Hunter, mitä tapahtunut?

Mitä Hunterille on tapahtunut. Ennen oli paikka täynnä bilettäjiä viikonloppuisin. Nykyään paikka huutaa tyhjyyttään. Henkilökuntakin nuivaa naama nutturalla.
4340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sama sabluuna vuosia. Joskus kolmostason trubatuureja, joita ei halua kukaan kuunnella. Kalliit hinnat,kantiksetkin kyllästyneet.Näyttää myös että henkilökuntakin on kyllästynyt koko touhuun, Kuinka kauan lie koko paikkaa, koska huhujen mukaan rakennus jossa kuppila on olisi menossa purkuun.

Äänestä

Asuin välillä muualla ja palasin Neulamäkeen. Kiinnitin myös huomiota porukan vähyyteen verraten aikaisempaan. Palveluhan ei omistajaa lukuunottamatta ole koskaan ollut hääviä, mutta nyt tiskin takana motivaatio on kadonnut kokonaan. Neulamäki ei ole kovin kaukana keskustasta, joten kannattaisi kyllä tarkistella hintoja reilusti alaspäin. Sillä onhan älytöntä että jos menee bussilla keskustaan ja ostaa siellä tietyistä paikoista oluen se maksaa saman verran kun Huntterissa pelkkä olut. Tietysti oman alueen ravintolaa pitäisi kannattaa, mutta korkeat hinnat eivät ainakaan tuo asiakkaita lisää.

Äänestä

"Mitä Hunterille on tapahtunut"

Metästysaeka on piättynnäe.

Äänestä

Kova on kuulema suru kun pulju tuli tiensä päähän. Hautajaisetkin kuulema pidettiin. Peeässää syytettiin, olipa lirauttanut lehden mukaan pissatkin omistajan jalolle. Nurinhan se olisi muutenkin mennyt. Apteekkikin loppui, Sitä ei sure kukaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kentaur kirjoitti:

Mitä Hunterille on tapahtunut. Ennen oli paikka täynnä bilettäjiä viikonloppuisin. Nykyään paikka huutaa tyhjyyttään. Henkilökuntakin nuivaa naama nutturalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu