Eronneet, miten uusi suhde on onnistunut?

Itse erosin nuoruudessa solmitusta avioliitosta kymmenen vuotta sitten. Siitä, missä tehtiin lapset.
Tapasin sitten samassa tilanteessa olleen naisen, rakastuttiin.
Muutettiin yhteen, äkkiä kihloiihin ja naimisiin. Vuosia yritettiin, erottiin, palattiin yhteen.
Avoliittokaan ei onnistunut. 24/7 yhdessäolo ei oikein ollut meitä varten.
Jälleen yhdessä. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta nyt elämme molemmat oman katon alla.
Tapailemme joka viikonloppu, muutama vuorokausi yhdessä, sitten olemme puolet viikossa omillamme, jolloin molemmat voivat tapailla ystäviään, lapsiaan. Harrastaa itsekseen omia juttuja. Toki päivittäin soittelemme.
Tuntuu, että nyt olemme löytäneet oikean tavan olla parisuhteessa. Viikottainen erossa olo saa kivasti syttymään kaipauksen toisen luo ja suhteemme voi paremmin, mitä kertaakaan aiemmin kymmenen vuoden aikana. Ja oma tupa-oma lupa on myös positiivista.

Onko muilla kokemuksia kakkossuhteen karikoista ja toisaalta onnenhetkistä?
Kestääkö kukaan 24/7 elämää uuden ihmisen kanssa, jolla omat opitut tavat pitkästä avioliitosta, oma ystäväpiiri ja omanlainen tapa elää arkea.
Meidän molempien 1. avioliitto kesti n. 30 vuotta.
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


toinen_kerta kirjoitti:

Itse erosin nuoruudessa solmitusta avioliitosta kymmenen vuotta sitten. Siitä, missä tehtiin lapset.
Tapasin sitten samassa tilanteessa olleen naisen, rakastuttiin.
Muutettiin yhteen, äkkiä kihloiihin ja naimisiin. Vuosia yritettiin, erottiin, palattiin yhteen.
Avoliittokaan ei onnistunut. 24/7 yhdessäolo ei oikein ollut meitä varten.
Jälleen yhdessä. Rakkaus ei ole kadonnut, mutta nyt elämme molemmat oman katon alla.
Tapailemme joka viikonloppu, muutama vuorokausi yhdessä, sitten olemme puolet viikossa omillamme, jolloin molemmat voivat tapailla ystäviään, lapsiaan. Harrastaa itsekseen omia juttuja. Toki päivittäin soittelemme.
Tuntuu, että nyt olemme löytäneet oikean tavan olla parisuhteessa. Viikottainen erossa olo saa kivasti syttymään kaipauksen toisen luo ja suhteemme voi paremmin, mitä kertaakaan aiemmin kymmenen vuoden aikana. Ja oma tupa-oma lupa on myös positiivista.

Onko muilla kokemuksia kakkossuhteen karikoista ja toisaalta onnenhetkistä?
Kestääkö kukaan 24/7 elämää uuden ihmisen kanssa, jolla omat opitut tavat pitkästä avioliitosta, oma ystäväpiiri ja omanlainen tapa elää arkea.
Meidän molempien 1. avioliitto kesti n. 30 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu