Rokotebisnes

Tuntuu aika oudolta,että tulevan infulenssan tyyppi tiedetään jo kahdesta kolmeen vuoteen etuajassa,jonka rokotteen valmistajat tarvitsevat. Nytkin on menossa terveydenhoitojärjestelmälle kallis huti,kun rokote ei ollutkaan sopiva tälle infulensalle. Muutamanakin vuonna rokotteen otettuani en ole ollut koskaan niin pitkäkestoisen flunssan kourissa,kuin sinä vuonna. Tänä vuonna tehtiin koe,että toinen meidän perheessä otti kaikki mahdolliset maksulliset ja maksuttomat rokotteet ja toinen ei,mutta molemmat sairastui samaan aikaan ja samaan flunssaan. Mielipiteeni on,että rokotteiden myynti on vain sen valmistajien tekemä miljardibisnes.
12265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kukavastuussa"
Ihmiset itse on vastuussa.

Lääkärit ym voivat suositella roketteita ottamaan ja ihmiset toki ottaakin,mutta kun rokotteen ottaa niin siinä nimen omaan laitetaan infulenssa bakteereita ihmisten kehoon eli siillä rokotteella.

Valitettavasti siinä käy yleensä niin että sen saa melkoisella todennäköisyydellä.

Myös sikarokotteessa on mahdollista saada muita sairauksia mukaansa loppuiäksi.

Myös koirille annettavat piikitykset johtavat yleensä syöpäkasvaimiin lähes poikkeuksetta.

Äänestä

Olen kiertänyt rokotteiden ottamista vuosikausia,enkä ole ollut yhtään sairaampi kuin toisetkaan lähipiirissä olleet.

Äänestä

Eihän rokotteista ole hyötyä kun kansa elää holtittomasti välittämättä mitään terveydestään.Kuljetaan ilman villasukkia ja kunnon lämpimiä ja kuivia vaatteita kylmässä ilmassa. Joensuu pilaa tietoisesti hengitysilman bisneksillään jotka rokottavat asukkaiden kukkaroa. Fortumin kaasutuslaitos syytää myrkkyä ympäristöön niin että keuhkot ovat niin kipeät että loppu tuntuu tulevan. Mikä porukka täällä määrää kaikesta kun mikään ei ole järjellistä? Koko Joensuun poliitikko ja virkamiesjohto pitää vaihtaa ja viedä oikeuteen vastaamaan ihmisten elämän pilaamisesta joka on jatkunut vuosikymmeniä. Siksi täällä on Suomen heikoin talous jota mitataan työttömyydellä. Ja valemedia työntää vuodesta toiseen entistä ihmeellisempiä juttuja pilven reunaltaan. Kaikki kurjuus on lähtöisin kouluista jotka opettavat pelkkää utopiaa joka ei todeksi muutu edes rokottamalla.

Äänestä

Aika outoja nämä rokotteiden kanssa leikittelevät päättäjät,nyt mietitään vasta onko tästä yli 65 vuotiailla lähes pakolla tarjotusta rokotteesta mitään hyötyä. Moni ikäihminen luotti kotiin tulleeseen tiedotteeseen pneumakokki rokotteen tarpeellisuudesta ja maksoi 90 euroa vaikka viimeisistä rahoistaan lunastaessaan apteekista kalliin rokotteen.

Äänestä
  • On+keksitty+uusi+uskonto:Rokoteusko.+Yhteistä+kaikilla+uskonnoilla+on+vallan+vahvistaminen+ja+rahojen+kynintä.+Rokottamisessa+onkin+sama+kannatus+kuin+muissa+uskonnoissa+n+70%.+Parempaan+suojautumiseen+johtaisi+kyllä+turismin+lopettaminen.+Näin+säästyisi+rahaa+ja+jäisi+aikaa+työnkin+tekoon.+Eiköhän+maakunnan+suurtyöttömyys+johdukin+siis+lopulta+rokottamisesta,ainakin+rahat+rokotetaan+perinpohjin+kepulaisten+toimesta+kaikenkarvaisilla+hankkeilla+ja+yrityksillä.

    Äänestä

Sanot olleesi "pitkäkestoisen flunssan kourissa", mutta entä influenssan? Sitä vastaanhan sinä sen rokotuksen otit. Sairastuitko siihen?

Äänestä

Lääkärit varmaan osaa paremmin kertoa,onko vaiva flunssa,vai infulenssa,kun kestoaika on yli kaksi viikkoa ja kuume korkeimmillaa 39 astetta. Itsehoitona kuumat juomat lepo ja oleskelua sisätiloissa,eikä kuormitusta terveysjärjestelmille.

Äänestä

Mielestäni rokotteet pitää saada ilmaiseksi,kun niiden hyöty näyttää olevan arpapeliä. 90 euroa sellaisesta rokotteesta,jonka teho on kyseenalainen,tuntuu kovalta hinnalta.

Äänestä

Rokotteet ovat tärkeitä sellasille joilla on joku perussairaus tai ikää vähintään 65 v.
Itselläni on riittävästi ikää ja myös noita perussairauksia ja otan, vaikka matolääkkeet jos ilmaiseksi saa. Otin Pneumokokki rokotteenkin, vaikka siitä piti maksaa. En pelkää kuolemaa, mutta rakastan elämää.
Te valittajat voitte olla edelleen ilman rokotteita ja jatkaa tupakointia, pössyttelyä ja dokaamista entistäkin suuremmalla innolla. Omathan on hautajaisenne.

Äänestä

Luulen,että rokotteiden suurin hyöty on siinä,että sen ottajalle tulee mahdollisesti turvallisuuden tuntu,jota tässä kylmässä maailmassa tarvitaan,vaikka ei tiedä sen vaikutuksesta höykösen pöläystä.

Äänestä

Älkää hitossa ottako rokotteita! Niiden tarkoitus on vanhuksilla tappaa nämä rasittamasta yhteiskuntaa. Toinen tarkoitus on tuhota lastemme terveys ja tehdä heidät steriileiksi. Mikä oli oikeasti "sikapiikin" tarkoitus? Suomalaiset on jaettu A, B ja C-luokkiin. Tämän myöntää sisäministeriökin. Ryhmä A:han kuuluu ministerit, kansanedustajat, korkeimmat virkamiehet. poliisit, rajavartijat jne, Sekä tietysti huippurikkaat ja isojen firmojen kihot. Näille oli eri ERI rokotteet "sikapiikillä" kuin rahvaalle / tai olivat plaseboa. Sikapiikistä informoitiin että se aiheutti osalle Pohjolan väestöä aivovaurion joka ilmeni narkolepsiana. Kyse oli siis rodullisesti kohdistetusta hyökkäyksestä meitä kohtaan. Kyse oli ilmeisesti kansan lamaannuttamisesta tulevaa matuvyöryä simällä pitäen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukavastuussa kirjoitti:

Tuntuu aika oudolta,että tulevan infulenssan tyyppi tiedetään jo kahdesta kolmeen vuoteen etuajassa,jonka rokotteen valmistajat tarvitsevat. Nytkin on menossa terveydenhoitojärjestelmälle kallis huti,kun rokote ei ollutkaan sopiva tälle infulensalle. Muutamanakin vuonna rokotteen otettuani en ole ollut koskaan niin pitkäkestoisen flunssan kourissa,kuin sinä vuonna. Tänä vuonna tehtiin koe,että toinen meidän perheessä otti kaikki mahdolliset maksulliset ja maksuttomat rokotteet ja toinen ei,mutta molemmat sairastui samaan aikaan ja samaan flunssaan. Mielipiteeni on,että rokotteiden myynti on vain sen valmistajien tekemä miljardibisnes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu