Olemme Jumalan kuvina lähes Jumalia. Erona Jumalaan meillä on että emme voi luoda mitään mitään tyhjästä ja olemme kuolevaisia ja haavoittuvaisia.
Me voimme kuitenkin tehdä asioita yhdistelemällä jo luotua, mutta emme voi luoda.
Jumalan kuvina ikään kuin edustamme Jumalaa tässä maailmassa koska me hallitsemme sitä ja meidän tulisi viljellä ja varjella sitä, eli jatkaa Jumalan työtä. Olemme kuitenkin langenneet ja turmeltuneet ja siksi teemme täysin päin vastoin.
Ihminen ei todellakaan ole mikään eläin, vaikka kuinka niin väitetään.
Meidän ja eläinten välillä on syvä ylitsepääsemätön kuilu.
Emme voi nähdä elävää Jumalaa, mutta voimme nähdä elävän Jumalan kuvan.
Jumala voi ilmestyä ihmisen hahmossa koska ihminen on tehty Jumalan kuvaksi.
Jumalan kuva
14
286
Vastaukset
- Hmmmmmmmmm
Tästä tulikin mieleen päivänpolttava asia, nimittäin että luojat ovat ehkä menossa lakkoon.
Tarkoitan tietenkin kiinteistöhuoltajia, jotka hoitavat monissa taloyhtiöissä myös (lumen) luomisen.- LakiV
Viikonloppuna älkää pistäkö itseänne vahingossakaan lukkojen taakse, jättäen avaimenne huoneeseen, käsittämättömän suuri RYÖSTÖ kohtaa rahavarojanne nimittäin silloin, jos turvaudutte kiinteistöhuoltajiin. Ei se työviikonaikana ole suurikaan, se "oven avaamismaksu"; mutta viikonloppuna jopa 7-kertainen, hyvä jos selviätte edes 65-eurolla... Tai kai se riippuu täysin, itse taloyhtiöistä, se hinta....
- LakiV
"Jumalan Kuvaamme" -ei tosin luotu kuolevaiseksi, silloin kun se oli Paratiisissa, eikä "tavallisen Maan päällä", mutta Jumala ei sietänyt Aadamiltaan, jo ennen Eevankin tuloa sinne, tietynlaista valittamismentaliteettia, jonka Mooses apokryfissään manitisi hänellä olevan, ja päätti siksi tuoda Aadamilleen Kuoleman. Tosin sekin Jumalolento, joka ei sitä silloin sietänyt, on varmaan itsekin jo aikoja sitten pudonnut kuolevaisuuteen?! Vaikka Jumalista sanotaan, että "ne on kuolemattomia", niin se koskee varmaan vain Hänen henkistä olentoansa. Kuolematonta ruumista, ei ole varmaan vielä keksittykään?! Tai ehkä jokin Paratiisinolosuhde, sen kun tiedetään olevan lisäksi"aikuisille ihmisille"; varattu näkymaailma, olisi kuolemattomuutta, mutta ei koskaan se, että olennon ruumiista tuleekin vain tavallista atomi-materiaa... Paratiisissa ei tuolloin ollut "vauvoja", ja ilmeisesti se tulinen miekka, mikä pistettiin estämään ihmisiltäkin Paratiisiin nousu syntisinä, kuitenkin poistetaan joskus Paratiisista, ja pistetään maailmamme ylle, näin muistan lukeneeni? Millainen ON tuo tulinen miekka? Jos kuulette joskus eräänlaisen hämyisän jankuttajaäänen, mielenne päällä, kenties uneen vaipuessanne, minulla on käsitys, että SE on eräs tuon TULISEN MIEKAN ilmentymä. Unessahan monienkin on annettu käväistä paratiisissa, itse en päässyt sinne lapsenakaan kai, juurikaan sen pelotteen takia, minkä tuo ääni toi mieleeni, mutta nykyisin sieluni on hieman liiankin rauhallinen, etten erityisesti kaipaakaan mitään "Paratiisia" sen lisäksi havaintoihini. Muslimit uskovat myös Paratiisiin pääsyyn, jos kuolevat pyhässä sodassa, vaikkapa sitten terroristeinakin, tai minkä itse uskon, jos ovat eläneet elämänsä uskossa, hyviä töitä tehden, hekin sinne pääsevät, hetkeksi edes lepäämään, maailmamme työstä. Jeesukseen uskominen on tärkeää, mutta eihän vieläkään kaikki ymmärrä, miksi häneen pitäisi suhtautua eritavalla kuin kehenkään muuhunkaan ihmisveljeensä, eikä Jeesuksen opetuksen mukaista olekaan, että tarvitsisikaan, ainoastaan ehtoollisessa saamme Jeesusta erityisesti koroittaa, ei tavallisessa elämässä se ole tarpeellista, vaan tärkeämpää on silloin olla hyvä omille ELOSSA OLEVILLE veljilleen ja sisarilleen.
- Pakkstori
Niin, ei Jumalakaan mitään luo tyhjästä, vaan tai ehkä siten, että hän kykenee kääntämään tiedollaan osan tyhjyydestäkin päinvastoin. Jos jokin olikin "Tyhjää täynnä"; hän teki siitä tyhjyydestä läpipääsemättömän, sanomalla aluksi sen vain olevaan TÄYTTÄ, eikä tyhjää. "Älä tallaa nurmikkoa", ei tosin toimi, edes maailmassamme, tekemään nurmikosta läpipääsemätöntä, vaikka jos joku lakia ja sakkoakin pelkää, siitä voi sitäkin tulla. Lapsillehan tehdään kodeissamme, joskus mitä kummallisempia kieltoja, esim. kielletään lasta ostamasta viikkorahoillaan jotakin, mutta mitä väliä sillä on, jos hän kuitenkin sitten jo murrosikäisenä ostaa sen kumminkin?! EI se olisi kuin hieman aiempi kokemus, mokomasta aineestakaan, jos saisikin ostaa aiemmin jotakin "kiellettyä". Ei mikään luonnonaine kuitenkaan ole myrkyllistä, ei yksikään huume, eikä pahastikaan tupakki, vaikka alkoholissa on se vika, että se "raakana" syttyy palamaan kehossa kuin bensa. "Miksi te alistutte sellaisiin käskyihin, älä tartu, älä maista, älä koske, nuo kiellot ovat arvottomia, ja tyydyttävät vain noudatettuina ihmisen ylpeyttä."(Paavali) Ylpeydelle ne eivät siis ole arvottomia, jos joku kykenee noin typerästä asiasta ylpeilemään.
- anzulintu
Lintu luo pesän, mikä on linnun jumala.
Jumalalla ja ihmisellä näyttää olevan ääretön ero. Ihminen on eläin kuten lintu.
Jumala loi linnun omaksi kuvakseen, enkelin vai.- IhminenLoiJumalan
Hevosten jumala, jos sellaista olisi, olisi hevosen näköinen.
- niinsevaanmenee
Kretut katsovat peiliin ja näkevät Jumalan
- Mitähäh
Onko kuva lähes se, mitä kuva esittää?
Jos minulla on kädessäni kuva tonnin setelistä, onko kädessäni lähes tonni? - tieteenharrastaja
Innostut mielestäni liikaa. Ihmisen tieto Jumalan olemuksesta ja tekemisistä perustuu hänen itsensä ja toisten ihmisten mielikuviin noista asioista; ei objektiivisiin havaintoihin mistään. Sijassasi en sillä juurikaan elämöisi.
- Kappasvuan
Eli jumala on aloittajankin mielestä kokolailla, narsistinen, vittumainen, sadistinen, epärehellinen jne. Tuntomerkit todellakin täsmää, ja jälki on sen mukaista.
Kun katsoo vähänkään ympärilleen niin ihmisten tekemiä vempeleitä lukuunottanmatta ei ole merkkiäkään älykkäästä suunnittelusta, päinvastoin.- JumalanOma
Kyllä Jumala ainakin minut suunnitteli järkevästi järkeväksi. Ilmeisesti ateisteja ei ole kukaan suunnittellut, sen verran järjettömiä ovat.
- Kirjakääröt
Hebr.11:1 Biblia (1776). Uskon kautta me ymmärrämme että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt. Joh.1:1. Ilm.19:13 Ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
"Olemme Jumalan kuvina lähes Jumalia. Erona Jumalaan meillä on että emme voi luoda mitään mitään tyhjästä ja olemme kuolevaisia ja haavoittuvaisia. "
Erityisesti Laajasalo on oikea jumalan kuva.
Hän ei kuitenkaan voi luoda, mutta voi kyllä kuluttaa.
Kirkon tuleekin lanseerata uusi Visa-Piispa, jonka pääasiallinen tehtävä on vinguttaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243248Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162630
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432547Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737