Huomenna aion

Pysyä poissa täältä! Pysy säki :)
11339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Huominen on kohta"

Äänestä

3 2 1

Äänestä

Ai ny vai.. ??

Äänestä

Nyt on jo myöhäistä, sitten. Ei tämä malta olla keskustelematta, kuitenkaan.

Jos joutuu liikkumaan pyörätuolilla sairaaloissa kun on niin pahoja murtumia, voin sanoa: ei ole kovin mukavaa tai kivaakaan sellainen. Silloin vain toivoisi että milloin lääkäri antaa määräyksen että pääsee lähtemään kotiin.

Ei aivan irronnut hampaan paikka.

Äänestä

Varmaankin hyvä idea. Ihmisten tahallinen ilkeys on tosi satuttavaa ja käsittämätöntä, mutta en todellakaan anna niiden viedä mun mielenrauhaa. Eli ei siis syytä olla huolissaan. ☺️

Äänestä

kuolen ikävään. Tule esiin. Et jätä mua tänne palstalle yksin. Höpsykälle.

Äänestä

Menkää ulos myllertelemään lumeen kun on hyvä sää.

Jos on vaikka joku hyvä paikka mennä laskemaan pyllymäkeä eli matkimaan olympialaisia itse.
Evästä tietysti mukaan hieman.

Muutaman kaverin kanssa, sitten voi tehdä lumesta erilaisia hahmojakin, mitä tulisi mieleen. Sitten toinen ulkoilija näkee lumiukkoja silmissään, tai muita lumihahmoja.

Äänestä
  • Huomenna voisi kyllä lähteä rauhalliselle kävelylenkille minulle rakkaaseen paikkaan. Siitä paikasta tuli tärkeä silloin kun olin muuttanut tänne ja vietin siellä juhannusaattoa äitini ja siskojeni kanssa. Hiljaa ja rauhallisesti. Siellä lähellä on hyvä kahvila ja sen leivokset ovat hyviä, koska ovat vähäsokerisia ja maut ja mausteet ovat hyvin tasapainossa.

    Äänestä

Voinko antaa sulle lumipesut ja sit kaataa sut lumeen? Saatat kyl hautautuu sinne...❄️😊
No mä lähden just ulos, tuu metsään jos uskallat😜.

Äänestä
  • Tuollaista ehdottaisin että menette kavereiden kanssa pitämään "piknikkiä" jonnekin lumiseen paikkaan, lumihahmoja voi tehdä ja pyllymäkeäkin, mutta mukavin kuitenkin tuollaisessa olisi sellainen: viettää tuollaista hauskaa aikaa kavereiden kanssa.

    Jos on eväitäkin vielä mukana niin jaksaa olla kauan aikaa retkellä.

    Äänestä

  • Siis metsään vai metsästään ;P ei taida uskaltaa eikä tarjeta :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jookokooko kirjoitti:

Pysyä poissa täältä! Pysy säki :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu