Minulla on pieni ongelma.Avovaimoni 16-vuotias tyttö tunkee meidän kanssamme saunaan.Koen tilanteen vähintäänkin kiusalliseksi.
Hän on jo täysin aikuisen naisen muodoissa ja nyt viime lauantaina huomasin,että hän oli ajellut karvansakin pois.Enhän minä silmiäni kiinnikään voi pitää.Olen huomauttanut vaimoani asiasta,mutta hän ei asiaan ole puuttunut.
Onko muilla samoja ongelmia.
saunassa
20
9385
Vastaukset
- hyväksy lapseksi!
Hän ei käsitä sitä ettet ole se oikea isä. Lapset helposti omaksuu isäksi sen jonka kanssa kasvaa ja eivät tulee ajatuksiin, ettei hän saa olla se oikea biol. isä.
Lapset ihan luonnollisesti esittävät miehiä kohtaan joiden kanssa he kasvaavat samoja vaatimuksia ja odotuksia kuin biologisiin isiin.
Sun on häneen suhtaututtava kuin omaan biologiseen tyttöön ja kunnioitettava sitä että hän ihan oikeasti pitää sinua sen oikeana isänä.
Rakasta ja suojele häntä kuin oma lasta! Hän on omaksunut sut isäksi. Lapsilla on vaikea käsitä, ettei hän ole nyt se oikea biologinen vaikkapa tietää totuuden.
Lapsen oma isä voi olla jotakin pakkotapaamista, joulupukkia, mutta ei sitä oikeata isää hänelle.- Nuori äiti
pitää opettaa tuon ikäiselle tytölle,mikä on sopivaa ja mikä ei.Itse en käynyt saunassa oman isäni kanssa kun karvat ja rinnat alkoivat kasvaa ja kun kuukautiset alkoivat.
Muistaakseni olin tuolloin 12-13-vuotias.Isäni oli hienotunteinen ja itsekin piti pyyhettä yllään,eikä enää kekkuloinutkaan alsti(niinkuin silloin kun olin pieni)
Tuskinpa tyttö menee uimahalliinkaan miesten puolelle,vai mitä?
Luulisi sen ikäisen jo ymmärtävän,että isän oli se sitten biologinen tai ei,EI käydä samaan aikaan saunassa alasti.
Huh,huh. - nakuilija
Nuori äiti kirjoitti:
pitää opettaa tuon ikäiselle tytölle,mikä on sopivaa ja mikä ei.Itse en käynyt saunassa oman isäni kanssa kun karvat ja rinnat alkoivat kasvaa ja kun kuukautiset alkoivat.
Muistaakseni olin tuolloin 12-13-vuotias.Isäni oli hienotunteinen ja itsekin piti pyyhettä yllään,eikä enää kekkuloinutkaan alsti(niinkuin silloin kun olin pieni)
Tuskinpa tyttö menee uimahalliinkaan miesten puolelle,vai mitä?
Luulisi sen ikäisen jo ymmärtävän,että isän oli se sitten biologinen tai ei,EI käydä samaan aikaan saunassa alasti.
Huh,huh.Olet varmaan alkanut piiloutua eri huoneisiin jos vaihdat vaatteita tai esiinnyt pikkutopissa ja minihameessa kesäisin?
Jos sinulla on mies, et varmaankaan käy hänenkään kanssaan saunassa?.. vai mikä tekee tilanteesta erilaisen? Etkö rakasta/kunnioita/hyväksy isääsi mutta miestäsi kyllä?
Uimahalli lienee eri juttu. Perheenjäsenet sentään asuvat samassa kämpässä ja viettävät paljon aikaa kotona yhtä aikaa, tuntevat toisensa. Sama kuin perustelisit, että eihän kukaan kauppaankaan alasti lähde! - Nimetön..
Nuori äiti kirjoitti:
pitää opettaa tuon ikäiselle tytölle,mikä on sopivaa ja mikä ei.Itse en käynyt saunassa oman isäni kanssa kun karvat ja rinnat alkoivat kasvaa ja kun kuukautiset alkoivat.
Muistaakseni olin tuolloin 12-13-vuotias.Isäni oli hienotunteinen ja itsekin piti pyyhettä yllään,eikä enää kekkuloinutkaan alsti(niinkuin silloin kun olin pieni)
Tuskinpa tyttö menee uimahalliinkaan miesten puolelle,vai mitä?
Luulisi sen ikäisen jo ymmärtävän,että isän oli se sitten biologinen tai ei,EI käydä samaan aikaan saunassa alasti.
Huh,huh.Mä olen ihan pienestä pitäen käynyt isäni kanssa saunassa. Ei mulle ole koskaan käynyt mielessäkään etten voisi samaan aikaan mennä.. Olen kyllä muidenkin miesten kanssa ollut saunassa ihan alasti. Siis vaikkei ollut poikakaveri eikä sukulainen. En ymmärrä että mitä ihmeellistä siinä on? Kerro nyt mulle kun sä et kerran voi mennä!!!
- saunoja
Nimetön.. kirjoitti:
Mä olen ihan pienestä pitäen käynyt isäni kanssa saunassa. Ei mulle ole koskaan käynyt mielessäkään etten voisi samaan aikaan mennä.. Olen kyllä muidenkin miesten kanssa ollut saunassa ihan alasti. Siis vaikkei ollut poikakaveri eikä sukulainen. En ymmärrä että mitä ihmeellistä siinä on? Kerro nyt mulle kun sä et kerran voi mennä!!!
Meidän perheessä on neljä tyttöä/naista ikähaarukalla 15-21v. ja käymme todellakin isämme kanssa saunassa. En tajua mitä pahaa siinä on. Isämme kyllä kekkuloi ilman vaatteita edelleenkin ja niin me muutkin joskus, eikä kukana koe sitä mitenkään ongelmallisena.
Mutta kaverini oli eteläisellä pallonpuoliskolla vaihto-oppilaana ja sanoi että 5v. vuotias tyttö ei voinut vanhempien edessä vaihtaa paitaa. - Pöh.
Nuori äiti kirjoitti:
pitää opettaa tuon ikäiselle tytölle,mikä on sopivaa ja mikä ei.Itse en käynyt saunassa oman isäni kanssa kun karvat ja rinnat alkoivat kasvaa ja kun kuukautiset alkoivat.
Muistaakseni olin tuolloin 12-13-vuotias.Isäni oli hienotunteinen ja itsekin piti pyyhettä yllään,eikä enää kekkuloinutkaan alsti(niinkuin silloin kun olin pieni)
Tuskinpa tyttö menee uimahalliinkaan miesten puolelle,vai mitä?
Luulisi sen ikäisen jo ymmärtävän,että isän oli se sitten biologinen tai ei,EI käydä samaan aikaan saunassa alasti.
Huh,huh.Semmosesta peittelystähän sellanen olo tulee, että isä (tai isäpuoli) katseleekin tytärtä "sillä silmällä" pedofiilisti. Jos alastomuus on luonnollista perheen kesken, se kertoo ettei perheessä myöskään ole kummallisia seksuaalisia jännitteitä.
- Anonyymi
Nuori äiti kirjoitti:
pitää opettaa tuon ikäiselle tytölle,mikä on sopivaa ja mikä ei.Itse en käynyt saunassa oman isäni kanssa kun karvat ja rinnat alkoivat kasvaa ja kun kuukautiset alkoivat.
Muistaakseni olin tuolloin 12-13-vuotias.Isäni oli hienotunteinen ja itsekin piti pyyhettä yllään,eikä enää kekkuloinutkaan alsti(niinkuin silloin kun olin pieni)
Tuskinpa tyttö menee uimahalliinkaan miesten puolelle,vai mitä?
Luulisi sen ikäisen jo ymmärtävän,että isän oli se sitten biologinen tai ei,EI käydä samaan aikaan saunassa alasti.
Huh,huh.No ahdasmielisyys ja katkeraa meidän uskontosuuntais häpeämisoppia lähinnä.
Ei ole kyllä kenenkään asia keitä saunassasi käy ...ja kuka pukeutuu saunaa,,, huhuu
- N19v
En asu enää kotona, mutta en mitenkään epäröi esim. vaihtaa paitaa tai housuja tms. kekkuloida vähissä vaatteissa vaikka isäni olisikin paikalla. Saunassa olin hänen kanssaan viimeksi 18-vuotiaana kun asuin vielä kotona. Mitä epänormaalia siinä on? Käyn aviomiehenikin kanssa alasti saunassa.
Oli isäni biologinen tai ei, jos häntä isänä pidän, tottakai menen saunaankin hänen kanssaan! Eri asia sitten sedät yms. ei-läheiset sukulaiset joiden kanssa ei elä saman katon alla jokapäiväistä elämää.
Sinuna pitäisin hienona, että tyttö hyväksyy sinut "isänkorvikkeeksi" noinkin hyvin, olisit ylpeä! Ei sinun tarvitse tuijotella hänen muotojaan tai alapäätään, mutta ei mitenkään vältelläkään sinne suuntaan katsomista.- Anonyymi
On kyllä älytön perustelu että olet isäsi kanssa alasti saunassa koska olet niin miehesikin kanssa. Kai tajuat että isä ja aviomies on eri asia? Harrastat varmaan seksiäkin miehesi kanssa, mutta et kuitenkaan isäsi..?
- äiti
Oletteko olleet avovaimosi kanssa jo kauankin yhdessä? ajattelin vaan että onko tytär asunut kanssasi jo pienestä pitäen, vai onko hän nyt vasta 16 vuotiaana tullut äitinsä kanssa perheeksesi? Huh!Olipa vaikea kirjoittaa asiaa, toivottavasti löysitte punaisenlangan:-)
Voisiko tyttö yrittää saada huomiota tietoisesti näyttäytymällä alasti sinun edessäsi. Tuossa iässä nuori tyttö on omasta mielestään jo aikuinen nainen mutta toisaalta hyvin haavoittuvainen. Sinulla on todella ongelma jos avovaimosi ei edes halua nähdä asiaa sinun kannaltasi.- Nuori äiti
Olenkohan vanhanaikainen vai miksi jokainen puolustelee saunaan menoa?
En häpeä olla alsti mieheni kanssa,enkä myöskään yleisissä esim.uimahalliissa naisten puolella.Kuitenkin ei ole sopivaa tuon ikäisen tytön käydä saunassa miesten kanssa.
16-vuotias on JO NAINEN ja on kyseessä oma isä tai isäpuoli,asiaa ei muuta se,että hän on "VAAN ISÄ".
Alkuperäinen kirjoittaja koki asian mielttään vaivaavaksi ja minä itse pidän todella naurettavana tuollaista toimintaa.Kun minun poikani kasvaa(sitten monen monen vuoden päästä) siihen ikään,ettei enää kehdata tulla äidin kanssa saunaan,en todellakaan aio väkisin mennä sinne lauteille.
Te äidit,ettekö osaa ajatella miestenne kannalta asiaa? Jonkinlainen häveliäisyys täytyy olla.
Kommentoisin vielä asiaa jossa joku puhui että kesällä ollaan minihameessa ja pikkutopissa...SE ON ERI ASIA KUIN OLLA SAUNASSA ALASTI MIEHEN KANSSA(jonkun muun kuin poikakaverin tai oman miehen)
Ja sitten ihmetellään miksi useimmiten raiskaaja löytyykin lähisukulaisesta...
- carita
Kyllä minunkin mieheni lapset käyvät saunassa meidän kanssa. Tyttö 14-vuotias ja poika 16-vuotias. Jos he tulevat niin saavat tulla. Jos eivät halua, niin sitten eivät tule.
He selvästi tuntevat että minä kuulun perheeseen (olen ollut heidän elämässään kun he olivat ala-aste ikäisiä).
Jos siltä tuntuu että siinä olisi jotain epänormaalia niin sitten itse voit käydä saunassa vaikka äidin ja tyttären jälkeen jos asia kerta sinua vaivaa (ja varsinkin jos tuijottelet tyttären ala-päähän, niin ehkä todellakin on parempi että menet eri aikaan saunaan kuin naiset). - Xyz
...osoittaa miten erilaisista taustoista me kukin olemme kasvaneet. Toisissa perheissä alastomuus on luonnollinen asia, toisissa taas häveliäisyys on hyvyyden mitta.
Ymmärrän kysyjän tilanteen sellaisena, että jollei hänellä ole aikaisemmin ollut tytärtä, niin tuollaisen 16 vuotiaan tyttären saaminen yht'äkkiä on aikamoinen kokemus ja siihen totuttautuminen vie aikaa. Nuorten käsitykset sopivuudesta ovat tänä päivänä jo niin liberaaleja, että ehkä tytön mielestä alastomana esiintymisessä ei ole mitään outoa. Voihan myös olla niin, että tyttö hakee 'luvallisesti' uuden isäpuolensa hyväksymistä itselleen, omalle keholleen.
Toivon, että toistuvat saunassakäynnit viilentävät tunteita vähitellen ja toisaalta iän karttuessa kyllä tulee tytölle vaihe, jossa hän varmasti tulee siirtymään eri saunavuoroon.
On ikävää nähdä, että kaikki hiukan herkempiä ja vaikeampia asioita koskevat kysymykset nähdään nykyisin provoiluna. - Saunoja
Puppuahan tuo alkuperäinen juttu on.
Itselläni on 14 ja 16 ikäset tytöt ja samaan saunaan on aina hyvin mahduttu. Tavalliselle isälle lapset on kuitenkin aina samoja kävelemään opettelevia taaperoita vaikka tissit ja karvat olisikin.
Yhteissaunominen loppuu varmaan sitte kun kyllästyvät katselemaan keski-ikäistä ja lievästi kaljamahaista isäänsä alastomana mutta se on heidän asiansa. Jos omia ukkojaan ja muksujaan tuovat niin sitten en mene. - Anonyymi
Mun mielestä on ihan normaalia käydä saunassa alasti. Oudompaa olisi jos sinne menee vaatteet päällä.
- Anonyymi
Mutta entäs isät/isäpuolet poikien/poikiensa kanssa saunassa?
Kun pojilla alkaa olla isommat vehkeet kuin iaäpuolella?
Vaihtaako isäpuoli silloin saunavuoron pois poikansa/poikiensa kanssa? - Anonyymi
Tytön kaveri noin 16v jäi minun kanssa mökille kun tyttäreni särki jalkansa laituriin vaimo lähti viemään terkkarille noin 60 bkilometrin päähän ilta hähärtyi ja kävelin saunalle Sanna juoksi perään sanoi en minä yksin uskalla saunoa huusin tule mukaan.
Sannalla oli isommat ja pyöreämmät rinnat kuin vaikolla kun tuli ovesta saunaan lauteille sopii kolme henkilöä ja pestään alalauteella. Sanna oli löysännyt pitkän mustan tukan irti ja katseli ruskeilla silmillään kun kasteli tukkaa ja itsensä kun tuli viereen en voinut kuin muistella kylmää ilmaa talvella.
Käytiin ulko jäähdyttelemässä Sanna liikkui kuin olisi ollut ennenkin minun kanssa alasti. Kun peseyty katsoi kalua ja kysyi kasvaako paljon kun näki että on turvonnut ?
Hymyilin miksi haluat tietää Sanna vähän vakavoitui olen nähnyt netissä ja katsoi kalua olin pessyt kalun ja kiilsi nätisti. Kysyin mitä minä näen, Sanna katsoi pitkään saat katsoa mitä vain, ajatus siitä sai kalun nousemaan Sanna sanoi jännää kun noin pitenee ja paisuu vilkaisi saako koskea sanoin sama sulle tarttui heti kiinni katsoi ylös tuntuuko sanoin tuntuu kädet liikkui varressa sanoi ethän kerro ja maistoi muutaman kerran ja otti syvälle kuiskas haluan nähdä ja imi sanoin älä enää Sanna hymyili en varmaan lopeta ja jatkoi kun lähti meni suuhun kunnolla tavaraa veti suun pois spermaa lensi rinnoille kolme lastia Sanna nousi seisomaan ja katsoi mitä sinä nousin alas ja nostin lauteelle Sanna nojasi ylempään lauteeseen imin nännejä ja hyväilin jalkoja Sanna kuiskas koske työnsin sormia sisään pillu oli ihan limainen alkoi valitus huokaili tee vaan on älytön tunne laskeuduin alas ja maistoin kiljaisi luojaah tee vaan annoin Sannalle ensimmäisen orgasmin suulla kuten jälkeenpäin kertoi. Pestiin ja noustiin mökkiin, sanoi pue päälle tai teen uudestaan Sanna hymyili ja meni sohvalle ja oli selkänojaa vasten kuiskas tee vaan nuolin kiljuvaa tyttö oli niin porno pylly että nousin ja työnnyin sisään Sanna huusi et ota pois nain voimalla sanoin en päästä sisään Sanna vaati päästät olet ensimmäinen oikea siellä on ollut vain dildoa käydään huommenna katumus pillerit silloin alkoi teini nainti pillu oli liukas ja tiukka Sanna ulisi ja vapisi kahdesti kuiskas tule haluan tuntea laskin kiljuvaan tyttöön sisälle.
Käytiin saunassa pesulla, löin kovat löylyt ja ovet auki sanoin tuoksuu kiima tuuletetaan.
Päästiin sisälle puhelin soi vaimo sanoi ei vielä päästy lääkärille tullaan aamulla en jaksa ajaa, Sanna katsoi ja otti pyyhkeen pois tuli eteen kumarruin nuolemaan Sanna antoi tehdä mitä vaan tuli syliin jalat leviällä kuiskas anna isoa ja asetteli kalua istui suoraan syvälle imin rintoja Sanna huokasi ja nauroi olen nyt sinun pikku huora voi miltä tuntuu ja nai nopeaan kuiskas vaikka minulla on poikakaveri annathan joskus ime kunnon tissejä sinä osaat. Kahdesti aamu yöllä vielä halusi.
Vaimo tuli noin yhdeksän Sanna sanoi minulla on asiaa kauppaan ajoin kauemmas apteekista, Sanna tuli ja nauroi sanoin kortsu repesi pakko saada pilllerit.
Paluumatkalla imi ajaessa kuiskas hankin pillerit sitten olt minun ja imi loppuun asti ja antoi suukon sanoin pese hampaat ennen kuin tyttäreni haistaa.
Sanna oli usein meillä ja osasi joskus tulla kun olin yksin, letitti tukkansa ja piti pientä paitaa ja hametta pääsi suoraan syliin. Sannan käynti harveni kun löysi kivan pojan pyysi kyllä joskus että kuskaan kavereille sillin pantiin ulkona tai autossa riippui ilmasta.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46939Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849