Muistan elävästi ne päivät eduskunnan, tuomioistuinten, varuskuntien ja lopulta sairaaloiden edessä. Huusimme ja mylväsimme, heilutimme julisteita, rääyimme. Meille oikeamielisyys oli asioista suurin, halusimme pelastaa yhteiskunnan.
Järkytyimme 70-luvulla, kun päätettiin dekriminalisoida syvästi arvojamme loukkaava asia. Huusimme ja mylväsimme, mutta emme kyenneet estämään tätä muutosta. Vieläkin sen muistelu saa minussa aikaan katkeruuden ja raivon sekaisia tunteita. Miten yhteiskunta saattoi tehdä meitä vastaan niin?
80-luvun alussa katkeruutemme lisääntyi entisestään. Vastustamamme asian saurausluokitus poistettiin. Huusimme ja mylväsimme, mutta taas jouduimme nielemään katkeruuden kalkkia. Mihin yhteiskunta oli menossa? Emme ymmärtäneet sitä moraaliuden rappiota, joka oli levinnyt mieliin.
1984 sitten tuli Suomeen AIDS ja ylivoimainen enemmistö sen saaneista oli, tiedätte kyllä. Pieni toivon kipinä heräsi mieliimme, ehkä yhteiskunta nyt herää ja tekee kurssimuutoksen. Kuitenkin AIDSista ei koskaan tullut länsimaissa panepidemiaa ja asia häipyi otsikoista. Olimme masentuneita.
90-luku oli yhtä alamäkeä ja 00-luvulla koin todellisen järkytyksen nähdessäni Big Brother -ohjelmassa Kakki-lempinimellä olleen julkuhomon. Lapsille suunnatussa ohjelmassa! Ei tulisi Venäjälle kyseeseen.
Nyt olen 77-vuotias ja näen, että koko taisteluni on ollut turhaa. Enää eivät voimani riitä rääkymiseen ja mylväämiseen. Koen samanlaista pettyneisyyttä kuin Miedon Juha kirjoitettuaan laulaja Jari Sillanpäälle kannustuskirjeen puolison jätettyä --- saadakseen sitten tietää, että tuo puoliso oli toinen mies. Mihin maailma menee? Onneksi en sitä kauaa todista. Katkeruus raastaa sieluani. Odotan enää taivaaseen pääsyä.
Mummo, 77
Järkytyimme 70-luvulla, kun päätettiin dekriminalisoida syvästi arvojamme loukkaava asia. Huusimme ja mylväsimme, mutta emme kyenneet estämään tätä muutosta. Vieläkin sen muistelu saa minussa aikaan katkeruuden ja raivon sekaisia tunteita. Miten yhteiskunta saattoi tehdä meitä vastaan niin?
80-luvun alussa katkeruutemme lisääntyi entisestään. Vastustamamme asian saurausluokitus poistettiin. Huusimme ja mylväsimme, mutta taas jouduimme nielemään katkeruuden kalkkia. Mihin yhteiskunta oli menossa? Emme ymmärtäneet sitä moraaliuden rappiota, joka oli levinnyt mieliin.
1984 sitten tuli Suomeen AIDS ja ylivoimainen enemmistö sen saaneista oli, tiedätte kyllä. Pieni toivon kipinä heräsi mieliimme, ehkä yhteiskunta nyt herää ja tekee kurssimuutoksen. Kuitenkin AIDSista ei koskaan tullut länsimaissa panepidemiaa ja asia häipyi otsikoista. Olimme masentuneita.
90-luku oli yhtä alamäkeä ja 00-luvulla koin todellisen järkytyksen nähdessäni Big Brother -ohjelmassa Kakki-lempinimellä olleen julkuhomon. Lapsille suunnatussa ohjelmassa! Ei tulisi Venäjälle kyseeseen.
Nyt olen 77-vuotias ja näen, että koko taisteluni on ollut turhaa. Enää eivät voimani riitä rääkymiseen ja mylväämiseen. Koen samanlaista pettyneisyyttä kuin Miedon Juha kirjoitettuaan laulaja Jari Sillanpäälle kannustuskirjeen puolison jätettyä --- saadakseen sitten tietää, että tuo puoliso oli toinen mies. Mihin maailma menee? Onneksi en sitä kauaa todista. Katkeruus raastaa sieluani. Odotan enää taivaaseen pääsyä.
Mummo, 77
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minkä taistelun siis hävisit? Et halua antaa ihmisarvoa jollekin ihmiskunnan osalle, ja huutosi ja mylväyksesi meni hukkaan.
AIDSista et saanut sitä epidemiaa, jota toivoit, siihen löydettiinkin lääkitys. Masennuksesi on jatkunut siitä saakka. Vihaamasi ihmiset jäivätkin eloon. Oikeus ei toteutunut.
Olet pettynyt, ihmisarvo on suotu muilekin kuin suomenkielisille, valkoihoisille heteroille.
Olet haukkunut väärää puuta. Ponnistelit väärän asian puolesta.
Nyt luovutit. Olkoon vanhuutesi onnellinen ja turvattu.
Surullista, että ihminen joka omistautuu yhteiskunnalle, saakin havaita yhteiskunnan pettäneen hänet. Ymmärrän katkeruutesi. Kyynel vierähtää poskelleni.
Tuntuu kuin alottaja ei itsekään tiennyt miksi hän mylvi? ha ha haaa
"Katkeruus raastaa sieluani"
Minusta elämä on liian lyhyt kaunan kantamiseen tai vääryksien laskemiseen.
Itsesääli on tunteista turmiollisin. On kauheaa joutua oman itsensä oravanpyörään.
Surkeaa on vain se, mitä surkeana pidät. Elä elämääsi täysillä katkeruudella et mitään voita. Taivas kyllä odottaa!
Jospa lääkkeistä olisi apua aloittajalle.
Arveleisin että tehomylväys omassa asunnossa pitäisi tehota. Kuinka ollakaan, aloitin sinun mylväyksistä yhtikäs mitään tietämättä omat mylväykseni.
Tuntuu jo paremmalta. Mylvään eniten iltaisin yhteisomistusasunnossa. Niillä osakkailla on paremmat lukaalit . En ole kitkerä kuitenkaan kun päivänikin ovat lähes luetut.
Elämäänsä kyllästyneille pitäisi olla mahdollisuus joku helppo tapa lopettaa maallinen kärsimys,
Hän on vain katkera, koska Aids ei tappanutkaan NIITÄ kaikkia. Nyt ovat yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Vähemmästäkin katkeroituu.
nimim. Katkera Mummo Oletko ehkä jonkun uskonlahkon edustaja?
Kirjoituksestasi saan sellaisen käsityksen. Huutamalla ja mylvimällä ei kyllä saa mitään järkevää aikaan. Viittaat kirjoituksessasi, että sukupuoli neutaraalien vastustamiseen on käytävä mylvimässä joka viraston rapuilla. Niin kun huomasit, että tyhjän mylviminen ei auttanut.
Onneksi aids´iin sairastuneet saivat lääkityksen ja elämä jatkuu.
Katkera Mummo; Luojamme on antanut joka ihmiselle ihmisarvoisen elämän.
Jätetään tuomion pasunat sikseen ja keskitytään siihen miten voimme auttaa toinen toisiamme.
Älä havittele sitä, mikä on sinulle liian vaikeaa, äläkä etsi sellaista, mihin voimasi eivät ulotu.
Apokryfiset kirjaat
https://youtu.be/7el04njk0CY :D
Hän on ottanut elämänasenteekseen halveksunnan, vihan ja ylenkatseen erästä ihmisryhmää kohtaan. Hän olisi toivonut heille katkeraa kuolemaa Aidsin mukana, mutta tiede kukisti sairauden. Heidän joukossaan on tiedemiehiä, taiteilijoita , ajattelijoita, suureksi suruksi heidän vihaajalleen. Heidän joukossaan on häntä älykkäämpiä ja oppineempia ihmisiä, joiden työn ansiosta maailma on parempi kuin ennen. He tukevat taiteita ja tieteitä.
Kun on koko elämänsä pyhittänyt toisen luojanluoman ryhmän vihaamiseen ja halveksimiseen, niin millä perusteella kirjoittaja katsoo olevansa oikeutettu taivasosuuteen? Otetaanko sinne vihan ja katkeruuden läpitunkevia pyrkijöitä? Miten siellä voi kohdata heitä, joita vastaan on koko ikänsä taistellut?