Pankakosken tappo - syyt Lieksan rappioon

Lieksassa on tapahtunut reilun puolenvuoden sisällä ( elokuusta helmikuuhun) jo 3 henkirikosta.

Erään uutisoinnin mukaan Lieksassa eniten poikamiehiä suhteellisesti. Lieneekö yhteyttä väkivaltaan? En väitä, että se olisi näiden tappojen ja murhien syy, mutta noin yleisellä tasolla?

Ehdotan, että Lieksa helpottaisi esim. venäläisten ja ukrainalaisten naisten muuttoa tänne. Näin syntyisi lisää lapsia, ja ihmisten lisääntyessä yrittäjyyttä ja työpaikkoja.

Maahanmuutto ei Lieksan ongelmia ratkaise, koska he muuttavat muualle heti kun pääsevät. Lisäksi maahanmuuttajamiehet vinouttavat sukupuolijakaumaa entisestään.

Lapsi tuo leivän tullessaan. Katsokaa vaikka länteen, erityisesti Oulun seudulle.
14641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niin, kun kirjoitin "maahanmuutto ei Lieksan ongelmia ratkaise", tarkoitin tietenkin tänne väkisin tuotuja turvapaikanhakijoita. Eri asia on töihin ja synnyttämispuuhiin tulevat.

Ihan vaan täsmennys, ettei viesti vaikuttaisi ristiriitaiselta......

Äänestä
  • No somalit kyllä synnyttävät, mutta siihen se heidän panoksensa sitten jääkin. Elävät Lieksassakin omissa oloissaan kuten muuallakin - tukien varassa.

    Äänestä

  • Somalit ovat väkisintuotuja turvapaikanhakijoita. Heidänkin määränsä vähenee, koska eivät viihdy. En tarkoittanut heitä.

    Äänestä

Oulun seudulla suuren syntyvyyden syynä on lahkolaisuus. Lahkoperheissä on toistakymmentä lasta. Mielestäni sekään ei ole hyvä asia - lahkolaisuus ainakaan.

1Äänestä
  • Mitä tulee " lahkolaisiin", niin Lieksassa on väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisen paljon " lahkolaisia", täällä on seuraavien uskonnollisten yhteisöjen kokoontumistilat:1. Ev.lut. 2. Ortodoksit 3. Helluntalaiset 4. Adventistit 5. Esikoislestadiolaiset 6. Jehovan todistajat 7. Karismaattinen seurakunta ( jonka nimeä en muista) , ja voi olla muitakin.

    Mutta lapsia ei silti synny, joten naisia Venäjältä. Ja metsästys ei auta vaimon saannissa, karhuun törmää metsässä helpommin.....

    1Äänestä

  • Pankakoskelainen kirjoitti:

    Mitä tulee " lahkolaisiin", niin Lieksassa on väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisen paljon " lahkolaisia", täällä on seuraavien uskonnollisten yhteisöjen kokoontumistilat:1. Ev.lut. 2. Ortodoksit 3. Helluntalaiset 4. Adventistit 5. Esikoislestadiolaiset 6. Jehovan todistajat 7. Karismaattinen seurakunta ( jonka nimeä en muista) , ja voi olla muitakin.

    Mutta lapsia ei silti synny, joten naisia Venäjältä. Ja metsästys ei auta vaimon saannissa, karhuun törmää metsässä helpommin.....

    Nykyään lähes kaikilla on netti, joten sitä kautta kyllä pystyy naisseuraa saamaan ja ihan suomalaista, enkä tarkoita maksullista.

    Äänestä

  • No, eipä näytä Lieksassa netti paljon auttavan! Ja suomalaiset naiset varmaan juoksevat riemusta kiljuen tänne!

    Venäläisiä ja ukrainalaisia naisia. Siinä ratkaisu.

    Äänestä

  • Pankakoskelainen kirjoitti:

    Mitä tulee " lahkolaisiin", niin Lieksassa on väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisen paljon " lahkolaisia", täällä on seuraavien uskonnollisten yhteisöjen kokoontumistilat:1. Ev.lut. 2. Ortodoksit 3. Helluntalaiset 4. Adventistit 5. Esikoislestadiolaiset 6. Jehovan todistajat 7. Karismaattinen seurakunta ( jonka nimeä en muista) , ja voi olla muitakin.

    Mutta lapsia ei silti synny, joten naisia Venäjältä. Ja metsästys ei auta vaimon saannissa, karhuun törmää metsässä helpommin.....

    Lieksan lahkolaiset ovat jo ikäloppuja eikä lapsia ole odotettavissa.

    2Äänestä

  • Siksi naisia pitääkin saada lisää.

    Toinen vaihtoehto on Lieksan kutistuminen Valtimon kokoiseksi KUNNAKSI.

    Lieksan kutsuminen kaupungiksi muuttuu ironiaksi. Sanotaan Lieksan " kaupunki" ja virnuillaan ivallisesti....

    Äänestä

  • Pankakoskelainen kirjoitti:

    Siksi naisia pitääkin saada lisää.

    Toinen vaihtoehto on Lieksan kutistuminen Valtimon kokoiseksi KUNNAKSI.

    Lieksan kutsuminen kaupungiksi muuttuu ironiaksi. Sanotaan Lieksan " kaupunki" ja virnuillaan ivallisesti....

    Lieksa on kunta. Lieksa -minisen kunnan numero on 422. Eikä se ole mikään vitsi, vaan tosiasia. Tämänkin palstan alussa lukee: "Keskustele Lieksan kunnan asioista." Kaupungista ei kirjoiteta mitään.

    2Äänestä

Aloittajalle.
Älä höperehdä, yritystoiminta sen leivän tuo, ei lapset. Tuo sanonta ei ole tätä päivää - eli sinä et ymmärrä mitä se tarkoittaa. Se kuului historiaan jääneeseen agraariyhteiskuntaan ja on tähän päivään niin typerä lausahdus kuin olla voi, kuten suurin osa noista vanhoista "viisauksista".
Yhtään työpaikkaa ei synny jos ei ole yrityksiä jotka työllistävät. Kuntien ja valtion hallinon työpaikat eivät tuota sellaisenaan. Ne ovat mahdollisia vain yritystoiminnan ansiosta.
Olkoon sitten yrittäjänä, yksityinen, valtio tai kunta (harvemmin), niin aina on oltava yritys joka antaa omistajalleen tuottoa. Tästä toiminnasta maksetaan monenlaisia veroja, mm. alv., ja lopulta vielä tuotostakin maksetaan veroa. Samoin yrityksen työntekijät maksavat palkastaan veroa, sekä päivittäiseen elämiseensä tarvittavista ostoista (alv., alkoholivero, tupakkavero jne). Jos kyseessä on valtio-omisteinen yritys saa valtio tuloa myös sen tuotosta.
Nämä tuotot, niin vero kuin myös valtion yrityksen tuotto, menevät siihen kassaan josta sitten maksellaan niin opettajien (joita tälle sivustolle kirjoittelevien ymmärryksen perusteella on liian vähän) kuin verovirkailijoidenkin palkat.
Sieltä se tulee lapsilisäkin. Ja mistäs muualta se tulee työstäkieltäytyjän päivärahakaan kuin valtion kassasta Sen päivärahan on mahdollistanut juuri tuo nimenomainen yritystoiminta - ei lapset.

Äänestä
  • Eipä niillä yrityksillä ole asiakkaita, jos ei ole ihmisiä.

    Ihmisiä nyt vaan ei synny tyhjästä.

    Lapsi tuo leivän tullessaan.

    Ja aika monet venäläiset naiset Lieksassa käyvät töissä. Eivät he ole mitään sossunelättejä, ainakaan kaikki.

    Äänestä

  • Lieksa voisi vuonna 2028 yrittää kuntaliitosta Valtimon kanssa. Jos Valtimo, joka todennäköisesti on tuolloin suurempi kunta- meidät kelpuuttaa....

    Lisätään vaan yrittäjyyttä, mutta mistä asiakkaat, jos ihmisiä ei ole?

    Nytkin kaupungilla tyhjiä liiketiloja pilvin pimein.

    Yrittäjyys on kyllä hyvä asia, mutta varmaan asiakkaitakin pitäisi olla......

    Äänestä

  • Pankakoskelainen kirjoitti:

    Eipä niillä yrityksillä ole asiakkaita, jos ei ole ihmisiä.

    Ihmisiä nyt vaan ei synny tyhjästä.

    Lapsi tuo leivän tullessaan.

    Ja aika monet venäläiset naiset Lieksassa käyvät töissä. Eivät he ole mitään sossunelättejä, ainakaan kaikki.

    Voi Pankakoskelainen tuota sinun logiikkaas. Perehtyisit nyt edes vähän asioihin ja taustoihin - jos kykysi siihen riittää. Ilmeisesti ei.
    Jos ajattelun ja älyn taso on tuota niin eipä tarvii miettiä miksi LIeksalla menee huonosti.
    Et siis tosiaankaan ymmärrä tuon lauseen juonta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pankakoskelainen kirjoitti:

Lieksassa on tapahtunut reilun puolenvuoden sisällä ( elokuusta helmikuuhun) jo 3 henkirikosta.

Erään uutisoinnin mukaan Lieksassa eniten poikamiehiä suhteellisesti. Lieneekö yhteyttä väkivaltaan? En väitä, että se olisi näiden tappojen ja murhien syy, mutta noin yleisellä tasolla?

Ehdotan, että Lieksa helpottaisi esim. venäläisten ja ukrainalaisten naisten muuttoa tänne. Näin syntyisi lisää lapsia, ja ihmisten lisääntyessä yrittäjyyttä ja työpaikkoja.

Maahanmuutto ei Lieksan ongelmia ratkaise, koska he muuttavat muualle heti kun pääsevät. Lisäksi maahanmuuttajamiehet vinouttavat sukupuolijakaumaa entisestään.

Lapsi tuo leivän tullessaan. Katsokaa vaikka länteen, erityisesti Oulun seudulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu