ylläpitää kehon kuntoa?
Ulkoilu on hyvä tapa terveyden ylläpitämiseksi. Ei liikunnan tarvitse olla yltiöpäistä rehkimistä kuntosalilla, tai stressiksi asti harmituksena oma vähäinen liikuntansa.

Jo 15 minuutin kevyt liikunta on riittävää huonokuntoiselle aloittajalle, mutta tuttavani aloitti viiden minuutin korttelikävelyllä pitkän sairauden jälkeen.
Ihanne olisi jos kaksi kertaa sen 15 minuuttia jaksaisi päivässä kävellä juuri ja juuri hengästymisen tasolla. Itse tulin juuri kävelylenkiltä ja kyllä on hieno tunne kun taas sain itseni liikkeelle tuosta sohvalta.

Kuinka liikkuminen maistuu palstan kirjoittajille?

2Äänestä

Hyvä aihe. Tee siitä aloitus. On täällä varmaan liikunnan harrastajia.

1Äänestä
  • Ei täällä ole mitään mieltä kirjoittaa, ei ainakaan samalla nimimerkillä monta kertaa.
    Näkyy olevan vaarallista käyttää samaa nimimerkkiä ja niin en minä ainakaan missään tapauksessa rohkene mitään aloitusta. Liikunta on kyllä tärkeää, mutta täällä ei peli vetele, ei miellytä silmää eikä korvaa.

    Itse tekee aloituksen ja itse vastaa, siten ei tule riitaa, mutta ei käytämä kello siihen tahtiin, eikä soi edes kumeasti.

    1Äänestä

  • ea.kirjautumatta kirjoitti:

    Ei täällä ole mitään mieltä kirjoittaa, ei ainakaan samalla nimimerkillä monta kertaa.
    Näkyy olevan vaarallista käyttää samaa nimimerkkiä ja niin en minä ainakaan missään tapauksessa rohkene mitään aloitusta. Liikunta on kyllä tärkeää, mutta täällä ei peli vetele, ei miellytä silmää eikä korvaa.

    Itse tekee aloituksen ja itse vastaa, siten ei tule riitaa, mutta ei käytämä kello siihen tahtiin, eikä soi edes kumeasti.

    No mitäs sitten kirjoitat, ku noin kiukuttaa. Kohta kevät ja pääset taas pyöräilemään.

    Äänestä

  • otanotsaa kirjoitti:

    No mitäs sitten kirjoitat, ku noin kiukuttaa. Kohta kevät ja pääset taas pyöräilemään.

    Ketä ja mitä tuo kiukuttelusi auttaa? minua ei kiukuta yhtään, vaikka sekin olisi oikeutettua kohdatessaan kirjoittajana pelkkää ilkeämilistä kommentointia.

    Jos kirjoittajan mieli on paha minun vuokseni, voihan sivun kääntää ja liittyä samanmielisten seuraan.
    Ps. Ajan autolla, en pyöräile, paitsi kuntosalilla kuntopyörällä lämmittelen.

    1Äänestä

Erinomainen aihe olisivat sortotoimet eräitä palstalaisia kohtaan ja niiden jälkiseuraamukset niihin syyllistyneiden käyttäytymisessä, kun omatunto on ruvennut vaivaamaan.

1Äänestä
  • Äiti opetti valehtelemaan.nikkki! Ota kulaus risiisiiniöljyä, auttaa yleensä unohtamaan ömantunnon.

    1Äänestä

Parisuhdeasiat luovat kaikesta päätellen huomattavasti ongelmia tässä ikäluokassa.. Näistä aihepiireistä liikkeelle pannut ketjut ovat menestyneet. Hyvin ovat selvinneet myös liikuntaa ja terveydenhoitoa käsittelevät ketjut.
Varsinaisen keskusteluruuhkan viimeisen neljännesvuoden aikana ovat aiheuttaneet pari ketjua, jotka pantiin alulle jo toissa vuonna ja joissa on käsitelty parin palstalaisen aiheettomaksi ja epäoikeudenmukaiseksi katsottua menettelyä kolmatta kohtaan. Voihan käydä niinkin, että tästä asiasta on tulossa vielä uusi ketju.

1Äänestä
  • Voi, kuinka kauheeta, onko joku ollut sinulle ilkeä

    Äänestä

Älä turhaan mieti, nikkipellet huolehtivat jatkosta

Äänestä
  • On onni, että tällä palstalla esiintyy jokunen nikkipelle. Ne panevat palstaan vauhtia.
    Tosikot ovatkin usein aika pöljiä.

    Äänestä

  • niitähän äiti opetti valehtelemaan.nikki on kerännyt omien sanojensa mukaan kuin meren mutaa.

    Äänestä

Tunnetusta parhaillaankin käsiteltävästä viime vuonna aloitetusta ketjusta voitaisiin sen alkupuolelta poimia nikit, jotka ovat olleet myötäiilemässä nikki Pil...rin karkoituksessa. Nekin on syytä tuoda vähitellen esille, nyt kun pääpukarin kohdalta asia on hoidettu.

Äänestä
  • Onneksi minä, äitiopettivalehtelemaan-nikki olen pilmarina seikkailujeni kanssa päässyt
    turvallisesti haminaan

    Äänestä

  • Unohdin kiittää kaikkia hölmöjä avustajiani antamastanne kallisarvoisesta tuesta!

    1Äänestä

  • äitiopettivalehtelemaan kirjoitti:

    Onneksi minä, äitiopettivalehtelemaan-nikki olen pilmarina seikkailujeni kanssa päässyt
    turvallisesti haminaan

    Onkos ruorikoski ihan kotoisin tuosta pyöreän tosin kaupungista vai pelkästään matkalla siellä?

    Äänestä

  • Tehän olette ihan hakoteillä. Norrbottenissa tulla haminaan on yhtä kuin saada asia loppuunkäsitellyksi..

    1Äänestä

  • Palstan parhaasta dementikosta tuskin tarvitsee kilpailla, yksi aloitti kirjoittelunsa
    nikillä "noihan se väitti" ja sadoissa yrityksistä huolimatta ole pystynyt muistamaan tuota nikkiä, vaan on joutunut hyväksymään vajavaisuutensa,

    1Äänestä

  • Et suinkaan sä saakelin pölvästi äiti opetti meinaa, että meirän pitäs ruveta tappelemahan keskenämme oikeen kunnolla. onks susta miästä siihen?

    1Äänestä

  • vm39 kirjoitti:

    Et suinkaan sä saakelin pölvästi äiti opetti meinaa, että meirän pitäs ruveta tappelemahan keskenämme oikeen kunnolla. onks susta miästä siihen?

    jaa, ja unohdin sanoa, että olen anteeksipyynnön velkaa monelle

    1Äänestä

  • Meinaatko, jotta oot tullu uskohon ?

    Äänestä

  • noihan.se.menee kirjoitti:

    Meinaatko, jotta oot tullu uskohon ?

    Unohrin sanoo jotta oon jo ollu uskosa

    Äänestä

  • noinhan.se.menee kirjoitti:

    Unohrin sanoo jotta oon jo ollu uskosa

    Onhan se hianoo, jotta tnnustaa, sun juttus on vaan ollu niin fariseuksen suololla pilattuja. jotta vaikee mun suhun luottaa

    Äänestä

  • uatuko kirjoitti:

    Onhan se hianoo, jotta tnnustaa, sun juttus on vaan ollu niin fariseuksen suololla pilattuja. jotta vaikee mun suhun luottaa

    Vaik kyl mää suhu luota, äl ol milläskä, oikkias oot ollu, kaikk o reilas

    1Äänestä

  • uatuko kirjoitti:

    Vaik kyl mää suhu luota, äl ol milläskä, oikkias oot ollu, kaikk o reilas

    Mutt toi uata, ja hämeen hiras on ruvennu kyrääleen ton äitee opetti valehtelemahan hommii, sehäyksnm. sekos kokonansa, kun se varkkäs sitä pilmarins kanssa.

    Äänestä

  • yksnm kirjoitti:

    Mutt toi uata, ja hämeen hiras on ruvennu kyrääleen ton äitee opetti valehtelemahan hommii, sehäyksnm. sekos kokonansa, kun se varkkäs sitä pilmarins kanssa.

    Katohan mitä nuo näkkyyt tekevän,häiritteet muita, mut mie en niihin sekkaannu, kaikki saap olla rauhas miulta

    1Äänestä

  • yksnm kirjoitti:

    Katohan mitä nuo näkkyyt tekevän,häiritteet muita, mut mie en niihin sekkaannu, kaikki saap olla rauhas miulta

    Oo hualett. kyll tua äitee hokaa sut kun se klaaraa ensteks ton risiinflaskan.

    Äänestä

  • vm39 kirjoitti:

    Oo hualett. kyll tua äitee hokaa sut kun se klaaraa ensteks ton risiinflaskan.

    Mut mää olenk auttamas,et saa kaik kirjotta oma mielens mukkaan, me yhres hoireta palstat kunto, hokaaks, me yhes tehhään tääki

    Äänestä

  • Mene. mene, tekel, ufarsin

    1Äänestä

  • Åiti opetti valehtelemaan, vm39, näinhän.se.väitti. hämeen.hiras ym.
    Pilmarin kloonauskustannukset yhä maksamatta! Miten sen kunniavelan hoitaminen noin pahasti takkuilee?

    1Äänestä

  • miksi äiti.opetti on niin hiljaa, istuu aasinsa selässä nolona kaikin kallella kypärin?

    Äänestä

Väyrynen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoja.käytännössä kirjoitti:

Kertokaa mikä aihe on kiinnostavin ja mitä aiheita kaipaatte keskusteluiden aiheiksi.

Onko julkisuudessa päivänpolttavat uutiset niin kiinnostavia että antavat aihetta, muutkin kuin politiikka, jatkaa syvempää tarkastelua ja mielipiteitä?

Taiteet, tieteet ja ympäristö muutoksineen, puhutaanko niistä liikaa?

Lyhyin kommentein ja palstalle uutta virtaa koko ryhmän toimin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu