Saukkovaara, Ristijärvi taas myynnissä

sldkgsdg

Kaisa Mäkäräinenkin aloitti uransa noissa maisemissa.

https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/saukkovaaran-kohtalo-jalleen-taysin-auki/

Saukkovaaran kohtalo jälleen täysin auki

Kainuu Julkaistu 21.2.2018 klo 13:32 | 0
KHO piti hallinto-oikeuden kaupan kumoavan päätöksen voimassa.

Antti Ylönen

– Eipä tässä ole ehtinyt miettiä Saukkovaaran tulevaisuutta, kun korkeimman hallinto-oikeuden päätös saatiin vasta päivä sitten, tokaisee Ristijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Paavo Oikarinen kysymykseen kunnan suunnitelmista Saukkovaaran suhteen.

KHO piti voimassa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, joka kumosi kunnan ja Scandinavian Berry Oy:n lunastussopimuksen.

Vuonna 2014 Ristijärven kunnanvaltuustossa hyväksytyn sopimuksen mukaan Scandinavian Berry Oy vuokraisi Saukkovaaran määräalat rakennuksineen vuoden 2016 loppuun ja sen jälkeen ne olisi myyty marjayritykselle 400 000 euron hinnalla.

Päätöksestä kuitenkin valitettiin hallinto-oikeuteen.


Tilanne on Oikarisen mukaan kunnan kannalta hankala. KHO:n päätöstä on odotettu yli kaksi vuotta.

– Saukkovaaraan pitäisi satsata paljon rahaa, eikä kunnalla ole siihen varaa, Oikarinen toteaa.

Toisaalta kunnan ydintehtäviin ei kunnanhallituksen puheenjohtajan mukaan matkailutoiminnan pyörittäminen.

Ristijärven kunnanjohtaja Petteri Seppänen sanoo, että Scandinavian Berryn kanssa on käyty ensimmäiset keskustelut.

– Mitään ei kuitenkaan ole päätetty ja yrityksen johdon ulkomaan matkan vuoksi varsinaisia keskusteluja ei ole pystytty aloittamaan, Seppänen sanoo.

Kysymykseen, voitaisiinko kauppa tehdä uudelleen valtuustossa muotoseikat huomioiden, ei Seppänen lähde arvailemaan.

– Se riippuu siitä, mitä poliittiset päättäjät päättävät.

Valtuuston hyväksymä kauppa kaatui EU:n valtiontukisäännösten ja -määräysten vastaisena.

Ristijärven kunnan olisi pitänyt joko toteuttaa julkinen tarjouskilpa tai sitten teettää riippumattomalla asiantutijalla arvio markkinahinta.

Ristijärvi ei tehnyt kumpaakaan.

Saukkovaara on yhä kunnan omistuksessa. Täysin hiljainen se ei kuitenkaan ole.

– Pyhäjärven kyläyhdistys pyörittää laskettelutoimintaa ja kunta pitää huolta latuverkostosta, kunnanjohtaja Seppänen kertoo.

1

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe