Syrjäytyneitä ocd:n vuoksi

Moi

Tämä sairaus voi olla niin monitasoisena että sitä on huono alkaa vertailemaan keskenään, joillakin on niinkin pahana ollut että on joutunut menemään aivo leikkaukseen.

Minulla on ocd, toki on muitakin ongelmia mutta ocd on se joka on ongelmien aiheuttaja ollut.
Olin myöskin pitkään lääke vastainen, ajattelin että lääke syö tunteita niin etten pysty ikinä kohtaaamaan pahaa oloa ja näin pääsemään eteenpäin ja paranemaan.
Ilman minkäänlaista apua en pärjää työelämässä ja ihmisten parissa, niimpä sinnittelin luontaistuotteiden avulla, paljon otin selville mistä olisi apua ja tällätavoin pärjäsin,,,, huonosti/jotenkuten.

Olen aiemmin käyttänyt masennuslääkkeitä joista on huonoja kokemuksia, jotka kumminkin auttoivat. Tilanne kumminkin meni sellaiseksi että lääkkeitä piti hommata ja onneksi hainkin, nyt olen syönyt masennuslääkkeitä ja pärjään todella hyvin työelämässä ja muutenkin.
Ajatus siitä etten lääkkeen kanssa voisi päästä toipumisessa eteenpäin on väärä luulo minun kohdalla.
Itsellä nämä vaivat, ocd ongelmat tuntuvat jotkut jo niin kroonistuneet että tarvittaisiin Jumalan tekemä ihme että näistä voisi päästä, siltä ainakin tuntuu.

Uskon että vielä joskus paranen, siihen asti käytän masennuslääkkeitä ja onneksi on löytynyt sopiva lääke, pitää olla siitä kiitollinen.

Mies, duunari, 40v

Kuulostaa ihan minun kirjoittamaltani. Minun ocd on todella paha, ja olen käynyt lukuisilla eri lääkäreillä joista jokainen on todennut ettei ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Olen todella syrjäytynyt sairauteni takia, ja esimerkiksi en kykene enää laittautumaan (olen siis nainen), mutta sen lisäksi muu hygieniani on kärsinyt todella paljon. Suurin ongelmani on suihkussa käynti tuhansine pakko-toimintoineen, ja sen takia välttelenkin suihkussa käyntiä. Olen nuori, ulkonäöllisesti olen todella luonnonkaunis ja muutenkin olen fiksu ja asiallinen, mutta ocd on vienyt minulta melkein kaiken. Jopa käsien pesu monine eri vaiheineen aiheuttaa ahdistusta, etenkin jos jokin asia menee ns. "pieleen" minun suorittaessa rituaalejani. Lisäksi ahdistun todella paljon siitä jos joku katsoo minua samalla kun suoritan pakko-ajatuksia ja sitä kautta toimintoja. Minulle ehdotettiin edellämainitun tavoin aivoleikkausta oireiden laajuuden ja vakavuuden huomioon ottaen. Kaikki mahdolliset lääkkeet olen melkein kokeillut ilman positiivisia vaikutuksia. Jos en tee pakkotoimintoja, niin mietin koko ajan pakko-ajatuksia. Sitä tapahtuu jopa nukkuessa, ja jokaiseen asiaan mitä kosken, näen, kuulen tai astun liittyy jollakin tavalla ocd, ja on sanomattakin selvää että se on todella raskasta ja henkisesti kuluttavaa. Olen menettänyt tälle sairauden takia kaikki rakkaimmat ihmiset, jokaisen ystävän, lukuisia opiskelupaikkoja ja fyysisen- että henkisen terveyden. Loppuun vielä mainitakseni, että olen eläkkeellä. Kaikista hauskinta tässä on se, ettei kukaan ulkopuolinen ihminen ikinä tietäisi minut nähdessään millaista kamppailua käyn joka päivä. Jos joku haluaa vaikkapa vertaistukea tai purkaa sisäistä ahdistustansa puolin ja toisin, olen tarjolla!