Masennus johtuu alhaisesta sosiaalisesta tasosta

Tuo on niin totta. Kukaan psykiatri/hoitaja ei ota kuitenkaan mitään vastuuta lääkkeiden haitoista ja suoranaisesta valehtelusta. Kaksisuuntainen on kehittynyt oman tuttavapiirin mukaan niille joita on ensin lääkitty masennuslääkkeillä. Seurauksena on tullut mania johon sitten määrätty jotain muuta. Itselläkin kokemusta miten ensin lääkitään vahvoilla antipsykooteilla eli neurolepteilla. Näistä lääkkeistä johtuvaan ahdistukseen, masennukseen, tyhjyyden tunteeseen (kun aivot todella lyö tyhjää) vielä lisäksi määrätään masennuslääkkeitä. Kyllä siinä on pää kestokyvyn rajoilla.

Nyt olen päässyt molemmista eroon ja olotila vihdoin tasainen. Tätähän ei hoitavalle taholle saa sanoa, koska alkaa huolestuminen. Olen kokenut senkin. Kun joku alkaa kysellä ja etsiä niitä ongelmia ihmisestä, se vaikuttaa ainakin minuun negatiivisesti. Tunnen itseni sairaammaksi kuin olenkaan. Olen hoitavan tahon mielestä sairaudentunnoton! Eli jos voin hyvin lääkkeettä, olen heidän mielestään suistumassa psykoosiin vähintään enkä vaan tajua sitä. He kun eivät tiedä kuinka pitkän yksinäisen prosessin olen käynyt itseni kanssa, että olen päässyt lääkkeestä eroon. Joten kun kerron voivani hyvin ja lääkitykseni olevan kunnossa, he antavat positiivista palautetta. He iloitsevat siitä, että lääkitys on oikea ja hoitotasapaino on hyvä. En minä halua tuota illuusiota rikkoa, koska sellainen ei vain sovi heidän ajatusmaailmaansa, että voin paremmin lääkkeettä ja siitä totuudesta seuraa ahdistava tiukka ote minusta, jolloin alan itsekin pelätä ja omakin mielenrauha järkkyy. Eli haen lääkkeet apteekista määräajoin ja saan elää rauhassa.

Bisneselää kirjoitti:

Tuo on niin totta. Kukaan psykiatri/hoitaja ei ota kuitenkaan mitään vastuuta lääkkeiden haitoista ja suoranaisesta valehtelusta. Kaksisuuntainen on kehittynyt oman tuttavapiirin mukaan niille joita on ensin lääkitty masennuslääkkeillä. Seurauksena on tullut mania johon sitten määrätty jotain muuta. Itselläkin kokemusta miten ensin lääkitään vahvoilla antipsykooteilla eli neurolepteilla. Näistä lääkkeistä johtuvaan ahdistukseen, masennukseen, tyhjyyden tunteeseen (kun aivot todella lyö tyhjää) vielä lisäksi määrätään masennuslääkkeitä. Kyllä siinä on pää kestokyvyn rajoilla.

Nyt olen päässyt molemmista eroon ja olotila vihdoin tasainen. Tätähän ei hoitavalle taholle saa sanoa, koska alkaa huolestuminen. Olen kokenut senkin. Kun joku alkaa kysellä ja etsiä niitä ongelmia ihmisestä, se vaikuttaa ainakin minuun negatiivisesti. Tunnen itseni sairaammaksi kuin olenkaan. Olen hoitavan tahon mielestä sairaudentunnoton! Eli jos voin hyvin lääkkeettä, olen heidän mielestään suistumassa psykoosiin vähintään enkä vaan tajua sitä. He kun eivät tiedä kuinka pitkän yksinäisen prosessin olen käynyt itseni kanssa, että olen päässyt lääkkeestä eroon. Joten kun kerron voivani hyvin ja lääkitykseni olevan kunnossa, he antavat positiivista palautetta. He iloitsevat siitä, että lääkitys on oikea ja hoitotasapaino on hyvä. En minä halua tuota illuusiota rikkoa, koska sellainen ei vain sovi heidän ajatusmaailmaansa, että voin paremmin lääkkeettä ja siitä totuudesta seuraa ahdistava tiukka ote minusta, jolloin alan itsekin pelätä ja omakin mielenrauha järkkyy. Eli haen lääkkeet apteekista määräajoin ja saan elää rauhassa.

Lue lisää

Joo, ne lääkkeet vaan pitää hakea,se on helpompaa niin.Viimeksi kerroin reumalääkärille syömäni määrän neuroleptejä ikään kuin vahingossa.Lääkäri sanoi,että olisi tärkeää tietää mitä syön ja sanoin,että minä en ole niin varma,että minä koen sen eri tavalla.Sitten lääkäri kysyi,että syönkö 200 mg (määrätty 400 mg) Vastasi siihen,että joo ja sen hän kirjasi ylös ja on tosi asia,että 200 mg syön.Haen apteekista 400 mg,koska en tiedä mitä muuta tehdä.Psykiatri yritti määrätä 600 mg alunperin...kuukaudessa.
Tällä 200 mg lla saan nukuttua ja vähempikin varmaan riittäis