Välipohja palkeista ja lankuista?

Niukanlaisesti löytyy kunnon lankkua nettikaupoista. Liekö pontillista lankkua paksuusluokassa 50-80 mm mistään saatavissa? Mielessäni lattiarakenne, jossa liimapuupalkkien päälle tulisi suoraan nuo paksut lankut ja joko ei mitään tai sitten tilan mukaan Tulppalevyä kaakelointi tai korkkilautaa päälle. Osaatteko sanoa menisikö rakenne viranomaisseulan läpi? Oletetaan että kaksikerroksisesta rakennuksesta kysymys.
15494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kysy rakennesuunnittelijalta.

Äänestä

Ei mene läpi. Laita laminaatti, unohda moiset hömpötykset.

Äänestä

Saavat rakennesuunnittelijatkin vastata, joskin epäilen ettei heillä ole aikaa notkua täällä. Mitäs minä laminaateilla, kylmiä jalalle kuin mitkä ja toisekseen pinnoitekysymys oli tässä epärelevantti yksityiskohta, kunhan vain mainitsin, ettei joku luule että valitsin lankut lattiapinnan takia. Ehkä joku näkee, mitä tällä yritän tavoitella...

Äänestä

Jälleen rajoittuneen tekemä aloitus, onko pakko ne lankut saada nettikaupoista??

Äänestä

Toki muualtakin voisi hankkia, mutta muut harvemmin tuotteinsa hintoja netissä kertovat - hyvä jos edes myymiään tuotteita.

Äänestä

Kestävämmän rakenteen saa liimaamalla ristiin 28 mm lattialankkuja. Alle voi panna kuusta ja muuta sekundaa ja päälle vaikka tammea.

Itse ostan nimellä põrandalauad, niin ei tarvitse kahmaista lompakosta kovin syvältä.

Äänestä
  • Hyvin mielenkiintoinen idea! Oletko käyttänyt jonkinlaista puristusta liimauksessa, esim. laastisäkkejä päällä, vai riittääkö ylemmän lattialankkukerroksen ruuvaus/naulaus puristukseksi?

    Äänestä

  • Tknk kirjoitti:

    Hyvin mielenkiintoinen idea! Oletko käyttänyt jonkinlaista puristusta liimauksessa, esim. laastisäkkejä päällä, vai riittääkö ylemmän lattialankkukerroksen ruuvaus/naulaus puristukseksi?

    Ei CLT-levyjäkään tarvitse puristaa. Jos haluaa CLT lattian, niin kerroksia tarvitaan minimissään 3 ja liimaa pitää olla tasaisesti kerrosten välissä. Ylin kerros hiotaan. Pyörivä lattianhoitokone ja hiekkapaperi käy muuten, mutta nurkat on syytä hioa erikseen ja eri laitteella. Neliskanttinen, värisevä lattiakone on parempi, mutta hiekkapaperit niihin maksavat maltaita.

    Äänestä

  • NickNailer kirjoitti:

    On myös mahdollista rakentaa CLT-levy johon "palkit" on integroitu liimaamalla. Se tosin sitten edellyttää sekä lujuuslakelmia että liimapuristinta. Myös äänieristyksen (ja tietysti "paloeristyksen") ja lattialämmityksen voi integroida CLT levyihin, mutta se on sitten jo teknisesti vaativampaa.

    REI 90 onnistuu CLT-tekniikalla kuulemma ihan hyvin, joten palo-osastointi pientalolle (EI 30) ei ole temppu eikä mikään.

    Äänestä

  • NickNailer kirjoitti:

    Ei CLT-levyjäkään tarvitse puristaa. Jos haluaa CLT lattian, niin kerroksia tarvitaan minimissään 3 ja liimaa pitää olla tasaisesti kerrosten välissä. Ylin kerros hiotaan. Pyörivä lattianhoitokone ja hiekkapaperi käy muuten, mutta nurkat on syytä hioa erikseen ja eri laitteella. Neliskanttinen, värisevä lattiakone on parempi, mutta hiekkapaperit niihin maksavat maltaita.

    CLT-elementit ovat sen verta massiivisia että vaativat nosturin käyttöä ja kalliin materiaalin maineessa muutenkin. Nopeata toki, mutta kun yritän löytää edullisimmat metodit talon rakentamiseen, niin lienee tuo materiaali poissuljettu.

    Tuosta kahdesta ristikkäisestä lankkukerroksesta vielä: kuinka oleellinen osa tuo kerrosten yhteen liimaaminen on? Eikö väliin voisi laittaa askeläänieristettä ja tämän jälkeen vain naulata tai ehkä mieluummin ruuvata ylemmän kerroksen alempaan kiinni? Ja jättää tuollaisen välipohjan kelluvana alakertaan näkyviin jäävien palkkien varaan? Reunoille jonkunlainen huopa ja listat päälle (lattialista) ja alle (alakerran kattolista)?

    Äänestä

Ei riitä. Päälle olen laskenut betonivalun, kyllä puristaa.

Äänestä

Tässä kaaviokuva mielessäni olevasta välipohja-/lattiarakenteesta täydennettynä urilla, joihin saisi lattialämmitysputket:
____________________________________________________________
| _
lattialankku |_/ \ <-- kolo lattialämmitysputkelle
\ /
/ ´´´ |
/ __|
_______________/_____|______________________________________
/ ^-- pontti
/ <-- naula tai ruuvi
/

palkki (ei mittakaavassa)

____________________________________________________________

Jos joku saha innostuu tuon idean nappaamaan, niin tarkistakaa toki, ettei joku omista patenttia tai mallisuojaa tai mitä kaikkia niitä nyt sitten onkaan...

Perusideahan tuossa on tietenkin rakentamisen nopeuttaminen. Toki puun hygroskooppisuudessa ja varaavuudessa on omat etunsa myös - CO2-neutraaliutta unohtamatta.

Äänestä

Eihän+tuo+tietenkään+onnistunut,+joten+tässä+perus-asciina,+niin+ken+haluaa,+voi+kopsata+Muistioon,+niin+näkee+kuvan+sellaisena+kuin+sen+tarkoitin:___________________________________________________________________+++++++++++++++++++++|++.-.+++++++++++++++++++++|++.-.lattialankku+++++++++|_/+++\++++++++++++++++++++|_/+++\+++++++++++++++++++++++\+++/-+++++++++++++++++++++\+++/-+++++++++++++++++++++++%`-´+|+++++++++++++++++++++%`-´+|++++++++++++++++++++++/+++__|++++++++++++++++++++/+++__|_____________________/___|______________________/___|______________++++++++++++++++++++/++++++++++++++++++++++++++/+++++++++++++++++++/++++++++++++++++++++++++++/++++++++++++++++++/++++++++++++++++++++++++++/palkki___________________________________________________________________

Äänestä

Anti olla. Järjestelmä poistaa "ylimääräiset" välilyönnit.

Äänestä

Jos nyt kuitenkin vielä kerran:

lankku 1 .............. lankku 2
_________________|__________________________________________
............................... |...... _
...... lattialankku |_/...... \ <-- kolo lattialämmitysputkelle
....................................\ .... /
.................................../ ´´´ |
.............................../...... __|
_______________/_____|____________________________________
........................./.............. ^-- pontti...............................................
....................../ <-- naula tai ruuvi...............................................
.................../ .......................................................................................
...........................................................................................................
palkki (ei mittakaavassa).........................................................
...........................................................................................................
_________________________________________________________

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tknk kirjoitti:

Niukanlaisesti löytyy kunnon lankkua nettikaupoista. Liekö pontillista lankkua paksuusluokassa 50-80 mm mistään saatavissa? Mielessäni lattiarakenne, jossa liimapuupalkkien päälle tulisi suoraan nuo paksut lankut ja joko ei mitään tai sitten tilan mukaan Tulppalevyä kaakelointi tai korkkilautaa päälle. Osaatteko sanoa menisikö rakenne viranomaisseulan läpi? Oletetaan että kaksikerroksisesta rakennuksesta kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu