Miten helposti yksinhuoltajuus

Viimeinenniitti

Olen päättänyt hakea yksinhuoltajuutta, asianajajalle aika muutaman vkon päästä. Mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksia kuinka kauan kestänyt tms.
Minulla tilanne se että lasten isän kanssa erottu v.2016. Isä on ennen käyttänyt aineita ja syksyllä vanhempi tytöistä kertoi ihme asioita. Äitini teki ls ilmoituksen isästä kun nimenomaan oli mummille asioista puhunut ja jonkin verran minulle. Mutta äitini ehti sen ensin tekemään. Noh lastensuojelu ollut siitä asti pelistä ja kävi ilmi että eron jälkeen aloittanut uudelleen (voi olla että myös yhdessä olon aikana koska reissut aina kestivät joko yön yli tai pari pvää, Aloin epäillä samana vuonna kun erosimme asiaa)... Isä oli katkolla kesällä mutta retkahti tässä hetki sitten uudelleen (on myös retkahduksia tätäkin ennen tapahtunut mutta ei yhtä pahoja) ja viimeinen niitti oli se kun nykyinen vaimo oli alkanut epäilemään että edellis kerralla kun lapset olivat siellä niin käyttänyt (vaimo ei käytä).
Selville tuli kun päihdetyöntekijä minulle soitti että seuloissa näkyi kannabis, amfetamiini ja bentsot. Tämä oli se viimeinen niitti joten tilasin asianajajalle ajan oikeusaputoimiston kautta. Mutta kuinka hyvillä perusteilla yksinhuoltajuuden saa ja kuinka kauan käsittelyssä saattaa mennä koska käräjien kautta lähdetään, Isä ei vapaaehtoisesti suostu antamaan?
Nyt ei ole lapsiin pitänyt yli viikkoon mitään yhteyttä, toissa vkon lauantaina nähnyt viimeksi lapset kun kävivät porukalla vanhemman synttäreillä meillä.... vanhempi yrittänyt soittaa isälleen viime vkon keskiviikkona mutta ei vastannut eikä ole tähän päivään mennessä myöskään soittanut takaisin.

1

400

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiolehelppoasaada

      Et välttämättä saa yksinhuoltajuutta mutta tapaamiset voi muuttua valvotuiksi. Miksi haluat juuri yksinhuoltajuuden etkä erilaisia tapaamisia?
      Käytännössä yksinhuoltajuus ei tuo ratkaisua tapaamisiin koska ne ovat kaksi eri sopimusta kuten varmaan jo tiedät eikä etävanhemman mielipidettä tarvita moneenkaan arkiseen asiaan joten sillä ei paljoa merkitystä ole mikä huoltajuussopimus teillä on. Hätätilanteissa myös vain toisen vanhemman lupa riittää.
      Tuo exäsi perhe on varmaan myös lastensuojelun asiakas ja mikäli isä ei lopeta aineiden käyttöä niin heidän lapset saatetaan sijoittaa pois kotoa isän elämäntavan vuoksi.
      Senhän varmaan jo tiesitkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1020
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      974
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      910
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      814
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      74
      699
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      654
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      186
      602
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      587
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      587
    Aihe