Hei,
harkitsemme Eloraxin talopakettia ja haluaisin kuulla kommentteja kuinka hyvin rakennuskohteet ovat onnistuneet.
harkitsemme Eloraxin talopakettia ja haluaisin kuulla kommentteja kuinka hyvin rakennuskohteet ovat onnistuneet.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
minulla ei ole kertoa sinulle kyseisen firman talopaketeista, mutta voin jonkin verran kertoa heidän rakentamastaan talostaan, sillä firmasta on valitettavan vähän informaatiota netissä. Ostin mieheni kanssa juuri 2/18 lopussa Eloraxin rakentaman paritalon puolikkaan. Talo on valmistunut vasta 1/18, joten käyttökokemusta minulla ei ole sinulle tarjota. Meillä ei ollut vielä tarkoitus ostaa omaa asuntoa, mutta paritalon pohjaratkaisu oli niin loistava ettemme voineet ohittaa taloa. Kodinhoitohuoneen, eteisen ja keittiön suuruus tekivät asunnosta pitkällä tähtäimellä kestävän asunnon, sillä mikäli lapsia joskus siunaantuu ei tila lopu heti kesken (105,5m2). Asunnossa on maalämpö sekä varaava takka. Kodinkoneet ovat rosteria sekä samalta valmistajalta. Saimme asunnon naapureita halvemmalla, sillä firman piti päästä rakentamaan uusia asuntoja muualle. Rakentajan kanssa oli miellyttävää asioida, ja he halusivat varata asunnon meille ja ottivatkin sen pois julkisesta myynnistä omasta halustaan. Olimme enemmän yhteydessä rakennuttajan kuin kiinteistövälittäjän kanssa, sillä hän oli enemmän tietoinen haluamistamme informaatioista.
Moni kakku päältä kaunis... Talo on varsin nätti ei sen puoleen ja ostajana vaaleanpunaisten lasien läpi katsellen aluksia kaikki sujuikin varsin hyvin. Pihat ovat täysin keskeneräiset, joita rakennustoimisto ei suostu tekemään loppuun... On luvattu aikatauluksi kevättä kesää ja syksyä... Mitään ei tapahdu. Talon kyljessä on vielä kontti, jota kukaan ei ole halukas siirtämään. Rakennuttaja kun on minun puheluni estänyt ja näin ainoa tapa kommunikoida on kuluttajasuojan kautta.
He eivät noudata kauppasopimusta muutenkaan, rasitteita nimittäin tulee ovista ja ikkunoista. Paljon maksamattomia asioita, joiden sanktiot kohdistuu asukkaisiin.
Huono maksaja? Ne ei maksa lainkaan. Ensin seliteltiin, sitten ei vastata enää mitään ja niinpä onnistui huijaamaan pienyrittäjää tuokin pulju. Pitäisi aina pysyä kaukana näistä ulkomaalaisomisteisista yrityksistä, koska ne ei vaan hoida velvoitteitaan, vaikka toimintaa olisi enemmänkin ja kaikki näyttäisi olevan ok taloustietojen valossa. Jälkikäteen olisi pitänyt hoksata, kun tyyppi vältteli ja oli vaikeana, kun oltiin tekemässä töitä. Lieneekö tiennyt, ettei sitä lasku tulla koskaan maksamaan? Olisikin vain omat palkat, mutta kun tarvikkeita on mennyt paljon ja työntekijätkin on tarvinneet palkkansa. Tonneja tuli köniin ja kyllä ottaa päähän. Mitään vastausta ei tule protestointikyselyihin edes.
Nyt on kotisivutkin kadonneet...
Sama täällä. Itse alihankkijana. Eivät ole maksaneet ollenkaan. Tuhansia euroa itse katettavaksi. Laittanut pystyyn uusia firmoja. Älkää myykö näille yhtään mitään.
Käräjillä saivat tuomion petoksesta ja törkeän petoksen yrityksestä. Maksumieheksi joutui tavaran toimittaja, ja kyse oli tuhansien eurojen potista - suoraan näiden varkaiden taskuun.
Itse ostin Eloraxilta talopaketin, ja kaikki meni niin kuin pitikin. Asiakkaan tarpeet ja mielipiteet rakennuttaja asetti etusijalle, joka minusta oli arvostettavaa ja ihanaa. Suosittelen vahvasti Elorax talopakettia, niissä on luovuutta ja käytännöllisyyttä.
Sinisilmäisyys ei tietenkään koske kuluttajaa, mutta jos talossa ilmenisi mikä tahansa virhe, vaikka vasta edelleen myymisen yhteydessä, niin silloin siniset silmät itkevät verisiä kyyneleitä. Välttäkää kaikissa olosuhteissa näitä henkilöitä.
Varmasti kohteli ihanasti. Toivon, että kohtelisi yhtä ihanasti niitä, jotka ovat työnsä ja tavaransa niihin taloihin laittaneet. Ikävästi näyttää siltä, että niistä jäädään ilman korvausta ja tappiot katetaan omasta leivästä. Ei itsestä niin väliä, mutta kun on perhettä, joka pitäisi jollain elättääkin. Ei jatkoon. :(
Onhan se hyvä, jos asiakkaat on tyytyväisiä, mutta alihankkijan asema on huono. Kun ei ole edes mitään reklamoitavaa. Työnjälki oli hyvää, hinta sovittu ja laskusta ei mitään huomautusta tullut. Silti jättivät vaan maksamatta. Ei minusta sellaisessa firmassa ole mitään hyvää, joka työntää asiakkaiden rahat liiveihinsä ja jättää toiset kärsimään luottotappioita. Ei edes asiakkaan kannalta. Toivottavasti asunto on hyvä ja ei tule mitään ongelmia jälkikäteen. Yritys, joka ei hoida velvoitteitaan aliurakoitsijoille, ei tule hoitamaan niitä myöskään asiakkaille mukisematta.
Ihan mielenkiinnosta kysyn kuinka paljon tuon kokoinen paritalo maksoi ja miltä alueelta? Kysymys sinulle joka asunnon jo ostanut?
Täysi huijari tämä Elorax. Kirkkain silmin tilaavat alihankkijalta palveluita. Ilmeisesti tiedossa alusta pitäen että eivät aio maksaa. Toivottavasti saadaan konkurssipesältä edes jotain. Työ tehtiin moitteetta, laskusta eivät reklamoineet. Asiakastiedossa ei näkynyt ainakaan tuolloin mitään hälyttävää. Hieman ahdistaa pienyrittäjää tämmöiset huijarifirmat.
Eikö huijarifirmoille ole seurauksia? Ihan vain uteliaisuudesta kiinnostaisi tietää, jos on selvää että toinen osapuoli on huijannut niin miten voi olla että pääse kuin koira veräjästä? Vai oletteko siinä asemmassa jossa ette onnistu todistaa mitään ja näin ette myöskään saa mitään korvausta eikä vastapuolelle tulee sitten mitään sakkoja.
Eihän tuommonen huijas voi olla hyväksyttävää missään muodossa.
Kiinnostaisi tietää kanssa, että eikö niitä laskuja voi laittaa perintään ja sitä kautta yritys päätyisi protestilistalle?
Jotenkin erikoista, että ainoa kanava setviä tuommoista asiaa on tämä keskustelupalsta?
Mikään ei tapahdu hetkessä. Eikä edes parissa.
Elorax on nyt menossa konkurssiin (epävirallinen tieto suhteellisen varmasta tietolähteestä). Heidän toimintatapansa on se, että teettävät alihankintaa eikä aikomustakaan maksaa. Kun laskun laittaa perintään niin järjestelmällisesti ilmoittavat että saatava on riitainen, jolloin perintätoimiston on pakko keskeyttää perintä ja asettaa aikaraja johon mennessä riitaisuus on perusteltava. Eivät kuitenkaan ikinä toimita perustelua, vaan "riitauttaminen" on pelkkä viivyttelykeino. Yksipuolisia velkomustuomioita on jo useampi. Yrityksen varat varmasti siirretty jo muualle. Tietääköhän ihmiset jotka asuvat Eloraxin myymissä uusissa kodeissa mitä yritys saa aikaan muille yrityksille ja työpaikoille? Eihän vika tietysti uusien talonomistajien olekaan. Kaikkia nilviäisiä sitä maa päällään kantaa.
Aikamoinen mustamaalauskampanja käynnissä. Omien tietojeni mukaan Eloraxin talot ovat menneet hyvin kaupaksi ja asiansa osaavat aliurakoitsijat saaneet aina rahansa. Rekkuloita ei ole rakennetuissa kohteissa ollut enempää kuin rakennusalalla muutoinkaan.
Ei savua ilman tulta. Onkohan nuo asiansa osaavat ollut sitten harvassa? Entäpä tavarantoimittajat jotka eivät ole saaneet maksua?
Me saimme Eloraxilta rahamme, kun suostuimme tekemään aikamoisen puliveivauksen ja vielä maksamaan kaikki kertyneet perintäkulut eli maksoivat vain alkuperäisen avoimen laskun. Sinulle, joka väität Eloraxin maksavan asiansa osaavilla urakoitsijoille, niin sinä et tiedä mistään mitään. Me ainakin teimme täysin priimaa, ei poikkipuolista sanaa ole kuulunut työnjäljestä, eikä missään vaiheessa väittänyt, että olisimme tehneet jotain huonosti tai ylihinnalla, sotkeneet paikkoja yms. Vain yksinkertaisesti jätettiin lasku maksamatta, vaikka hinta oli vielä erittäin kohtuullinen ja työ tehtiin tasan sovittuina päivinä aikataulun mukaan.
Ja miksi tämmöinen touhu onnistuu? Katsos, perustaa firman ensin, sitten vähän aikaa hoitelee asioita ja luottarit pysyy puhtaina. Sitten laittaa vauhtia, tilailee kaikkea rakenteilla oleville työmaille, jättää laskut maksamatta, ottaa asiakkaiden rahat ja ostelee vaikka urheiluautoja ja uusia hienoja taloja vaikka nyt Virosta. Se kestää kuukausia, että nämä maksamattomat menee protestiksi ja sittenkin voivat pelata vielä aikaa ennen kuin tulee julkista. Esimerkiksi lupaavat maksaa, jos lykätään asian julkaisemista ja pieni firma vaan haluaa rahansa. Sitten yksi päivä kupla poksahtaa, mutta mitä väliä. Joku on ottanut taskuunsa rahat ja jättää toiseen suuntaan maksamatta. Lain tarkastelu on yksi näkökulma. Ainahan voi puolustautua, että bisnes vaan meni huonosti. Tai ei edes puolustaudu vaan katoaa lompakko paksuna takaisin kotiinsa. Eräs tukkuliikkeen myynti-ihminen juuri sanoi, että nämä tekee sitä tarkoituksella. Syy konkurssiin on se, että omistaja vetää sen kerrostalon pääurakan millin taskuunsa ja elää leveästi, Suomessa velkojat jää nuolemaan näppejään.
Mutta lievennyksenä sanon, että on niitä perussuomalaisiakin huijareita tullut vastaan ja osa ulkomaalaisistakin firmoista on ihan ok.
Edelleen vähän varoisin heiltä ostamista. Ihan siitä syystä, että on ikävä keskustella mahdollisista ongelmista kadonneen yrityksen kanssa. Mutta ihan kivoja asuntoja toki tekevät, ainakin tekovaiheessa näyttää hyvältä.
No nyt on sitten protesteja ja velkomustuomioita. Ja lisää tulee.
Välttäkää ! On vielä oikeitakin rakennus firmoja olemassa joihin voi luottaa kaikin tavoin.
Näyttäs olevan jo uusi yritys alla näillä huijareita Mega Infra Oy. Ei uskos että ollaan Suomessa.
Firmoja on useita:
Maxwall Oy
Mega Infra Oy
Majava Asunnot Oy
Max Kiinteistöt Oy
Max Yhtiöt Oy
Arkkipinta Oy
Eikä ole enää yksin; nyt hällä on kaveri.
Välttäkää kyseistä yritystä, ja erityisesti yrittäjiä, kaikin keinoin! Eivät noudata sopimuksia ja yrittävät uhkaamalla saada rahat ja tahtonsa läpi.
Eloraxin rakennuttamat asunnot tulleet näemmä uudestaan myyntiin Valkeakoskella. Nyt valmiina Habitalle kun OPKK luopui välittämisestä jo rakennusvaiheessa. Mitä mahtaa liikkua välittäjän päässä Habitalla? Raha tietysti...
Kerro heti kun löydät sellaisen kiinteistövälittäjän joka ei peri välityspalkkiota 😅
kuka tyhmä niitä uskaltaa ostaa jos huhujen mukaan myydään paskaa kauniissa paketissa.luulisi tosiaan LKV:tä kiinnostavan asiakastyytyväisyys rahan lisäksi
Rakennuttajasta ja rakentamisesta on paljon huhuja, mutta mitä olen koittanut selvittää rakentamisen suhteen niin en ole saanut näyttöä virheistä rivitalo yhtiöstä Valkeakoskella sijaitsevasta. Kumminkin taloyhtiöön on hankittu rakennutjan puolesta valmistus virhe vakuutus, joka kattaa 10vuoden ajan, jos jotain virheitä ikinä ilmenee.
