Olen nähnyt lähiaikoina kamalasti unia, joka yö jotain. Unessani ovat toistuneet lähiaikoina nämä useasti. Varastan kaupasta jotain, useimmiten olen jäänyt kiinni, mutta viimeyönä en jäänyt! Varastin battery energy drinkin ja ostin red bullin. Kyseinen myyjä rupesi soittamaan jotain puhelua.. ja ajattelin että hän epäilee/tietää, hän pyytää apujoukkoja ja aikoo jätättää minut kiinni.. No häivyin siitä vähin äänin
ja minulla oli pihalla pyörä ja pakenin sillä, en nähnyt että kukaan olisi lähtenyt perääni. Mutta näin siellä kauppahallissa toisen myyjän tulevan sitä toista myyjää kohti.. näin käy harvoin, koska yleensä olen aina jäänyt kiinni ja täten nämä unet ovat olleet painajaisia.. Ja näin myös 2 yötä sitten omituisen unen.. Oli yö ja olin sängyllä, kaikkialla oli pimeää (luonnollisesti) , sängyn yläpuolelleni oli ilmestynyt sellainen nappipalikka mikä on hisseissä.. mistä voi painella että mihin kerrokseen menee.. muistan siitä enää vain hämärästi, mutta se oli raaka painajainen koska ei sekään ihan normaalia ole että sellainen siihen ilmestyy.. muistan että siinä unessa myös demoni varjosti minua, olen nykyään nähnyt paljon näitä unia joissa joku paholainen varjostaa minua ja yritän laittaa valoja päälle?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koet ehkä jotain syyllisyyttä jostain asiasta. Siksi varastat ja jäät kiinni. Myös se että et jää kiinni mutta pelkäät sitä, viittaa syyllisyyden tunteeseen. Pakenet syyllisyyttäsi.
Demoni on joku pelko mikä sinulla on, hissi voisi olla pakotie, mutta sinne voi myös jäädä jumiin..
Koitat selviytyä tilanteesta laittamalla valot päälle, tulemalla tietoisuuteen, herätä, jossa alitajunta ei sinua uhkaisi. Uni on kuitenkin alitajuntaa ja valojen päälle laittaminen, herääminen, ei aina onnistu vaikka olisi kuinka pakottava tilanne.