Traumaperäinen stressihäiriö

Minä traumatisoiduin perusteetta kirjoitetusta M1 lähetteestä. En ollut mielisairas enkä psykoosissa, mutta poliisit murtautuivat kotiini ja veivät käsiraudoissa suljetulle tarkkailuun. Pääsin parin päivän päästä pois, kun mielisairautta ei ollut. Traumatisoiduin vakavasti.

Olen alkanut reagoida voimakkaasti jokaiseen rapsahdukseen rappukäytävässä. Kotiini on jo kerran murtauduttu, joten voidaan murtautua milloin vaan uudelleen. Verenpaineet nousee taivaisiin, tykyttää ja ahdistaa. En uskalla nukkua kotonani. En pysty nukkumaan ja näen painajaisia.En uskalla enää olla missään tekemisissä terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Niin mielivaltaista oli kohteluni. Kaikki osaamattoman narsistisen lääkärin virheen takia. Vastuuta ei terveydenhuolto tekosestaan kantanut eikä auttanut minua mitenkään tervehtymään heidän itsensä aiheuttamasta traumasta. Mitä pitäisi ajatella psykiatriasta? Ei se ole ainakaan ihmisen auttamista varten.

Minullakaan ei ole varaa yksityiseen terapiaan ja julkiseen terveydenhuoltoon en enää uskalla ottaa mitään yhteyttä. Selviytymiskeinoja minullakaan ei ole. Miten tervehtyä omatoimisesti itseään terapoimalla? Kiitos kaikista vinkeistä! Meitä avun tarvitsijoita taitaa olla useampia.

No oho :( Itse olen ollut hoitosuhteessa arvoon nelisen vuotta. On alkanut myös kuumottaa, kun lääkäri puhelee välillä, että sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Se kun sulla on kirjattuna diagnooseihin, käsittääkseni sut voidaan koska vaan passittaa pakkohoitoon. Sekin saa miettimään mitä tuolla uskaltaa ajatuksiaan availla. Olen myös äiti, ja yksi kerta lääkäri teki lasu-ilmoituksen. Se oli nöyryyttävää. Lapsellani on hyvä isä, olemme eronneet, mutta jos mulla on mielestäni liian huono olla, hän hoitaa lasta ehdoitta. Kiitos siitä. Luotto on mennyt lääkäriin täysin. Olen ollut hänen potilaana 4-5 vuotta, ja yhtäkkiä iski sossutädit pöytään. En ymmärtänyt. Kyse oli rutiini käynnistä, lääkitys, jne. En todellakaan tiedä uskallanko puhua tästäkään aiheesta hänelle, kun seuraava aika on, haluaa aina mun syövän neuroleptejä. Jos mukisen, hän kuittaa, että annos on pieni.. Sisällysluettelon mukaan määrätty annos on perusmäärä skitsofrenian hoitoon. Ei kiitos. Ymmärrän, että pelkoni on nykyisin turhaa, mutta sille on syynsä. Kaipa tämä tästä pikkuhiljaa, ehkä vuoden päästä olen pari askelta parempaan suuntaan tästä. Kaipaan vaan niin paljon vanhaa itseäni, rohkeaa ja iloista ihmistä.

Voimia sinulle! En tiedä, mitä tilanteessasi olisi järkevää tehdä. Lapsen etu on tärkeää. Kirjoitat loogisesti ja hyvin, joten psykoottinen et ymmärtääkseni voi olla. Löysin netistä you tubesta tre=trauma releasing exercises harjoituksista videon (tärinähoito) ja kokeilin. Minulta se lievitti ahdistusta. Huomasin, että kansalaisopistot ja työväenopistot isommilla paikkakunnilla järjestävät kursseja, jotka eivät ole kauhean kalliita. Olisiko apua? Hathajoogan ja yinjoogan olen huomannut rauhoittavan sekä mieltä että kehoa. Liikkuminen luonnossa ja kaunis musiikki ovat myös antaneet voimavaroja. Toipumisia sinulle, minkä tien sitten valitsetkin.

Kiitos vastauksesta! Täytyy tubettaa aihetta. Ulkoilen mahdollisimman paljon luonnossa, ulkona ja ystävien luona olo on turvallinen ja hyvä. Koti on vain jotenkin niin vaikea paikka. Kesti yli puoli vuotta uskoa, ettei entinen naapuri ole enää seinän takana. Joskus istun täällä ja mietin miten paljon merkitsee, ettei tarvitse oikeasti elää enää pelossa. Mutta sana oikeasti ja mielenkiemurat.. Tiedän, ettei kukaan seuraile minua täällä, tai uhkaa terveyttäni, mutta kunnossa en ole. Omistan koiria, mutta taidan olla parempi vahti kuin nuo yhteensä. Enpä tiedä olisiko psykoterapia vastaus parempaan hyvinvointiin, sähköshokkihoitoakin jo ajatellut. Lääkkeisiin en usko, siis parantavassa merkityksessä. Pitävät Juu oireet kurissa, mutta oma ajatus on se, että asiat pitää käsitellä. Tästä vyyhdistä en vain tiedä mistä aloittaa. Mutta jokainen positiivinen kokemus naapurin iloinen tervehdys jne vahvistaa. Hitaasti, mutta varmasti. Voimia myös sinulle!