Ei kai niitä virheitä näe jos siinä on multaa päällä puhun myt routaeristyksestä muun muassa. Kyllähän mestari voi laittaa nimmarinsa vaikkei tiedä onko kaikki asianmukasta
Taitaa olla "ongelma" taas siinä, että rakentaja ei ole mattimeikäläinen. Katkeruus ja kateus paistaa läpi näistä huhuista. Onhan se kova paikka härmän jätkille kun ne ulkomaanpelletkin alkavat rakentamaan taloja. Jälki vähän parempaa ja hinnat vähän edullisemmat niin johan alkaa kivet lentämään.
Ongelma on kyllä siinä että nämä ostaa tuotteita ja työtä, mutta itse joudun maksamaan kun heiltä ei maksua saa. Laittavat uusia firmoja pystyyn aliurakoitsijoiden huijauksen jatkamiseksi.
Tässä tapauksessa katkeruus ja kateus eivät toteutuneet. Maksumiehiksi pääsivät suomalaiset rakentajat ja kansa. Vertauksena "ongelmaan" tarjoan sen, että tilaat itsellesi rautakaupasta sementtiä ja harkkoja ym. rakennustarvikkeita, joista rakennat/rakennutat itsellesi rakennuksen. Jätät sitten maksamatta laskusi, eikä kukaan tule viemään pois rakennustasi. Perintätoimet ja tuomio odottavat, ja sitä myötä luottotietojen menetys. Hyötysi voi olla rahassa melkoinen, mutta yksityishenkilönä kärsit paljon rankemmat seuraukset, kuin osakeyhtiön taakse piiloutuneet varkaat, joista tässäkin oli kyse.
Joko Elorax on konkurssissa?
Keskustelussa esitetään useita virheellisiä väitteitä liittyen Rakennustoimisto Elorax Oy:tä koskien.
Yrityksen toteuttamissa rakennuskohteissa ei ole todettu rakennusvirheitä. Yhdessäkään yrityksen rakentamassa kohteessa ei ole epäilyjä homeesta. Kaikki rakennuskohteet ovat suunniteltu ja toteutettu asianmukaisesti. Kaikki valmistuneet kohteet ovat asianmukaisesti tarkastatte vastaavan työnjohtajan, valvojan ja rakennusvalvontaviranomaisten toimesta. Yritys katsoo noudattaneensa asiakkaiden kanssa solmittuja kauppasopimuksia. Yrityksen ei ole missään oikeusprosessisaa todettu laiminlyöneen tai jättäneen noudattamatta sopimuksia.
Yritys on pyrkinyt hoitamaan tilaamiensa alihankintatöiden maksut mahdollisuuksien mukaan. Tarkoituksellisesta maksamatta jättämisestä ei ole näyttöä, eikä käynnissä ole oikeudellisia prosesseja tai esitutkintaa tällaisesta asiasta.
Keskusteluketjussa viitataan myös muihin yrityksiin, jotka eivät liity mitenkään asiaan eikä yrityksillä ole tekemistä Rakennustoimisto Elorax Oy:n toteuttamien kohteiden laatuasioiden kanssa.
Katsomme kyseessä olevan vakava asia joka on tuottanut yritykselle ja yrityksen omistajille taloudellisia vahinkoja ja aiheuttanut merkittävää haittaa liiketoiminnalle. Vaadimme Rakennustoimisto Elorax Oy:tä koskevien perusteettomien väitteiden välitöntä poistamista Suomi24-sivustolta. Tarvittaessa ryhdymme oikeudellisiin toimenpiteisiin asiassa.
Kaveri+kertoi+näistä+keskusteluista+tänään+ja+luin+ne+läpi.+Ajattelin+vähän+kommentoida.+En+viitsi+jokaista+kommentoida+mutta+muutamaa+jotka+on+läpinäkyviä+ja+kateus+paistaa+läpi.+Ylhäällä+yksi+kommentti+alussa+on+kehunut+meitä++niin+paljon+ja+muutaman+päivän+päästä+haukkuu.+Niin+miten+voi+muutamassa+päivässä+tilanne+muuttua.+Toinen+kommentti+että+yksi+on+kuulemma+tehnyt+urakan+meille+alusta+loppuun+ja+ollaan+jätetty+maksamatta+niin+miten+voi+olla+mahdollista+että+joku+tekee+jonkun+urakan+100%+ilman+mitään+välilaskutusta?+Ootko+tyhmä+vai+valehteletko+kirkkain+silmin+täällä+keskustelupalstalla?+Kyllä+se+pitää+paikkansa+yrityksemme+on+protestilistalla+mutta+tällä+liikevaihdolla+mitä+meillä+on+ollut+noin+3+miljoonaa+Euroa+ei+toi+lista+niin+paha+ole.+Rakennustoimisto+Elorax+Oy+hakeutuu+lähipäivinä+yrityssaneeraukseen+joten+ei+kyllä+mene+konkurssiin.+Sen+voin+sanoa+että+moni+muu+firma+kaatuu+ennen+Eloraxia.+Ymmärrän+että+ihmisiä+ahdistaa+ja+ottaa+päähän+jos+Turkulainen+yritys+tulee+Pirkanmaalle+rakentaa,+tontit+viedään+nenä+edestä,+tarvittaessa+tehdään+kaavamuutosta+esim+omakotitalotontit+yhdistetään+ja+tehdään+rivitaloja.+Niin+kyllä+minukin+närästäisi+jos+nenän+edestä+tontit+viedään.+Tänä+vuonna+tehdään+2+rivitaloyhtiötä.+Toisessa+on+20+asuntoa+joka+alkaa+kuukauden+päästä+ja+niistä+9+jo+varattu+tässä+vaiheessa.+Toisessa+on+9+asuntoa+joka+on+kaikki+myyty.+Sekä+4+omakotitaloa+jotka+on+jo+myyty.+Ymmärrän+jos+minusta+kirjoitellaan+kun+vuodessa+tehdään+näin+paljon+asuntoja+niim+tottakai+kirjoitetaan.+Ei+varmaan+tätä+keskustelua+oltaisi+käyty+läpi+jos+oisin+tehnyt+yhden+omakotitalon+vuodessa.+Koirat+haukkuu+ja+karavaani+kulkee.+Eiks+oo+sellainen+sanontakin+että+ison+hevosen+perässä+nousee+iso+pöly.+Minun+puolesta+voitte+kirjoittaa+niin+paljon+pahaa+kuin+jaksatte,+ei+paljon+huimaa.+Rehellisesti+sanottuna+olen+paljon+pirteämpi+kun+tiedän+että+joku+puhuu/kirjoittaa+pahaa.+Enemmän+olisin+huolissani+joa+joku+ei+puhuisi+minusta+pahaa.+Tästä+lähtien+käyn+aktiivisesti+lukemassa+niin+piristyn+sit+näistä.+Näistä+perättömistä+suomeksi+sanottuna+rakennusvirheistä+ei+yksikään+pidä+paikkansa.+Meillä+on+kaikki+ulkoistettu+vastaava+työnjohtaja,+valvoja,+kvv-+ja+iv-vastaava+joten+meillä+on+moraalinen+kysymys+ollut+ja+sen+takia+ulkoistettu+kaikki.+Tollaset+Aku+Ankka+jutut+mitä+ylhäällä+kirjoitetaan+niissä+ei+oo+päätä+eikä+häntää.+Vai+yritättekö+tätä+kautta+savustaa+minut+Pirkanmaalta.+Minä+rakennan+siellä+omaksi+iloksi+ja+kateellisten+harmiksi.+Yhden+jutun+sanon+kirjoittajille,+vaikka+joka+päivä+tulisi+100+uutta+viestiä+niin+minun+työt+ei+tule+tekemällä+loppumaan.+Toisen+jutun+lupaan+teille,+voin+jokaisen+rakentajan+kanssa+kilpailla+hinnasta,+laadusta+ja+aikataulusta.
Me ollaan myyty kaikki tehdyt rivitalot niin ettei yksikään ole maksanut niitä etukäteen. Varausmaksu 4000 joka on ollut asiakasvarintilillä ja loppukaupat on tehty kun asunto on ollut valmis, lopputarkastettuna ja asiakkaiden kanssa kierretty. Sittem vasta tehty loppukaupat ja ne on maksaneet meille. Ei olla senttiäkään otettu etukäteen, vaan vasta kun asunto on ollut valmis. Jos nämä kirjoitukset ei pidä paikkansa niin voi kommentoida. Tää on kylmä totuus että asiakas ei maksa etukäteen ennenkuin saa asunnon. Tälleen ollaan helpotettu monen asiakkaan asunnonhankinta. Monella on ollut vanha myymättä eikä välttämättä saa kahta lainaa päällekkäin niin tällä systeemillä ollaan mahdollistettu monelle asunnonhankkiminen. Tällä systeemillä ollaan tänä vuonnakin noi kaksi taloyhtiötä rakentamassa ja kuten kirjoitin siitä isommasta on melkein puolet varattu ja toisesta kaikki myyty. Tää on todella surullista ja kirjoittajia käy sääliksi että miten ne voi olla niin rikkinäisiä sydämmessään ja mitä ne tällä yrittää saavuttaa. Kai te tiedätte te kirjoittajat pahaa että minun onni ei ole teistä riippuvainen. Enkä todellakaan kaipaa sellaisia ihmisiä tai asunnonhankkijoita jotka keskustelupalstan perusteella valitsee tekijän. Muistakaa se minua ei paljon stressaa enkä yöunia menetä, minun työt ei tekemällä lopu. Hautaan asti tuun rakentamaan.
Ylhäällä oli yksi komentti että OPKK:sta siirretty Habitalle myyntiin. Se pitää paikkansa, olen lopettanut toimeksiannon OPKKn kanssa ja tehnyt sen Habitan kanssa vai olisiko pitänyt täällä palstalla kysyä että kenen kanssa teen toimeksiannon. En ole tässä mikään poikkeus että kiinteistövälitysfirmaa vaihtaa, uutta verta välillä.
Nim Miga. Olit kysynyt joko Elorax on konkurssissa. Ei oo Elorax konkurssissa eikä ole menossa. Niinkuin kirjoitin moni muu kaatuu ennenkuin Elorax.
Elorax Oy meni konkurssiin 16.4.2019.
Nim+Helemine,+Raipe14+j+Rapa2.
+Olette+yrittänyt+jotain+viisastella.+Tehdäänkö+sellainen+diili+keskenämme+että+tulette+oikeilla+nimillä,+kirjoittakaa+mulle+vaikka+tekstiviestinä+tai+sähköpostina+niin+tilataan+ulkopuolinen+laaduntarkastaja+ja+jos+teidän+väitteet+ei+pidä+paikkaansa+niin+ootteko+valmiita+maksamaan+vahingonkorvaukset+kunnianloukkauksesta+yms.+Miksi+ette+tule+oikeilla+nimillä+kirjoittamaan,+ihan+hyvällä+sydämellä+kirjoitan+ja+voin+laaduntarkastajan+tilata+ja+jos+yksi+väite+teidän+rakennusvirheistä+pitää+paikkansa+niin+olen+valmis+ihan+mihin+vaan.+Ootteko+tekin+valmiita+korvaamaan?+Olkaa+miehiä+ja+tulkaa+oikeilla+nimillä+niin+tilataan+heti+ulkopuolinen+laaduntarkastaja+jonka+te+voitte+tilata+ja+mä+maksan+sen.+Ja+jos+yksikin+tulee+pitämään+paikkansa+niin+olen+valmi+ihan+mihin+vaan.+Rivitaloyhtiöllä+on+rakennusvirhevakuutus+joka+korvaa+puolenmiljoonan+euroa+rakennusvirheitä.+Uskotteko+kun+mua+ei+vois+vähempää+kiinnostaa+kun+tiedän+että+tääon+pelkästään+kateutta,+sehän+paistaa+toi+kateus+läpi+täällä+viesteissä.+Sen+takia+mua+ei+vois+vähempää+kiinnostaa+nämä+keskustelut+kun+keskustelut+johtuu+siitä+kun+edelleen+mainitsen+että+tontit+olen+vienyt+nenän+edestä+joita+moni+muukin+on+halunnut.+Ne+on+ollut+alunperin+omakotitalotontteja+ne+on+yhdistetty+ja+tehty+rivitalotonteiksi,+niihin+kaavamuutokset+sekä+rakennustapaohjeet+muutettu.+Ja+näistä+tonteista+on+ollut+muutkin+kiinnostuneita+mutta+tämä+on+ollut+meidn+vahvuus.+Mutta+tiedän+että+nämä+tekstit+on+tasan+tarkkaan+kolmesta+henkilöstä+lähtöisin+koko+keskustelupalsta.
Ollaan+oltu+tänään+suomi+24:seen+yhteydessä+ja+tullaan+selvittämään+kirjoittajat.
+Ja+tulen+varmasti+penkomaan+jokaisen+kiven+ja+viimeistään+ip-osoitteista+selviää+nämä+kirjoittajat+ja+tullaan+tekemään+rikosilmoitukset+kunnianloukkauksesta,+perättömistä+ilmiannoista.+Tää+on+melkein+100%+varmuudella+keistä+kolmesta+nämä+tekstit+on+lähtöisin.
Yksi välitieto teille. Tänä vuonna Pirkanmaalla meillä alkaa oma puuelementtitehdas sekä oma betoniasema. Ajattelin ilmoittaa teille tässä välissä niin saatte miettiä ja keksiä mitä haluatte kirjoitella lisää. Mä en tähän Hevostietotoimistoon enää kirjoita. Eiköhän näillä palstoilla kaikki rakennusliikkeet ole vuorotellen haukuttu joko lestadiolisiksi, lahkolaisiksi, huijareiksi jne jne. Mitä mieleen on juolahtanut.
Tämä kertoo kaiken oleellisen Elorax Oy:stä:
https://www.protestilista.com/yritys/2752470-1
Taustalla on päätekijän ja lähipiirin kontolla aiemmin samanlaista vilunkipeliä.
Tarkistetaanko nykyään lainkaan firmaa pyörittävien taustoja ja oikeaa henkilöllisyyttä?
Koonkaan meni sit kumminkin vaikka tmava muuta kehuikin
Ja rahat jäi aliurakoitsijoilta saamatta.
Se on kyllä kannattavaa bisnestä jos jätetään laskut maksamatta aliurakoitsijoille. Saa työt ilmaiseksi :D Kun rakennustoimisto sitten menee konkurssiin niin pöytä puhdistuu ja voidaan jatkaa uudella nimellä. Saas nähdä miten uusi yritys keskittyy laskujen maksuun.
Vois luulla että rakennetut/rakenteilla olevat talot kuuluis konkurssipesälle mistä maksettais rakennustoimiston muutaman sadantuhannen euron rästit. Mutta näin ei taida olla vaan näitä taitaa myydä tässäkin viestiketjussa esiintynyt hahmo yksityishenkilönä.
Olisko nimimerkki Tmavalla tähän kommenttia?
Tai olisko jotain tsemppiviestiä näille aliurakoitsijoille?
Harkittua koijaritoimintaa alusta asti. Tässä on poliisin ja Suomen oikeuslaitoksen uskottavuus kyseessä. Meno on tämän jälkeen villiä länttä eikä kukaan jaksa noudattaa enää lakia jos tällainen katsotaan läpi sormien,
Konkurssi ei ole mikään rikos. Valitettavasti Suomessa menee yli 4000 firmaa konkurssiin vuodessa. Itse olen ollut kyseisessä firmassa aliurakoitsijana ja on saatavaa vähäisen mut sen verran voin sanoa et hyviä asuntoja ovat tehneet. Ja mitä olen seurannut niin mielestäni ehkä vähän liiankin halvalla myynyt et varmaan sekin suuri syy että johti tähän tulokseen. Olen tehnyt melkein jokaisella heidän työmaalla töitä ja tiedän mikä työmaa Varsinais-Suomessa ollut suurin syy mikä johti tähän konkurssiin. Se urakka mennyt perseelleen ja hankalia asiakkaita ja aika paljon Eloraxille jäänyt saatavaa sieltä. Ja edelleen palaan alkuun. Vuosittain yli 4000 firmaa menee konkurssiin, keikkamiehenä etelästä pohjoiseen olen yli 35 vuotta tehnyt näitä töitä niin tällä hetkellä olevista rakennusliikkeitä lähes jokaisella on konkurssi takana. Jokainen joka ollaan tehty Eloraxille on tiennyt ettö se kyseinen työmaa on ollut hankala kaikille meillekin ja Elorax ei ole sitäkään salannut vaan in kertonut avoimesti siitä työmaasta. Tunnen lähes kaikki Eloraxin aliurakoitsijat niin ollaan oltu samoilla työmailla niin ei se ihan mustavalkoinen ollut se homma. Töitä on saanut tehdä yötä päivää ja on maksanut kun hänelle päin on maksettu. Kyllä se vaan niin on jos rahat loppuu niin ne vaan loppuu. Tossa näyttää viestuketjussa olla suurin osa yrittäjiä, ei parane lähteä kehuskelemaan ja leikkimään tekopyhää ettei vaan osu omaan kantapäähän kun ollaan kaikki rakennusalalla ja kaikki me tiedetään että se on arka ala ja varsinkin jos alat yksityiselle tekemään niin lisä ja muutostöitä halutaan mutta mielellään niistä ei haluta ylimääräistä maksaa. Itse olen lopettanut enkä tee yksityisille kun siihen pikkusormen antaa niin yrittää koko käden viedä.
Sen verran lisään ihmisten kaksnaamaisuuden ja tekopyhyyden tiedetään. Illalla kirjoitellaan keskustelupalstoilla ja seuraavana päivänä tehdään kauppoja muutaman euron halvemmalla hinnalla mielellään. Aika paljon hinta ratkaisee ja puhutaan loppupeleissä pienistä summista mutta silti tilaavat haukutuista firmoista. Olen nähnyt 35 vuoden aikana tätä pelleilyä. Niinkuin kirjoitin lähes kaikilla on konkurssi takana ja entistä vahvempana noussut ylös ja ne pötkii tuolla markkinoilla.
Täällä Tmava taas kirjoittelee tarinoitaan ”aliurakoitsijana”.
Onko mitään uutta tietoa tämän Tmavan touhuista? Myy tällä hetkellä omalla nimellään Valkeakoskella rivitaloa.
Juu rivaria minkä vois kuvitella kuuluvan konkurssipesälle josta sitten maksettaisiin erääntyneet laskut. Tyhjissä asunnoissa näyttää asuvan epämääräistä ei-kantasuomalaista porukkaa. Mahtaakohan olla jossain hanttihommissa rakennuttajalla
Nokian Harjuniityn Planeetankadulla rakentavat. Käykää tutustumassa "laatuun"
kävin kattomassa..... aattelin ostaa sijoitusasunnoksi, vuokrata eteenpäin, jätän väliin, thanks but no thanks
Ju, perustukset mitä lie ja viemärityöt. Nyt huonot perustukset purettu. ko hlö siis agim tmava puh 040 18907** (olisko loppu 89)
Konkurssi ei tosiaan sinänsä ole mikään rikos mutta tässä onkin kyse muusta. Suomalaista järjestelmää ja ihmisten luottamusta on käytetty härskisti ja röyhkeästi hyväksi. Tavaraa tilataan sieltä ja täältä ja jätetään maksamatta ja saatetaan jopa uhkailla jos toimittaja tohtii kysellä maksujen perään. Myös viranomaisia on harhautettu mennen tullen esiintymällä toisena henkilönä (muistakaa tarkastaa henkilöllisyys!). Samoin moni rakennuskohde on jätetty keskeneräiseksi vaikka asiakkaan kanssa on sovittu mm. pihatöiden lopppuunsaattamisesta. Tällainen toiminta on rakennusalan syöpä.
Milläs nimellä ne tänä päivänä touhuaa?
KYllä meni asuinalueen maine tuon pölhöfirman takia. Kumnhan nyttei tule samat naamat uudella firmalla. Vihaksi laittaa kyllä kylän virkamiestenkin touhut tämän suhteen kun puolella kylää ollut aikaa sitten tiedosssa koko touhu.Mitenköhän mahtoi käysdä muissa paikoissa missä rakensivat?
Tmavan tulot v. 2019, yli 400 000€
voi voi ja lämmin leipä
Se on 'rakentaminen' mikä kannattaa!! Jäljellä on rauniot kuin Olympoksen Zeuksen temppelissä. Saas nähä riittääkö rahat jälkien siivoomiseen.
Missähän nämä tällä hetkellä toimivat? jäi velkoja vielä maksamatta jokunen tonni. Viesteihin ei vastata.
Onko tietoa yrityksen nimestä? Niitä on varmaan heti useampi
Kun ei saa yhteyttä niin häätyy alkaa ottaan taas poliisin yhteyttä kun kuitenkin väärenetyllä nimellään on esiintynyt.
Vieläkö joku näille tekee?
Eiköhän ainakin Länsi-Lintulassa rakentaminen jatku mutta millä nimellä. Rakennuskohteiden kohdalla ei ole lain vaatimaa kylttiä rakennushankkeesta mutta eipä se taida kaupungin rakennusvalvontaa kiinnostaa.