Nyt tuntuu olevan oikea meininki saatu vihdoinkin Kainuun Radioon.
Rauhallisesti artikuloiva aikuinen miesääni kertoo asiallisesti ja kiinnostavasti
musiikin lomassa erilaisista asioista. Näköjään valitukset turhasta kiljumisesta ja
tyhjänpäiväisestä ja pikkutyttömäisestä kikatuksesta ovat tehneet tehtävänsä.
Uusi suunta on oikea, jatkakaa samaan malliin!
Kainuun Radio
153
8298
Vastaukset
- Älähänintoile
Älähän innostu.
Lähetys tulee Oulusta ja se on Harri!
Huomenna taas samat Kajaanin mimmit keskenään äänessä.
Ei ihmeitä tapahdu oikeassa elämässä.- ParempiVille
Eipä olekaan mimmit, ei. Äänessä perjantai.-ip on se parempi Ville eli V. Muikkula.
Tykkään sen tyylistä, en nyt jouda enempää kuuntelemaan mitä jutunjuurta kaverilla on. Että onko ihan asiaa.
- jotainhyvääkin
Iso ero oli kun Harri kertoili kappaleiden välissä ihan reaalimaailman asioista, taisi jonkinlaisena piikkinä kommentoida kun Facebook ja Instagram kävi nurin että hänen pitää päästä aina sinne tjsp.
- riittääjo
Harri oli tosi hyvä, ammattilainen eikä hölösuu luppakorva.
- luonnonlahjakkuus
Ei se mikään ammattilainen ole vaan luonnon lahjakkuus.
Mikä lie koulutukseltaan, liekö mikään. Mutta tässä tapauksesa ei haittaa.
Vanhan koulukunnan mies, työn kasvattama juuri tuohon hommaan.
Ratiota kukaan enään kuuntele. Turhuutta! HUONOMPAA EI OLE KUIN YLEN RATIO!
- Ylenykkönenjeees
On huonompiakin, kaikki kaupalliset.
Ylen ykkönen on laatutavaraa.
Mutta taitaa olla liian vaikeaa sinulle.
Tai mahdatko kanavaa edes tietääkään. Ylenykkönenjeees kirjoitti:
On huonompiakin, kaikki kaupalliset.
Ylen ykkönen on laatutavaraa.
Mutta taitaa olla liian vaikeaa sinulle.
Tai mahdatko kanavaa edes tietääkään.En haluakkaan tietää kaikkea kakkaa...HYI!
- LusikallaSait
LumperiA kirjoitti:
En haluakkaan tietää kaikkea kakkaa...HYI!
Juu, kakkaapa hyvinkin kaikki älyllinen toiminta sinun mielestäsi
Kun on lusikalla annettu niin eipä sitä voi.... LusikallaSait kirjoitti:
Juu, kakkaapa hyvinkin kaikki älyllinen toiminta sinun mielestäsi
Kun on lusikalla annettu niin eipä sitä voi....Lusikalla!!!! Mitäpä sillä on annettu?
- ylenpuhumista
ei sitä teinityttöjen kälätystä selvä järkinen immeinen pysty kuuntelemaan.
- KBT
Ei jaksa näitä Kainuun radion naikkoskälättäjiä kuunnella, niin tietäviä omahyväisiä näsäviisaita,
Kuinka kauan näitä kälkättäjiä pitää kuunnella. Onneksi miespuoliset toimittajat ovat paljon miellyttävimpiä. Ja onhan Oulu radio.- pelokki
Juurikin niin. Itse kuuntelen Oulua netin kautta silloin kun on mahdollista.
- Anonyymi
Kuunteletteko työ myös Oulun ratijon lisäksi Kuopijon ja Joensuun ratijoeta?
- sukupuolirasismia
Keskinäistä kälkätystä ja kiherrystä... muuhun ei ÄO riitä YLE Kajaanissa.
- Ylekajaaninaamu
Juuso on hyvä. Minä tykkään Juusosta 😊
- Kellesehöpöttää
Juuson pitäisi vähän hidastaa, puhe on mennyt pikapuheeksi. Oli alussa parempi, nyt on liian rutiininomainen, ei se puhu enää kuulijalle. En tiedä kelle se kuvittelee puhuvansa
- Silenceisgolden
Kellesehöpöttää kirjoitti:
Juuson pitäisi vähän hidastaa, puhe on mennyt pikapuheeksi. Oli alussa parempi, nyt on liian rutiininomainen, ei se puhu enää kuulijalle. En tiedä kelle se kuvittelee puhuvansa
Menee pian yksinpuheluksi kun kuuntelijat kaikkoavat.
Sitähän poika ei edes huomaa.
- Iskelmäradiofani
Ei oo kaksista nasaaliääntä kuunnella
- MuutoksenTuula
Aamuun tulossa parannusta eli parempi vaihtoehto jo klo 7:30 alkaen, kun maanantaista lähtien ykkösaamu radion ykköskanavalla alkaa puoli tuntia aiemmin.
Hartaus väistyy aiemmaksu. Kiva uudistus.- Ykköslaatua
Tässä järkevä aamun vaihtoehto kajaanin radiolle:
Yle Radio 1 maanantaina
07.00 Yle Uutiset ja sää
07.10 Hartaita säveliä
07.15 Hartaudet: Aamuhartaus
07.25 Päivän mietelause
07.28 Hyvää huomenta
07.30 Ykkösaamu HUOM UUSI AIKA!!!
08.00 Yle Uutiset ja sää
08.10 Ykkösaamu
09.00 Yle Uutiset
09.05 Muistojen bulevardi
10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Syöpä on joka kolmannen suomalaisen sairaus
SIIS: Klo 7.10 voi vaikka mennä suihkuun ja jatkaa kuuntelua samalla kanavalla klo 7.25 aina klo 11 saakka.
- UlallaOllaanKokoSakki
Tässä oma ohjelmaehdotukseni kainuulaiselle kanavalle:
6.00-7.00 Humppaa ja muuta reipasta musiikkia aamupäivän ratoksi
7.00-7.05 Uutisia Kainuusta ja ehkä jostain muualta
7.05-7.20 Jonkun karvaperseheteroäijän haastattelu, aiheena esim. maahanmuutto taikka luonnosuojelu
7.20-9.00 Humppaa, tangoa, valssia, foxia ja muuta reipasta musiikkia
9.00-9.15 Aamupieraisu, hävittömiä vitsejä ja muuta oikeaa huumoria
...päivä jatkuu samaan malliin - sdronline
http://websdr.ewi.utwente.nl/org/
Radio on radio, mielenkiintoista kuunnella jenkki hamien wörkkivan.
Aina se 2 lapsellistä kälkättäjää voittaa. - mitäneneliötnytonkaan
Nyt sinne on saatu tällainen tyhmyyden tiivistymä kuin Ville Muikkula. Ei ymmärrä mikä on neliömetri eikä sen lyhennettä m2. Ei edes peruskoulutason yleissivistystä!
- dj.ero
eiä tuota tuu radiota paljo kuunneltua mut hyvä jos karkkipsykkoosissa mielialavaihteluhihittäjät on saatu pois , ruisleipää syövä ja hillitysti pskan hajua hiljaa pierevä aikuienn aina parempi
- JUTTUNÄLKÄ
Kun ne teki JUTTUJA mutta ei ne tee.
Yks iltapäivä oli tässä taas Harri Oulusta äänessä. Ja siellä oli muutakin kun juontajaa, oli JUTTU.
Kuka tämän Kajaanin puljun on pilannu täysin? - pelokki
Kyllä Radio Suomen iltapäivät ovat nyt nautintoja, kun lähetys tulee Oulusta ja juontajana on Nousiaisen Harri. Peukkuja siitä!
- Vanhaherrano1
Olen pannut merkille saman. Toivokaamme että tilanne jatkuu tällaisena jatkossakin.
Ei kukaan kestä niitä kakaroiden älyttömiä kiljumisia yhtään enempää. - VäliaikaistaVaan
Ei se jatku. Olisko siellä flunssaepidemia ja juontajapula.
Kohta palaa entinen meininki.
Tämä on villi arvaukseni, ja ens viikolla taas tyttöjen höpinät.
Harria on mukava kuunnella. - pelokki
Harri taisi eilen sanoa, että enää perjantai mennään Oulu radion voimin, sitten palataan normaaliin. :-( Kajaanissa on kuulemma tehty remonttia YLEn tiloissa. Toivoisin remontin jatkuvan vielä muutaman viikon.
- sieltäkuulin
pelokki kirjoitti:
Harri taisi eilen sanoa, että enää perjantai mennään Oulu radion voimin, sitten palataan normaaliin. :-( Kajaanissa on kuulemma tehty remonttia YLEn tiloissa. Toivoisin remontin jatkuvan vielä muutaman viikon.
Remonttia tekevät ja paikalle tulee akvaariokauppa.
- putkiratiovskainuunratio
Tuleeko ne witun kälättäjät taas takasin. Samaa sarjaa on myös nämä Villet ja Juusot. Onneksi ei Kinnu willeä oo kuulunna, liekö saanu potkut, toivottavasti.
- villellepotkut
Sanopa muuta, Että osaa olla ärsyttävä tyyppi.
Siis toi ville. - ääntäeikuulu
Ei kai potkuja, mutta onko saanut ylennyksen?
https://yle.fi/aihe/yle-radio-suomi/yle-kajaani-toimituksen-yhteystiedot
Toimituksen vahvuus näkyy olevan 15 toimittajaa. - Anonyymi
harmiksi sinulle voin kertoa että kinnu ville ei ole saanut eikä ole saamassa potkuja, hommansa osaa ihan kaikilla elämän osa-alueilla
- JopaHarriaIkävä
Voi kunpa Kainuun Radioon saataisiin henkisesti aikuisia juontajia, jotka oman mielipiteen sijaan osaisivat tarkastella asioita hieman laajemmasta näkövinkkelistä. Omien mielipiteiden vahva esilletuominen ja muille "yökkäily" on lapsellista ja ärsyttävää. Nousiaisen Harrikaan ei aina osannut piilottaa omaa mielipidettään, mutta ikävä on häntä ollut näiden muutamien naisten kälätystä kuunnellessa. Muuten Radio Suomi on kyllä paras kanava! Aamuvarhain ja iltaisin, kun siellä on valtakunnalliset, miellyttävät juontajat vuorossa.
- Iskelmie
Miksi YleOulu soittaa musiikkia aikuisempaan makuun, kun YleKajaani luukuttaa koukkukarvaisten poppia?
- Surkeaaaa
Nuoret toimittajat yrittää tehdä siitä nuorisokanavan soittamalla jennivartiaisia ja ties mitä räppiä. Tyhjän lätinää riittää koko päiväksi samoista aiheista. Aivan kuin yläasteen viestinnän kurssilaisten "työtä" kuuntelisi.
- Tilastokertoo
Isommissa kaupungeissa on sivistyneempää väkeä kuin jossain Junttikainuussa
- Väärinkäsitys
Jos olen oikein ymmärtänyt, musiikki valitaan Ouluun ja Kajaaniin ja kaikkiin maakuntaradioihin samasta myllystä Helsingistä. Ennen sen teki Kuningaskeisari Jorma Hietamäki, nyt joku vielä pöllömpi.
Eli erot ovat kuviteltuja. - Väärinkäsitys
Tarkennusta vielä. Ei sitä tee Hietamäki eikä kukaan muukaan uusi pölhö, vaan kone, jolle on syötetty ohjeet ja speksit. Eihän nyt kukaan enää mitään itte tee.
Samar piisit soi joka puolella, mutta eri järjestyksessä. - Uuninkokoinenakka
Väärinkäsitys kirjoitti:
Tarkennusta vielä. Ei sitä tee Hietamäki eikä kukaan muukaan uusi pölhö, vaan kone, jolle on syötetty ohjeet ja speksit. Eihän nyt kukaan enää mitään itte tee.
Samar piisit soi joka puolella, mutta eri järjestyksessä.Että oikein piisitkin soivat!! En ole sellaista uunia vieä eläissäni nähnytkään.
Saatikka sitten edes kuullut.
Taidat olla varsinaisten väärinkäsitysten äiti, vielä nickinkin suhteen? - Väärinkäsitys
Jopas osasit olennaisen poimia.
MUSIIKKIKAPPALEITA SOITETAAN.
Sinun kaltaiset idiootit saivartelijat ovat niitä, jotka AINA vievät keskustelun pois itse käsiteltävästä asiasta.
Sopisit hyvin toimittajaksi tuonne radioon jauhamaa joutavia. Asiassa et osaa pysyä.
Mene oikomaan äidinkielen palstoille.
Täällä muut yleensä ymmärtävät murteellisia sanoja, joissa ei pehmeä p esiinny. - miksi_näin
Surkeaaaa kirjoitti:
Nuoret toimittajat yrittää tehdä siitä nuorisokanavan soittamalla jennivartiaisia ja ties mitä räppiä. Tyhjän lätinää riittää koko päiväksi samoista aiheista. Aivan kuin yläasteen viestinnän kurssilaisten "työtä" kuuntelisi.
Yökukkujana kuuntelen usein Radio Suomea.
Miksi kunnon musaa, kuten perinteisiä iskelmiä tulee joskus klo 1-3 yöllä ?
Parhaaseen kuunteluaikaan päivällä soitetaan toisen luokan laulajia, jotka hokee yhtä ja samaa.
Ja sen lomassa mies- ja naistoimittaja naureskelevat ja puhua läpättävät keskenään. - VähänHuvittaa
miksi_näin kirjoitti:
Yökukkujana kuuntelen usein Radio Suomea.
Miksi kunnon musaa, kuten perinteisiä iskelmiä tulee joskus klo 1-3 yöllä ?
Parhaaseen kuunteluaikaan päivällä soitetaan toisen luokan laulajia, jotka hokee yhtä ja samaa.
Ja sen lomassa mies- ja naistoimittaja naureskelevat ja puhua läpättävät keskenään.Kommenttisi on sikäli vähän huvittava, että nuo klo 01-03 ohjelmat ovat uusintoja päivän ja illan ohjelmista. Kuten esim. marko maunukselan paikka auringossa , esa kuloniemi, kantritohtori, pollari, hietamäki, pekka laine jne.
Voit kuunnelka niitä muulloinkin kuin yöllä, eli silloin kun ensilähetys tulee.
Pakkoko sinun on esim maunukselaa yöllä kuunnella, kun se tulee päivisin klo 13.
Mutta totta on, että hyvää musaa kuulee vain näissä ns musiikkiohjelmissa, muulloin lähetyksessä soitettava musa on enimmäkseen ihan pyllystä. - Mielikuvaharhaa
miksi_näin kirjoitti:
Yökukkujana kuuntelen usein Radio Suomea.
Miksi kunnon musaa, kuten perinteisiä iskelmiä tulee joskus klo 1-3 yöllä ?
Parhaaseen kuunteluaikaan päivällä soitetaan toisen luokan laulajia, jotka hokee yhtä ja samaa.
Ja sen lomassa mies- ja naistoimittaja naureskelevat ja puhua läpättävät keskenään.Miten tismalleen sama musiikki voi olla yöllä kuunneltuna parempaa kuin päivällä?
Tässä sen huomaa. Mielikuvia eikä faktaa. - miksi_näin
Mielikuvaharhaa kirjoitti:
Miten tismalleen sama musiikki voi olla yöllä kuunneltuna parempaa kuin päivällä?
Tässä sen huomaa. Mielikuvia eikä faktaa.Teitpä vaikean kysymykseen, mutta siltä se vaan tuntuu.
Tosin eläkeläisenä suosikkiohjelmiani, jotka ovat Maunukselan, Pekka Laineen , Kantritohtorin ja Olli Haapakankaan juontamia musiikkiohjelmia , joudan kuunteleen vaikka milloin. Vaikka yöllä.
Päivällä keskityn kuuntelussa Radio Kajaukseen. Siellä on mukavaääninen ja asiallinen toimittaja Jussi Hopiavuori. Lyö laudalta Kainuun Radion niitä näitä jutustelevat vuoropuhelijat. - miksi_näin
miksi_näin kirjoitti:
Teitpä vaikean kysymykseen, mutta siltä se vaan tuntuu.
Tosin eläkeläisenä suosikkiohjelmiani, jotka ovat Maunukselan, Pekka Laineen , Kantritohtorin ja Olli Haapakankaan juontamia musiikkiohjelmia , joudan kuunteleen vaikka milloin. Vaikka yöllä.
Päivällä keskityn kuuntelussa Radio Kajaukseen. Siellä on mukavaääninen ja asiallinen toimittaja Jussi Hopiavuori. Lyö laudalta Kainuun Radion niitä näitä jutustelevat vuoropuhelijat.Tuohon lisäyksenä: Ensi yönä on taas "Toiveiden yö". Siinä soitetaan hyvää makua osoittavaa musaa. Vanhaa ja uutta. Ei junttimaista valitus- ja surkutteluiskelmiä eikä hokemarallatuksia.
- kdhdtifkm
Musiikki nyt tieten on oma lukunsa. Jokaisella oma makunsa. Mutta nämä Kainuun radion aamut on kyllä tuskaisia kuunneltavia puheen osalta. En tiedä mistä esimerkiksi YLEn vanhemmat toimittajat ovat oppinsa saaneet puhetaidossa niin äänämisen kuin lauseenrakentamisenkin osalta. Samaan opinahjoon toivoisin YLEn laittavan nämä aloittelevat radioäänetkin. Mielestäni toimittajan/juontajan tulisi kyetä muodostamaan sanottavansa pään sisällä ennenkuin suunsa aukaisee. Muuten siitä lauseen seitsemästä sanasta kolme on "totaa" ja kaksi "niinkua" ja parin apusanan jälkeen sitä asiaa ei juuri olekaan. Ja kyky lukea valmiiksi toimitettu teksti selkeästi, mumisematta ja änkyttämättä olisi varsinkin uutisia lukiessa hyvä asia, ainakin kuulijan näkökulmasta ajateltuna. Ennen ääneen lukemista harjoiteltiin kansakoulun alaluokilla. Nyt ei liene edes siellä amkissa tai yliopistossa, missä tämä radion nousevat toivot ovat ammattitaitoansa hioneet.
- Abcdefghi
Kirjoitat asiaa. Eivät tosiaan osaa selittää mitään ilman hirveää määrää tilkesanoja. Tuon Juusonkin jutut on menny ihan tolkuttomiksi sepustuksiksi. Jos ne jutut purkaisi paperille niin olispa melko törkeää luettavaa. Selkeä puheilmaisu on taitolaji. Ja kukaan ei näitä kouluta.
- otti_ja_tuota
Olihan meillä peräti kulttuuri -ja viestintäministerinä Suvi Linden , joka aloitti toimittajan joka ikiseen kysymykseen yhdessä pitkässä haastattelussa: "Sanotaanko että..."
Oli se piinallista kuultavaa . Siis viestintäministeri viestitti noin !
Niinkuttelun lisäksi on tuo tullut, ei toimittajille, mutta haastateltavien lauseen aloitukseksi. - Radioääni
otti_ja_tuota kirjoitti:
Olihan meillä peräti kulttuuri -ja viestintäministerinä Suvi Linden , joka aloitti toimittajan joka ikiseen kysymykseen yhdessä pitkässä haastattelussa: "Sanotaanko että..."
Oli se piinallista kuultavaa . Siis viestintäministeri viestitti noin !
Niinkuttelun lisäksi on tuo tullut, ei toimittajille, mutta haastateltavien lauseen aloitukseksi.Haastateltavat saavat puhua miten osaavat, eikä viestintäministeri ole mikään puhetaidon ammattilainen. (Vrt liikenneministeri, onko liikenteen asiantuntija, no ei takuulla ole!)
Radiotoimittajan pääsyvaatimuksiin kyllä kuuluu puhetaito, se on perusedelletys. Tai siis pitäisi olla. Sama kuin olisi kaupan kassa, joka ei osaa laskea rahoja. Nimenomaan radiossa puheen pitää toimia, telkussa on kuva tukena, radiossa ei mitään muuta kuin ääni ja puhe.
- Hyväo
Hyvä radiokanava
- Kyiu
Hyvä kanava
- yx_radionkuuntelija
Kyllä ärsyttää kun Kainuu radion, ja usein muutkin radiotoimittajat keskenään jutustelevat, heittävät läppää ja naureskelevat.
Eikös heidän pidä puhua kuuntelijoille ?
Jos ei ole mitään puhuttavaa kuuntelijoille, olkoot hiljaa.- Uutisia_Mulle
Pitäis puhua kuuntelijoille ja aiheittenkin pitäisi jotenkin sivuta Kainuuta.
Mutta ei. Mitä varten nämä maakuntaraduot on olemadsa. Uutispäivystys riittäisi.
"katsokaa netistä".
- Oi_sä_aika_entinen
Taas tänäkin päivänä penikat höpöttivät radiossa joutavia. Lisäksi Muikkulan puheen ihmeellinen painotus näyttää tarttuneen muihinkin toimittajiin, ärsyttää. Kyllä kreivi Creutzia ja Pentti Fagerholmia tuli ikävä, sillä heillä oli erittäin vähän ärsyttäviä maneereita.
- OlenUlalla
Maanantai-aamuna (24.9.) kuuden jälkeen Yle-Kajaanin juontajat keskustelivat innolla tietokonepeleistä ja e-urheilusta. Varsinainen kuulijakunta tuskin oli hereillä, kylykeä käänsivät ja pierasta ravauttivat vaan. Me vanhemmat taas kuuntelimme silmät ymmyrkäisinä, että mitämitämitä. Vaihdoimme kanavaa pikimiten...
Olisikohan aika palkata Ylen aamuihin kuulijoiden kanssa samalla aaltopituudella olevia juontajia?- Dfghas
Vatus kysymykseesi on tietysti että olisi. Mutta olen menettänyt toivoni. Ei ne välitä, näillä mennään.
Tuo Juusokin on varsinainen sepustelija, puheen rytmi on paha, pätkii katkoo ja ryöpsähtelee. Semmonen selittelijä. Asian, jonka voisi sanoa viidellä sanalla, hön pyörittelee ja käyttää monta lausetta.
Selkeä puhe loistaa poissaolollaan. Joku nainen siellä oli maanantaina iltapäivässä. Hän osasi puhua. Selkeä ilmaisu, kiitos. Satuin kuuntelemaan hetken. - yx_kuuntelija
Toimittajille : Juntti-Einareiden kanssa ehdottomasti EI samalla aaltopituudella.
- Sekasotkusikiö
yx_kuuntelija kirjoitti:
Toimittajille : Juntti-Einareiden kanssa ehdottomasti EI samalla aaltopituudella.
Ja mitähän tämä tarkoitti?
Ei käy ajatus selväksi.
- sitä_kaipaan
Minne mahtoi hävitä Kainuun radiosta vähän puolenpäivän jälkeen ollut kuuntelijavartti, jonne kuuntelijat soittivat mielipeitään toimittajan antamaan ajankohtaiseen aiheeseen ?
Se oli paikallinen kansanradio. Melkoinen suosio sillä oli.- puhupukille
Roskiin, poistoon, hävitykseen. Tuhottiin, jo kauan sitten, niinkin kaikki muukin vähänkään järkevä ohjelmisto.
On vain juontajan päänkopan sisältö ja se ei nyt kovin paljon ole, Äkkiä tyhjennetty se anti.
Tämä on surullista, mitään asiaa ei voi enää tunkea läpi kaiken kansan tietoisuuteen radion kautta, kun sitä ei enää voi kunnella. Hauska, kun kävelykadulla yks asia tuli Soten kanssa esille, ne sano että radion kauttahan siitä vois kertoa ihmisille. Heh heh Ihan sama kuin seinille puhuisi, jos radion kautta yrittäisi, Ja eihän se asia kyllä toimittajille kelpaisikaan kun on kyseessä ihan oikea asia.
Toi Juuso on kyllä ihan toivoton, Koittakaapa saada selvää, kun se alottaa lähetyksen ja esittelee aitsensä ja aamun tiedot. Niin rutiinilitaniaa poika suoltaa, ettei keskity sanomiseensa enää ollenkaan. Satuin tänä aamuna olemaan hereillä ja radio unohtunu väärälle kanavalle. Ihan sotkua tuon pojan puhe.
- Kuuntelija
Kukahan nainen siellä mahtaa olla äänessä juuri nyt? Rauhallinen pehmeä juontoääni ilman niitä turhanpäiväisiä mökellyksiä ja kikatuksia. Yhteystietoja ei Kainuun radio anna ollenkaan, vaikka kaikki muut maakuntaradiot sen tekevät.
Lisää tuollaisia juontajia!- Kuuntelija2
Olin kuulevinani jotain sellaista kuin Iines Arpola ?
Esitteli vähän epäselvästi itsensä. - Lainaakovain
Kuuntelija2 kirjoitti:
Olin kuulevinani jotain sellaista kuin Iines Arpola ?
Esitteli vähän epäselvästi itsensä.On se kumma, että netistä voi katsoa, mikä kappale soi.
Mutta juontajaa ei esitellä.
Olen yks ip kiinnittänyt huomiota samaiseen asialliseen ilmaisuun. On varmaan vaan lainassa jostain...?
- ärsyttää
Eilen torstaina iltapäivällä oli mukava ja asiallinen naistoimittaja, nyt taas parivaljakko käy vuoropuhelua ja naureskelee......
- heikkih
On ollut ikävä kesä kuunnella Kainuun radiota, kun siellä tytön räpäköt, kertovat omia "viisauksiaan" ja joka juontoon tyrkyttävät omaa nimeään, ikävää kuunneltavaa.
Nyt tällä viikolla on ollut uusi mies ja naistoimittaja, jotka asiallisen mukavasti juontvat, tyrkyttämättä nimeään. hyvä, hyvä- Joutavaa
Siellä on unohtunut ovet auki, väki vaihtuu kuin hollituvassa, joka viikko uusia tyyppejä.
Tuttuus olisi yksi alueellisen radion vetovoima, nämä tulevat monesti muualta eivätkä paikkakuntaa tunne. Lähtevät pois ennenkuin ehtivät yhtään tutustuakaan. Hullua touhua.
- tätä_toivon
Kun joka paikassa säästetään ja pannaan liikaa väkeä pois, niin semmoista voisi soveltaa myös Kainuun radiossa, jotta olisi vain yksi juontaja juontovuoroa kohti.
Ei olisi sellaista keskinäistä jutustelua ja vitsailua ja naurun hohotusta toisen juontajan jutuille. Eikös juontajien pidä puhua kuuntelijoille eikä toisilleen.- Vanhakäpypieru
Mijhin sitä yhtäkään tarvitaan? Kymmenen jälkeen alkaa valtakunnan osuus, koko päivä voitais mennä sillä. Väliin kaksi puolen tunnin alueellista uutispakettia. Paitsi että ei ne saa siihenkään koottu puolta tuntia asiaa. Kun eivät osaa enää tehdä juttuja ja haastatella, vain omia mielipiteitä päästellä musiikin lomassa. En tiedä. onko tämä kainuulainen ilmiö vai onko kaikkialla samaa soopaa.
Yle on ihan hukassa näiden uudistustensa kanssa. Muistelkaa tekin kaiholla vanhoja aikoja, jotka haukuitte suoraa linjaa. Sitä olis vaan pikkusen pitäny uudistaa, mutta juontajina olivat enne paikalliset asiat hyvin tuntevat toimittajat, siis TOIMITTAJAT, ei juontajat.
Radio sivistyksen välinnneenä on kuollut. Ainkin alueradio.
- pusi_Helille
Minne hävisi Kainuun radiosta suosikkitoimittajani Heli Sirviö? Ei ole aikoihin kuultu.
Hän ei läpättänyt lämpimikseen ja naureskellut vaan puhui asiaa.
Ja hänellä on hauska aksentti ! - keskustelujatkukoon
Juuri tänä aamuna taas ihmettelin huonoja musiikkivalintoja ja poskiinsa polottavaa miesjuontajaa. Eikö siellä todellakaan kouluteta ihmisiä, puheopettajia on hyvin saatavilla? Eikö siellä kehdata sanoa että anteeksi mutta sinun äänesi ei kuulosta hyvältä radiossa, siirry taustatoimittajaksi? Ja saatana ne aamuisin soitettvat kappaleet pitää valita HUOLELLA, ei mitään jumputusta, mutta ei myöskään dementiaulinaa. Se vituttaa HELVETISTI!
- Pottusuussa
Kuulehan nimimerkki "keskustelujatkukoon"
Ihan turha syyttää musavalinnoista täkäläisiä. Ne valitsee kone hesassa, sillä älyllä, mitä sille on annettu ja syötetty. Enää se valitsija ei ole Jorma Hietamäki, joku muu guru siellä määrää alueradioiden musalinjan. Ja se linja on mennyt ihan kestämättömäksi. Ei voi enää kuunnella.
Mutta tuo Juuso on mennyt ihan mahdottomaksi pottu suussa puhujaksi. Itseään nämä eivät osaa esitellä niin, että kertaakaan nimestä selvän saisi.
- JuusoHietamäki
Ja joku pieni Sofia ei ikinä ole kertonut sukunimeäänsäkään.
- OuluRules
Kuuntelin nyt perjantai-iltapäivän aluksi ensin kainuun radiota. Siellä oli juontamassa Ville, tuota höpöttämässä tuota taas viisauksiaan tuota. Väsähdin ja kaivoin nettiradiosta Oulun. Voi hitto mikä ero! Siellä on ollu monta juttua ja haastattelua runsaan parin tunnin alkana. Ja itse Harri juontamassa. Ei höpötä, ja puheesta saa selvää!
Miten voi saman päällikön alaisuudessa (nyk. Katja Oittinen) olla kaksi näin laadultaan erilaista tuotosta. Kainuun radio on ihan pihalla.- Rulesjasäännöt
No, joo. Täytyy kyllä olla samaa mieltä. Ei sitä kestä erkkikään kuunnella.
- Anonyymi
Kokkeileppa Savon ratijota. Siinä suattoo joskus olla se lupsakka miesjuontaja ja puhe kuulostoo kaennuulaesen korvoon mukavan kottoeselta.
- Ratiotyttö
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/lukijan-mielipiteet/kuuntelijapalautetta-maakuntaradiosta/comment-page-1/#comments
Tuolla on ihan asiallista keskustelua aeheesta. Ylellä on muuten 17 henkinen toimitus, luulisi syntyvän ohjelmie.- Työnjako
Yhteen pieneen tv pätkään PohjoisSuomen alueuutisiin menee puolen henkilökunnan panos.
Yksi on toimittaja, toinen kuvaaja, kolmas editoi, neljäs piirtää grafiikkaa, viides
tekee uutista nettiin, ja ties mitä avustustoimintaa nuo loput tekee, keittelee kau pullakahveja . Ai niin, päällikköinä on noin kolme. - oletjunkkaji
Miten sinä asian hoitaisit? Tekisitkö itse kaikki vai antaisitko ammattilaisen tehdä osansa? Mietipä vähän.
- Työnjako
oletjunkkaji kirjoitti:
Miten sinä asian hoitaisit? Tekisitkö itse kaikki vai antaisitko ammattilaisen tehdä osansa? Mietipä vähän.
Etkö ymmärtänyt, että vastasin tuolle ihmettelijölle, joka kirjoitti siellä olevan 17 henkeä töissä, että kaikkia heitä tarvitaan ja jokaiselle on oma tehtävänsä.
Toisaalta, voisi miettiä, onko tuotos panostuksen arvoinen. Puolen minuutin pätkä tärkeästäkin aiheesta. Joopa joo. Mietipä itse vähää enemmän. - oletjunkkajij
Okei, no saattoi mennä mulla vähän väärään kohtaan, mutta perusviesti on selvä.
Miten sitten määritellä mikä uutinen tai juttu on millaisenkin panostuksen arvoinen,
sen varmaan määrittää juuri joku niistä päälliköistä, toimituspäällikkö tai joku muu vastaava.
Itse en usko siihen uutismalliin että vuorossa oleva toimittaja lukee iltapäivälehtiä huonosti ääntäen ja se on olevinaan toimitettua sisältöä. Halpaa se toki on, mutta jossain välissä tulee raja että ammattitaidosta pitää maksaa että taso säilyy. Kaikki eivät vain osaa kaikkea, jos toimenkuva
leviää, yleensä tasokin laskee?
- Isopatti
Eipä ole tilanne tuosta vielä parantunut.
- ohivastaajat
Ai mikä tilanne parantunut? Kenelle vastasit? Aloittajalle, joka kehui hyväksi meiningiksi, hänellekö?
Voisiko näitä vastauksia vähän kohdentaa.
- ratioputki
Kainuun radiossa on sellainen sutjakkasanainen toimittaja , jota on tosi mukava kuunnella.
Onkohan nimi joku Ride , tai jotain.
Ottaa esille ajankohtaisia aiheita, eikä juurikaan tuo heti omia mielipiteitään esille.
Tosiaan, jos hän vaikkapa puhuisi puutaheinää, niin häntä vaan kuunteleisi.
Kertakaikkiaan on sellainen rauhoittava puhenuotti.- Palanutputkikin
Kunhan ei olis taas joku oululainen kyseessä.
Toimittajiahan ei ainakaan Kajaanissa ole. Siellä on kai jotain kuuluttajia tai juontajia sekä runsaasti kaikenlaisia varasijaistyöntekijöitä, joita jatkuvasti keräillään ympäri maata. - Forresteriko
Ride?????
Heh, kas kun ei Ridge. - Anonyymi
Palanutputkikin kirjoitti:
Kunhan ei olis taas joku oululainen kyseessä.
Toimittajiahan ei ainakaan Kajaanissa ole. Siellä on kai jotain kuuluttajia tai juontajia sekä runsaasti kaikenlaisia varasijaistyöntekijöitä, joita jatkuvasti keräillään ympäri maata.Oes vaekka joku kuopijolaenen tai joensuulaene toemittaja.
Kainuun ratijo on vähän outo siinähin suhteessa, että tekköö vaen yhteistyötä Oulun ratijon kanssa, mutta ei oekeen Kuopijon ja Joensuun ratijoihen.
Tälläesija kuulumisija toevottelloo perikaennuulaene.
- Anonyymi
Tämä Haapaveiltä kotoisin oleva iltapäiväjuontaja-rokkari on tosi hyvä!
- Anonyymi
Rokkovvaa ihan hyvin!
T. perikaennuulaene. - Anonyymi
Dark Ride Brothers on mukavaa Southern/Country Rockia soittava bändi, missä iltapäiväjuontajamme Joni Takalo hoitaa rytmipuolen rummuttamalla. Kannattaa tsekata youtubesta. Juontajana Mr.Takalo on suorastaan hyvä, tosin YLEn ilmastovouhotuksille ei hänkään voi mitään. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Vittu mitä omakehu paskaa, ensin promoaa omaa bändiä toisen duunin syrjältä ja sit politikoi toisen puolesta, annatko persettäkin vielä? Meni just ikuiseen boikottiin teidän pumppu, läskipäälähiölänkkärit menkää ostaa lisää karitapiopaitoja ja bensa-asemastetsoneita ni ootte tosi kovia.

Kiinnostaisikohan tuo ilmastolausunto Ylen johtoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostaisikohan tuo ilmastolausunto Ylen johtoa?
Saattaisi kiinnostaakin, omat poliittiset mielipiteet kuullu noissa julkisissa töissä jättää syrjään.
- Anonyymi
Juu . Lauantaina 23.11.2019 oli mukava kuunnella, kun äänessä oli vaihteeksi Oulu ja siellä Harri. Vahingossa jäi toosa auki, olin jo sulkemassa, ku kuulin kukas siellä juontaa. Jeeee
- Anonyymi
https://m.youtube.com/watch?v=9gxHSJerZfU
Tuulivoimapalo!
Miten onnistuu sammutus satojen metrien korkeuteen?
Mylly on kuin valtava roihuava tulitikku keskellä kuivaa metsää! - Anonyymi
Tarvasahon Jura kun aikoinaan meni Kainuun Maakuntaukkojen kanssa Ahvenanmaalle niin siellä isännät kysyivät onko Kainuussa muita kaupunkeja kuin Vuokatti.
Kuka Jura Tarvasaho? No legendaarinen Kainuun Radion päällikkö, Kajaanin Ortodoksiseurakunnan kirkkoherran poika, joka vuosikymmeniä joviaalisti hoiteli KR:a ja opetti mm. Harrin hommin. - Anonyymi
Kyllä ikävä Juraa ja Harria.Pahin homma se musiikki, miks helev....sitä räppiä tarttee soittaa aamusta lähtiin sen kuuntelijat nukkuu pitkään. Jos se musiikki ohjataan muualta se on sitte sitä samaa kehitystä joka näkyy muussakin menossa.Se ei valakosta heteroa joka vielä syö lihaa ja ajaa vanhalla tiisselillä...naurata.
- Anonyymi
Nousiainen ja Tarvasaho ovat molemmat vanhan liiton ammattilaisia, nämä lehdistä tavaavat mukahauskat kikattajat lähinnä hävettävät. Ei minkäänlaista yleisivistystä, puhekieli ontuvaa ja epäselvää, korostavat liikaa omia juttujaan ja sisältö on aivan puutaheinää. Musiikkivalinnoista ei viitsi jatkaa, ne ovat silkkaa paskaa.
- Anonyymi
Kainuussa kun ollaan, niin kannattaa kuunnella muita maakuntaradioista. Täällä kuuluu verrattaen helposti esim. kännykällä tai autonradiolla lähes koko Suomen maakuntaradiot! Tuttujen 98.9 Vuokatin, 99.6 Lieksan, 98.1 Kuopion, 96.5 Iisalmen, Taivalkosken 103.6 ja 99.2, Pihtiputaan 97.0, Haapaveden 98.4 sekä Oulun 97.3 lisäksi täällä voit kuunnella paljon muidenkin maakuntien lähettimiä!
Usein on kuultavissa 97.2 Kiihtelysvaaran, 99.1 Kerimäen, 99.3 Jyväskylän, 94.6 Mikkelin, 97.4 Pieksämäen, 97.9 Lahden, 93.1 Lapuan, 97.6 Kruunupyyn ja harvemmin myös 98.6 Posion ja 95.1 Kuusamon lähettimet. Yllättävän usein myös kuuluu Lappeenrannan 98.5 ja harvakseltaan Kymenlaakson Kouvolasta 96.9 Kymen radio.
95.9 Perhon lähetin voi joskus kuulua.
Harvinaisempia ovat sitten Lapissa olevat 95.6 Tervolan, 96.7 Rovaniemen ja 98.1 Kolarin asemat. Hyvällä tuurilla nuokin saattavat aniharvoin kuulua, joskin 98.1 häiritsee pahoin tuttu Kuopio. Myös Pelkosenniemen 99.9 ja samalla taajuudella oleva Tampereen radio olisivat mahdollisia, mikäli ei Vuokatissa olisi 100.0 RadioDeitä haittoja. Tampereen radio olisi varmasti ilman tuota Vuokatin asemaa jopa yleinen, Pelkosenniemen lähetin taas täällä Kainuussa huomattavasti harvinaesempi.
Sopivalla hetkellä voi jopa tulla Suomen pääkaupungin eli 94.0 YLE Helsingin lähetys kirkkaasti RDS-nimen kanssa meille tänne kauniiseen Kainuuseen.- Anonyymi
Unohtui vielä mainita, että Tammelan 96.0 alueradio Hämeestä voi myös erittäin satunnaisesti käydä piipahtamassa täällä ylempänä Suomineidon eteläpuoliskolla eli Kainuussa.
Etelä-Karjalan radio eli tuo Lappeenrannan 98.5 kuuluu meidän korpimaakunnassamme usein hifi-soundilla, jota kelpaa todellakin kuunnella! - Anonyymi
Mitä hevon veetä pitäisi kuunnella vielä jonkun Pihtiputaan tai Kerimäen ohjelmia? Nekö on parempia kuin Kainuun radion junttiohjelmat? Onneksi mitkään noista ei edes kuulu Kainuussa.
Joku luulee että kun ohjelmatiedoissa lukee Helsinki 94 niin se olisi Helsinki vaikka se onkintietysti Vuokatista tuleva yle 1. Ja itse asiassa ylex plus mitä lie kajauksia päälle eli kaikki asemat mitä löytyy völillä 93- 95. Aivan sama muillakin eli ota mikä hyvänsä ja lisää - 1 tai 2 niin siinähän olet onnellinen ja kuuntelen helsinkiä kun se oikeesti onkin vuokattia kaikki. Kolari 98.1 heh heh on tietysti yle suomi kainuu jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hevon veetä pitäisi kuunnella vielä jonkun Pihtiputaan tai Kerimäen ohjelmia? Nekö on parempia kuin Kainuun radion junttiohjelmat? Onneksi mitkään noista ei edes kuulu Kainuussa.
Joku luulee että kun ohjelmatiedoissa lukee Helsinki 94 niin se olisi Helsinki vaikka se onkintietysti Vuokatista tuleva yle 1. Ja itse asiassa ylex plus mitä lie kajauksia päälle eli kaikki asemat mitä löytyy völillä 93- 95. Aivan sama muillakin eli ota mikä hyvänsä ja lisää - 1 tai 2 niin siinähän olet onnellinen ja kuuntelen helsinkiä kun se oikeesti onkin vuokattia kaikki. Kolari 98.1 heh heh on tietysti yle suomi kainuu jne.Minulla asemia on neljän pykälän välein alkaen 88, 92,96 päättyen 108. Silti kuulen useita asemia samalla kertaa päällekkäinkin joten siellä tulee etelä ja pohjois Suomi oikein hyvin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hevon veetä pitäisi kuunnella vielä jonkun Pihtiputaan tai Kerimäen ohjelmia? Nekö on parempia kuin Kainuun radion junttiohjelmat? Onneksi mitkään noista ei edes kuulu Kainuussa.
Joku luulee että kun ohjelmatiedoissa lukee Helsinki 94 niin se olisi Helsinki vaikka se onkintietysti Vuokatista tuleva yle 1. Ja itse asiassa ylex plus mitä lie kajauksia päälle eli kaikki asemat mitä löytyy völillä 93- 95. Aivan sama muillakin eli ota mikä hyvänsä ja lisää - 1 tai 2 niin siinähän olet onnellinen ja kuuntelen helsinkiä kun se oikeesti onkin vuokattia kaikki. Kolari 98.1 heh heh on tietysti yle suomi kainuu jne.Ei oo kaikki Vuokattia.
Sitä on vain mm. 90.0, 94.3, 96.3 ja tämä Kainuun radion lähetin 98.9.
Juuri Kainuussa, ainakin meillä päin on kuulunut viime kesän aikana kaikki edellä mainitut asemat 94.0 YLE Helsinkiä lukuunottamatta.
Autoradio ottaa nuo asemat antennin kautta ja kännykkä puolestaan kuulokejohdon kautta. Kuulokejohto toimii siis kännykässä radioantennia. Eikä FM-radion kuuntelemiseen mitään apseja tarvita, riittää kun kännykässä on RDS:llä varustettu FM-viritin.
Netistä löytyy kätevästi nuo kanavien taajuudet, niin tietää mikä on Vuokattia ja mikä ei. 😀
Esimerkiksi 95.7 Radio Kajauksen ohjelma tulee Kajaanin Rouvankankaan lähettimestä ja täällä on sen lisäksi tuolla taajuudella kuultavissa sopivassa kohdissa myös Lieksan Kolilta lähettelevä Kiss, siis entinen Voice.
- Anonyymi
Miten saatte vaikkapa Yle Kajaanin (=Kainuun radio) kuulumaan kännykästä? Meni autosta anteeni, joten voisin kuunnella Bluetoothilla Maakuntaradioita, mutta tuntuu löytyvän vain Yle Suomi/Helsinki.
Millä äpsillä kuuntelette?- Anonyymi
Ei tarvi mitään äpyköitä. Kaikki ylen lähetykset tulee Pasilasta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvi mitään äpyköitä. Kaikki ylen lähetykset tulee Pasilasta .
Et taida olla vielä ihan diginatiivi? Koetahan päivittää elämäsi!
- Anonyymi
Laittamalla handsfreejohdon kännykkään ja pistämällä kännykän FM-radion päälle.
Ei siihen sen kummempia apseja tarvita. - Anonyymi
No silleen, että lataat kännyysi Play kaupasta Areenan.
Sieltä sitten valitset kuunneltavaksi ekaks radion, ei telkkua.
Sitte suorat. Ja sitte kanavan Radio Suomi.
Siinä on alasvetovalikko josta voit valita minkä alueen ohjelmaa haluat kuunnella.
Siis edellyttäen, että sulla on älykänny eikä mikään semiäly. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No silleen, että lataat kännyysi Play kaupasta Areenan.
Sieltä sitten valitset kuunneltavaksi ekaks radion, ei telkkua.
Sitte suorat. Ja sitte kanavan Radio Suomi.
Siinä on alasvetovalikko josta voit valita minkä alueen ohjelmaa haluat kuunnella.
Siis edellyttäen, että sulla on älykänny eikä mikään semiäly.Paitsi että ei kuulu Yle Kajaanin suoria lähetyksiä sieltäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että ei kuulu Yle Kajaanin suoria lähetyksiä sieltäkään.
Ai ettei kuulu Yle Kajjani suoria lähetyksiä Areenalta.
No takuuvarmasti kuuluu.
Mikähän tässä niin vaikeaa on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai ettei kuulu Yle Kajjani suoria lähetyksiä Areenalta.
No takuuvarmasti kuuluu.
Mikähän tässä niin vaikeaa on?Just kuuntelen.
Näytössäkin lukee Radio Suomen aamu: Kajaani
Älkää viitsikö väittää, ettei kuulu, kun pitäisi sanoa, en osaa, en löydä, tarvitsen ohjausta.
Oletteko ikäihmisiä, digineuvontaa saa jostain paikoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että ei kuulu Yle Kajaanin suoria lähetyksiä sieltäkään.
Mihinkähän aikaan yrität Yle Kajaanin lähetystä kuunnella?
Klo 10- 14 Radio Suomen lähetys tulee Helsingistä kaikille alueille. Vain alueuutiset klo 11.30, 12, 30 ja 13,30 tulevat kuhunkin maakuntaan omat.
Eli jos tuolla aikavälillä kuuntelet, niin muuta Yle Kajaani ohjelmaa et kuule, kuin nuo muutaman minuutin puolen uutiset.
Ja tietysti illalla lähetys on myös valtakunnan lähetys klo 18 jälkeen, ja keskiviikkoisin jo klo 17.30 jälkeen. Ja viikonloppuna on sitten ihan oma aikataulu ja lähetyspaikkakin vaihtelee. Mutta sunnuntaina Kajaani on hiljaa.
Taidatte olla vähän pihalla koko systeemistä, miten se toimii. Pikkusen ohjelmaoppaan lukua, niin kyllä se siitä valkenee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkähän aikaan yrität Yle Kajaanin lähetystä kuunnella?
Klo 10- 14 Radio Suomen lähetys tulee Helsingistä kaikille alueille. Vain alueuutiset klo 11.30, 12, 30 ja 13,30 tulevat kuhunkin maakuntaan omat.
Eli jos tuolla aikavälillä kuuntelet, niin muuta Yle Kajaani ohjelmaa et kuule, kuin nuo muutaman minuutin puolen uutiset.
Ja tietysti illalla lähetys on myös valtakunnan lähetys klo 18 jälkeen, ja keskiviikkoisin jo klo 17.30 jälkeen. Ja viikonloppuna on sitten ihan oma aikataulu ja lähetyspaikkakin vaihtelee. Mutta sunnuntaina Kajaani on hiljaa.
Taidatte olla vähän pihalla koko systeemistä, miten se toimii. Pikkusen ohjelmaoppaan lukua, niin kyllä se siitä valkenee.Keskiviikkosin iltapäevällä Kaennuun ratijon lähetys hilijennöö jo kello viijjeltä aenahi analogisella puolella muihen muakuntaratijoehen tappaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkähän aikaan yrität Yle Kajaanin lähetystä kuunnella?
Klo 10- 14 Radio Suomen lähetys tulee Helsingistä kaikille alueille. Vain alueuutiset klo 11.30, 12, 30 ja 13,30 tulevat kuhunkin maakuntaan omat.
Eli jos tuolla aikavälillä kuuntelet, niin muuta Yle Kajaani ohjelmaa et kuule, kuin nuo muutaman minuutin puolen uutiset.
Ja tietysti illalla lähetys on myös valtakunnan lähetys klo 18 jälkeen, ja keskiviikkoisin jo klo 17.30 jälkeen. Ja viikonloppuna on sitten ihan oma aikataulu ja lähetyspaikkakin vaihtelee. Mutta sunnuntaina Kajaani on hiljaa.
Taidatte olla vähän pihalla koko systeemistä, miten se toimii. Pikkusen ohjelmaoppaan lukua, niin kyllä se siitä valkenee.Minun matkaradiosta kuuluu Yle Kajaani 24/7
Ei ole ikinä tarviinut vääntää asemaa muualle josta vaan pihinää kuuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun matkaradiosta kuuluu Yle Kajaani 24/7
Ei ole ikinä tarviinut vääntää asemaa muualle josta vaan pihinää kuuluu.Taitaa 24/7 kuulua tuo valtakunnallinen YLE Radio Suomi.
Alueohjelmaa Kainuusta ei taida olla koskaan vaikkapa sunnuntaisin?
Mitä Kainuun radiota on semmonen, kun joinakin päivinä lätistään lähes koko halvatun alueohjelma-ajan vain jostakin Oulun kaupungin tai muun Pohjois-Pohjanmaan, kuten Kalajoen asioista!?
Ei kyllä kainuulaisia kiinnosta vähejää muun muassa Oulun kaupungin koirankakka ongelmat.
Ennen Kainuun radio lähetti paljon enempi ohjelmaa omasta rakkaasta maakunnastaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun matkaradiosta kuuluu Yle Kajaani 24/7
Ei ole ikinä tarviinut vääntää asemaa muualle josta vaan pihinää kuuluu.No tarkalleen ottaen kuuluu ja ei kuulu.
Yle Kajaanin toimituksesta tulee lähetystä vain aamulla ja iltapäivällä.
Muina aikoina Yle Kajaani lähettää Helsingin valtakunnan toimituksesta tulevaa ohjelmaa. He eivät tämän alueen asioista erityisesti puhu.
Sama homma jokaisen ylen alueradion kohdalla. Vaikka asema on kuoloi, rovaniemi turku jne, lähetys tulee vain osan päivää paikallisesti.
Mutta koitapa teille jäärille selittää ymmärrettävästi miten nää ratioaallot kulkee ja mistä ohjelma milloinkakin lähetetään ja ketkä toimittaa. Emmä jaksa, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tarkalleen ottaen kuuluu ja ei kuulu.
Yle Kajaanin toimituksesta tulee lähetystä vain aamulla ja iltapäivällä.
Muina aikoina Yle Kajaani lähettää Helsingin valtakunnan toimituksesta tulevaa ohjelmaa. He eivät tämän alueen asioista erityisesti puhu.
Sama homma jokaisen ylen alueradion kohdalla. Vaikka asema on kuoloi, rovaniemi turku jne, lähetys tulee vain osan päivää paikallisesti.
Mutta koitapa teille jäärille selittää ymmärrettävästi miten nää ratioaallot kulkee ja mistä ohjelma milloinkakin lähetetään ja ketkä toimittaa. Emmä jaksa,Ainakin Kainuun radio on vähentänyt iltapäivän lähetyksissään muutaman viime vuoden aikana roimasti omaa paikallisuuttaan, jolloin lähetyksissä keskitytään lähinnä Oulun ja muun Pohjois-Pohjanmaan asioihin! Ainoastaan puolelta tulevat uutiset "Kainuun radion" iltapäivässä ovat toistaiseksi vielä paikallista asiaa Kainuunmaasta.
Mikä ihme tässä on ideana?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin Kainuun radio on vähentänyt iltapäivän lähetyksissään muutaman viime vuoden aikana roimasti omaa paikallisuuttaan, jolloin lähetyksissä keskitytään lähinnä Oulun ja muun Pohjois-Pohjanmaan asioihin! Ainoastaan puolelta tulevat uutiset "Kainuun radion" iltapäivässä ovat toistaiseksi vielä paikallista asiaa Kainuunmaasta.
Mikä ihme tässä on ideana?!Niin, eihän ne jutut alueellisista asioista enää kerro.
Mutta huomaa myös tämä: Ei ne kerro, kummasta paikasta se iltapäivälähetys tulee. Se tulee välillä Kajaanista ja välillä Oulusta. Aihevalikoiman painotus on sitte sen mukaan.
Ne on tahallaan hämärtäny lähetyspaikkakunnan nimen, mutta ku esim Harri on äänessä, niin taatusti lähetys silloin tulee Oulusta. Vain ne puolen uutiset tulee sekä Kajaanista että Oulusta, eli molemmille omat uutiset, muuten yhteinen lähetys.
Mutta onhan tilanne nyt vähän parantunut , ku vähän aikaa sitten juttuja ei tullut ollenkaan, nyt sentään jotain. Kaikkein kököimmät juontajatkin on tainnu poistua muihin töihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, eihän ne jutut alueellisista asioista enää kerro.
Mutta huomaa myös tämä: Ei ne kerro, kummasta paikasta se iltapäivälähetys tulee. Se tulee välillä Kajaanista ja välillä Oulusta. Aihevalikoiman painotus on sitte sen mukaan.
Ne on tahallaan hämärtäny lähetyspaikkakunnan nimen, mutta ku esim Harri on äänessä, niin taatusti lähetys silloin tulee Oulusta. Vain ne puolen uutiset tulee sekä Kajaanista että Oulusta, eli molemmille omat uutiset, muuten yhteinen lähetys.
Mutta onhan tilanne nyt vähän parantunut , ku vähän aikaa sitten juttuja ei tullut ollenkaan, nyt sentään jotain. Kaikkein kököimmät juontajatkin on tainnu poistua muihin töihin.Kyllä Kaennuun ratijon lähetys pittäes tulla ma-pe aluveohjelma-aekana Kajjjaanista, ja vae lauvantaesin Oulusta. Niinkun ENNEN!
Muutenhan Kaennuun ratijon nimihin olisi sama jo muuttoo YLE Ouluksi.
Eihän tämä ennee mikkään aluveratijio oo! YLE veroahhii siis maksoo killuutamme suurenevissa miärin tyhjästä. Kyllä tämä niin ilosesti korpejjaa!!
Mutta tämähin on vaen niitä Ylen aena niin toemivija uuvistuksija!!
Kaeken lisäksi 30 vuotta vanaha Kajjaos hilijennöö 01.01.2020. Mutta hei, sehän on sitä kehitystä!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Kaennuun ratijon lähetys pittäes tulla ma-pe aluveohjelma-aekana Kajjjaanista, ja vae lauvantaesin Oulusta. Niinkun ENNEN!
Muutenhan Kaennuun ratijon nimihin olisi sama jo muuttoo YLE Ouluksi.
Eihän tämä ennee mikkään aluveratijio oo! YLE veroahhii siis maksoo killuutamme suurenevissa miärin tyhjästä. Kyllä tämä niin ilosesti korpejjaa!!
Mutta tämähin on vaen niitä Ylen aena niin toemivija uuvistuksija!!
Kaeken lisäksi 30 vuotta vanaha Kajjaos hilijennöö 01.01.2020. Mutta hei, sehän on sitä kehitystä!!!Kinnunen taitaa sitte jäähä työttömäks?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, eihän ne jutut alueellisista asioista enää kerro.
Mutta huomaa myös tämä: Ei ne kerro, kummasta paikasta se iltapäivälähetys tulee. Se tulee välillä Kajaanista ja välillä Oulusta. Aihevalikoiman painotus on sitte sen mukaan.
Ne on tahallaan hämärtäny lähetyspaikkakunnan nimen, mutta ku esim Harri on äänessä, niin taatusti lähetys silloin tulee Oulusta. Vain ne puolen uutiset tulee sekä Kajaanista että Oulusta, eli molemmille omat uutiset, muuten yhteinen lähetys.
Mutta onhan tilanne nyt vähän parantunut , ku vähän aikaa sitten juttuja ei tullut ollenkaan, nyt sentään jotain. Kaikkein kököimmät juontajatkin on tainnu poistua muihin töihin.Jospa tuo tilanne jatkaisi edelleen sitä vähittäistäkin paranemista...
- Anonyymi
Koetapa keksiä Kainuusta juttua radioon joka arkipäivä useaksi tunniksi! Et muuten keksi, joten jäljelle jää juontajien kikattelu edellisillan edesottamuksilleen taikka yhtyminen Oulu-radioon. Viime mainittu on se parempi vaihtoehto.
- Anonyymi
Yhtysivät Oulun sijasta vaekka Kuopijon ja Joensuun ratijoehin. Paljon asiallisempoo puhetta esim. susista ja usseista muista asijoesta kuin jotku Oulun kaopungin koerankakka jutut tae muut sen aluveen jonnin joutavat hömpätykset!!!
Kuulutaanhan myö esim. Kuopijon hiippakuntaan eikä Oulun.... - Anonyymi
Mihin se kekselijäesyys ja hoksoominen on niiltä juontajilta sittä loppunna?
Ennen jututha riitti hyvin viijjeksi arkipäeväksi ja ussein meinas männä ylihi miäritellyn aluveohjelma ajan.
Miten ne puhheenaeheet Kaennuusta voe näe yhen äkin kaota!?
Mikä tätä hommoo oekeen vaevovvaa!!? - Anonyymi
Ei ei ei, kun oikea vaihtoehto on ottaa sitä lähetysaikaa vähemmäksi. Valtakunnalle enemmän aikaa, nyt tuo 10- 14 vois olla vaikka 9- 16.
Paikallista asiaa ei tosiaankaan riitä kahdeksaksi tunniksi , vai paljonko sitä lähetysaikaa on. Siinä oot ihan oikeassa.
Mutta kyllä sitä paikallistakin asiaa olis paljon enemmäksi aikaa, ku nyt tarjotaan. Syventäviä pitkiä juttuja ei enää tehdä, kunnallispolitiikastakaan ei nykyisin kuule mitään. Kainuussa on monta kuntaa, joiden asioita vois tarkemmin puida.
Sitäpaitsi! Ainahan ne sanoo, että kato netistä lisää. Miten sitä asiaa sinne riittää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ei ei, kun oikea vaihtoehto on ottaa sitä lähetysaikaa vähemmäksi. Valtakunnalle enemmän aikaa, nyt tuo 10- 14 vois olla vaikka 9- 16.
Paikallista asiaa ei tosiaankaan riitä kahdeksaksi tunniksi , vai paljonko sitä lähetysaikaa on. Siinä oot ihan oikeassa.
Mutta kyllä sitä paikallistakin asiaa olis paljon enemmäksi aikaa, ku nyt tarjotaan. Syventäviä pitkiä juttuja ei enää tehdä, kunnallispolitiikastakaan ei nykyisin kuule mitään. Kainuussa on monta kuntaa, joiden asioita vois tarkemmin puida.
Sitäpaitsi! Ainahan ne sanoo, että kato netistä lisää. Miten sitä asiaa sinne riittää?Johtopäätöksenä voidaan jälleen todeta se karu totuus, että vaikka paikallisohjelmien pituus lyhenee niin myös laatu heikkenee siinä ohessa.
Kyllä synkältä näyttää tulevaisuus erityisesti Kainuun ja muiden pienempien alueradioiden kohdalla, mikäli juna puksuttelee samaa rataa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johtopäätöksenä voidaan jälleen todeta se karu totuus, että vaikka paikallisohjelmien pituus lyhenee niin myös laatu heikkenee siinä ohessa.
Kyllä synkältä näyttää tulevaisuus erityisesti Kainuun ja muiden pienempien alueradioiden kohdalla, mikäli juna puksuttelee samaa rataa.Kyllä sitä asiaa Kainuusta riitti vielä parikymmentä vuotta sitten useampia tunteja päivässä, aamusta alkaen. Oli mielenkiintoisia juttuja ja ihmisiä. Juontajillakin oli mukavat jutut, asia mutta huumoriakin, eikä mitään kahden toimittajan kikattelua eikä keskenään omista asioista höpöttämistä. Tällöin oli Jura Tarvasaho, Minna Jauhiainen, Minna Tervonen, Kari Kinnunen ja Harri Nousiainen. Taisi olla Jarmo Nuotiokin. Kelpasi niin vanhemmille kuin nuoremmillekin, ilolla sitä kuunteli. Nyt ei jaksa Kainuun Radiota kuunnella yhtään, kanavaa olen vaihtanut jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä asiaa Kainuusta riitti vielä parikymmentä vuotta sitten useampia tunteja päivässä, aamusta alkaen. Oli mielenkiintoisia juttuja ja ihmisiä. Juontajillakin oli mukavat jutut, asia mutta huumoriakin, eikä mitään kahden toimittajan kikattelua eikä keskenään omista asioista höpöttämistä. Tällöin oli Jura Tarvasaho, Minna Jauhiainen, Minna Tervonen, Kari Kinnunen ja Harri Nousiainen. Taisi olla Jarmo Nuotiokin. Kelpasi niin vanhemmille kuin nuoremmillekin, ilolla sitä kuunteli. Nyt ei jaksa Kainuun Radiota kuunnella yhtään, kanavaa olen vaihtanut jo vuosia sitten.
Joo, mutta noiden vuosien aikana Kainuun elinvoima on kadonnut anahittomiin; suurin osa väestöstä on vanhuksia, joista ei juuri jutunjuurta irtoa. Kilpailijana on nyt myös netti, jossa kaikki vähänkin uutisarvoinen vatvotaan jo moneen kertaan ennen kun radio ehtii mukaan.

Sama on tapahtunut lehdelle, Kainuun Sanomille.
Muutos on iso, eikä hyvä. Tämä idea, että juontaja itse voisi olla kiinnostavaa ohjelmaa, on pyllystä.
Ainoa viimeaikainen hyvä uudistus on ollut se, että alueohjelmilta lyhenneettiin lähetysaikaa, keskipäivän tunnit tulee valtakunnalliseksi. Sietäis lyhentää lisääkin.
En kuuntele radiota enää kuin klo 10-13 tai 14. Maunuksela ei oo huono. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama on tapahtunut lehdelle, Kainuun Sanomille.
Muutos on iso, eikä hyvä. Tämä idea, että juontaja itse voisi olla kiinnostavaa ohjelmaa, on pyllystä.
Ainoa viimeaikainen hyvä uudistus on ollut se, että alueohjelmilta lyhenneettiin lähetysaikaa, keskipäivän tunnit tulee valtakunnalliseksi. Sietäis lyhentää lisääkin.
En kuuntele radiota enää kuin klo 10-13 tai 14. Maunuksela ei oo huono.Minä en kuuntele 14:n jälkeenkään Uutisoivat että lakossa oli
Oy
Oy
Oy
Oy
Oy
ja Oy.
Suosittelen että Yle Kainuukin menisi lakkoon. Tai lopetettaisiin kokonaan.
Mistään Maunuksesta en ole kuullutkaan jote ei haittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama on tapahtunut lehdelle, Kainuun Sanomille.
Muutos on iso, eikä hyvä. Tämä idea, että juontaja itse voisi olla kiinnostavaa ohjelmaa, on pyllystä.
Ainoa viimeaikainen hyvä uudistus on ollut se, että alueohjelmilta lyhenneettiin lähetysaikaa, keskipäivän tunnit tulee valtakunnalliseksi. Sietäis lyhentää lisääkin.
En kuuntele radiota enää kuin klo 10-13 tai 14. Maunuksela ei oo huono.Samaan kerhoon on puonnut Radio Kajaus, joka siis uutenavuotena kuopataan lopullisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta noiden vuosien aikana Kainuun elinvoima on kadonnut anahittomiin; suurin osa väestöstä on vanhuksia, joista ei juuri jutunjuurta irtoa. Kilpailijana on nyt myös netti, jossa kaikki vähänkin uutisarvoinen vatvotaan jo moneen kertaan ennen kun radio ehtii mukaan.
Mustalta näytästää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kuuntele 14:n jälkeenkään Uutisoivat että lakossa oli
Oy
Oy
Oy
Oy
Oy
ja Oy.
Suosittelen että Yle Kainuukin menisi lakkoon. Tai lopetettaisiin kokonaan.
Mistään Maunuksesta en ole kuullutkaan jote ei haittaa.Jos et ole Marko Maunukselan ohjelmasta Paikka auringossa edes kuullut, niin et kyllä ole yhtään kartalla, mistä täällä edes keskustellaan. Mee kahville, ku et koko keskusteluaiheesta mitään tiedä.
- Anonyymi
Kyllä Kajaanin kolmet jiit on tainnu valua Kuopion ja Joensuun sijasta juurikin tuonne Ouluun. Oulu tulevaisuudessa kuivattaa Kainuun radion varmasti aivan kokonaan, joka on vain pieni rikka tässä kasassa.
Jos pitäisi valita valtakunnallisen ja Oulun radion väliltä, niin valinta kallistuu valtakunnalliseen, jos Oulun radiossa ei puhuta hölkäsen pöläystä Kainuusta.
Itse kainuulaisena tunnen alentuvaisuutta Oulun radion korvatessa oman paikallisradiomme.
Kyllä Kuopion ja Joensuun aluradioiden liittäminen Kainuun radioon olisi parempi vaihtoehto, kuin Oulun radion. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Kajaanin kolmet jiit on tainnu valua Kuopion ja Joensuun sijasta juurikin tuonne Ouluun. Oulu tulevaisuudessa kuivattaa Kainuun radion varmasti aivan kokonaan, joka on vain pieni rikka tässä kasassa.
Jos pitäisi valita valtakunnallisen ja Oulun radion väliltä, niin valinta kallistuu valtakunnalliseen, jos Oulun radiossa ei puhuta hölkäsen pöläystä Kainuusta.
Itse kainuulaisena tunnen alentuvaisuutta Oulun radion korvatessa oman paikallisradiomme.
Kyllä Kuopion ja Joensuun aluradioiden liittäminen Kainuun radioon olisi parempi vaihtoehto, kuin Oulun radion.Niin ja Kainuun kolmet ännät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Kajaanin kolmet jiit on tainnu valua Kuopion ja Joensuun sijasta juurikin tuonne Ouluun. Oulu tulevaisuudessa kuivattaa Kainuun radion varmasti aivan kokonaan, joka on vain pieni rikka tässä kasassa.
Jos pitäisi valita valtakunnallisen ja Oulun radion väliltä, niin valinta kallistuu valtakunnalliseen, jos Oulun radiossa ei puhuta hölkäsen pöläystä Kainuusta.
Itse kainuulaisena tunnen alentuvaisuutta Oulun radion korvatessa oman paikallisradiomme.
Kyllä Kuopion ja Joensuun aluradioiden liittäminen Kainuun radioon olisi parempi vaihtoehto, kuin Oulun radion.Kyllä itekkin jos pitäisi muuttaa Kainuusta pois, niin Joensuuhun tai Kuopioon muuttaisin. Ouluun en todellakaan lähtisi, kulttuurierokin niin huima kainuulaiseen kulttuuriin verrattuna!
- Anonyymi
Ratioista en niinkään tiijä. Hyvää musaa kun soittaisivat. Vaan Kainuussa lehdet ovat luisumassa alamäkeen. Sotkamon pänikkäsanomat ainoana kertoo paikallisia uutisia ajallaan ja oikein, Iltasanomiinkiin päässeestä kuorma-autolla ajaneesta rattijuoposta Sotkamon lehtykäinen netissä kertoi jo perjantaina, maakuntalehti kaksi päivää myöhemmin. Loisteen kunnille antamista rahoista uutisviive oli monta päivää. Ostin uutisten takia lukemisoikeudet Sotkamolaiseen, jotta pysyisi jotenkin kartalla paikallisista tapahtumista.
- Anonyymi
Poliisin sivut kertoo kohta enemmän kainuun asioista kuin radio. Tai lehti. Etenkin viikonloppuna. Perjantain rattijuoposta ei ole toimituksessa kukaan kirjoittamassa ennen maanantaita, ja useinhan sekin kirjoitus on kopioitu poliisin sivuila niiden tiedotteesta sanasta sanaan.
Oikeasti tilaisin lehden, jos se kertoisi koko maakunnan asiat yhdessä lehdessä. Ulkomaan uutisia on turha kainariin julkaista, ne luetaan muualta.
Sitten oma lukunsa on tuo urheilu, se on kallis toimitus kun tekee viikonlopputöitä. Mihinkäs ne urheilu-"uutiset" tyrkättäis pois lehteä pilaamasta?
Media on murroksessa, kauttaaltaan. - Anonyymi

Media on murroksessa, kauttaaltaan.Pänikkäkylän lehdessä on näköjään viikonloppunakin. Muista en tiijä enkä muita tillaa.
- Anonyymi
Ihan älytöntä SLP:ltä julkaista useaa lehteä näin vähäväkisessä maakunnassa! Paikallislehdet kannattaisi yhdistää yhteen lehteen, KAINUUN SANOMIIN.
- Anonyymi
Tänä aamuna p ä ä l l i k k ö Oittinen oli äänessä, ja kertoi toivottaneensa ennen vuodenvaihetta t y ö n t e k i j ö i l l e hyvää uutta vuotta.
Mielenkiiintoisia sanavalintoja ;) Jotenkin herraskaista - Anonyymi
Yhtenä aamuna juontajana voisi olla ikäihminen (siis minä), joka osaan puhua sille Kainuun väestön osalle, joka tässä maakunnassa kuitenkin on enemmistönä, eli 50-vuotiaille. Samalla voisin soitella meille sopivaa musiikkia, kuten humppaa, vanhaa rockia, ikivihreitä ja niin edelleen. Olisi siis meillekin jotain tarjontaa sen jatkuvan teinien kikattamisen vastapainona.
- Anonyymi
Miksi Kainuuseenkin on tumpattu jonninjoutavia kaupallisia hömppäradioita?!! Pysyisivät siellä kohdealueilla eli etelän vetelissä kaupunkikeskuksissa. Kainuuhan on niin syrjäinen, ettei tommosija hömppölässykanavia kannata pyörittää.
Vastapainoksi pitää sitten Kajaus lakkauttaa ja Radio Kajaani (maakuntamme kuuluvuusalueilla (98.9 MHz ja 103.6 MHz) ajettu ihan lasten tasolle, ei siis pelkästään musiikin osalta!!
Mitä se ennee hyvejää kolomen ännän Kaennnuussa ratijookaan kuunnella! - Anonyymi
Miksi Kainuuseenkin on tumpattu jonninjoutavia kaupallisia hömppäradioita?!! Pysyisivät siellä kohdealueilla eli etelän vetelissä kaupunkikeskuksissa. Kainuuhan on niin syrjäinen, ettei tommosija hömppölässykanavia kannata pyörittää.
Vastapainoksi pitää sitten Kajaus lakkauttaa ja Radio Kajaani (maakuntamme kuuluvuusalueilla (98.9 MHz ja 103.6 MHz) ajettu ihan lasten tasolle, ei siis pelkästään musiikin osalta!!
Mitä se ennee hyvejää kolomen ännän Kaennnuussa ratijookaan kuunnella!- Anonyymi
Totta horiset. Minä olen myynyt koko ration ihan tarpeettomana.
- Anonyymi
"Kajaus lakkauttaa" Sitäkö ei olisi saanut yrityskauppoja tehdä? Etkö sinä torvelo osaa valita raidosta mieleistäsi kanavaa?? Vali vali vali vali vali. Sinun mielestäsi kaikien pitäisi palautua 1940 luvulle. Ajattele, ilman kehitystä sullakaan ei olisi internettiä missä ruikuttaa joutavia

Eipä sitä oo ennee mittään kanavvoo jota kuunnella, kun vaen näetä tyhjänpäeväsijä hömppäkanavija!!
Ylä-Kaennuussa nuo kaopalliset hömppäkanavat eivät onneksi kuulu, mutta myö eteläkaennuulaeset jouvumma kärsimmään näestä. Saesivat Kaennuusta sammuttoo kaekki kaopalliset hömpät ja jättee piälle vaen Ylet ja Novat, tae tiällä on kohta Helesingin ja Oulun malli. Näen vielä reilut 15 vuotta sittä olttiin suunnilleen ilman aenottakkaan lässynlässy asemoo, eikä yhtään sen kaovemmin! Yhessä Novassahhii riittee sitä hömppee aevan tarppeeksi...
Van kyllä minä ossoon itelleni kanavan valita ja se on Ratijo Sandels, joko Iisalamen tuajuuvvella 106.3 MHz tae Nilsiän tuajuuvella 98.5 MHz. Suattaapa se Kuopijonnii Santelssi eli 104.6 MHz monasti soettoo ohjelmijjaan tiällä Kaennuussahhii.
Mutta ossootko sinä valita sitä mielestäsi kanavoo??
Mitä oekeen tuas tarkotit tuolla "1940-luvulle palloomisella"?
- Anonyymi
Nythän taas Oulun ja Kainuun radijoissa pääjuontovastuuta vetää lähes teini, 26 vuotias Henna Korkala.
Onneksi hän ei kuitenkaan ole niitä pahimman pään kikattelijoita, kuin ne eräät Kajjjaanin leidit.... 😃
Kainuu jää häneltä käytännössä miltei unohduksiin, mutta ymmärtäähän sen kun on rannikon suurkaupungista Oulusta kotoisin.- Anonyymi
Hieman tai jopa paljonkin tätä kainuulaista kyllä huvitti kun kyseinen Henna Korkala "vaahtosi" Oulun seudulla liikkuvasta yksittäisestä ilveksestä.
Tulis vaan vierailemaan tänne Kainuuseen, niin suhteuttaminen asioihin toimisi paremmin....
- Anonyymi
Kun tässä aukaisin radion niin luulin siellä toimittavan Tingon - ei, vaan sehän on
Nousiainen - missä lienee ollut evakossa? Entäpä missä on Seikola, Trvasaho ja Ranstakan isäntä? Pitäisikkö aloittaa päivän puheenaiheet? - Anonyymi
Kuka jaksaa kuunnella ei varmaan kukaan Ei soiteta Suomalaista musiikkia vanhemmat onneksi on Radio pooki josta tulee hyvää musiikkia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502234Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖24889- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51831Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me119824Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733