Helsingin hovioikeus on linjannut tänään 23.2.2018 antamassaan tuomiossa, että Jehovan todistajien vapauttaminen asepalveluksesta syrjii totaalikieltäytyjiä.
Oikeuden mukaan muiden vakaumuksensa vuoksi siviilipalveluksesta kieltäytyvien erilainen kohtelu on perustuslain vastaista ja syrjivää.
Jehovan todistajien erilaista kohtelua ei voida pitää hyväksyttävänä.
Nonii. . . .nyt on päästy asiaan.
Eikä tässä "uskonnonvapauden " hokeminen auta. Ensin maan laki ja sitten vasta uskonnonvapaus.
Kunhan ottavat vielä Jehovan todistajien sisäiset rangaistusmenetelmät syyniin ja tekevät niistä samankaltaisen päätöksen.
Nyt voitte sitten laulaa: "nyt mua viärähän linnasta linnahan, nyt mua viärähän linnasta linnahan...."
tai sitten Veikko Leinosen harmiksi otetaan käyttöön siviilipalvelus. On se noloa hänelle myöntää erehtyneensä.
Onhan se käytössä jo monessa muussakin maassa Jehovan todistajilla.
Jehovien vapautus armeijasta syrjivää
35
470
Vastaukset
- luuserius.pois
Armeijasta ja työnteosta kieltäytyjät voitaisiin lähettää opetusleirille Pohjois-Koreaan.
- orfi
Onko kirjoittajan periaate: " Kosto elää ja vaikuttaa." Mitä vahingoniloa paistaakaan kirjoittelussa. Miten päätös vaikuttaa omaan elämääsi? Kosto ja kateus ovat monen suurin pahe.
- sörkkäänvaan
orfi kirjoitti:
Onko kirjoittajan periaate: " Kosto elää ja vaikuttaa." Mitä vahingoniloa paistaakaan kirjoittelussa. Miten päätös vaikuttaa omaan elämääsi? Kosto ja kateus ovat monen suurin pahe.
Näin: Buahaha. . . . .buahahahah. . . .
Olen tosiaan kateellinen teidän linnareissuillenne.
Paljonko tarjotaan? 5v per nuppi. Buhahahah. . .. .buahahahah,. . .
Ihan oikein luusereille. "Armeijasta ja työnteosta kieltäytyjät voitaisiin lähettää opetusleirille Pohjois-Koreaan. "
Ei taida Kimin dynastia arvostaa näitä vääräuskoisia.
- Rapurainen
Kun kieltäytyvät maan ulkoisen turvallisuuden osallisuudestaan. Sen saisi hoitaa muut.
Niin saisivat kieltäytyä myös maan sisäisen turvallisuuden osallisuudesta.
Ja lupaisivat olla vaivaamatta poliisia. Eikö niin todistajat ? Laittakaa Leinoselle pyyntö ja USA:aan myöskin, vartiotorniseuralle. - Älätapa
Mieluummin vankila kuin tappaminen. Ei ole mitenkään uutta historian kulussa. Vankilaan heitettiin varhaiskristittyjäkin eri syistä. Totteleminen koetellaan eri tavoin. Puhdas omatunto arvokas Jumalan edessä. Jokainen tekee omat valintansa. Onhan uskonnot ryvettäneet verellä itsensä kautta historian sivun. Ei mikään ylpeilemisen aihe. Suuri Babylon, sillä kerrotaan olevan suuri verivelka.
- Jestoni
Mutta tuossa Rapurainen toi esiin sen, että todistaja antaa lähimäisensä roiston murhattavaksi, auttamatta. Poliisin soittaa omaa turvallisuuttaan varten.
Ja sitten puheeksi otettuna näemmä etsii vartiotornista sitaatin. Mistä numerosta ? - Älätapa
Miten niin, mistä Vartiotornista? Jokainen Raamattua tunteva tietää, että puhdas omatunto on hyvä asia ja todellisuus uskonnon osallisuudesta on jokaisen ajattelevan ihmisen tiedossa. Myöskin, jos olet lukenut Suuresta Babylonista Ilmestyskirjasta, tiedetään sen olevan syyllinen verivelkaan. Miten paljon mn.... on lukenut Raamattua? Miten on Rapurainen alias Jetsoni alias mn....? Sanojen helinääkö vai tottelevaisuutta? Aina löytyy porsaanreikiä tottelevaisuuden väistämiseen. Se on nähty vuosien saatossa. Kovaa meteliä, tekoja vähän.
Täyttä kirkasotsaista epärealistista sontaa. Muiden tekemän rauhantilan aikana on hyvä lässyttää. Sodan aikana puolustuskyvytön on hyvin heikoilla, ja lisäksi sälyttää hommansa muille. Eipä silti, ei se minua haittaa vaikka jehikset odottavat sormi suussa ja rektumissa tappamistaan.
- auranvanne
Voi kysyä, keissä toteutuu: "He takovat miekkansa..... Jesaja 2: 2-4?
- kalpatpat
YK:n päämäärä on juuri tuo "miekat auranvanteiksi"
Entä lahko siitä ?
”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytynei-tä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)
-Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.
Siten ei vartiotorniseuran kirjoitukselle ole mitään oikeita perusteita, kuten se ei ole pyrkinyt esittämäänkään.
Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)
Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.
-Eikö todistajia punastuta ajatus soittaa ovikelloa ja lukea vartiotornista, että YK on salaliitto
vartiotornikaupustelijoita vastaan ?
Niin vartiotorni siis kuitenkin kirjoittaa. Eikä tarvitse kuin uskoa.
- niin_ja
Omana armeija-aikanani 80-luvulla ei Jehovia vielä vapautettu vaan he palvelivat aseettomina, esimerkiksi lähetteinä.
- exjtlinnassa
Minä oli kirjurina TVL:n tienrakennustyömaalla Korsossa. Yöni oli Seutulan työsiirtolassa.
Oli niin hyvä homma ja tein työni niin hyvin, että minulle tarjottiin vankeusajan jälkeen työmaalta vakituista kirjurin paikkaa ja mahdollisuutta opiskella rakennusmestariksi.
Työmaan rakennusmestari katseli vierestä kun minä tein hänen hommiaan, massalaskuja, piirrustuksien valmistelua, piirtämistä millimetripaperille, konnien laittamista riviin ja heidän valvontaansa. Konnille olin se s. . . .nan kersantti. Kahvitkin keittelin rakennusmestarille, rakennusinsinsinöörille ja mittamiehille.
Työni oli monipuolista ja mukavaa.
Mitään muuta en ole eläissäni katunut niin paljoa kun sitä etten ottanut pestiä vastaan. - jehovatrakennusmestarit
exjtlinnassa kirjoitti:
Minä oli kirjurina TVL:n tienrakennustyömaalla Korsossa. Yöni oli Seutulan työsiirtolassa.
Oli niin hyvä homma ja tein työni niin hyvin, että minulle tarjottiin vankeusajan jälkeen työmaalta vakituista kirjurin paikkaa ja mahdollisuutta opiskella rakennusmestariksi.
Työmaan rakennusmestari katseli vierestä kun minä tein hänen hommiaan, massalaskuja, piirrustuksien valmistelua, piirtämistä millimetripaperille, konnien laittamista riviin ja heidän valvontaansa. Konnille olin se s. . . .nan kersantti. Kahvitkin keittelin rakennusmestarille, rakennusinsinsinöörille ja mittamiehille.
Työni oli monipuolista ja mukavaa.
Mitään muuta en ole eläissäni katunut niin paljoa kun sitä etten ottanut pestiä vastaan.Miksi Jehovat rakentavat sutta ja sekundaa, he ovat niin kännissä.
- kertausharjoitus
Jos laki muutetaan ja JT nuoretmiehet joutuu taas "lusimaan" Veikon määräyksestä niin luulenpa että tulevana vuonna julistajamäärässä tapahtuu pienoinen notkahdus.
Moni nuorimies on JT porukassa vain siksi että saa armeijan vältettyä.
Ja kun nyt sitten "lusiminen" tulee taas kuvioihin, niin voisihan Veikko esimerkillisesti ottaa pienet "kertausharjoitukset" ja näyttää mallia miten se "lusiminen" tapahtuu, kun kerran on niin innokkaasti nuoriamiehiä sinne vankilaan laittamassa.- näinajattelen
Ei totaalitkaan enää lusia joudu. Jalkapanta arestia se nykyään aika pitkälti on.
- merty
Miksi syyttää todistajia asian käsittelystä, päätökset tehdään muualla. Jokaisella on vapaus valita oman vakaumuksensa pohjalta. Kirjoitellaan kiireesti, vaikka ei tunneta asiaa. Tyhmä vastaa ennenkuin kysytään, on tapana sanoa.
- vakaumustakerrakseen
Onko sinunkin vakaumuksesi kiristää perhesuhteilla?
Onko sinunkin vakaumuksesi laittaa esim. 15 vuotias kastettu allekirjoittamaan rituaali itsemurhakortti, "ei verensiirtoa"? Ja jos sitten tilanteeseen joutuu jossa verta tarvitaan ja ottaa verensiirron, alatko sinäkin vakaumuksesi pohjalta mököttämään tuolle lapselle ?
Onko sinunkin vakaumuksesi kahden todistajan sääntö pedofiliatapauksissa?
On siinä vakaumusta kerrassaan. Olet vakaumuksinesi ihan pihalla elämästä.
- näinkinvoikäydä
Jos suomessa olisi palkka-armeija voisi kaikkien muidenkin vapauttaminen omantunnonsyistä armeijasta olla mahdollista ja oikeudenmukaista. Mutta koska näin ei ole ei tällainen vapauttaminen todennäköisesti onnistu.
Siksi on todennäköistä että Jehovan todistajia painostetaan aseettomaan asepalvelukseen tai siviilipalvelukseen vankilan vaihtoehtona.
Tällä hetkellä ei Jehovan todistaja syistä kieltäytyjiä on muutamia kymmeniä vuodessa.
Jos muutkin vapautettaisiin, eivät Jehovan todistajat voisi ottaa asiasta "pisteitä itselleen."
Pisteet menevät tietenkin niille jotka ovat asian nostaneet esiin, siis muille pasifisteille.
Heille hatunnosto.- Paipapum
Tapahtumahan on se , että Hovioikeus totesi ettei Valtio ole halunnut noudattaa perustuslain tasa-arvoa , Siis Jt; iden vapauttamisen lisäksi myös muut vastaavat olisi pitnyt ehdoitta vapauttaa asepalveluksesta ,
on mielenkiintoista , jos joku aiempi kieltäytyjä alkaisi vaatia Valtiolta korvausta väärästä tuomiosta ; - Solreus
lahkolla ei ollut näkemystä kaupitella vartiotorneja millään pasifistella kirjoituksella, vaan lahkojohtaja myös suhtautui myönteisesti sotaobligaatioita. Kunnes lahkolaisetkin saivat muiden tavoin kutsun kutsuntoihin, mikä lahkojohdon mielestä veisi vartiotornikaupitteluaikaa.
Näin, kun USA osallistui Saksan hyökkäyssodan torjumiseen ens. maailmansodassa
Silloin omaksuttiin kieltäytyminen.
APT 10 luku, sotamies Corneliuksen kautta, opettaa meille kuinka sotilaana oleminen sinänsä ei ole synti.
APT 10:1 Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa. 2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä
31 ja hän sanoi: 'Cornelius, Jumala on kuullut rukouksesi
- sittenerottiin
Armeijasta lintsattiin liittymällä jehoviin, nyt ei enää onnistu.
- Teokratianpalvelus
Nyt puhutaan totaalikieltäytyjistä, eli niistä pojista jotka eivät saa mennä siviilipalvelukseen, koska se verrastetaan aseelliseen palvelukseen? Luulenpa, että se on tekosyy laiskotteluun. Eikö joskus ollut asia niin, että jehovan todistajat olisivat voineet tehdä yhteiskunnan eteen jotakin hyödyllistä lusmuilun sijasta. Leinonen ja muut olisivat harkinnet siviilipalvelusta, jos sen nimi olisi ollut joku muu? Mikähän heille kelpaisi? Diakoonipalvelus, totuuspalvelu, valmistelupalvelus, valtakunnanpalvelus?
- LexJehova
Miksei Lex Jehova kelpaa? Tämä Lex Jehova on voimassa Saksassa ja siellä Jehovan todistajat menevät yhdyskuntapalveluksen kaltaiseen työhön. Vähän niin kuin siviilipalvelus.
Mutta kun täällä on voimassa Lex Leinonen.
- Outojuttu
Jos Jehovan todistajien vapautus poistettaisiin niin he kyllä menisivät sen jälkeen siviilipalvelukseen, tässä nyt vähän vaan kikkaillaan.
Monissa maissa Jehovan todistajat suorittavat siviilipalveluksen ja jw.org sivuilla he kehuvat kuinka nuoret veljet tekevät osuutensa maansa hyväksi.
Suomessa jotkut ovat käyneet siviilipalveluksen eikä heitä ole erotettu seurakunnasta joten ei siinä ole mitään väärää Suomessakaan.
Tietysti saavutetuista eduista yritetään pitää kiinni kynsin, hampain mutta näkisin että nuorille veljille olisi hyväksi suorittaa siviilipalvelus vaikka sairaalassa.
Sillä olisi kasvattava vaikutus elämässä eteenpäin.- PohjoisenAkka
Asepalveluksesta kieltäytyjät tulisi asettaa hyödylliseen yhteiskunnalliseen työhön. Samoin myös rikolliset. Koulutukseen ja työhön kaikki.
Vankilassa heistä on tullut vielä suurempi rasitus yhteiskunnassa.
Kuka haluaa maahan painetun työntekijän "rikollisuuden yliopistosta"?
Vankilat tyhjäksi ja rikolliset korvaamaan uhreilleen edes taloudelliset menetykset! Työ on arasta terapiaa. Työ annettiin ihmiselle siunaukseksi.
- Anemos
Kreikassa todistajat ovat olleet siviilipalveluksessa. Vartiotornilehti julkaisi jo 1990 artikkelin, rakenteeltaan sellainen jossa kreikkalaiset todistajat esittivät kirjeessään kiitoksen vartiotorniseuralle siitä että he saivat suorittaa siviilipalveluksen eikä heidän tarvinnut mennä vankilaan.
Talvi- ja jatkosodan aikana oli aseistakieltäytyjiä, jotka toimivat rintamalla lääkintähuollossa. He kantoivat paareilla haavoittuneita pois heti, taistelun jatkuessa.
Tuo jehovantodistajain kieltäytyminen on vain vartiotorniuskonnollinen, elikkä mielellään kerjätään vapautumisen lisäksi myös kaikki muutkin mahdolliset edut mitkä suinkin olisi nenästävedetävissä.
Siviilipalvelusta Raamattu ei kuitenkaan kiellä.
Kuten ei kiellä asepalvelustakaan, kuten APT 10 luku osoittaa.- PohjoisenAkka
Raamatussa on kehotuksia työskennellä sen maan ja yhteiskunnan hyväksi, jossa asuu. Ei vain silmänpalvelijoina, vaan kuin tekisi työnsä Jumalalle.
Jumala tulee myös maksamaan alkan ei vain palvelijoilleen, vaan myös niille, jotka palvoivat toista jumalaa, mutta tekivät JHVH:lle palveluksen.
Siitä babylonilaisten hallitsijoiden sanoja sekä Cyruksen tunnustus.
Kristittyjä orjiakin kehotettiin olemaan isännilleen hyödyllisiä.
Minusta on itsestään selvää, että tekee parhaansa yhteiskunnassa,
rikkomatta Jumalan lakeja tai vahingoittamatta toista kaltaistaan.
Ei edes eläimiä kohtaan saanut osoittaa julmuutta!
Samaan aikaan seura antaa luvan toisessa maassa tehdä hyvää,
kieltää sen toisessa. En hyväksy sellaista alkuunkaan!
Muuten olen sitä mieltä, että armeijaa tulisi kouluttaa työskentelemään myös katastrofitilanteissa. Se lisäisi sotilaiden omanarvontuntoa ja kykyjä.
Kaikki maat joutuvat kärsimään ilmaston aiheuttamista vaikutuksista.
Armeijaa tulisi käyttää maan puolustuksessa myös sellaisissa tilanteissa. - Hornetillatultapäin
PohjoisenAkka kirjoitti:
Raamatussa on kehotuksia työskennellä sen maan ja yhteiskunnan hyväksi, jossa asuu. Ei vain silmänpalvelijoina, vaan kuin tekisi työnsä Jumalalle.
Jumala tulee myös maksamaan alkan ei vain palvelijoilleen, vaan myös niille, jotka palvoivat toista jumalaa, mutta tekivät JHVH:lle palveluksen.
Siitä babylonilaisten hallitsijoiden sanoja sekä Cyruksen tunnustus.
Kristittyjä orjiakin kehotettiin olemaan isännilleen hyödyllisiä.
Minusta on itsestään selvää, että tekee parhaansa yhteiskunnassa,
rikkomatta Jumalan lakeja tai vahingoittamatta toista kaltaistaan.
Ei edes eläimiä kohtaan saanut osoittaa julmuutta!
Samaan aikaan seura antaa luvan toisessa maassa tehdä hyvää,
kieltää sen toisessa. En hyväksy sellaista alkuunkaan!
Muuten olen sitä mieltä, että armeijaa tulisi kouluttaa työskentelemään myös katastrofitilanteissa. Se lisäisi sotilaiden omanarvontuntoa ja kykyjä.
Kaikki maat joutuvat kärsimään ilmaston aiheuttamista vaikutuksista.
Armeijaa tulisi käyttää maan puolustuksessa myös sellaisissa tilanteissa.Ilmaston aiheuttamista vaikutuksista ; " :..No mutta reakoihan Maata Waltakunnankiikarilla tähystävä Pressammekin katastrofeihin , esim , nyt jos Mäntyniemestä alkaa kuulua tulevan pressa-kakkosen vaipanvaihtokitinä , komentaa rouva pressa hornetit ilmaan ,
Tuossa vasta yksi mennä jytisti kaikki hanat auki, ja siellä Sauli jo vaihtoi vaipat, , lämmtti tuttipulloa ja syötti tulevaa resitenttiä , kun ei enää kitinää kuulu , - PohjoisenAkka
Hornetillatultapäin kirjoitti:
Ilmaston aiheuttamista vaikutuksista ; " :..No mutta reakoihan Maata Waltakunnankiikarilla tähystävä Pressammekin katastrofeihin , esim , nyt jos Mäntyniemestä alkaa kuulua tulevan pressa-kakkosen vaipanvaihtokitinä , komentaa rouva pressa hornetit ilmaan ,
Tuossa vasta yksi mennä jytisti kaikki hanat auki, ja siellä Sauli jo vaihtoi vaipat, , lämmtti tuttipulloa ja syötti tulevaa resitenttiä , kun ei enää kitinää kuulu ,Hyvähän se on, jos Saulukki tekee hiukan hommia leipänsä eteen.
Eikös se poju ole alkanut pulskistumaankin? Kavaijin napit näkyy olevan hiukan kireällä. Herra residentti voisi vetää muutaman punnerruksen pullon lämmityksen aikana.
Kunhan nyt touhuavat öisin sen verran hiljaa, etteivät häiritse iso-veli Lennun yöunia. Se söpöläinen voi olla aika äksy näin alussa kilpailijan saadessaan.
Lennu nassutti aika kovaleukaisesti vaaleaa pehmoleluaan yhdessä kuvassa. Ettei vaan Lennun pikkuveli saisi samaa käsittelyä...
Tekisi niin mieli saada nyt aamukahvin kanssa sellainen ihana Lennu-leivos!
Vauva-leivos sunnuntai iltakahville - nam-nam-nam...
- PohjoisenAkka
Minulla on elämässä eväinäni kahden isoisäni toiminta sodan aikana.
Toinen taisteli "ase molemmissa käsissä", siis pyhää intoa täynnä puolustaa maataan ja perhettään. Liian kallis hinta minun itsenäisyydestäni.
Mutta hän tuntui säästyneen omantunnonvaivoilta myöhemmin.
Toinen isoisäni oli muonamiehenä sodassa kieltäytyen tappamasta edes vihollista. Tunsi Jeesuksen sanat: "Älä tapa. Joka miekkaan tarttuu, se..."
Häntä oli karsaasti katseltu ja kohdeltu sotilaiden keskuudessa.
Tämä mies toi sokerit ja hedelmät lapsille, kun mahdollista ja menetti terveytensä. Hän kärsi tuskia, joihin ei ollut parannusta, apua.
Hän rakensi perheen taloa joskus lomalla ollessaan pommituksenkin aikana.
Toiset istuivat pommisuojassa ja hän takoi taloa.
Tämä mies kärsi hirveitä omantunnontuskia nähdessään jonkun huonoa kohtelua.
Vasta kuolema tuli hänelle vapautuksena rauhaan vanhoilla päivillään.
Minä tiedän, että en kykenisi nostamaan kättäni toista vastaan.
Hirveää ajatella, miten en kykenisi puolustamaan edes omaisiani!
Mutta en kykene asumaan myöskään maassa, jossa nuoret ihmiset,
tytöt ja pojat lähetetään sotaan menettämään enemmän kuin elämänsä!
Koko sisäinen ihminen vahingoittuu, vaikka selviäisi muuten terveenä.
Miten kuvottavaa onkaan, että asuinpaikka tulee oikeutetuksi vain tappamisen kautta! Minulla on tunne, ettei minulla ole oikeutta elää missään maassa nykyisten periaatteiden mukaan. Vain tappaminen oikeuttaa asumisen!
Maiden rajat ovat myöskin väkivallalla vedettyjä. Väkivaltaa ei saa loppumaan.
Nyt residentti D. Trump varustaa jopa opettajat aseilla! Siis lisää tappoaseita!
Kiina on noussut toiselle sijalle aseistettuna suurvaltana.
Korea ei kunnioita mitään eikä ketään!
Entä, kun tulee rauhan aika? Miten valtiot ottavat vastaan sodassa vaurioituneet? Pötypuhetta sairaala- ja traumahoito sotilaille!
Amerikoissa sodasta palanneita kohdellaan kuin hylkiöitä.
Korvaukset ovat olemattomat, kodit särkyvät, vain sankareita kunnioitetaan.
Työttöminä, kodittomina monikin palaaja on pestautunut uudelleen sotaan.
Myös väkivalta lisääntyy omassa maassa näiden ammattimurhaajien palatessa.
Sotaan osallistujissa on vain häviäviä. Myös aseita valmistavia ja myyviä valtioita tulee tekonsa vastaan kuin bumerangi. Pakolaisina ja vihana!
Olkaa hyvät ja ottakaa vastaan nämä, joiden maat olette raunioittaneet!
Pitäisikö sitten ryhtyä Ruotsin lailla atomiaseiden kieltoon ja säännöstelyyn?
Niin, että vain maffia-valtiot saavat ne aseet käyttöönsä kiristyksissään?
Tässäpä on kysymyksiä, joiden edessä menetän mielenterveyteni.
Minä pakenin ajatuksissani "Jumalan Valtakuntaan" Jeesus kuninkaana!
Rajaton Tellus on minusta ainoa moraalisesti oikea tila kaikille ihmisille.
Jesajan ja Miikan ennustukset yhteisistä laeista ja yhteistyöstö on
minun lohdutukseni. Ainoa moraalisesti oikea ratkaisu.
Sitä ennen kärsin vain surua ja häpeää.- Donsepe
"residentti D. Trump varustaa jopa opettajat aseilla!"
Raamattu ei kiellä itsepuolustusta.
Mutta opettajain liitto, sen puheenjohtajan suulla on sanonut että opettajat eivät ole kiinnostuneita aseista vaan opettamisesta. - PohjoisenAkka
Donsepe kirjoitti:
"residentti D. Trump varustaa jopa opettajat aseilla!"
Raamattu ei kiellä itsepuolustusta.
Mutta opettajain liitto, sen puheenjohtajan suulla on sanonut että opettajat eivät ole kiinnostuneita aseista vaan opettamisesta.Näin on kuin sanoit! Opettajat haluavat opettaa, eikä toimia puolustusvoimina koulussa! Ei siksi, että he eivät haluaisi puolustaa oppilaitaan!
Moni opettaja on heittäytynyt kuulien eteen suojattejaan säästääkseen!
Mutta ihminen ei kykene keskittymään kaikkeen samaan aikaan.
Lisää opettajia opettamaan, etteivät ne entiset oppilaat tule
kostamaan aseen kanssa huomion puutteesta kärsimistään! - reaaliaikaa
PohjoisenAkka kirjoitti:
Näin on kuin sanoit! Opettajat haluavat opettaa, eikä toimia puolustusvoimina koulussa! Ei siksi, että he eivät haluaisi puolustaa oppilaitaan!
Moni opettaja on heittäytynyt kuulien eteen suojattejaan säästääkseen!
Mutta ihminen ei kykene keskittymään kaikkeen samaan aikaan.
Lisää opettajia opettamaan, etteivät ne entiset oppilaat tule
kostamaan aseen kanssa huomion puutteesta kärsimistään!Sillä mitä opettajat haluu ei ole merkitystä? Nehän on työntekijöitä? Toki voivat irtisanoutua jos muuttunut työnkuva ei niille sovi (mailma on täynnä työttömiä opettajia)
- uuuuuwwe
reaaliaikaa kirjoitti:
Sillä mitä opettajat haluu ei ole merkitystä? Nehän on työntekijöitä? Toki voivat irtisanoutua jos muuttunut työnkuva ei niille sovi (mailma on täynnä työttömiä opettajia)
Opettaja opettaa oppilaan sorvaamaan? Opilas voi käyttää oppimaansa hyväksi? Taikka alkaa opettamaamaan muita sorvaamaan?
Sama juttu matikan suhteen? voi käyttää opimaansa hyödyksi? ja jos parempia töitä ei löydy niin sitten voi alkaa opettamaan niitä jotka ei viellä osaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1194595Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu273334- 203205
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt452963Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1202797Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492797Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 71991