Aika touhuksi mennyt tuo pankkimaailma. Mitä mieltä pankkien kassapalvelujen aukioloista?
Vastaukset 8
- lallinsukulainen
Vaikea sanoa kun olen Köyliön Osuuspankin asiakas ja rahottaja. Kokemäellä on niin pienet rahakuviot ettei ne isompia liikemiehiä kiinnosta.
- tuntikin
Niin.piispa yritti viedä lallin rahat.heijastuu vielä tänäpäivänäkin moinen temppu.ihmisillä on runsaasti rahaa tileillä josta pankin on pakko maksaa melkoista korkoa.niin ei sitten ole varaa pankeilla maksaa virkaillioille kuin muutamasta tunnista.
- Pankinomistaja
Käyttäkää nettipalvelua, siitä ei vielä veloiteta erikseen. Sitten kun nää pankissa rahojaan tuntitolkulla jonottavat massat vähenee, siirrytään nettipalveluiden veloitukseen. Ja "mehän ollaan täällä ihan vaan asiakkaita varten" sanoi OP:n pääjohtaja, kun oli tv:ssä kertomassa, ettei OP oikeastaan saanut sakkoja mummojen kusetuksesta, kyseessä oli vaan tulkinta-erimielisyys. Näinhän se tietysti on, jos virkailija kertoo kahdeksankymppiselle mummolle, että tää on kuule hyvä juttu kun laitat kaikki rahasi meidän osakkeisiin, sanotaan nyt vaikka vaan 30 vuodeksi. Mummo voi tulkita sen niin, että se on hyvä juttu hänelle. Pankkihan tarkoittaa että hyvä juttu pankille. Tulkinta-erimielisyys.
- rfidpankit
Aukiolot supistuvat joka uudistuksessa, kunnes kaikki siirtyvät nettipankkiin ja/tai käteinen raha häviää maailmasta ja tilalle tulee pedon merkki (Ilm. 13) eli RFID-siru. Vain sirun ottaneet voivat tulevaisuudessa maksaa, kun muut turvautuvat vanhan ajan vaihtokauppaan.
Nykyinen ahneuden aika (Ari Ojapelto 2006) alkoi jo -80-luvulla, kun kokoomus pääsi hallitukseen. - JyrkiKäteinenTäällä
Mitä tekemistä maksutavalla on ahneuden kanssa? Käsi sydämellä, koska asioit viimeksi pankkisalin puolella?
- Exäosuuspankki
Syvältä on
- Bluesissasoikaikki
Op on muuntautuva pankkijärjestelmä, joka ui asiakkaan liiveihin heti kun haistaa tilaisuuden uudesta sijoittajasta.
Sääli on sairautta pankkimaailmassa. Siinä suuret unelmat on puettu asiakkaan tarpeisiin sopiviksi, ja kun täky on havaittu, alkaa sen sortin pakkomyynti että oksat pois. Ihan ilmaisen oloinen palvelus osoittautuukin riskisijoitukseksi, ja hyvässä lykyssä menee asiakkaalta koko omaisuus, kun vyyhtiä lähdetään lakiteitse purkamaan.
Parempi seistä omillaan, omavaraisena, kuin puhtaan valkoisissa valheissa.
Älä kysy sijoitusneuvoja, tee omat kaupat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561