A-Studion Viro-juhlalähetys - ja NL:n hymni soi!

Aika hauskaa vittuilua YLE:n puolelta. Keskiviikko-illan A-Studion juhlalähetyksen jutussa, jossa kerrottiin yhdistetyn olympiamitalisti Allar Levandista, oli musiikkina mm. pitkä pätkä Neuvostoliiton hymniä. Ei taatusti ollut sattumaa, vaikka Levandi kilpailikin uransa alkupuolella NL:n joukkueessa.
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiinnitin samaan huomiota, kieltämättä noin sen voi tulkita. Viron entinen suurlähettiläs vaikutti jotenkin nöyrältä, eikä voinut välttää mielikuvaa siitä että hän katsoi vähän ylöspäin haastattelijaa ja toista suomalaista. Edelleen kiistellään myös siitä voiko Viroa juhlia 100 - vuotiaana vai pitääkö korostaa pelkästään sitä että Viro vain itsenistyi 100 vuotta sitten ja itsenäisyyden aika on jotain muuta. Onnea Virolle!

Äänestä
  • Muutama kommentti:

    1. Päivämäärällä 24.2.2018 voidaan täsmällisesti ottaen juhlistaa yhden julistuksen 100-vuotispäivää. Vallitsevan kansainvälisoikeudellisen tulkinnan mukaan Viron tasavalta on ollut olemassa 100 vuotta, mutta kuten tunnettua on, todellisuudessa vallitsevat todellisuuden lait, poliittinen todellisuus ja voima - ei kansainvälinen oikeus tai kansainvälisen oikeuden tulkinnat.

    2. Jos Viro olisi edelleen osa Venäjä-Neuvostoliittoa, ei Viron 100-vuotisjuhlia juhlittaisi Virossa itsenäisen valtion 100-vuotisjuhlina, vaikka Viro olisikin kansainvälisen oikeuden tulkinnan mukaan itsenäinen mutta miehitetty valtio.

    3. Viron itsenäisyyden kansainvälisoikeudellinen status sai todellista poliittista merkitystä ensimmäisen kerran vuoden 1940 jälkeen vasta syksyllä 1991, kun Viron uusi itsenäisyys alkoi, eli kun poliittinen todellisuus muuttui Neuvostoliiton hajoamisprosessissa.

    4. Jos Viro olisi ollut Neuvostoliiton miehittämä vaikkapa viiden vuoden ajan, eikä sitä olisi elokuussa 1940 liitetty neuvostotasavaltana muodollisesti osaksi Neuvostoliittoa, 100-vuotisen itsenäisyyden juhliminen olisi jotenkin ymmärrettävämpää kuin se nyt on. Nythän tosiasia kuitenkin on, että Viron valtiota ei 50 vuoden ajan (1940-91) ollut olemassa kuin paperilla. Tuolloin Viro oli de facto ja Neuvostoliiton perustuslain mukaisesti liitettynä osaksi Neuvostoliittoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Estofiili kirjoitti:

Aika hauskaa vittuilua YLE:n puolelta. Keskiviikko-illan A-Studion juhlalähetyksen jutussa, jossa kerrottiin yhdistetyn olympiamitalisti Allar Levandista, oli musiikkina mm. pitkä pätkä Neuvostoliiton hymniä. Ei taatusti ollut sattumaa, vaikka Levandi kilpailikin uransa alkupuolella NL:n joukkueessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu