Sydänsairaus yllätyksenä

Sydän_ihan_yksin

Ikää 50 ja luulin olevani hyväkuntoinen mies. Nyt alkoi kuitenkin pienessäkin rasituksessa alkoi koskea rintaan, ja kipu leviää kurkkuun, korviin ja hampaisiin. Rasituskokeessa todettiin selvä sydämen hapenpuute ja kiireellinen lähete varjoainekuvaukseen.

On ihan hemmetin yksinäinen olo. Vaimokin suhtautui lähinnä pettymyksellä uutisiin. Ei ole ketään kelle jakaa pahaa mieltä. Töissä isot paineet juuri erittäin haastaviin tehtäviin valittuna.

Totta kai on kuolemanpelko. Tilastollisesti elinikä lyheni 10-15 vuotta yhdessä päivässä. Mutta pahinta on yksinäisyys: en ole ikinä tuntenut itseäni näin yksinäiseksi.

3

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ZaidaK

      Samoin kiitos ! Aika yksinäinen olo on sydänoireitten kanssa - ja pelottaa.
      Syitä ei minulla ole toistaiseksi juuri löytynyt, mutta eriasteisia oireita on päivittäin.
      Läheinenkään ei ymmärrä sitä ahdistusta kun sydänoireitten kanssa joutuu elämään.

      Minulla on tähän asti todettu mm. bradykardiaa (hitaan rytmin rytmihäiriö) josta seuraus voi olla äkkikuolema, että kuolemanpelko on vahvasti (liikaa!) läsnä.
      Eteisvärinää yms. ilmeisesti on, mutta Holter-seurantaan ei ole osunut.

      Onko tämä kertomasi tapahtunut sinulle ihan äskettäin ?
      Oletko ollut jo varjoainekuvauksessa ?
      Sydänoireita voi helpottaa, jos on ahtaumia esimerkiksi sepelvaltimoissa.
      Ei tilanne välttämättä ole ollenkaan niin paha kuin pelkäät.
      Yritä ottaa rauhallisesti ! (no, tietenkin yrität...)

      Kaikkihan me tiedämme, että stressi aiheuttaa sydänoireita varsinkin pitempään jatkuessaan.
      Sinun työssäsi on paljon haasteita. Onko sinulla liian kovia suoriutumispaineita ?
      Vai oletko suorastaan perfektionisti ?
      Älä ole liian vaativa itseäsi kohtaan !
      Maailma ei kaadu, vaikka kaikki ei aina menekään putkeen !

      • ZaidaK

        Kirjoitukseeni tuli ajatuksellisesti ainakin yksi höhlä lause, siis korjaan:
        Jos on ahtaumia verisuonissa, niitä voidaan helpottaa esim. pallolaajennuksella.


    • tavallinen.hemmo

      Ilmeisesti "sydänkohtaus" on tapahtunut äskettäin. Olet järkyttynyt.
      Silloin ihminen pelkää pahinta.
      Mistä päättelet muuten että elämäsi lyheni 10-15 vuotta päivässä ?
      Välttämättä ei elämäsi lyhene yhtään sydänoireesi takia ja
      lähes kaikkea voidaan nykylääketieteen keinoin auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1967
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1703
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1658
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1537
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1495
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1387
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1281
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      18
      1233
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe